Lue keskustelun säännöt.
Naurettavin "sitten kun mulla on lapsia..."-väite, jonka olet lapsettomalta kuullut?
21.01.2019 |
Saa olla omakin!
Aloitan:
Ennen kuin minulla oli lapsia, ajattelin lasten aggressiivisuuden ja uhmakkuuden johtuvan siitä, että heitä piestään kotona.
Ja tietenkin ajattelin, että sitten kun minulla on lapsia, he eivät koskaan käyttäydy uhmakkaasti tai satuta toisia.
Jepjep...
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En kyllä käsitä miksi ihmiset antaa vauvan pilata elämänsä ja juuttuvat neljän sisälle. Vauva vaan kainaloon ja ihmisten ilmoille, kyllä vauvan kanssa voi hyvin mennä kahviloihin, matkustella ja vaikka mitä."
Tämän sanoin minä itse viisi vuotta sitten. Nyt minulla on esikoisvauva, joka ei viihdy vaunuissa, autossa, kantoliinassa eikä suostu syömään muualla kuin kodin rauhassa, joten eipä voida kulkea kahviloissa ja matkustella.
Mitä tarkoittaa ettei "viihdy"? Eihän tuon ikäinen tajua vielä mistään mitään. Ymmärtäisi jos vauva olisi jotenkin sairas, esim. joutuisi kokoajan seuraamaan jotai arvoja ja lääkitsemään ja tarkkailemaan vauvan vointia ekstra tarkkaan tms. Mutta jos vauva vain kitisee ja itkee kun lähdette liikkeelle tai sen laittaa johonkin kantokoppaan, autoon jne niin siinäpähän itkee niin kauan kuin itkee. Jos vauvalla ei ole mitään hätää, on syötetty, pahimmat ilmavaivat ja mahakivut poissuljettu yms niin ulos vaan ihmisten ilmoille. Et kai vaan ole niitä äitejä, jotka antavat muiden ihmisten paheksuvien katseiden lannistaa? Voisitteko vaikka treenata alkuun ulkoliikkumista ihan vaan käymällä kaupassa tai muuten vaa kulkemalla ulkona kaupungilla, siis ilman että jäätte tuntikaupalla istumaan kahvilaan tai autoon? Oletko kysynyt neuvolasta tai muualta apua tuohon vauvan syömisasiaan? Kyllä sieltä kodista on pakko joskus poistua. Mitäs sitten kun lapsi kasvaa ja toteaa että "ei viihdy" koulussa, aiotteko antaa jäädä kotiin loppuiäksi? Nythän se totuttelu ja ympäristöön siedätys on vielä helppoa, mitä vanhemmaksi lapsi tulee sen enemmän sekä lapsi että te vanhemmat olette pinttyneet tapoihin.
Ei viihdy tarkoittaa, että itkee. Itkee niin kauan kunnes oksentaa itkusta. Ja kun oksentaa, on vaatteet märät, mikä ei ole hyvä asia pakkasella. Eikä minulla ole sydäntä itkettää vauvaa vaunuissa vaikka tuntia itkuun tikahtuneena kun itse istun kahvilassa, enkä todellakaan voisi nauttia siitä kahvista siinä. En myöskään pysty keskittymään ajamiseen kun vauva itkee ja itkee ja sitten oksentaa sen itkun vuoksi.
Olen kysynyt neuvolasta neuvoa syömisasiaan, ja olemme käyneet myös yksityisellä kysymässä siihen neuvoa. Ei kukaan osaa neuvoa, kuulemma jotkut vauvat on sellaisia.
En itsekään olisi uskonut, että tällaisia vauvoja on ennen kuin sellaisen sain. Olen sinun kommentin tapaisia kommentteja kuullut kyllästymiseen saakka, mutta ei niistä apua ole, paha mieli tulee vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli paljon "hyviä" ajatuksia ennen kuin sain lapsia tai ennen kuin ne kasvoivat isommiksi.
"Minä en anna kenenkään kiusata omaa lastani. Jos lasta kiusataan, menen koululle varmaltakaan ettei niin käy."
No millähän menet käytännössä? Työtkin pitäisi hoitaa eikä varmaan varsinaisesti helpota kiusaamista, jos mamma aina välillä menee kouluun pitämään "kuria".
"Minä en anna oman lapseni kiusata muita."
Kiva ajatus, mutta milläs käytännössä estät? Voit puhua ja paasata, mutta kun et ole paikalla, lapsi tekee mitä itse haluaa.
