Lue keskustelun säännöt.
Ihmissuhteet hajoavat, kun en enää ole ylivastuullinen
22.01.2019 |
Heti jos alan käyttäytyä samalla tavalla kuin toinen osapuoli, niin ihmissuhde päättyy. En kuitenkaan yksinään jaksa olla loputtomiin rakentava ja kannatella ihmissuhdetta. Miksi moni tuntuu ajattelevan, että heillä on oikeus käyttäytyä miten vain, mutta toiselta sama käytös tulkitaan loukkauksena? Esimerkiksi myöhästelijä hermostuu siitä, kun toinenkin alkaa tulla paikalle miten sattuu jne.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Mitä tarkoittaa jämäkästi? Määräilevästi? Asiat pitää tehdä sinun tavallasi? Monesti kaksi jämäkkää ihmistä ovat niin tiukkoja ja periksiantamattomia omista näkemyksistään, että eivät tule keskenään toimeen, jos yhdestäkin asiasta ollaan eri mieltä.
Tarkoitin jämäkällä assertatiivista vuorovaikutustyyliä, jossa pyritään pitämään omia puolia jyräämättä toisia.
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/201701262200058931
Okei, tuo selvensi. Sanasta vaan tuli ensimmäisenä mieleen kaulimen kanssa kädet puuskassa seisova Justiina :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Mitä tarkoittaa jämäkästi? Määräilevästi? Asiat pitää tehdä sinun tavallasi? Monesti kaksi jämäkkää ihmistä ovat niin tiukkoja ja periksiantamattomia omista näkemyksistään, että eivät tule keskenään toimeen, jos yhdestäkin asiasta ollaan eri mieltä.
Tarkoitin jämäkällä assertatiivista vuorovaikutustyyliä, jossa pyritään pitämään omia puolia jyräämättä toisia.
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/201701262200058931Okei, tuo selvensi. Sanasta vaan tuli ensimmäisenä mieleen kaulimen kanssa kädet puuskassa seisova Justiina :D
Miksi? Jämäkkyydestä ihmissuhteista ja omien rajojen kunnioittamisesta on puhuttu jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Olet varmaan niin jämäkkä, että perässävedettävät tykkäävät tulla mukaasi. On joku joka hoitaa.
On totta, että tasavertaisia ihmisiä on vähemmistö. Kyllä meitä on, odota vain.
Olen huomannut, että jotkut pitävät meitä tasavertaisia epäempaattisina ihmisinä. Se korostuu täällä av:lla. Jos kertoo, ettei kanna vastuuta toisen asioista, niin lytätään ihmiseksi, joka on kylmä.
Minä olin vuosikymmenet avioliitossa, jonka vastuullisuus ei ollut tasavertaista. Minä olin se alivastuullinen, mielistelijä, sopeutuja. Vuodet ajoivat siihen, en nyt selitä miksi. Mutta eron jälkeen tasapainotin itseni, niin voi luoja sitä eksän haukkumista. Olin yhtäkkiä itsekäs.
Olin sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ripustui minuun, kun hän näki minut jotenkin epärealistisen ihanteellisessa valossa. Kun aloin väsyä tähän asetelmaan, niin puoliso ongelmien työstämisen sijaan päätyikin hakemaan sivusuhteen itselleen. Sen löydettyään hän jätti minut. Kokemus oli todella nöyryyttävä. Olin itse pyrkinyt olemaan toisen tukena, mutta tulinkin lopulta kohdelluksi todella inhottavalla tavalla.
Joo, noinkin voi käydä. Tai sitten käy kuten meillä, eli mies teki aina päätökset, eikä antanut minun niitä tehdä, kaikki päätökset siis piti kierrättää hänen kauttaan, pienetkin. Lopulta lakkasin kokonaan tekemästä päätöksiä, koska en turhan työn tekeminen on turhaa. Ja avioliiton lopussa mies ihmetteli, miten olen niin passiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Koska niin monet ovat jääneet lapsen tasolle ja kun se toinenkin lopettaa sen äitinä olemisen ja ryhtyy jopa itsekin lapseksi, niin nämä ”lapsukaiset” alkavat metsästämään itselleen uutta äitiä tai isää.
