Lue keskustelun säännöt.
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Selitäpäs sinäkin miksi lisäännyit miehen kanssa, joka tekee sinulle pelkästään kiusaa? Aivan mahtava, suorastaan napakymppi on sinunkin valintasi ollut lastesi isäksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Pointti tässä ehkä oli se, että ensin mies on haukuttu kaikille, kuinka huono se on ja ei tee kotitöitä ja ei ota vastuuta ja ei tuo kukkasia ja joulunakin antoi vain pörrösukat lahjaksi. Sikamies.Sitten yhtäkkiä se on vastuuntuntoinen ja ihana isä ja lapsilla on oikeus isään ja niin hyvä mies, kun hoitaa hyvin vuorollaan lapset. Ja kun mies löytää uuden naisen, niin sittenkös se yhtäkkiä vimma tuleekin. Se sikamies onkin onnellinen jonkun muun kanssa, joka ei haukukkaan sitä koko aikaa ja lapsetkin tykkää siitä naisesta ja olla isän luona. Stop tykkänään, nyt se muuttuikin taas sikamieheksi ja ympäristö saa taas kuunnella haukkuja miehestä.
Lapset siinä sitten yrittää elää tasapainoista lapsuutta kahdessa kodissa, kun ei oikein tiedä, saako isi olla tänään hyvä ja vastuuntuntoinen, vai onko se sika, kun otti uuden vaimon itselleen.
No jos sinun käsityksesi eroista ja kamalista miehistä on vääränlaiset pörrösukat, niin tuskin sinulle tämä asia tulee koskaan aukeamaan. Mielestäni äskeisessä viestissäni yritin asiaa selittää, mutta antaa olla.
Ymmörrötkö sinä tahallaan väärin? ohis
En. Tuo edellinen vastaajahan ei näköjään millään tavalla yrittänyt ymmärtää minun kommenttiani, vaan jatkoi samaa marmatustaan, jotka perustuvat näköjään johonkin ihan päättömiin oletuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Selitäpäs sinäkin miksi lisäännyit miehen kanssa, joka tekee sinulle pelkästään kiusaa? Aivan mahtava, suorastaan napakymppi on sinunkin valintasi ollut lastesi isäksi!
Ne, joiden mielestä lapsiperheessä eroaminen on lähtökohtaisesti väärin, voisivat lähteä tästä ketjusta kokonaan, koska tämä ketju ei käsittele aihetta, miksi ihmiset eroavat, vaan tässä oletuksena on, että se ero on nyt joka tapauksessa tapahtunut ja sitä ei tarvitse enää ällistellä vaan nyt keskitytään niihin ratkaisuihin sen jälkeen. Niihin eroällistelyketjuihinkin olen asian usein selittänyt, mutta aina löytyy näköjään joku uuvatti, joka ei näitä kuvioita vain kertakaikkiaan tajua. Nyt aiheena kuitenkin on vuoroviikkoasuminen, jonka vaihtoehtoina on muunlaiset tapaamismuodot eikä yhdessä pysyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin.
Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi?
Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?
Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.
Ystäviä tämä ei tietenkään koske.
Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä.
Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.
Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.
Niin, joudumme edelleen sopimaan lapsiin liittyvistä asioista. Emme yhteisestä kodista, rahankäytöstä, omaisuudesta ja siivousvuoroista. Mikä tässä on vaikeaa? Miksi sinä kuvittelet, että ihmiset eroaa, jos yhteiselämä ei ole millään tavalla hankalaa? Jos et ymmärrä, miksi ihmiset ylipäätään eroavat, niin se on eri keskustelu. Jos ymmärrät erilaisia erojen syitä, ei pitäisi myöskään olla ymmärryksen ulottumattomissa se, miksi yhteisen kodin jakaminen ei vain ole vaihtoehto.