"Lapsi nukahtaa itsekseen omaan huoneeseen. Kaikki on kiinni siitä, että lapsi opetetaan rauhoittumaan itse."
Ekan lapsen kanssa tassuteltiin ihan pienestä saakka. Hampaiden kiristystä ja tappelua koko ajan. Lapsi olisi oikeasti tarvinnut jonkun viereensä pysäyttämään ja pitämään kiinni. Siinä touhussa meni kaikilta hermot ja johti kaiteeseen väsymykseen. Toine lapsi osasi itse nukahtaa nätisti. Ei tarvinnut kuin viedä sänkyyn. Kolmas nukkui sitten vanhempien sängyssä, tiiviisti rinnan päällä ekan vuoden. Ja siitä hiljakseen sitten kauemmas. Nyt lopulta omassa sängyssä. Mutta jos olisi jo ekan kanssa menetelty kuten nuorimman kanssa, oltaisiin päästy paljon helpommalla ja kaikki olisivat saaneet unta...
Omani.
Meillä eletään kotona normaalisti vauvan päiväunien aikaan, jotta vauva tottuu nukkumaan melussa.
Todellisuudessa vauva herää pienimpäänkin rasahdukseen, joten meillä istutaan kotona HILJAA kirja kädessä päikkäriaika. Tai muuten vauvaa nukutetaan tunti vartin mittaisille päiväunille kitinän ja huudon saattelemana. Monta kertaa päivässä.
Meillä tullaan syömään vain ruokapöydässä;)
Omani: minun lapsi ei ikinä uhmaa ja jos uhmaa, niin en ikinä menetä hermojani vaan puhun vain lapselleni järkeä niin kyllä se siitä loppuu. Juu-u..
Siskoni meinaa opettaa jonain päivänä lapsistaan neroja, tarjoamalla heille vauvasta asti täydellisiä virikkeitä kielen, kognitiivisen älyn ja kaiken mahdollisen stimuloimiseksi. Siis tätähän kaikki varmasti parhaansa mukaan tekee, mutta siskoni oikeasti luulee, että lapsi kehittyy kun taaperolle antaa 5-vuotiaiden tehtäviä jne. Että kuka tahansa voi kasvattaa kenestä tahansa Mozartin kun vaan vie musiikkileikkikoiluihin ja pianotunneille. Ihmetteli paljon kun en vienyt vauvaani yhtenä päivänä muskariin, toisena värikylpyyn, kolmantena jumppaan jne. Lisäksi vieraita olisi pitänyt ottaa joka päivä kylään, että vauvasta olisi kasvanut sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En kyllä käsitä miksi ihmiset antaa vauvan pilata elämänsä ja juuttuvat neljän sisälle. Vauva vaan kainaloon ja ihmisten ilmoille, kyllä vauvan kanssa voi hyvin mennä kahviloihin, matkustella ja vaikka mitä."
Tämän sanoin minä itse viisi vuotta sitten. Nyt minulla on esikoisvauva, joka ei viihdy vaunuissa, autossa, kantoliinassa eikä suostu syömään muualla kuin kodin rauhassa, joten eipä voida kulkea kahviloissa ja matkustella.
Mitä tarkoittaa ettei "viihdy"? Eihän tuon ikäinen tajua vielä mistään mitään. Ymmärtäisi jos vauva olisi jotenkin sairas, esim. joutuisi kokoajan seuraamaan jotai arvoja ja lääkitsemään ja tarkkailemaan vauvan vointia ekstra tarkkaan tms. Mutta jos vauva vain kitisee ja itkee kun lähdette liikkeelle tai sen laittaa johonkin kantokoppaan, autoon jne niin siinäpähän itkee niin kauan kuin itkee. Jos vauvalla ei ole mitään hätää, on syötetty, pahimmat ilmavaivat ja mahakivut poissuljettu yms niin ulos vaan ihmisten ilmoille. Et kai vaan ole niitä äitejä, jotka antavat muiden ihmisten paheksuvien katseiden lannistaa? Voisitteko vaikka treenata alkuun ulkoliikkumista ihan vaan käymällä kaupassa tai muuten vaa kulkemalla ulkona kaupungilla, siis ilman että jäätte tuntikaupalla istumaan kahvilaan tai autoon? Oletko kysynyt neuvolasta tai muualta apua tuohon vauvan syömisasiaan? Kyllä sieltä kodista on pakko joskus poistua. Mitäs sitten kun lapsi kasvaa ja toteaa että "ei viihdy" koulussa, aiotteko antaa jäädä kotiin loppuiäksi? Nythän se totuttelu ja ympäristöön siedätys on vielä helppoa, mitä vanhemmaksi lapsi tulee sen enemmän sekä lapsi että te vanhemmat olette pinttyneet tapoihin.
