Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko teistä normaalia ettei saa olla toista sukupuolta olevia ystäviä tai tuttavia?
21.01.2019 |
Luin iltiksen "lasten hauskat lausahdukset" tmv. -palstalta tarinan jossa terveydenhoitajaäiti oli ottanut lapsensa mukaan töihin. Töissä oli ollut käymässä miespuolinen lääke-esittelijä. Tämä esittelijä oli tullut myöhemmin vapaa-aikana kadulla vastaan kun terveydenhoitaja oli perheensä kanssa liikenteessä. Esittelijä oli tervehtinyt ja naisen puoliso oli ollut tästä ärtynyt ja ryhtynyt kyselemään että kukas mies se tuo oli. Jutun punchline oli jotain sen kaltaista, että lapsi tokaisi miehen olevan se "rasvasetä" tmv.
Mutta siis onko tuo nyt sitten ihan normaalia? Selänteetkin juuri avautuivat asiasta. Kuinka tavallista on, että puolisot ovat heti ärtyneitä, jos joku tuntematon vastakkaista (tai samaa, jos kyseessä homoseksuaalit) sukupuolta oleva ihminen edes moikkaa kadulla? Kuulostaa mun mielestä aivan sairaalloisen mustasukkaiselta. Musta olisi aivan järkyttävää olla sellaisessa suhteessa, jossa mua lähtökohtaisesti epäiltäisiin koko ajan.
Kommentit (44)
Tietyissä kulttuureissa on itsestään selvää, että varsinkaan naisella ei saa olla. Onneksi meillä täällä tästä syntyy jo edes keskustelua. Eli ei ole ainakaan itsestään selvyys tai normi Suomessa, että kaverit kiellettäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi todella mielenkiintoista tietää keskustelijoiden ikäjakauma ja sukupuoli. Itse veikkaan että siinä parinkympin hujakoilla olevia naisia.
Itse ainakin miehenä olen mielissäni siitä, että omaan myös naispuoleisia ystäviä, koska heidän kanssaan on helpompaa puhua sellaisista asioista, joista miespuoleiset ystävät eivät ole kiinnostuneita keskustelemaan (esim. tunteet).
Ja muutenkin viihdyn parhaiten sellaisilla kaveriporukoissa, joissa on molempia sukupuolia.
No mä olen 35 ja nainen, olin tuo 21/26. Aina mun elämässä on ollut miespuolisia ystäviä. Minun alalla on myös aika tasaisesti molempia sukupuolia (humanistiset tieteet).
Vierailija kirjoitti:
Olisi todella mielenkiintoista tietää keskustelijoiden ikäjakauma ja sukupuoli. Itse veikkaan että siinä parinkympin hujakoilla olevia naisia.
N41. Viestit 17, 18 ja 29.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin aika huonona jos moikkaisin jotain miestä kadulla ja oma mieheni olisi heti ihan ärtyneenä tivaamassa että kukas tuo oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi todella mielenkiintoista tietää keskustelijoiden ikäjakauma ja sukupuoli. Itse veikkaan että siinä parinkympin hujakoilla olevia naisia.
N41. Viestit 17, 18 ja 29.
Mä olen N39v. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä taitaa olla taas jotain milleniaalinen juttuja. Mikä ihmeen itsetarkoitus ne vastakkaisen sukupuolen ystävät ovat? Jos mietin vaikka omia vanhempiani, niin ei heillä ollut mitään vastakkaista sukupuolta olleita ystäviä joiden kanssa olisi käyty esim. ravintolaillallisella, siis äiti jonkun miehen kanssa ja isä jonkun naisen kanssa. Ja mielestäni ihan hyvä niin, muu olisi ollut vain jotenkin omituista.
Tuntuu että 2000-luvun kasvateille nuo sekaporukat ovat joku normi. Meneehän siinä toki sekaisin jo parisuhteetkin, mutta who cares.
Itselläni ei nuorena ollut vastakkaista sukupuolta olevia kavereita, ja ihan stadissa olen elämäni elänyt miehenä.
Ihan normaalia on myös 70-luvulla syntyneille...
Mulla on kyllä ollut aina kaikkia sukupuolia kavereina. En todella heitä jätä parisuhteen vuoksi, eivätkä hekään minua. Vapaa-ajalla tavataan milloin minkäkinlaisissa porukoissa. Ne tulevat, jotka pääsevät. Voin aivan hyvin käydä vaikka syömässä porukassa, jossa on kolme miestä ja yksi nainen, kaikki tahoillaan parisuhteessa. Seuraavalla kerralla sitten jollain toisella kokoonpanolla. Enpä ole kuullut että kenelläkään olisi kotona tullut mustasukkaisia ajatuksia kenellekään. Ap
Mulle taas itselle tuntuisi ihan tavalliselta jos ei olisi miespuolisia ystäviä. Toki mulla nyt niitä on kun niihin on joskus nuorempana tutustunut, mutta en kyllä olis moksiskaan jos kumppani esittäisi toiveen että en heidän kanssaan enää olisi tekemisissä. Mulla on riittävästi läheisempiäkin ystävyyssuhteita ja aika harvoin heitäkään tapaan, joten se että en olisi tekemisissä miespuolisten ystävieni kanssa ei muuttaisi mun elämää yhtään millään tavalla. En koe tarvitsevani enempää ystäviä kuin ne kaikkein läheisimmät ystävät jotka nyt vaan sattuu olemaan naisia. Oon muutenkin kyllä tosi omissa oloissani pysyttelevä enkä kaipaa paljoa sosiaalista kontaktia joten se vaikuttaa tähän asiaan varmasti.
