Keittiöpsykologit hoi! Mistä voi johtua, että kiinnostun ainoastaan feminiinisistä miehistä?

jos ap:llä onkin miehen aivot

Ap! Tuo voisi olla minun kirjoittamani. Täältä löytyy toinen samanlainen. Kaikki poikakaverini ovat olleet pienehköjä, hoikkia ja pitkähiuksisia ja jotenkin muutenkin naismaisia (kuten valtaosa sanoisi). Itse olen myös siro ja pieni ja hyvin naisellinen. Joskus aikoinaan mietin kovasti mistä se johtuu, mutta en nyt enää. Olen jo kuusikymppinen ja edelleen ihanteeni ovat samoja mutta en ole 20 vuoteen enää seurustellut kenenkään kanssa. Tosiaankasn en ole ikinä ollut mieltynyt lihaskimppuihin ja ns. machoihin. Jos pitäisi tässä luetella ihannemiehiä ulkoisin ominaisuuksin niin esim. Ari Koivunen olisi sellainen ja Pete Parkkonen, Michael Monroe.

Ap, minkä tyyppinen isäsi on ulkonäöltään? Entä suhteesi häneen - ihaileva, riitaisa, etäinen, jotain muuta?

Olen maskuliininen nainen ja pidän feminiinisistä miehistä. Jälkeläisestä tuli tosi hyvännäköinen.

Minusta on hieman tylsää kun usein huomaan, että kaikkinaiset pariskunnat halutaan nähdä kliseisen heteronormatiivisesti. - Tarkoitan, että ihan niinkuin ap kyvasi, että naisten oleteaan kiinnostuvan erityisesti maskuliinisista miehistä ja vastaavasti meidän miesten feminiisistä naisita.

Tämä olettama (tai jopa vaatimus) jatkuu myös osalla silloin kun puhutaan homo ta lesbo -pareista niin, että oletetaan toisen suhteessa olevan suhteen "mies" (vahva, voimakas...nk. sanotaan maskuliininen) ja vastaavasti toisen olevan suhteessa se herkempi, tunteellisempi ja haavoittuvaisempi, ts, feminiini puoli.

Miksi on niin vaikea käsittää, että parisuhteessa molemmat oli sitten hetero tai homo/ lesboparista kyse, niin mikseivät molemmat voisi olla yhtälailla "miehekkäitä" voimakkaita ja vahvoja (maskuliinisia). Tai sitten herkkiä, tunteellinen "naisellisia" naisia. - Eikä niin että toinen mielletään olevan  suuhteessa aina sen (suhteen)  feminii ja toisen maskuliini ja siten kaksi erilaista puolta tekee yhden parin.

Mutta miksei kahden samantapaisen/ oloisen ei uskota voivan muodostaa paria/ toimivaa

parisuhdetta?

On vielä todettava, että minulla on mielikuva, että Ap on sikäli naisella voitolla, että viimeisen noin sadan vuoden aikana naisen rooli tai mallit miten olla ja toimia hyväkytysti ja "oikeanlaisena" ja vakavasti otettavana naisena ovat paljon moninaisemmat kuin ennen.   

Maskuliinisuus ei tunnu turvalliselta, feminiinisyyttäsi suojelevalta ja vaalivalta, vaan uhkaavalta ja pelottavalta?

Seksuaalinen makumieltymys muodostuu tietääkseni jo alle kouluikäisenä. Käsitys aikuisten ihailtavista ominaisuuksista juontaa sieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hieman tylsää kun usein huomaan, että kaikkinaiset pariskunnat halutaan nähdä kliseisen heteronormatiivisesti. - Tarkoitan, että ihan niinkuin ap kyvasi, että naisten oleteaan kiinnostuvan erityisesti maskuliinisista miehistä ja vastaavasti meidän miesten feminiisistä naisita.

Tämä olettama (tai jopa vaatimus) jatkuu myös osalla silloin kun puhutaan homo ta lesbo -pareista niin, että oletetaan toisen suhteessa olevan suhteen "mies" (vahva, voimakas...nk. sanotaan maskuliininen) ja vastaavasti toisen olevan suhteessa se herkempi, tunteellisempi ja haavoittuvaisempi, ts, feminiini puoli.

Miksi on niin vaikea käsittää, että parisuhteessa molemmat oli sitten hetero tai homo/ lesboparista kyse, niin mikseivät molemmat voisi olla yhtälailla "miehekkäitä" voimakkaita ja vahvoja (maskuliinisia). Tai sitten herkkiä, tunteellinen "naisellisia" naisia. - Eikä niin että toinen mielletään olevan  suuhteessa aina sen (suhteen)  feminii ja toisen maskuliini ja siten kaksi erilaista puolta tekee yhden parin.