Miksi teit hänen kanssaan lapsia, kun yhteiselämä on kerran niin hankalaa? Kuka hulllu tekee lapsia miehelle, jonka kanssa yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto!!?? Vähän nyt hei mietintää mikä niille omille lapsille olisi parasta! Jos kerran halusit VAIN lapset, ihan sama kenen pöllön kanssa, niin miksi et mennyt vain spermapankkiin, vaan sotkit sotkuihisi myös viattoman miehen.
Voi halleluja! Jos yhdessä asuminen on vaihtoehto, niin miksi ylipäätään kukaan eroaisi?! Haloo!! Nyt puhutaan eronneista ja todellakin silloin on oletuksena, että yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto. Sinustako pitäisi erota, vaikka pystyttäisiin hyvin jatkamaan yhdessäkin?
Toisaalta samaa mieltä, mutta erovanhempana ymmärrän kyllä tuon vuoroviikkoasumisen pointin. Meilläkin sitä harkittiin, mutta päädyttiin siihen, että lasten sijasta kotia vaihdamme me vanhemmat. Tämä helpompaa monelta kantilta ja on sopinut meille yllättävän hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Kuinka moni ei todellakaan ymmärrä että erilliset kodit voi olla parempi ratkaisu myös lapsien kannalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.
Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.
Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.
Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?
Onko jotain lisätietoa tästä Ruotsin asumissysteemistä? Itse en googlella löytänyt kuin pari tutkimusta, joissa sanottiin, että Ruotsissa vuoroasumisen on todettu olevan lapsille hyvä systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂
Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.
Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.
T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta
Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)
Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.
Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.
Kyllä osaan. Tuo on ihan sama asia kuin nähdä joka toinen viikonloppu pe-su. Paitsi että jos teillä on kouluikäisiä lapsia niin jää pelkät illat aikaa. En tiedä, että millainen kuva sulla on ylipäänsä vanhemmuudesta, mutta kaiken tuon pitäisi olla normaalia. Paitsi, että 2 yötä kahteen viikkoon on surullisen vähän. Kiva tietenkin, että sinä olet tyytyväinen.
Siitä tulee 3 päivää, ei kaksi. Yöllä meillä nukutaan ;)
Aika puuaivo saa olla, jos ei ymmärrä mitä eroa on elää arkea kouluineen harrastuksineen, vrt viikonloppu, jolloin kaikki läksyjen kyselyt ja harrasteet on tauolla.
Turha sinulla minua on haukkua teidän surullisesta järjestelystä. Rautalangasta, pe-su on 3 päivää. Perjantai, lauantai, sunnuntai. Yy, kaa, koo. Tuo on todella vähän.
Niin, eli ei kahta, niin kuin ensin väitit.[/quote
Kahdessa viikossa 2 tai 3 päivää. Joka tapauksessa todella, todella vähän. Lastesi isä varmaan osallistuisi siihen arkeen huomattavasti enemmän, halutessaan.
Ei, vaan kolme. Koitahan nyt jo ymmärtää. se että päiviä on kolme, ja öitä kaksi, ei nyt vain muutu sinun mieleksesi kahdeksi päiväksi ja yöksi. Noin. Nyt voit kirjoittaa vaikka miljoona kertaa inttäen ja jankaten, en lue enää juttujasi :)
Mä ymmärrän kyllä, että sulla on tarve puolustaa omaan lapseen liittyviä käytäntöjä. Se ei kuitenkaan muuksi muutu, että 3 päivää tai vaikka 3. päivää kahdessa viikossa on todella vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kaikki täysjärkiset ihmiset oppivat pärjäämään, jos on pakko. Mutta jos huomaa, että toinen tekee ne asiat joka tapauksessa, on helppo jäädä vain laiskottelemaan.
