Miten voi olla niin köyhiä perheitä että jo 10€ ylimääräinen meno sekoittaa pakan täysin? Kuten Marian, 38, perhe
Itse olen pitänyt meidän perhettä köyhänä mutta todellisesta köyhyydestä en ole sitten tiennyt vielä mitään. 😲
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/koyha-aiti-maria-38…
Kommentit (577)
Yksinään pärjäisin, jos ruokaan on 20e viikko. Pärjäsin nuorempanakin, kun muutin 16 vuotiaana asumaan yksin. Tuo alkaa olla sellainen summa, että ei kiivejä ostella=) Ruokaa saa silti tehtyä viikon jokaiselle päivälle.
Emme varsinaisesti ole olleet köyhiä koskaan. Mutta koska meillä on monta lasta ja olin hoitovapaalla ja äitiyslomilla, minun tulot oli pienet. Miehen palkka myös sitä oletettua keskiarvoa pienempi.
Mutta koska olen asunut maalla ja äitini oli pula-ajan lapsi, sain kasvatuksen, että mis on paikka paikan päällä, sil on markka markan päällä. Eli ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Talolainaa maksettiin koko ajan, kun olin kotona. Lapsilla ei ollut moloja, ei reimatekkejä (vai mitä ne nyt on), vaan halpispuvut ja vaatteet kirpparilta. Sukset ja luistimet ostin uutena esikoiselle ja ne kiersi nuoremmat. Tyttökin opetteli luistelemaan hokkareilla.
Ruoassa pystyi säästämään todella paljon ja silti terveellistä ruokaa. Jos pakastin olisi sulannut, olisin tehnyt tuotteista valmiit ruoat ja pakastanut uudelleen.
Kaikkea ihanaa ja hienoa ei tarvitse omistaa. Toki joskus vähän harmitti, kun olin leikkipuistossa ja äitejä tuli vauvoineen hienojen, viimeisen muodin mukaisten vaunujen kanssa ja minä hyssytin vauvaani kirpparivaunuissa. Se on ainoa kerta, kun tunsin jonkinlaista kateutta. Mutta se kateus meni nopeaa ohi, kun tutustuin näihin äiteihin paremmin vuosien varrella. Velkaa oli aivan älyttömästi, kun oli luottokortilla ostettu ne parin tonnin vaunut ja vermeet ja vehkeet.
Auto oli pakko hankkia, mutta ihan samalla tavalla se minun ikivanha farmariauto kulki, kuin se naapurin pakasta vedetty uusi auto, mitä maksoivat vuosikausia. Minä maksoin käteisellä autostani 400 euroa.
Mistään ei jääty paitsi. Nälkää ei ole nähty ja lämmintä vaatetta on ollut päällä. Pientä kivaakin on joskus ollut varaa laittaa niinä vuosina.
Kun teini-ikä tuli, niin menot kasvoivat. Otin henkilökohtaisen avustajan paikkoja omien töiden päälle muutaman ja tienasin siten sen jokusen kympin ja satasen lisärahaa oman palkkani päälle, niin sai teini-iän menot maksettua.
Lapset on maailmalla ja talo tuli maksettua ja säästössäkin on eläkeikää varten rahaa. Kiivejä en ole silti montaa kertaa elämässäni ostanut, kun minusta ne ovat pahoja. Marjastamassa en ehtinyt käydä niinä vuosina, kun tein lisätöitä. Mutta naapurin työtön kävi marjassa ja ostin häneltä pari sankkoa mustikoita ja pari sankkoa puolukoita. Niistä olen ne vitamiinit saanut, mitkä muut saa kiiweistä. Naapuri peri sankollisesta 20 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin vapaaehtoisesti hankkinut kaksi lasta, vaikka ammatti on koulunkäynninohjaaja.
Miksi ei?
Meitäkin oli kolme 5 vuoden sisällä syntynyttä lasta, äiti oli laitoskeittiössä töissä. Eli siis palkka ei päätä huimannut.Minulle neuvottiin jo nuorena, että kouluttaudu hyvin, hanki työ. Niin kauan kuin on huonot tulot, ei pidä hankkia uusia suita ruokittavaksi. Olen noudattanut neuvoa eikä ole kaduttanut.