Kutakuinkin näin. Jotta ihminen kykenis terveeseen ja tasavertaiseen parisuhteeseen, hänen pitäis olla kasvanut psykologisesti aikuiseksi. Joko niin että on saanut hyvät eväät kotoaan, tai sit terapian avulla. Me elellään kuitenkin historian lahjana edelleen läheisriippuvaisessa häpeäkulttuurissa, ja digitalisaatio on tuonut taantumuksen ihmissuhdetaitoihin. Käytännössä siis kypsiä tai kehittymishaluisia ihmisiä ei niin paljoa ole, naisissa varmaankin enemmän. Lisäksi Suomessa on ymmärretty väärin se, et aikuisuus ja vastuu itsestä ei suinkaan tarkoita vaan omaa napaa, yksin pärjäämistä ja suorituskeskeisyyttä. Silloin, kun itseä kiinnostaa ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista, ja toista ei, liitto päättyykin vääjäämättä. Lohdullista silti, et elämästä tulee joka tapauksessa parempaa ilman paskaa parisuhdetta.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Mitä tarkoittaa jämäkästi? Määräilevästi? Asiat pitää tehdä sinun tavallasi? Monesti kaksi jämäkkää ihmistä ovat niin tiukkoja ja periksiantamattomia omista näkemyksistään, että eivät tule keskenään toimeen, jos yhdestäkin asiasta ollaan eri mieltä.
Tarkoitin jämäkällä assertatiivista vuorovaikutustyyliä, jossa pyritään pitämään omia puolia jyräämättä toisia.
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/201701262200058931
En lukenut juttua, mutta olet ihan oikeassa, kin on hyvät ja selkeät rajat, tadavertaisuus on vasta mahdollistakin. Ja se on ihan eri juttu kuin jyrääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Olet varmaan niin jämäkkä, että perässävedettävät tykkäävät tulla mukaasi. On joku joka hoitaa.
On totta, että tasavertaisia ihmisiä on vähemmistö. Kyllä meitä on, odota vain.
Olen huomannut, että jotkut pitävät meitä tasavertaisia epäempaattisina ihmisinä. Se korostuu täällä av:lla. Jos kertoo, ettei kanna vastuuta toisen asioista, niin lytätään ihmiseksi, joka on kylmä.
Minä olin vuosikymmenet avioliitossa, jonka vastuullisuus ei ollut tasavertaista. Minä olin se alivastuullinen, mielistelijä, sopeutuja. Vuodet ajoivat siihen, en nyt selitä miksi. Mutta eron jälkeen tasapainotin itseni, niin voi luoja sitä eksän haukkumista. Olin yhtäkkiä itsekäs.
Olin sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ripustui minuun, kun hän näki minut jotenkin epärealistisen ihanteellisessa valossa. Kun aloin väsyä tähän asetelmaan, niin puoliso ongelmien työstämisen sijaan päätyikin hakemaan sivusuhteen itselleen. Sen löydettyään hän jätti minut. Kokemus oli todella nöyryyttävä. Olin itse pyrkinyt olemaan toisen tukena, mutta tulinkin lopulta kohdelluksi todella inhottavalla tavalla.
Joo, noinkin voi käydä. Tai sitten käy kuten meillä, eli mies teki aina päätökset, eikä antanut minun niitä tehdä, kaikki päätökset siis piti kierrättää hänen kauttaan, pienetkin. Lopulta lakkasin kokonaan tekemästä päätöksiä, koska en turhan työn tekeminen on turhaa. Ja avioliiton lopussa mies ihmetteli, miten olen niin passiivinen.
Minulle puoliso aina sanoi, että päätä sinä, kun olet taitavampi jne., jos kysyin hänen mielipidettään johonkin. Jälkikäteen hän sitten valitti siitä, ettei hänellä ole sananvaltaa mihinkään. Vaikka suhde päättyikin ikävissä merkeissä, niin jälkikäteen olen silti tyytyväinen siihen, että se on joka tapauksessa ohi. Ei yleensä tasapainottomassa ihmissuhteessa kenelläkään ole mukavaa. Jälkikäteen katsottuna näen eron jomman kumman aloitteesta olleen väistämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska niin monet ovat jääneet lapsen tasolle ja kun se toinenkin lopettaa sen äitinä olemisen ja ryhtyy jopa itsekin lapseksi, niin nämä ”lapsukaiset” alkavat metsästämään itselleen uutta äitiä tai isää.