Ja on kaksi eri tilannetta tehdä jokin asia itse, koska asuu yksin, kuin tehdä jokin asia itse, koska se toinen ei sitä näköjään monien pyyntöjen jälkeen kuitenkaan tee. Ensimmäinen ei ketuta ollenkaan niin paljon kuin jälkimmäinen, vaikka teet sen saman askareen ihan itse. Pystytkö kuvittelemaan, mistä tämä johtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Toi nyt ei kyllä kerro oikeasti yhtään mitään.... Ihan tyytyväinen mäkin olen siitä, että mulla on työpaikka, josta saan rahaa, vaikka asenne siihen on ihan samanlainen.
sinun ei tarvitse asua siellä työpaikallasi, vaan voit mennä sieltä joka päivä samaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kaikki täysjärkiset ihmiset oppivat pärjäämään, jos on pakko. Mutta jos huomaa, että toinen tekee ne asiat joka tapauksessa, on helppo jäädä vain laiskottelemaan.
Ja on kaksi eri tilannetta tehdä jokin asia itse, koska asuu yksin, kuin tehdä jokin asia itse, koska se toinen ei sitä näköjään monien pyyntöjen jälkeen kuitenkaan tee. Ensimmäinen ei ketuta ollenkaan niin paljon kuin jälkimmäinen, vaikka teet sen saman askareen ihan itse. Pystytkö kuvittelemaan, mistä tämä johtuu?
Jos toinen tekee ne ennen kuin toinen katsoo aiheelliseksi. Näinhän se monella menee ja toinen uhriutuu. Kuten sanoin, monella muuttuvat standardit kun lapsi syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kaikki täysjärkiset ihmiset oppivat pärjäämään, jos on pakko. Mutta jos huomaa, että toinen tekee ne asiat joka tapauksessa, on helppo jäädä vain laiskottelemaan.
Ja on kaksi eri tilannetta tehdä jokin asia itse, koska asuu yksin, kuin tehdä jokin asia itse, koska se toinen ei sitä näköjään monien pyyntöjen jälkeen kuitenkaan tee. Ensimmäinen ei ketuta ollenkaan niin paljon kuin jälkimmäinen, vaikka teet sen saman askareen ihan itse. Pystytkö kuvittelemaan, mistä tämä johtuu?
Jos toinen tekee ne ennen kuin toinen katsoo aiheelliseksi. Näinhän se monella menee ja toinen uhriutuu. Kuten sanoin, monella muuttuvat standardit kun lapsi syntyy.
Niin, tottakai muuttuvat, kun tekemistä on enemmän ja pitää priorisoida. Yleensä nimenomaan lapsen syntymän jälkeen ne siisteimmätkin oppivat sietämään pientä epäjärjestystä toisin kuin sinä nyt yrität väittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että täällä mammat selittää, että kuinka he soittelevat joka päivä exälleen lapsen asioista ja mies tulee viettämään joulua mamman ja uuden miehen ja uusien lapsien kotiin ja kaikki on niin sulavaa ja ihanaa.
Oikeasti kenenkään puoliso ei katsoisi kauaa aikaa sitä, että ex-vaimo soittaa isäviikolla joka päivä pari kertaa ja äitiviikollakin ainakin kerran päivässä ja vaatii, että miehen pitää tulla exän luo viettämään joulua.
Siinä vaiheessa kun tulee uusia puolisoita ja uusia lapsia, niin se vuoroviikkolapsi alkaa ärsyttämään kummassakin kodissa, kun kummassakin haluttaisiin elää ydinperhe-elämää.
Miten niin joka päivä?
Ei me ainakaan jokapäivä soitella, kerran viikossa laitetaan viestiä. Lapsi sen sijaan soittaa melkein joka päivä.Nää jotka ovat vuotoviikko olemista vastaan näyttävät olevan kateellisia lähinnä siitä ajasta jonka lapsi on isällään.
Selitellään kuinka äiti tekee sitä ja tätä. Katsokaa kun tässä mallissa on aivan sama mitä äiti tekee, vaikka te tuntisitte sitä kateellisuutta kun äidillä on omaa aikaa niin yrittäkää kuitenkin ajatella että tässä ajatellaan myös lasta, lapselle isä on tärkeä.