Minäkin hankin hyvän työn, enkä hankkinut yhtään lasta. Terveys meni ja työt sen mukana. En ollut vielä säästää kuin Ason verran. Elelin kyllä mukavasti tuona aikana, olisin säästänyt enemmän, jos olisin arvannut että työt menee totaalisesti. Olin lapseton ehkäisykapseleineni, kunnes olinkin yllättäen raskaana. Siinäpä oli kysymys, mutta abortti tuntui liian raskaalta, vaikka en edes ole uskovainen. Nyt olen köyhä, kipeä yksinhuioltaja. Aikaisemmin olin menevä, hyvintoimeentuleva avovaimo.
Elämä yllättää.
Edellisessä kommentissa arvatenkin tarkoitettiin sitä, että suunnitellusti menee lisääntymään ilman, että on ymmärrystä raha-asioista tai että on turvaverkkoa ympärillä läheisten ihmisten muodossa. Sinulla kävi valitettava(?) onnettomuus, johon et voinut varautua, mutta tämän Maria (jos on edes todellinen henkilö) on ilmeisesti vain typerä uusavuton ihminen, kun ei ymmärrä käyttää maalaisjärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan työssäkäyvä ei ole köyhä. Ärsyttää, että työssä olevat valittavat.
Köyhä on minieläkkeellä oleva tai pitkäaikaistyötön.
Minimieläke on Suomessa 775,27€. Eli ihan hyvä summa. Siihen saa asumistuen päälle. Eli ei eläkeläinen ole köyhä.
Eläkeläiset eivät olekaan Suomen köyhiä. Jos eläkkeestä menee vaikkapa 300€ vuokraan asumistuen jälkeen, jää elämiseen edelleen yli 400€. Vaikka lääkkeisiin menisi siitä puolet, on ruokaan silti tarpeeksi rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisko opiskella?
Kyllä koulunkäyntiavustajatkin ovat opiskelleet. Se on arvokasta työtä jossa tarvitaan monenlaisia taitoja ja ymmärrystä rajoitteista, oppimisvaikeuksista jne.
Työssä on kohtuuttoman alhainen tuntipalkka,vähän työtunteja (vaikka töitä kyllä riittäisi joka koulussa) ja kesäksi avustajat pistetään pihalle.
Miksi on niin sietämätöntä joillekkin myöntää, että meidän yhteiskunnan rakenteissa ja arvoissa on PALJON pielessä? Mikä ratkaisu se on että hyvä hoitaja tai koulunkäyntiohjaaja opiskelee lisää ja vaihtaa alaa, kun hyvä hoitaja tai koulunkäynninavustaja on kullanarvoinen koko yhteiskunnalle.
Se että ihminen saa alhaista palkkaa, ei todellakaan tässä yhteiskunnassa tarkoita sitä etteikö olisi opiskellut. Ja joku toinen on käynyt yhden tutkinnon verran korkeakoulua, kun joku toinen on haalinut itselleen monta ammatillista tutkintoa ja läjän lisäkoulutuksia vuosien mittaan ja voi täten olla erittäin ansioitunut ja pätevä alallaan. Esim. kunnalla juuri tiukennettiin näitä kuka saa palkanlisää siitä että on joku erikoispätevyys; yhä harvempi saa listapalkan päälle yhtään mitään lisiä, vaikka kuinka kouluttaisit itseäsi lisää työn ohella. Miten se motivoi opiskelemaan ja kehittämään itseään näillä aloilla? Kaikki ei voi olla opettajia ja lääkäreitä.
