Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko teistä normaalia ettei saa olla toista sukupuolta olevia ystäviä tai tuttavia?
21.01.2019 |
Luin iltiksen "lasten hauskat lausahdukset" tmv. -palstalta tarinan jossa terveydenhoitajaäiti oli ottanut lapsensa mukaan töihin. Töissä oli ollut käymässä miespuolinen lääke-esittelijä. Tämä esittelijä oli tullut myöhemmin vapaa-aikana kadulla vastaan kun terveydenhoitaja oli perheensä kanssa liikenteessä. Esittelijä oli tervehtinyt ja naisen puoliso oli ollut tästä ärtynyt ja ryhtynyt kyselemään että kukas mies se tuo oli. Jutun punchline oli jotain sen kaltaista, että lapsi tokaisi miehen olevan se "rasvasetä" tmv.
Mutta siis onko tuo nyt sitten ihan normaalia? Selänteetkin juuri avautuivat asiasta. Kuinka tavallista on, että puolisot ovat heti ärtyneitä, jos joku tuntematon vastakkaista (tai samaa, jos kyseessä homoseksuaalit) sukupuolta oleva ihminen edes moikkaa kadulla? Kuulostaa mun mielestä aivan sairaalloisen mustasukkaiselta. Musta olisi aivan järkyttävää olla sellaisessa suhteessa, jossa mua lähtökohtaisesti epäiltäisiin koko ajan.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Ai ei mitään epäilyttävää miehen mielestä jos vaimo lähtee kahdestaan jonkun miehen kanssa jonnekin?
No ei ainakaan meillä. Ja jos alkaisi olla, menisi mies vaihtoon ja äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli nuorempana aika paljonkin miespuolisia ystäviä. Iän myötä ystävyys on laimentunut kaveruudeksi, koska kaikilla on omat perheet ja elämät ja välimatkaakin on kertynyt. Jos nähtäisiin jossakin, niin totta kai mentäisiin kahville tai syömään jos se sattuisi molemmille sopimaan, mutta sen verran ollaan vieraannuttu, että ei enää sovita tapaamisia.
Nykyisessä työpaikassa meitä on sen verran pieni porukka, että en ole löytänyt täältä ystäviä, joiden kanssa viettäisin vapaa-aikaa. Lounaalla kyllä saatan käydä miespuolisen työkaverini kanssa kahdestaan, eikä siinä ole mitään outoa, mutta vapaa-aikaa emme vietä yhdessä.
Edellisessä työpaikassa minulla oli miespuolinen työkaveri, jonka kanssa ystävystyttiin. Valitettavasti hän ihastui minuun ja jouduin ottamaan häneen kunnolla välimatkaa, koska hänen ihastuksensa meni ihan yli ja hän ei uskonut, että en ollut hänestä kiinnostunut. Tästä tapauksesta kerroin miehellenikin, koska työkaveri terrorisoi minua vapaa-ajallanikin. Onneksi pääsin lopulta hänestä eroon.
Miehelläni on ollut myös naispuolisia ystäviä, mutta hänellä on käynyt heidän kanssaan samoin kuin minulla: ne ovat vain jääneet.
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas itselle tuntuisi ihan tavalliselta jos ei olisi miespuolisia ystäviä. Toki mulla nyt niitä on kun niihin on joskus nuorempana tutustunut, mutta en kyllä olis moksiskaan jos kumppani esittäisi toiveen että en heidän kanssaan enää olisi tekemisissä. Mulla on riittävästi läheisempiäkin ystävyyssuhteita ja aika harvoin heitäkään tapaan, joten se että en olisi tekemisissä miespuolisten ystävieni kanssa ei muuttaisi mun elämää yhtään millään tavalla. En koe tarvitsevani enempää ystäviä kuin ne kaikkein läheisimmät ystävät jotka nyt vaan sattuu olemaan naisia. Oon muutenkin kyllä tosi omissa oloissani pysyttelevä enkä kaipaa paljoa sosiaalista kontaktia joten se vaikuttaa tähän asiaan varmasti.
Vaikka pidän sitä normaalina asiana minulle, niin ei tulis mieleenkään lähteä kieltämään kumppanilta naispuolisia ystäviä eikä kumppanikaan multa ole koskaan mitään kieltänyt, mutta ei mua haittais jos kumppani ei haluais mun olevan heidän kanssaan tekemisissä. Varmaan tuntuu joillekin vähän oudolta mutta mulle tuntuu ihan luonnolliselta tuo ajatus. Kai se myös vähän riippuu että mikä sen syynä on että tollainen järjestely on. Kieltäminen jostain mustasukkaisuussyistä siinä pelossa että toinen saattaisi pettää tuntuu kieltämättä väärältä, mutta taas jos se on sellainen yhteinen sopimus ja molemmille se tuntuu hyvältä ratkaisulta niin sitten siinä ei ole mitään pahaa. Jos vastentahtoisesti toinen joutuu katkomaan ihmissuhteita niin siinä menee se raja varmaankin mullekin.
N24
Kyllähän tossa todella on isot vaaran merkit jos kumppani alkaa kontrolloida kenen kanssa saat viettää aikaa. Toivon, että mietit vielä tosi tarkasti, miksi olisit tällaiseen valmis alistumaan ja mitkä tällaisen kumppanin syvimmät motiivit mahdollisesti olisivat.
Siis korostan vielä sitä että oon tosi yksin viihtyvä ihminen muutenkin niin ihan sen puolesta musta ei tuntuis omituiselta vaikka jättäisinkin vaikka puolet ystävistä kokonaan pois kuvioista, oli ne mitä sukupuolta tahansa. En koe menettäväni siinä juuri mitään kun niitä kaikkia ei muutenkaan tapaa kovin usein. Mulla saattaa siis mennä helposti vuosikin puhumatta ja näkemättä joidenkin ystävien kanssa, ei tietenkään niiden läheisimpien kohdalla mutta kuitenkin.
Ilman muuta mullakin hälytyskellot soi jos kumppani alkaa kontrolloimaan sitä kenen kanssa saan ja kenen kanssa en saa olla tekemisissä. Pyrin kuitenkin tohon kysymykseen suhtautumaan objektiivisesti ja joissakin tilanteissa ja joillekin pariskunnille saattaa toimia hyvinkin se että ei ole ystäviä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Esimerkiksi Selänteiden jutusta sain sellaisen kuvan että heillä toimii tollainen järjestely, mutta tiedä sitten kuinka todenperäinen sekään kuva oli minkä minä siitä sain.
Ja vielä tähän loppuun kertaus ettei kukaan nyt väärin ymmärrä: meidän parisuhteessa me ei siis missään nimessä toistemme puolesta sanella että kenen ystävä ei saa olla, mutta mulle ei tuntuisi mahdottomalta sekään ajatus että osan ystävistä jättäisinkin pois jos se olisi mun omasta tahdosta eikä painostuksen alaisena.
Alue: Aihe vapaa
Kyllähän tossa todella on isot vaaran merkit jos kumppani alkaa kontrolloida kenen kanssa saat viettää aikaa. Toivon, että mietit vielä tosi tarkasti, miksi olisit tällaiseen valmis alistumaan ja mitkä tällaisen kumppanin syvimmät motiivit mahdollisesti olisivat.