Vaikka pidän sitä normaalina asiana minulle, niin ei tulis mieleenkään lähteä kieltämään kumppanilta naispuolisia ystäviä eikä kumppanikaan multa ole koskaan mitään kieltänyt, mutta ei mua haittais jos kumppani ei haluais mun olevan heidän kanssaan tekemisissä. Varmaan tuntuu joillekin vähän oudolta mutta mulle tuntuu ihan luonnolliselta tuo ajatus. Kai se myös vähän riippuu että mikä sen syynä on että tollainen järjestely on. Kieltäminen jostain mustasukkaisuussyistä siinä pelossa että toinen saattaisi pettää tuntuu kieltämättä väärältä, mutta taas jos se on sellainen yhteinen sopimus ja molemmille se tuntuu hyvältä ratkaisulta niin sitten siinä ei ole mitään pahaa. Jos vastentahtoisesti toinen joutuu katkomaan ihmissuhteita niin siinä menee se raja varmaankin mullekin.
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on jäänyt opiskeluajoilta miespuolisia kavereita. Tosi harvoin nähdään, mutta somessa ollaan yhteyksissä. Eilenillalla just yksi laittoi muutaman ääniviestin, kun ei tällä hetkellä voi hirveän hyvin ja on vähän huolissaan terveydestä. Hän ei koskaan soita, koska ei halua häiritä. Miehellä on naispuolisia kavereita myös opiskeluajoilta, johin pitää yhteyttä silloin tällöin.
Minä luulin, että kavereita voi olla myös vastakkaisesta sukupuolesta. Varsinkin sen jälkeen, kun aviomiehelleni ilmestyi naispuolinen ystävä. Ensin ajattelin, että mukava asia, ystäviä on kovin vähän. Pieni kylä, nainen 10v minua vanhempi.
Ei mennyt, kuin alle 2kk ja tämä nainen alkoi pommittaa mua somessa. Selitti kuinka hän rakastaa miestäni ja mieskin häntä ja minä olen täysin väärä vaimo miehelleni ja haukkui mut pystyyn. Hän ei ole ikinä edes tavannut minua, ei tiedä mitään minusta. Yritti rikkoa pienen lapsen perheen.
Enää en ole niin sinisilmäinen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai ei mitään epäilyttävää miehen mielestä jos vaimo lähtee kahdestaan jonkun miehen kanssa jonnekin?
Tietysti saa ja pitää olla ystäviä sekä miehistä että naisista, molemmilla. Joku tuossa aikaisemmin kirjoittikin loistavasti miten ”leiriytyminen” aiheuttaa sitä että vieraannutaan toisesta sukupuolesta ( tai niistä muistakin sukupuolista) eikä todellakaan ymmärretä mitään.
Mustasukkaisuutta en ymmärrä enkä siedä; toinen on kanssani koska haluaa olla ja toisin päin.
N54
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi todella mielenkiintoista tietää keskustelijoiden ikäjakauma ja sukupuoli. Itse veikkaan että siinä parinkympin hujakoilla olevia naisia.
Niinpä,ei keski-ikäiset pariskunnat pidä mitään eri sukupuolen "ystäviä" tai miehet edes nuorempina.
Ei ole normaalia. Todellakaan. Miten selviää opiskelut, työelämän yms ystövystymättä muidenkin kuin oman sukupuolen kanssa?
Selänteillö nyt on ihan säälittävä keskiaikainen asetelma. Vaimolla ei ole mitään elämää. Miehen jatke. Ei opiskeluja, ei uraa, säälittävää. Ja mies pettää, siksihän ei luota vaimoonsa.
On normaalia ja ymmärrän Selänteitä. Sen verran monia avioeroja keski-ikäisille on näiden "ystävien" takia tullut.
Ei mulla ole koskaan ollut miehiä ystävinä. Tietenkin tuttuja on vaikka kuinka paljon ja tavatessa kadulla voi kysyä, kuinka menee, mutta se on siinä.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kyllä tavallista tai yleisesti hyväksyttyä Suomessa. Kyllähän sen jo siitä tietää, että se Selänteiden juttu tuli kohuotsikokdi (tosi taisi olla vain klikkiotsikko?). Eikä kukaan normaali ihminen ainakaan tunnustaisi tuollaista. Kyllä siinä vähän kynnysmaton leiman saisi otsaansa, jos nainen kertoisi ettei saa kaveerata miesten kanssa. Ei sitten voi mennä esim. työkavereiden kanssa yksille, jos joukossa olis myös mies?
En tiedä onko tämä vähän ikäluokka kysymys. Olemme hieman Selänteitä vanhempia ja olemme olleet yhdessä parikymppisestä lähtien. Toki meillä kummallakin on tuttavia sekä nais-että miespuolisia, eikä ne herätä mustasukkaisuutta. Olimme aikanaan opiskelutovereita ja tästä seuraa se, että meidän parhaat ystävät ovat yhteisiä olivatpa miehiä tai naisia. Minulla ei ole miesystäviä joiden kanssa hengaisin tai pitäisin yhteyttä ilman miestäni ja päinvastoin. Kyseessä ei ole mikään sopimus tai mustasukkaisuus , mutta näin vaan on. Nuorena peruskoulun asema/ lukiolaisen mielestäni tytöt ja pojat oli aika tiukasti omissa ryhmissään. Toki oltiin tekemisissä keskenään, mutta tytöt ystävystyi tyttöjen kanssa pojat poikien kanssa. Eri sukupuolten välillä ei ollut pelkkiä ystävyyssuhteita. Nykyisin näyttää olevan toisin. Omien lasten ystävyyssuhteita ei sukupuolella näytä olevan väliä ja ystäväpiirin kuuluu niin tyttöjä kuin poikakin. Esim. Tyttären paras ystävä on poika, jonka on tuntenut kolme vuotiaasta lähtien.
Alue: Aihe vapaa
En usko sukupuoliin.