Marian perheen kannattaisi laittaa säästöön 10€ joka kuukausi. Silloin olisi rahaa pahan päivän varalle. Eikä niitä marjoja olisi kannattanut roskiin heittää. Niistä olisi voinut leipoa piirakoita, tehdä hilloja jne. jos nyt olivat päässeen sulamaan pahasti. Kalapuikotkin olisi voinut vielä paistaa ja leivät syödä. Kai hänen miehensäkin jotain tukea saa, kun sairastaa? Työttömyyskorvaus? Tai sitten he voivat hakea toimeentulotukea vaikka joka kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elin 5,5 vuotta yliopisto-opiskelujen aikana niin, että vuokran ja laskujen jälkeen jäi 60-80 euroa kuukaudessa. Yritin saada töitä, mutta sain vain kesäaikana. Elin hyvin 60-80 eurolla koko kuukauden. Valmustuin 2016, eli ei mikään 1950-luvun tarina. Vaikea ymmärtää näitä "vuokran ja laskujen jälkeen jää vain 500 euroa! -ihmisiä. Nyt saan palkkaa opettajana käteen 1890 euroa kuukaudessa. Vuokran ja laskujen jälkeen jää käteen 800 euroa, mutta saan säästöön ainakin 500 euroa kuukaudessa. Asun nyt Helsingissä, kun opettajien työtilanne on huono, mutta kunhan työkokemusta tulee, muutan pieneen kaupunkiin jonnekin, sillä silloin säästää Vuokatissa paljon. Elämää pitää suunnitella.
En usko että koko lukuvuotta pärjäsit alle 20€/viikko. Kuitenkin välillä on pakko ostaa muutakin kuin ruokaa. Ja ruokakin tuolla rahalla on pelkkää makaroonia ja juureksia, ja yksi paketti jauhelihaa. Ja näillä köyhillä jotka valittaa ettei rahat riitä, on yleensä jotain muita kuluja maksettavana kuten lääkkeitä tai velkoja, tai sitten on lapsia joihin menee rahaa, eikä itseen/ruokaan ole käytettävissä mitään viittäsataa euroa kuukaudessa. Köyhällehän jää vuokran ja sähkölaskun jälkeen, ja ehkä lääkkeiden, jälkeen se viisi sataa, ja siitä menee sitten kaikki muut laskuta ja menot sen ruuan lisäksi. Ja jos toimeentulotukea ei saa niin ei jää välttämättä sitä viittäsataa vuokran ja sähkön jälkeen.
Kyllä, olet oikeassa. Köyhä opiskelija syö joskus ruoakseen vain makaroonia ja ketsuppia. Eikä toimeentulotukea aina saanut, jos ei vaikka halunnut nostaa opintolainaa. Se parikymppiä viikossa on riittävä yksin asuvalle. Pesuaineet, shampoo yms. ovat asioita, joita ei tarvitse ostaa joka kuussa. Halvalla niitäkin saa esim. Tokmannilta tarjouksessa. Kesätöistä saaduilla rahoilla voi ostaa valmiiksi vaikka vuoden pesuaineet. Vaatteita ei köyhä osta kovin usein, kengät, alusvaatteet ja sukat. Muuten mennään vanhoilla farkuilla, kirppislöydöillä ja kavereilta saaduilla vaatteilla.
"Kun vuokra, lääkkeet ja peruslaskut on maksettu, rahaa jää muihin menoihin muutamia satoja euroja kuukaudessa."
Eli mikä heillä oli ongelma?
En ymmärrä, me ollaan superköyhiä ja silti löytyisi varaa esim. tuohon Marian mainostamaan cheerleading-harrastukseen.
150€/kausi muka kallis lapsen harrastukseen.
Lehtijutun on pakko olla keksitty. Ei kukaan ole halunnut katsomaan Valmentaja - elokuvaa.
Meillä ei pakkasessa ruokaa säilytetä pitkiä aikoja.
Olen ollut jo monena kesänä töissä torilla heinäkuun. Yksi osa palkastani koostuu myymättömistä.
Keskimäärin sain joka päivä perusmuovipussillisen vihanneksia, joissa aina oli tomaattia. Pilkoin kaikki, tomaatit mukaan ja sauvasekoittimella sekaisin. Keittiön kaapissa on hyvin paljon työpaikan viereisen ravintolan Take away laatikoita, niitä kollegat saavat viikoittain. Purkki täyteen ja pakkaseen.
