Lue keskustelun säännöt.
Ihmissuhteet hajoavat, kun en enää ole ylivastuullinen
22.01.2019 |
Heti jos alan käyttäytyä samalla tavalla kuin toinen osapuoli, niin ihmissuhde päättyy. En kuitenkaan yksinään jaksa olla loputtomiin rakentava ja kannatella ihmissuhdetta. Miksi moni tuntuu ajattelevan, että heillä on oikeus käyttäytyä miten vain, mutta toiselta sama käytös tulkitaan loukkauksena? Esimerkiksi myöhästelijä hermostuu siitä, kun toinenkin alkaa tulla paikalle miten sattuu jne.
Kommentit (45)
Ap, olet alkanut vetää rajoja ja juuri silloin erottuvat oikeat ystävät. Niitä ei ainakaan minulle jäänyt kuin pari. Hienoa, että alat pitää itsestäsi huolta ja tsemiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten kannattaa olla vastavuoroisissa, joustavissa ihmissuhteissa. Jatkuva myöhästely on yhtä paha kuin sekuntikellolla kyttääminenkin. Kultainen keskitie on paras.
Siis huomiona vain, että ne omatkin odotukset saattaa olla liian korkealla, jos kukaan ei niihin yllä. On ahdistavaa, jos toinen on kokoajan vaatimassa ja reklamoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Volttia hyppivät" ihmiset vetävät puoleensa juuri tuollaisia pompottajia, joilla on oikeuksia muttei velvollisuuksia.
Kotona toinen vanhempi usein löi minua menettäessään hermonsa ja toinen mollasi minkä ehti. Onhan se jatkuva varpaillaan oleminen toki vaikuttanut omaan persoonaan. Eivät ihmiset silti yleensä käyttäydy yhtään sen mukavammin, vaikka tietoisesti pyrkisi olemaan jämäkkä.
Kotona lapsena alistetuista kasvaa läheisriippuvaisia, jotka keskittyvät olemaan kohteliaita ja huomioivia muille ja omat tarpeet jäävät sivuun. Usein on vaikeaa edes hahmottaa, mitkä ne omat tarpeet edes ovat, kun toisten huomiointi tulee automaattisesti. Monella on ollut myös kotona se malli, että toinen vanhemmista on ns. jyrä, jonka raivareiden tai muiden tunnereaktioiden, itsekeskeisyyden ja tarpeiden mukaan on menty ja toinen vanhempi sitten läheisriippuvaisena ollut se "kiltti vanhempi", joka ei ole kuitenkaan pystynyt suojelemaan lapsiaan eikä edes itseään.
Liika kiltteys ja luonteva rajojen vetämisen vaikeus ovat hyvin tavallisia kuvioita kypsymättömien vanhempien kasvattamilla lapsilla.
Näin on käynyt parikin kertaa. Kun lakkasin laittamasta viestiä ja ehdottomasta tapaamisia niin kaverisuhteet kariutuivat. Yhden kohdalla jäin tietoisesti odottelemaan ja kun ei puoleen vuoteen tullut mitään niin poistin yhteystiedot itseltäni.
Nyt on vähän erilainen case käsillä, mietin miten toimia kun on melko uusi tuttavuus jossa toinen on kyllä ollut aktiivinen olemaan yhteydessä mutta keskustelunaiheet pyörivät hänessä. En tiedä onko tämä omaa ylivastuullisuutta, jota viestitän ja vedän näitä itsekeskeisiä ihmisiä puoleensa, mutta olen aktiivinen ja empaattinen kuuntelija ja kyselen asioita - toinen osapuoli ei sitten teekään samaa takaisin. Voisin siis puhua omistakin asioista ja puhunkin, mutta se alkaa tuntua ikävältä että toinen osapuoli ei koskaan samalla tavalla kysy tai kommentoi takaisin.
Minäkin olen väsynyt - negatiiviseen naisystävään joka haukkui minuakin selän takana (tiedän) ja joi kaikki rahansa, jopa mummonsa perinnön, kymmeniä tuhania euroja, yhdessä vuodessa.
Kerran hän kysyi minulta, pitäisikö hänen lopettaa juominen ja halveksinko häntä kun hän on juonut perintönsä kankkulan kaivoon. Tiesin hänen puhuvan pahaa minusta muutenkin, joten vastasin jotenkin "muutosta tukevasti mutta neutraalisti" ettei olisi loukkaantunut.
Toinen aihe oli tämän naisen "poikaystävä", joka selvästi vain hyväksikäytti häntä sitä yhtä tarkoitusta - sekä jotain muuta rahantuhlaus-pikahauskuutusta, juomis-matkustusseurana toimimista tms. varten. Miehellä oli muitakin naisia ja tämä oli jopa avoimesti kertonut, millaista naista etsii. Silti alkoholisti-ex-ystäväni vain kulki miehen matkassa. Puhun rahasta, koska ystäväni oli köyhä.
Tästä seurasi sitten sarja psyykkisiä romahduksia, jopa työpaikalla. Itki kesken päivän käytävillä. Kun häntä meni lohduttamaan tai yritti herättää todellisuuteen, saattoi hän raivostua. Puolusti itseään hyväksikäyttävää miestä loppuun asti. Ei myöskään tehnyt aloitteita koskaan eli soittanut minulle ja kysynyt, mitä kuuluu/ lähdetkö johonkin tms.
Ystävyytemme perustui aloite- ja empatiakyvylleni sekä halulleni kulkea hänen vierellään - sitä samaa tarvetta tai halua tai kykyä hänellä ei ollut minun suhteeni.
Todellisuus rehellisen raittiin ystävän kanssa ei kelvannut. Eikä edes lojaali seura, jos se ei juo - ainakaan minun. Vain raha ja viina ja hetken unohdus - ne olisivat kelvanneet. Ja minä kun en tykkää edes juoda, olin se tylsä ystävä, joka on vastassa maanantaiaamuisin - silloin harvoin kun hän työpaikalle edes maanantaisin ilmaantui.
No, nyt ei tarvitse enää toivoa, että hän olisi halunnut olla ystäväni. Näen tämän kirjoitettuani selvemmin, miksi poistin hänet ystävistäni.