Mutta miksei kahden samantapaisen/ oloisen ei uskota voivan muodostaa paria/ toimivaa

parisuhdetta?

On vielä todettava, että minulla on mielikuva, että Ap on sikäli naisella voitolla, että viimeisen noin sadan vuoden aikana naisen rooli tai mallit miten olla ja toimia hyväkytysti ja "oikeanlaisena" ja vakavasti otettavana naisena ovat paljon moninaisemmat kuin ennen.   

Ymmärrän ärsyynnyksesi, mutta biologian mukaanhan me mennään. Useat kiinnostuvat stereotyyppisesti, ja eivät tule ajatelleeksi noin avarasti. Itsekin kiinnostun maskuliinisista miehistä ja se on jotenkin tiedostamaton, automaattinen oletukseni muille naisille, jos ei ole toista tietoa.

Itse tykkään eniten kohteliaista, avuliaita ja ystävällisistä miehistä, jotka osaavat naurattaa. Samanlainen kuin isäni siis :)

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hieman tylsää kun usein huomaan, että kaikkinaiset pariskunnat halutaan nähdä kliseisen heteronormatiivisesti. - Tarkoitan, että ihan niinkuin ap kyvasi, että naisten oleteaan kiinnostuvan erityisesti maskuliinisista miehistä ja vastaavasti meidän miesten feminiisistä naisita.

Tämä olettama (tai jopa vaatimus) jatkuu myös osalla silloin kun puhutaan homo ta lesbo -pareista niin, että oletetaan toisen suhteessa olevan suhteen "mies" (vahva, voimakas...nk. sanotaan maskuliininen) ja vastaavasti toisen olevan suhteessa se herkempi, tunteellisempi ja haavoittuvaisempi, ts, feminiini puoli.

Miksi on niin vaikea käsittää, että parisuhteessa molemmat oli sitten hetero tai homo/ lesboparista kyse, niin mikseivät molemmat voisi olla yhtälailla "miehekkäitä" voimakkaita ja vahvoja (maskuliinisia). Tai sitten herkkiä, tunteellinen "naisellisia" naisia. - Eikä niin että toinen mielletään olevan  suuhteessa aina sen (suhteen)  feminii ja toisen maskuliini ja siten kaksi erilaista puolta tekee yhden parin.

Mutta miksei kahden samantapaisen/ oloisen ei uskota voivan muodostaa paria/ toimivaa

parisuhdetta?

On vielä todettava, että minulla on mielikuva, että Ap on sikäli naisella voitolla, että viimeisen noin sadan vuoden aikana naisen rooli tai mallit miten olla ja toimia hyväkytysti ja "oikeanlaisena" ja vakavasti otettavana naisena ovat paljon moninaisemmat kuin ennen.   

Tässä feminiininen miespuoleinen, mitä todennäköisemmin.

Ap, olet aika pervo...

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään eniten kohteliaista, avuliaita ja ystävällisistä miehistä, jotka osaavat naurattaa. Samanlainen kuin isäni siis :)

Niin se menee, että isää ihannoiva tyttö valitsee isän kaltaisen miehen; ulkonäöllisesti ehkä vastakohdan. Näin ominaisuus vahvistuu sukupolvesta toiseen?

Jos maailmassa on "feminiinisiä" miehiä on aivan varma että maailmassa on näistä miehistä pitäviä naisia. Ei siihen sen kummallisempaa selitystä tarvita. 

Kaikkihan me naiset nyt halutaan sellainen lihaksikas karvainen pitkä möreä-ääninen laatikkopäinen 10 alfa-pelimies. Kyllähän sitä nyt on aina jankutettu joka puolella niin sittenhän se on totta. Löydä itsesi niin sinäkin huomaat tämän.

No omalta kohdalta voin sanoa, että ns. "maskuliiniset" miehet näyttävät silmääni usein liian pönäköiltä ja läskeiltä (vantterat tynnyrit) . Ja toisaalta "maskuliinisesti" käyttäyvät miehet tuntuvat pelleiltä.

Vierailija kirjoitti:

Maskuliinisuus ei tunnu turvalliselta, feminiinisyyttäsi suojelevalta ja vaalivalta, vaan uhkaavalta ja pelottavalta?

Ohiksena, minäkin aloin pitää maskuliinisesta vasta, kun kohdalle osui sellainen mies joka ilmentää sitä olemalla vahva mutta suojeleva.

Vierailija kirjoitti:

Lukemani tutkimuksen ( uutinen vuosien takaa, ei linkkiä) mukaan suomalaiset naiset valitsevat femiiniimimmän miehen kuin muut Euroopan kansat. Sitä tutkimus ei kertonut että mistä johtuu.