Heti, kun ensimmäinen satsi oli tehty, aloitin niiden syömisen.
Nyt sekaan laitetaan esim tonnikalaa, tarjouskanaa tai käytän esim lasagnessa.
Ruokaa tulee pakkaseen paljon. Meillä on 2 irtopakastinta ja lisäksi jääkaapin puolikas pakastin. Keväällä alan keräämään nokkosia. Torstaisin syömme nokkoskeittoa ja luult nämä loppuu vasta vappuna.
Äitini kerää meille mustikoita. Saamme myös viinimarjoja, joista ei kukaan tykkää. Ne kuivatetaan ja syödään muruina puuron päällä.
Koulunkäyntiavustajan työpäivä on lyhyt ja työttömyysjaksoja on paljon, silloin kun koulua ei ole. Peruspalkka on pieni, vaikka työkin on arvokasta.
Kun tunteja vuositasolla tulee vähän, ei silloin voi kuvitellakaan tienaavansa paljon.
Meillä käydään kaikki kodin tavarat läpi 2 x vuodessa. Lasten pienet vaatteet lähtevät heti kirpputorille. Eihän sieltä paljoa tienaa, mutta ei niillä mitään kotonakaan tee.
Ennakointi oli ennen helpompaa, nyt esikoisella tulee kasvupyrähdyksiä koko ajan.
Meidän onni on monilapsiset perheet lähipiirissä .
Käyn joka toinen viikko, kun lapset ovat isällään, viettämässä illan ystäväni luona. Hän pääsee silloin miehensä kanssa ulos. Palkaksi saan heiltä heille tarpeetonta , esim juuri lasten liian pieniä vaatteita.
Kiitos tästä joudun ostamaan äärimmäisen harvoin omille lapsilleni uutta.
Opiskelupaikkani lounas ei maksa mitään, kunhan et ole työvoimapoliittisessa koulutuksessa :), ruokaa saa kelakortin skannauksella. En tiedä onko tämä käytössä muissakin kouluissa? Itse en ole nostanut opintolainaa jten saan 250e/kk. Onneksi täällä on kaksi ruokajonoa joista saa hedelmiä, lihaa, maitotuotteita, kuivatuotteita jne.. Pysyn siis hengissä, laskuistani selviän ja diakonilta olisi mahdollista saada avustusta 4x vuosi = 30e lahjakortti paikalliseen s-markettiin. Vaatteita en uutena osta , suosin kirpputoria :) löysin kahdet talvikengät yhteensä 5e täysin käyttämättöminä ,tosin alusvaatteet ostan kaupasta. Sain viimevuonna takautuvan opintotuen, joka mahdollisti hyvän joulun ja vuoden vaihteen. Ei ole häpeä käyttää käytettyä vaatetta, tai hakea kauppojen lahjoittamia ruokia :)
Minun mielestäni jutussa ei missään kohtaa sanottu, että KAIKKI sulaneet pakasteet heitettin roskiin, niin kuin täällä moni näytti tulkitsevan.
Tilasin vähän aika sitten jostain nettikaupasta Tigin Bed head-sampoon ja -hoitoaineen. Isot pönikät, joiden litrahinta oli halvempi kuin perussampoiden kaupassa. Pesen niillä omat ja tyttären hiukset varmaan puoli vuotta.
Ns. luksusta on mahdollista saada, vaikka olisikin pienet tulot. Ei se silti ole välttämättä pois mistään, jos jaksaa suunnitella ja ottaa selvää. Harva ei-köyhäkään ostaa niitä ”luksuksia” tosta noin vain.
Joku tuolla kommentoikin että myös hyväpalkkaiset seuraavat kauppojen tarjouksia, ostavat tarjouksesta ruokaa, laittavat pakkaseen, ostetaan kaupan oman merkin hyg. tuotteita, käydään kirppiksillä. Se on järkevää rahan käyttöä vaikka rahaa olisikin ostaa kiivejä satokauden ulkopuolelta... Rahansa viisaasti käyttämällä sitä saa säästöön, ja toisaalta voi aivan hyvin käydä joskus leffassa.