Ei viihdy tarkoittaa, että itkee. Itkee niin kauan kunnes oksentaa itkusta. Ja kun oksentaa, on vaatteet märät, mikä ei ole hyvä asia pakkasella. Eikä minulla ole sydäntä itkettää vauvaa vaunuissa vaikka tuntia itkuun tikahtuneena kun itse istun kahvilassa, enkä todellakaan voisi nauttia siitä kahvista siinä. En myöskään pysty keskittymään ajamiseen kun vauva itkee ja itkee ja sitten oksentaa sen itkun vuoksi.
Olen kysynyt neuvolasta neuvoa syömisasiaan, ja olemme käyneet myös yksityisellä kysymässä siihen neuvoa. Ei kukaan osaa neuvoa, kuulemma jotkut vauvat on sellaisia.
En itsekään olisi uskonut, että tällaisia vauvoja on ennen kuin sellaisen sain. Olen sinun kommentin tapaisia kommentteja kuullut kyllästymiseen saakka, mutta ei niistä apua ole, paha mieli tulee vain.
Tsemppiä sinne. Minun molemmat lapseni olleet samanlaisia aikoinaan. Melkein lupaan että autossa istuminen ja rattailla liikkuminen helpottaa 2-vuoden kieppeillä viimeistään! On todella rasittavaa kuunnella niiden vinkkejä, joilla vauvat vain mystisesti heti simahtavat autoon jne. Ei se kaikille ole niin helppoa, toiset vaativat enemmän syliä ja rauhaa muutenkin.
Elät nyt vain niin kuin lapselle on paras ja otat sitten omaa aikaa vaikka enemmän että jaksat. Kun lasta ei karaista ja hän saa alkaa sietämään virikkeitä ja epämukavuutta omaan tahtiin, niin saat vielä kyllä nauttia ajasta jolloin pääsette kyläilemään jne. Tarjoat vain kuitenkin aina välillä autoilua, vaunuilua ja virikkeellisempää ympäristöä kuitenkaan karaisematta ja pakottamatta. Kyllä se helpottaa vielä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni: "Sitten kun meillä on lapsia, niin ne ei saa kiukutella ja niiden kanssa ei neuvotella, vaan ne tekee niin kuin aikuiset sanovat."
Vielä ei ole lapsia, ja ihan suoraan olen sanonut, että ei lasten kanssa tule olemaan niin helppoa kuin mielikuvissa.
Jotkut vanhemmat uskovat tähän vielä kun heillä on lapsia. Nämä lapset ovat sitten niitä, jotka purkavat omaa oloaan vanhemmilta selän takana.
"Sitten ku mulla on lapsi, aion silti elää kuten ennenkin. Nähdä ystäviä ja harrastaa, kun onhan mulla mieskin joka voi lasta hoitaa."
Näin sanoi paras ystäväni raskaaksi tultuaan. En näe häntä enää melkein koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun minulla on lapsia, niin...
1. En anna niiden hyppelehtiä kämpäsää miten sattuu. Joo ei onnistunut. Pomppivat kuin pirut olkapäillä, kun selän käänsin.
2. Teininä eivät pelaa koko yötä. Eli teininä todellakin pelasivat yöt läpeensä.
3. Eivät norku ostareilla teininä. Tämä varmaan ainut mikä pitänyt paikkansa, koska asuinkunnassamme ei ole sellaista ostaria.
4. Huolehdin, että pärjäävät koulussa 10 arvosanoin ja menevät yliopistoon hienoille ammateille. Just joo. Esikoinen menee siitä mistä aita on matalin ja nuorempi on välkympi, mutta kiinnostunut aivan eri tieteenalasta, kuin minä.
5. Opetan heitä pitämään musiikin eri lajeista on sama kuin toista ei musiikki kiinnosta pätkääkään ja toinen rakastaa vain klassista ja soittaa pianoa.
6. Lapsilla olisi kivat liikuntaharrastukset, oita vaalivat aikuisenakin ja ehkä kilpailevat. Toinen soittaa yhä pianoa ja toinen vaihtaa liikuntalajia vuoden välein.
