En voi lakata kokonaan kävelemästä ladulla
Nyt hei laturaivoajat oikeasti: Mä ulkoilen joka ikinen päivä 2-3 tuntia koiran kanssa lähimastoissani täällä Helsingissä. Sitten kun tulee talvi, meidän lenkkireiteille vedetään aika lailla joka kohtaan latu. Me vältetään viimeiseen asti ladulla kävelemistä ja koitan käyttää kaiken luovuuteni, jotta keksittäisiin muita tapoja urheilla sen aikaa että te hiihtelijät saatte sujahdella suksillanne tässä meidän takapihalla häiriöttä. Latuja on kuitenkin niin paljon, että jos en mieli tampata koiran kanssa tuntikaupalla muutamaa tienpätkää edestakaisin, jossain vaiheessa meidän on käveltävä hetken ladulla tai ylitettävä se. Koittakaa kestää. Mekin koitetaan kestää se, että te ilmestytte tähän meidän pihoille raivoamaan, ettei me saataisi enää liikkua täällä.
Kommentit (246)
Hmm. Jos latuja ei pitäisi olla ollenkaa sen vuoksi, että sukset on alunperin tarkoitettu umpihangessa hiihtämiseen, miten seurakoirien omistaminen perustellaan tällä logiikalla? Koira on alunperin ollut ihmisen metsästyskaveri, joten seurakoiria ei saa olla ollenkaan. Aika typerän kuuloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis en todella sahaa kolmea tuntia päivässä jotain samaa kadun pätkää edes takaisin. Ei sinulla ole oikeutta tulla mun huudeille ja eristää mua kotiini. Koiran kanssa ei voi odotella lumien sulamista, ulos on päästävä joka päivä. Ap
Varmaan annat koiran vääntää ladulle ison kakkakiekura, johon hiihtävä lapsi tuiskahtaa nenälleen.
Eikö kodistasi pääse katua pitkin jonnekin, miten menet kauppaan, töihin ym.
Kiinnostaa oikeasti.Kiinnostaa minuakin. Mitähän selitystä taas tulee vastaukseksi? Tosiaankin aika harvinainen asuinympäristö; mihinkään ei pääse tietä pitkin, ainoa mahdollinen kulkusuunta on pieni metsikkö, jossa hiihdetään?
Ei ole pieni metsikkö, on Keskuspuisto. Toisella puolella on Mannerheimintie.
Helsingin kaupungin sivuilta löytyy seuraavaa faktaa: "Keskuspuistossa on ulkoiluteitä 100 km, joista osa on talvisin latuina ja osa aurattuina ulkoiluteinä." Niin että edelleenkään en ihan ymmärrä miksi juuri niille laduille pitää tunkea...
Et niin. Ne ei ole jakautuneet tasaisesti ne väylät. Jossain päin on liikaa latuja -> ei pysty liikkumaan kulkematta niitä pitkin.
En, koska jos ulkoilet 2-3h niin miten on mahdollista että tässä ajassa et ehdi alueelle jossa latuja ei ole liikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä eteläisessä Suomessa on myös niitä täysin lumettomia talvia, jolloin ei hiihdä kukaan, joten niinä talvina saavat latujen polkijat rellestää ihan vapaasti metsissä.
Varmasti kurjaa, kun ei ole mitään hajotettavaa, tai hiihtäjiä, keitä käydä ärsyttämässä.
Ottakaa tämäkin nyt huomioon, te jotka valitatte, kuinka joillakin on etuoikeudet. Ja useimmiten näyttää latu olevan vielä todella huonossa kunnossa erinäisten sääolosuhteiden takia, mikä jo itsessään veloittaa potentiaalista hiihtoaikaa.
On joillakin todellinen ongelma; jotkut hiihtävät metsässä, ja noin se voi ottaa pataan.
Näinpä. Mun kodin vierestä lähtevällä pururadalla on nyt latu toista kertaa sen kymmenen vuoden aikana, mitä olen tuossa paikassa asunut. Eipä tulisi mieleenikään lähteä hiihtäjien iloa pilaamaan vaikka normaalisti käynkin lenkillä tuolla radalla. Uskon kestäväni pari viikkoa lenkkeilyä hiekoitetulla kävelytiellä.
Hurraa :) Hauska tavata, sinä terveellä järjellä varustettu!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis en todella sahaa kolmea tuntia päivässä jotain samaa kadun pätkää edes takaisin. Ei sinulla ole oikeutta tulla mun huudeille ja eristää mua kotiini. Koiran kanssa ei voi odotella lumien sulamista, ulos on päästävä joka päivä. Ap
Varmaan annat koiran vääntää ladulle ison kakkakiekura, johon hiihtävä lapsi tuiskahtaa nenälleen.
Eikö kodistasi pääse katua pitkin jonnekin, miten menet kauppaan, töihin ym.
Kiinnostaa oikeasti.Kiinnostaa minuakin. Mitähän selitystä taas tulee vastaukseksi? Tosiaankin aika harvinainen asuinympäristö; mihinkään ei pääse tietä pitkin, ainoa mahdollinen kulkusuunta on pieni metsikkö, jossa hiihdetään?
Ei ole pieni metsikkö, on Keskuspuisto. Toisella puolella on Mannerheimintie.
Helsingin kaupungin sivuilta löytyy seuraavaa faktaa: "Keskuspuistossa on ulkoiluteitä 100 km, joista osa on talvisin latuina ja osa aurattuina ulkoiluteinä." Niin että edelleenkään en ihan ymmärrä miksi juuri niille laduille pitää tunkea...
Niin 97km latua ja 3km aurattua ulkoilutietä. Jippii.
Koirapuistoihin vievät ulkoilutiet 100% latua. Kehä I ylikulkevat ulkoilutiet 100% latua. Mitään järkevä kävelylenkkiä ei missään ole. Työmatkapyöräilijöiden suosituimmat reitit täysin latuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä tehdään kaikki h e l v e t i n kuntoradat talveksi aina pelkkään latukäyttöön!!!!!! Missä sitä saa nykyään lenkkeillä? Ei huvittaisi lenkkeillä autojen vieressä kun haluaisi olla luonnon rauhassa.
Niin, tämä just on se munkin ongelmani. Kaikki ulkoilureitit "menevät kiinni" muilta kuin hiihtäjiltä heti kun tulee lunta, ainakin täällä omalla asuinalueellani. Kun ei sitä oikein voi elämistään lopettaa talveksi. Ja korostan ettei mulla ole varsinaisesti mitään intressiä huvikseni siellä ladulla hyppiä, välillä vaan ei voi muutakaan. Metsää ei voi kuitenkaan sulkea alueen asukkailta jonkun urheilulajin intohimoisista harrastajista huolimatta. Ap
Onko sinulla jokin hyvä syy, miksi et voi laittaa suksia jalkaan, jos haluat ladulle? Pitäisikö hiihtäminen sitten kieltää kokonaan, vain sen takia, että teillä periaatteellisista syistä "suksiallergisilla" olisi sekä kesät että talvet kaikki reitit sataprosenttisesti vain omassa käytössänne?
Luitko edes aloitusta? Ap:lla on koira, jonka kanssa liikkuu. Koiran kanssa saa hiihtää vain koiraladulla, joita Helsingin 100km latuverkostosta on huimat 2km.
Voi kun lumet sulaisi pian. Stanan hiihtäjät!