Kutakuinkin näin. Jotta ihminen kykenis terveeseen ja tasavertaiseen parisuhteeseen, hänen pitäis olla kasvanut psykologisesti aikuiseksi. Joko niin että on saanut hyvät eväät kotoaan, tai sit terapian avulla. Me elellään kuitenkin historian lahjana edelleen läheisriippuvaisessa häpeäkulttuurissa, ja digitalisaatio on tuonut taantumuksen ihmissuhdetaitoihin. Käytännössä siis kypsiä tai kehittymishaluisia ihmisiä ei niin paljoa ole, naisissa varmaankin enemmän. Lisäksi Suomessa on ymmärretty väärin se, et aikuisuus ja vastuu itsestä ei suinkaan tarkoita vaan omaa napaa, yksin pärjäämistä ja suorituskeskeisyyttä. Silloin, kun itseä kiinnostaa ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista, ja toista ei, liitto päättyykin vääjäämättä. Lohdullista silti, et elämästä tulee joka tapauksessa parempaa ilman paskaa parisuhdetta.....
Itse olen käynyt vuosia terapiassa, mutta sen anti tuntuu osittain jääneen puolittaiseksi, kun juuri kukaan ei halua keskustella niistä asioista, joihin on terapian myötä oppinut ihmissuhteissa kiinnittämään huomiota (toimiva vuorovaikutus, avoimuus jne.).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Olet varmaan niin jämäkkä, että perässävedettävät tykkäävät tulla mukaasi. On joku joka hoitaa.
On totta, että tasavertaisia ihmisiä on vähemmistö. Kyllä meitä on, odota vain.
Olen huomannut, että jotkut pitävät meitä tasavertaisia epäempaattisina ihmisinä. Se korostuu täällä av:lla. Jos kertoo, ettei kanna vastuuta toisen asioista, niin lytätään ihmiseksi, joka on kylmä.
Minä olin vuosikymmenet avioliitossa, jonka vastuullisuus ei ollut tasavertaista. Minä olin se alivastuullinen, mielistelijä, sopeutuja. Vuodet ajoivat siihen, en nyt selitä miksi. Mutta eron jälkeen tasapainotin itseni, niin voi luoja sitä eksän haukkumista. Olin yhtäkkiä itsekäs.
Olin sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ripustui minuun, kun hän näki minut jotenkin epärealistisen ihanteellisessa valossa. Kun aloin väsyä tähän asetelmaan, niin puoliso ongelmien työstämisen sijaan päätyikin hakemaan sivusuhteen itselleen. Sen löydettyään hän jätti minut. Kokemus oli todella nöyryyttävä. Olin itse pyrkinyt olemaan toisen tukena, mutta tulinkin lopulta kohdelluksi todella inhottavalla tavalla.
Joo, noinkin voi käydä. Tai sitten käy kuten meillä, eli mies teki aina päätökset, eikä antanut minun niitä tehdä, kaikki päätökset siis piti kierrättää hänen kauttaan, pienetkin. Lopulta lakkasin kokonaan tekemästä päätöksiä, koska en turhan työn tekeminen on turhaa. Ja avioliiton lopussa mies ihmetteli, miten olen niin passiivinen.
Minulle puoliso aina sanoi, että päätä sinä, kun olet taitavampi jne., jos kysyin hänen mielipidettään johonkin. Jälkikäteen hän sitten valitti siitä, ettei hänellä ole sananvaltaa mihinkään. Vaikka suhde päättyikin ikävissä merkeissä, niin jälkikäteen olen silti tyytyväinen siihen, että se on joka tapauksessa ohi. Ei yleensä tasapainottomassa ihmissuhteessa kenelläkään ole mukavaa. Jälkikäteen katsottuna näen eron jomman kumman aloitteesta olleen väistämätön.
Minä olen niin naiivi, että uskon kaiken olevan aina korjattavissa. Mikään ei ole väistämätöntä. Mutta joo, tasapainottomuus on tosi syvällä, ei pelkästään päätöksenteossa, vaan muuallakin.
Olen nykyään toista kertaa naimisissa, ja nykyinen mieheni sanoo aika helposti, että hänelle on asiat ihan sama. Hän on niin joustava luonteeltaan. Pinnistelen usein, että en tee päätöstä, varsinkin, jos asialla ei ole minulle mitään merkitystä. Ihannsen takia, ettemme luisu mihinkään epätasapainoon. Kummankin on kannettava vastuu omista asioistaan, ja tehtävä ne päätölset, jotka itselle kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota alussakaan vastuuta toisen puolesta. Jos et ota, niin kieroutunutta ihmissuhdetta ei synny alun alkaenkaan. Ne suhteet, jotka sybtyvät, perustuu alun alkaen molempien vastuullisuuteen.