Ymmärrän, että köyhyys harmittaa. Hyväpalkkaisena on hyvä huudella. Mutta heidän kohdalla tilanne nyt vain on tuo. Se on valintojen kautta tapahtunut, ainakin äidin koulutus ja lapset. Avustajan palkka ja pääkaupunkiseudun vuokrat ovat ikävä yhdistelmä. Mutta kun fakta on tämä, on tilanne ihmisten omissa käsissä, mitä tulee rahaan ja sen riittävyyteen. Köyhä joutuu näkemään vaivaa. Jos ei halua hyväksyä omaa tilannettaan ja syyttää siitä mahdollisesti jotain muuta (valtio, mahdolliset velat esim vanhempien kuoltua), ei halua myöskään nähdä vaivaa, ns. pelaamaan niillä pelimerkeillä mitä sillä hetkellä on. Vaan aina haikaillaan muuta, isompaa, parempaa, helpompaa. Haaveilla saa. Mutta vaivaa täytyy myös nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Esim. meillä köyhyyden teki oman yrityksen konkurssi, siitä jääneitä velkoja ei sosku maksa joten meillä menee aina laskennallisesti tulot yli toimeentulotuen rajan. Budjetti on tiukka ja jopa 10e meno voi heilauttaa. Toisaalta tässä on oppinut säästäväiseksi, tähteiden ja kirpparien hyödyntäjäksi, alemyynnit on takaraivoon iskostettuna ja sentinkin säästä tarpeellisessa tavarassa saa hymyn huulille, tarpeetonta ei osteta.
Kun velat ovat ulosotossa, ne huomioidaan pakollisena menona toimeentulotuessa. Muita velkoja ja vapaaehtoisesti ulosottoon maksettuja ei, ja tämä on fakta!
Tekeekö nuo lehdet tahallaan tällaisia köyhyysjuttuja, joissa se osaksi johtuu omasta osaamattomuudesta?
Ei varmaan peruskoulun kotitaloustunnilla opeteta, mitä tehdään kun pakastin sulaa: marjoista keitetään hilloa ja mehua, joka säilyy jääkaapissa tai vaikka huonelämmössä jonkun aikaa, muita sulaneita syödään samana päivänä ja sulaneita leipiä voi hyvin syödä useampanakin päivänä. Vain jäätelöt olisi meillä menneet suoraan jätteeksi, kun niitä on jokseenkin mahdotonta hyödyntää muuten kuin ehkä vaniljakastikkeen tapaan. Kaappipakastimeen ei sovi niin paljon tavaraa, että niitä ei selvittäisi isossa perheessä viikossa. Toista se meillä, kun on sulanut 500 litran pakastin puolillaan lihaa ja marjoja. Koirilla oli sillä viikolla hyvä ruuat.
Ei lasten kaverisynttärit voi tulla yllätyksenä. Niihin voi varautua etukäteen hankkimalla alennusmyynneistä ym. halvalla sellaista tavaraa, jota omille lapsille toivoisi.
Koulukuvat pitäisi lailla kieltää, sillä niistä tulee monelle perheelle kauhea riesa kun ei viitsitä / haluta palauttaa ylimääräisiä ja turhia. Sitten on kaapissa kymmeniä tarroja ja muita kuvia, joille ei ole koskaan mitään käyttöä.
Harrastuksiin saa myös avustuksia. Jos on useampia urheilulajeja, kannattaa ottaa lapselle sellainen vakuutus, joka kattaa kilpaurheilun. Tulee paljon halvemmaksi kuin urheilulisenssien vakuutukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. meillä köyhyyden teki oman yrityksen konkurssi, siitä jääneitä velkoja ei sosku maksa joten meillä menee aina laskennallisesti tulot yli toimeentulotuen rajan. Budjetti on tiukka ja jopa 10e meno voi heilauttaa. Toisaalta tässä on oppinut säästäväiseksi, tähteiden ja kirpparien hyödyntäjäksi, alemyynnit on takaraivoon iskostettuna ja sentinkin säästä tarpeellisessa tavarassa saa hymyn huulille, tarpeetonta ei osteta.