7. Ei tyttöystäviä liian nuorena. Lapset jo täysi-ikäisiä eikä yhtään kumppania ole kotiin tuotu. Alan huolestua...
Usein ihmettelen joidenkin ihmisten käsitystä kasvatuksesta ja kurista. Moni tuntuu luulevan, että kasvatus on jokin kertaluonteinen tapahtuma, joka menee välittömästi jakeluun. Esimerkiksi jos 2- vuotias vaikka leikkii ruokapöydässä tms, niin kyse on aina kasvatuksen puutteesta. Moni vanhempi kuitenkin tietää, että on paljon asioita, joita saa toistaa lapselle viikko ja kuukausikaupalla ennen kuin asiat menee jakeluun. Etenkin uhmäikäisen kasvattaminen ei ole ihan helppo juttu. Lapsilla kun vain on oma tahto ja lapsi ei välittömästä käskystä muutu toivomamme kaltaiseksi.
Moni myös luulee, että kuri hiljentää lapsen välittömästi. Ajatellaan, että vanhempi kieltää ja lapsi välittömästi tottelee. No useimmiten julkisilla paikoilla tosiaan videot sun muut on helpompi vaihtoehto kuin kieltämisestä aiheutuvat itkupotkuraivarit, joka taas saa aikaan paheksuvia katseita. Itkupotkuraivaritkin on kuitenkin ihan normaaliin kehitykseen kuuluvaa toimintaa. Ihmisellä kun tosiaan on oma tahto ja kuka meistä nyt aina haluaisi toimia toisen pillin mukaan, etenkään jos ymmärrys ei vielä riitä tajuamaan miksi asioita kielletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Suurin osa kai tuo automaattisesti lapsen elämään omia mielenkiinnon ja intohimon kohteitaan. Ihan luonnollinen alkupiste, kun itse tietää ja nauttii niistä eniten. Ei se tarkoita etteikö kunnioittaisi lapsen omia kiinnostuksen kohteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Suurin osa kai tuo automaattisesti lapsen elämään omia mielenkiinnon ja intohimon kohteitaan. Ihan luonnollinen alkupiste, kun itse tietää ja nauttii niistä eniten. Ei se tarkoita etteikö kunnioittaisi lapsen omia kiinnostuksen kohteita.
Tämä lukutaidon taso täällä jaksaa hämmästyttää. Juu, juuri niinhän sanoin ja tarkoitin, ettei vanhempi voi esitellä lapselle harrastuksiaan. Hohhoijaa...
Kyseinen pari sanoi, että heistä olisi outoa ja pettymys, jos lapsi ei ole "samanhenkinen" kuin he. Tämä on väärin. Lapsen ei pidä kokea olevansa vanhemmille pettymys, vaikka olisi ihan erityyppinen ihminen kuin he. Eikä vanhempi voi etukäteen päättää ja tietää, millainen lapsi on. On typerää päättää etukäteen, mitä aikoo lapsen kanssa tehdä. Tuo muusikkopariskuntahan saattoi saada vaikka kuuron lapsen, tai aivan epämusikaalisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Suurin osa kai tuo automaattisesti lapsen elämään omia mielenkiinnon ja intohimon kohteitaan. Ihan luonnollinen alkupiste, kun itse tietää ja nauttii niistä eniten. Ei se tarkoita etteikö kunnioittaisi lapsen omia kiinnostuksen kohteita.
Tämä lukutaidon taso täällä jaksaa hämmästyttää. Juu, juuri niinhän sanoin ja tarkoitin, ettei vanhempi voi esitellä lapselle harrastuksiaan. Hohhoijaa...
Kyseinen pari sanoi, että heistä olisi outoa ja pettymys, jos lapsi ei ole "samanhenkinen" kuin he. Tämä on väärin. Lapsen ei pidä kokea olevansa vanhemmille pettymys, vaikka olisi ihan erityyppinen ihminen kuin he. Eikä vanhempi voi etukäteen päättää ja tietää, millainen lapsi on. On typerää päättää etukäteen, mitä aikoo lapsen kanssa tehdä. Tuo muusikkopariskuntahan saattoi saada vaikka kuuron lapsen, tai aivan epämusikaalisen.
No etpä kirjoittanut mitään oudosta tai pettymyksestä. En ole lukenut kyseistä haastattelua.