Yritän toimia jämäkästi, mutta en löydä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saisin muodostettua tasavertaisia ihmisuhteita. Olen siis yksin.
Olet varmaan niin jämäkkä, että perässävedettävät tykkäävät tulla mukaasi. On joku joka hoitaa.
On totta, että tasavertaisia ihmisiä on vähemmistö. Kyllä meitä on, odota vain.
Olen huomannut, että jotkut pitävät meitä tasavertaisia epäempaattisina ihmisinä. Se korostuu täällä av:lla. Jos kertoo, ettei kanna vastuuta toisen asioista, niin lytätään ihmiseksi, joka on kylmä.
Minä olin vuosikymmenet avioliitossa, jonka vastuullisuus ei ollut tasavertaista. Minä olin se alivastuullinen, mielistelijä, sopeutuja. Vuodet ajoivat siihen, en nyt selitä miksi. Mutta eron jälkeen tasapainotin itseni, niin voi luoja sitä eksän haukkumista. Olin yhtäkkiä itsekäs.
Olin sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ripustui minuun, kun hän näki minut jotenkin epärealistisen ihanteellisessa valossa. Kun aloin väsyä tähän asetelmaan, niin puoliso ongelmien työstämisen sijaan päätyikin hakemaan sivusuhteen itselleen. Sen löydettyään hän jätti minut. Kokemus oli todella nöyryyttävä. Olin itse pyrkinyt olemaan toisen tukena, mutta tulinkin lopulta kohdelluksi todella inhottavalla tavalla.
Joo, noinkin voi käydä. Tai sitten käy kuten meillä, eli mies teki aina päätökset, eikä antanut minun niitä tehdä, kaikki päätökset siis piti kierrättää hänen kauttaan, pienetkin. Lopulta lakkasin kokonaan tekemästä päätöksiä, koska en turhan työn tekeminen on turhaa. Ja avioliiton lopussa mies ihmetteli, miten olen niin passiivinen.
Minulle puoliso aina sanoi, että päätä sinä, kun olet taitavampi jne., jos kysyin hänen mielipidettään johonkin. Jälkikäteen hän sitten valitti siitä, ettei hänellä ole sananvaltaa mihinkään. Vaikka suhde päättyikin ikävissä merkeissä, niin jälkikäteen olen silti tyytyväinen siihen, että se on joka tapauksessa ohi. Ei yleensä tasapainottomassa ihmissuhteessa kenelläkään ole mukavaa. Jälkikäteen katsottuna näen eron jomman kumman aloitteesta olleen väistämätön.
Minä olen niin naiivi, että uskon kaiken olevan aina korjattavissa. Mikään ei ole väistämätöntä. Mutta joo, tasapainottomuus on tosi syvällä, ei pelkästään päätöksenteossa, vaan muuallakin.
Olen nykyään toista kertaa naimisissa, ja nykyinen mieheni sanoo aika helposti, että hänelle on asiat ihan sama. Hän on niin joustava luonteeltaan. Pinnistelen usein, että en tee päätöstä, varsinkin, jos asialla ei ole minulle mitään merkitystä. Ihannsen takia, ettemme luisu mihinkään epätasapainoon. Kummankin on kannettava vastuu omista asioistaan, ja tehtävä ne päätölset, jotka itselle kuuluu.
Itse en usko olevani niin voimakas ja kärsivällinen ihminen, että voimavarani monestikaan riittävät yrityksiin kaiken sen korjaamiseksi, mikä ihmissuhteissa voi olla pielessä. Joskus on oman itsensä pelastamiseksi parasta vain lähteä pois, jos huomaa uupuvansa liian pahasti.
Olin sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen ripustui minuun, kun hän näki minut jotenkin epärealistisen ihanteellisessa valossa. Kun aloin väsyä tähän asetelmaan, niin puoliso ongelmien työstämisen sijaan päätyikin hakemaan sivusuhteen itselleen. Sen löydettyään hän jätti minut. Kokemus oli todella nöyryyttävä. Olin itse pyrkinyt olemaan toisen tukena, mutta tulinkin lopulta kohdelluksi todella inhottavalla tavalla.