Ei voi äitinä vaan ajatella sitä omaa napaa ja minä minä minä. Ymmärrän että ollaan kateellisia kun teillä ei vissiin mies osallistu olenkaan lapsen kasvatukseen. Mutta kun isä on alusta asti ollut täysillä mukana lapsen elämässä niin ei sitä yhtäkkiä vaihdeta 6 päivään kuukaudessa. Teille se varmasti sopisi kun mies ei kai muuten osallistu mutta normaaliperheissä kuitenkin on ihan tavallista että myös isä huolehtii lapsesta eikä äiti ole number one yksin.
Usko jo, kukaan ei ole kateellinen siitä että lapsesi joutuvat kärsimään että sinä saat humputella joka toinen viikko ja leikkiä lapsetonta. Sääliksi vaan käy.
Sinä ainakin vaikutat näin ulkopuolisen silmin kateelliselta ja lapselliselta. Ohis
Voi että. Kyse ei kuitenkaan ole minusta, vaan siitä mikä on lapsille parhaaksi ja vuoroviikko asuminen ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on todellakin pointtia. Miksi se mies on yhteisessä kodissa huono ja omassa kodissaan hyvä? Tässä voi myös katsoa peiliin ja kannattaakin. Tästähän monet monet miehet kertoo, että kun jonain kauniina päivänä olet se paskakaivo johon oksennetaan kaikki paska. Lapsen synnyttyä ei enää riitäkkään se vanha imurointi, vaan nyt puhaltaa uudet tuulet ja mies ei tätä ymmärrä. Naisen tapa tehdä asioita on ainoa oikea. Myös monet naiset kertovat kuinka heidän miehensä osallistuvat, vaikka eivät ehkä tee asioita niin kuin on ajatellut. Minä väitän puolestani että hoidan ja kasvatan lapsia paremmin kuin huomattavan moni siivousintoilija, koska käytän aikani ennemmin lapsiin kuin kiiltävään kotiin. Moni nainen ei ymmärrä että koti ei ole näyttelytila ja sen miehen mielipide on ihan yhtä tärkeä kuin heidän oma. Ei ihme että asiat menee niin kuin ne menee. Mielenkiintoista on juuri tuo että vuoroviikkoisänä tuo sama mies on useasti hyvä vanhempi. Harva mies muuten valittaa että on raskasta ja syyttelee tästä jotain muuta tahoa kuin itseään.
Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kaikki täysjärkiset ihmiset oppivat pärjäämään, jos on pakko. Mutta jos huomaa, että toinen tekee ne asiat joka tapauksessa, on helppo jäädä vain laiskottelemaan.
Ja on kaksi eri tilannetta tehdä jokin asia itse, koska asuu yksin, kuin tehdä jokin asia itse, koska se toinen ei sitä näköjään monien pyyntöjen jälkeen kuitenkaan tee. Ensimmäinen ei ketuta ollenkaan niin paljon kuin jälkimmäinen, vaikka teet sen saman askareen ihan itse. Pystytkö kuvittelemaan, mistä tämä johtuu?
Jos toinen tekee ne ennen kuin toinen katsoo aiheelliseksi. Näinhän se monella menee ja toinen uhriutuu. Kuten sanoin, monella muuttuvat standardit kun lapsi syntyy.
Niin, tottakai muuttuvat, kun tekemistä on enemmän ja pitää priorisoida. Yleensä nimenomaan lapsen syntymän jälkeen ne siisteimmätkin oppivat sietämään pientä epäjärjestystä toisin kuin sinä nyt yrität väittää.