Kun velat ovat ulosotossa, ne huomioidaan pakollisena menona toimeentulotuessa. Muita velkoja ja vapaaehtoisesti ulosottoon maksettuja ei, ja tämä on fakta!
Tekeekö nuo lehdet tahallaan tällaisia köyhyysjuttuja, joissa se osaksi johtuu omasta osaamattomuudesta?
Ei varmaan peruskoulun kotitaloustunnilla opeteta, mitä tehdään kun pakastin sulaa: marjoista keitetään hilloa ja mehua, joka säilyy jääkaapissa tai vaikka huonelämmössä jonkun aikaa, muita sulaneita syödään samana päivänä ja sulaneita leipiä voi hyvin syödä useampanakin päivänä. Vain jäätelöt olisi meillä menneet suoraan jätteeksi, kun niitä on jokseenkin mahdotonta hyödyntää muuten kuin ehkä vaniljakastikkeen tapaan. Kaappipakastimeen ei sovi niin paljon tavaraa, että niitä ei selvittäisi isossa perheessä viikossa. Toista se meillä, kun on sulanut 500 litran pakastin puolillaan lihaa ja marjoja. Koirilla oli sillä viikolla hyvä ruuat.
Ei lasten kaverisynttärit voi tulla yllätyksenä. Niihin voi varautua etukäteen hankkimalla alennusmyynneistä ym. halvalla sellaista tavaraa, jota omille lapsille toivoisi.
Koulukuvat pitäisi lailla kieltää, sillä niistä tulee monelle perheelle kauhea riesa kun ei viitsitä / haluta palauttaa ylimääräisiä ja turhia. Sitten on kaapissa kymmeniä tarroja ja muita kuvia, joille ei ole koskaan mitään käyttöä.
Harrastuksiin saa myös avustuksia. Jos on useampia urheilulajeja, kannattaa ottaa lapselle sellainen vakuutus, joka kattaa kilpaurheilun. Tulee paljon halvemmaksi kuin urheilulisenssien vakuutukset.
Toimeentulotuessa ei kyllä tosiaan huomioida ulosotossa olevia velkoja. Ihan omakohtaista kokemusta löytyy.
Toimeentulotuesta niitä ei saa periä, mutta siellä ne ulosotossa kasvavat vain korkoa.
Sitten joskus jos pääsee töihin, niin niitä aletaan sitten pikkuhiljaa maksamaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni jutussa ei missään kohtaa sanottu, että KAIKKI sulaneet pakasteet heitettin roskiin, niin kuin täällä moni näytti tulkitsevan.
Hän kirjoitti : "... kirpaisi heittää paljon arvokasta ruokaa ja herkkua biojätteeseenkin." Tarjousleivät ja kalapuikot eivät ole kovin arvokkaita, eikä oikeastaan herkkuakaan. Tästä voi päätellä, että hän heitti biojätteeseen marjat, joiden eteen oli tehty paljon työtä eikä ymmärtänyt tehdä niistä paremmin säilyvää hilloa tai mehua, eikä esimerkiksi tarjonnut lapsilleen leivistä tehtyjä köyhiä ritareita marjojen ja kermavaahdon (= sulaneen jäätelön) kera. Kaappipakastimeen tuskin mahtuu niin paljon ruokaa, että sille ei ehtisi tehdä mitään vaan PALJON pitäisi heittää jätteeseen.
Toisekseen, yhden yön aikana ei pakastimessa ehdi kaikki sulaa niin täydellisesti, että niitä ei voisi käyttää pitempään, jos oli ei ole aivan apposen auki.
Koulukuvat eivät ole pakollisia, vaan isovanhemmille voi laittaa kuvat jonkun kännykällä otetuista tulostamalla.
Tuon jutun äidillä on työpaikka, jos juttu on edes totta.