Edelleen, on ihan luonnollista miettiä etukäteen mitä haluaisi tehdä ja harrastaa lapsen kanssa. On myös yhtä luonnollista, että suunnitelmat muuttuvat moneen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ehkä enemmän itseeni liittyviä, etten liho enkä anna itseni rupsahtaa tai mammautua. Vielä raskaus aikana kuljin korkkareissa tälläytyneenä, mutta kummasti koliikkivauvan ja pitkään huonosti nukkuvan ja vakavasti sairaan lapsen kanssa ei jaksanut enää meikata kuin juhliin/töihin ja painoakin on tullut, kun ei ole kerennyt liikkua ja huonosti nukkuneena makea maistuu...
Mä olisin kuollut häpeään nuorena, jos olosin tiennyt miltä näytän nyt, mut nyt äitinä ei haittaa, kunhan lapsi on kunnossa😂
Lapseen liittyen uskoin, että vauvat ja lapset nukkuvat paljon paremmin, mitä todellisuudessa...ehkä ihan hyvä, ettei tiennyt todellisuutta...
Mielenterveysongelmat johtuvat vain kurin puutteesta lapsena, sanoi tiukan uskonnollinen mies. On ilmeisesti onnistunut pieksämään lapsistaan sellaiset elkeet.
Vierailija kirjoitti:
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Yksi työkaverimies aikoi kasvattaa lapsestaa moottorikelkalla ajelevan lätkänpelaajan, vaikka tyttö tulikin. Toivottavasti tyttö on kietonut isän pikkusormensa ympärille jo tähän mennessä.
Mulla oli noita paljon. Ajattelin, että kun mulla on lapsia, harrastan silti opiskelua työn ohessa kuten ennenkin. En ymmärtänyt, miksi se ei muka onnistu kaikilta. No, eipä onnistunut minultakaan.
Kun mulla on lapsia, käymme yhdessä kulttuuririennoissa: taidegallerioisaa, klassisen musiikin konserteissa, balettiesityksissä.
Emme todellisuudessa käyneet, koska lapsi ei pitänyt noista tilaisuuksista, vaan pienempänä suorastaan häiritsi niitä ja vanhempana kieltäytyi lähtemästä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli noita paljon. Ajattelin, että kun mulla on lapsia, harrastan silti opiskelua työn ohessa kuten ennenkin. En ymmärtänyt, miksi se ei muka onnistu kaikilta. No, eipä onnistunut minultakaan.
Kun mulla on lapsia, käymme yhdessä kulttuuririennoissa: taidegallerioisaa, klassisen musiikin konserteissa, balettiesityksissä.
Emme todellisuudessa käyneet, koska lapsi ei pitänyt noista tilaisuuksista, vaan pienempänä suorastaan häiritsi niitä ja vanhempana kieltäytyi lähtemästä mukaan.
Täsmennys: kävimme niissä siis sen verran, että lapsen mielipide niistä tuli selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo varmaan kymmeniä vuosia sitten luin yhden typerimmästä kommenteista. Siinä juuri lisääntymässä ollut muusikkopariskunta kertoi, miten suunnittelee yhteisiä harrastuksia tulevan lapsensa kanssa. He pohtivat siinä, että luonnollisesti lapsi on samanhenkinen kuin he ja kiinnostuu samoista asioista.
En tiedä, miten hommassa kävi. On täysin mahdollista, että lapsesta tuli vanhempiensa pienoismalli. Mutta on myös mahdollista, että ei tullut. Minusta oli vain niin äärettömän typerää, että vanhemmat odottavat lapsen olevan joku mini me eli oman itsen pikku kopio.
Tuo asenne voi olla jopa henkistä väkivaltaa, jos lätkänpelaaja-faijan baletista kiinnostunut poika saa sitten koko ajan tuntea olevansa pettymys. Oikeasti sieltä tuutista voi tulla minkälainen tyyppi vain, ja vanhempien pitäisi avoimin mielin odottaa, että he pääsevät tutustumaan uuteen ihmiseen.
Yksi työkaverimies aikoi kasvattaa lapsestaa moottorikelkalla ajelevan lätkänpelaajan, vaikka tyttö tulikin. Toivottavasti tyttö on kietonut isän pikkusormensa ympärille jo tähän mennessä.
Niin? Voihan se lapsi olla kiinnostunut moottorikelkkailusta ja jääkiekosta vaikka onkin tyttö? Ihme ennkkoluuloja joillakin...
Tulihan tänne ihan ajankohtainenkin esimerkki... :D :D :D