Ei ole monella priorisoinnista tietoakaan, vaan pitää olla siistimpää, ja myös sisustussuunitelmat syntyvät mammalomalla. Miehen imurointi ja astianpesukoneen täyttötaidot ovat mystisesti kadonneet ja tapa jolla mies on ripustanut pyykit, ei enää käy päinsä. Tästä on niin monta juttua ja keskustelua, että en asiasta edes väittele. Nainen huomauttelee miehelle koko ajan hänen tekemisistään ja pian mies ei enää sitten teekkään mitään. Siinä sitten kyräillään hetki ja erotaan. Ah, niin rakkaat kulissit on muisto vain.
Lapsiparat laitettu retkeilemään kesät talvet. Meilläpäin kulkee isän luona pieni poika, jolla ei ole yhtään tuttua täälläpäin. Isän uusi nuori avokki väittää ettei hänen sille tarvii mitään ruokaa laittaa. Hänellä on on pieni vauva joka vie ajan. Tämä isä on yleensä pois työmatkoilla. Poika puhuu vain ruotsia. Sanoin tälle uudelle äidille ettei lasta voi jättää ilman ruokaa, että meille voi tulla sitten syömään. Ei siis mitään rahapulaa, vaan rikkaista oli kysymys. Isä eli täysin" firman piikkiin" uusi iso auto myös.. Avokki ei ollut talossa edes kirjoilla, vaikka asuikin vakituisesti miehen asunnossa. Kun oli muka tuloton, ei tarvitse maksaa elatusmaksuja.
Kenelläkään ei taida tässä ketjussa olla enää mitään sanottavaa itse aiheeseen. Porukka nyt vain jankuttaa, miten kamalan väärin vanhemmat (ja nimenomaan naiset!) tekevät, kun eroavat. Olipas taas yllättävää.
Jaaha. En ole eronnut, mutta yhtä älykästä olisi aloittajalta todeta, että vanhempien riitaantuminen/erilleen kasvaminen (mikä vain on eron taustalla) ja lopulta eroaminen ei palvele lasta. No ei varmaan, joskus elämä vain menee niin ja toivottavasti asumiskuviot pyritään järjestämään lapsen etu mielessä. Varmaksi voi sanoa, että on yleensä hyvä, että lapsella säilyy suhde molempiin vanhempiin. Ja jos lapsen suurin trauma on, että hänen pitää matkustaa kahden kodin välillä ja ongelma on nimenomaan tuo reissaaminen, niin vanhemmat ovat onnistuneet monessa asiassa erittäin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiparat laitettu retkeilemään kesät talvet. Meilläpäin kulkee isän luona pieni poika, jolla ei ole yhtään tuttua täälläpäin. Isän uusi nuori avokki väittää ettei hänen sille tarvii mitään ruokaa laittaa. Hänellä on on pieni vauva joka vie ajan. Tämä isä on yleensä pois työmatkoilla. Poika puhuu vain ruotsia. Sanoin tälle uudelle äidille ettei lasta voi jättää ilman ruokaa, että meille voi tulla sitten syömään. Ei siis mitään rahapulaa, vaan rikkaista oli kysymys. Isä eli täysin" firman piikkiin" uusi iso auto myös.. Avokki ei ollut talossa edes kirjoilla, vaikka asuikin vakituisesti miehen asunnossa. Kun oli muka tuloton, ei tarvitse maksaa elatusmaksuja.
Niin juuri, vuoroviikkoasuminenhan tuonkin aiheuttaa. Jos lapsi asuisi tuolla vakituisesti eikä välillä äidillään, tilanne jotenkin maagisesti muuttuisi paremmaksi, tietysti.
Miksi teit hänen kanssaan lapsia, kun yhteiselämä on kerran niin hankalaa? Kuka hulllu tekee lapsia miehelle, jonka kanssa yhteisen kodin jakaminen ei ole vaihtoehto!!?? Vähän nyt hei mietintää mikä niille omille lapsille olisi parasta! Jos kerran halusit VAIN lapset, ihan sama kenen pöllön kanssa, niin miksi et mennyt vain spermapankkiin, vaan sotkit sotkuihisi myös viattoman miehen.