Mielestäni tutkimuksessa päädyttiin siihen, että mitä turvallisempi maa, sitä feminiinisempi miesmaku. Suomessa ei kaivata suojelijaa, vaan kumppania.

Pariutumisen kannalta isoin dilemma on varmaankin se että keskimäärin toiveet kumppanille ovat konservatiivisempia kuin se mitä itse ollaan.

Naiset ovat myös parinvalinnassa konservatiivisempia, mikä johtuu osittain siitä että nainen vertaa itseään mieheen. Esimerkiksi:

Pitkä nainen haluaa vielä pidemmän miehen ollakseen pieni mieheen verrattuna. Tutkitusti lyhyet miehet ovat yleensä halukkaita ottamaan itseään pidemmän naisen.

Roteva nainen (harteikas, vahva) haluaa vielä rotevamman miehen, samasta syystä. Sirot miehet puolestaan aika usein pitävät "amatsoneista".

Seksuaalisesti submissiivisia miehiä on 20-25%, seksuaalisesti dominoivia naisia huomattavasti vähemmän.

Kun rikotaan itse rooleja, mutta halutaan pariutua perinteisesti, jako ei mene tasan.

Tykkäät siis Cheekin kaltaisista komistuksista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hieman tylsää kun usein huomaan, että kaikkinaiset pariskunnat halutaan nähdä kliseisen heteronormatiivisesti. - Tarkoitan, että ihan niinkuin ap kyvasi, että naisten oleteaan kiinnostuvan erityisesti maskuliinisista miehistä ja vastaavasti meidän miesten feminiisistä naisita.

Tämä olettama (tai jopa vaatimus) jatkuu myös osalla silloin kun puhutaan homo ta lesbo -pareista niin, että oletetaan toisen suhteessa olevan suhteen "mies" (vahva, voimakas...nk. sanotaan maskuliininen) ja vastaavasti toisen olevan suhteessa se herkempi, tunteellisempi ja haavoittuvaisempi, ts, feminiini puoli.

Miksi on niin vaikea käsittää, että parisuhteessa molemmat oli sitten hetero tai homo/ lesboparista kyse, niin mikseivät molemmat voisi olla yhtälailla "miehekkäitä" voimakkaita ja vahvoja (maskuliinisia). Tai sitten herkkiä, tunteellinen "naisellisia" naisia. - Eikä niin että toinen mielletään olevan  suuhteessa aina sen (suhteen)  feminii ja toisen maskuliini ja siten kaksi erilaista puolta tekee yhden parin.

Mutta miksei kahden samantapaisen/ oloisen ei uskota voivan muodostaa paria/ toimivaa

parisuhdetta?

On vielä todettava, että minulla on mielikuva, että Ap on sikäli naisella voitolla, että viimeisen noin sadan vuoden aikana naisen rooli tai mallit miten olla ja toimia hyväkytysti ja "oikeanlaisena" ja vakavasti otettavana naisena ovat paljon moninaisemmat kuin ennen.   

Ymmärrän ärsyynnyksesi, mutta biologian mukaanhan me mennään. Useat kiinnostuvat stereotyyppisesti, ja eivät tule ajatelleeksi noin avarasti. Itsekin kiinnostun maskuliinisista miehistä ja se on jotenkin tiedostamaton, automaattinen oletukseni muille naisille, jos ei ole toista tietoa.

Niin, no. En tiedä oleko varsinaisesti ärsyyntynyt tässä mistään muusta kuin siitä, että ulkoapäin, sivullisten toimesta  asetetaan edelleen paineita, kuinka rakentaa ja muodostaa toimivia läheissuhteita, kuten nyt erityisesti parisuhde. 

 Tosin Suomessa moneen muuhun maahan (alueelliseen sosiaaliseen yhteisöön) / kulttuuri-ilmapiiriin  verraten aika vähän asetetaan odotuksia sille, millaisen kumppanin kanssa on hyväksyttävää muodostaa parisuhde.

Myös sinkkuna elämine on yleisesti hyväksyttyä ja tuskin koskaan on historian aikana ollut Suomessa niin helppoa kuin nyt. - Sinkkuuden hyväksyminen ei tosin tee pariutumista yhtään helpommaksi. Ehkä toisinaan (melkein) päinvastoin.  

Se mikä lopulta ohjaa jokaisen omia mieltymystä siitä kuka on ja vastaavasti kuka ei olisi mieluisin kumppani on vaikea vastata,

Kuinka moni edes meittii ja ajattelee asiaa, saati kyseenalaistaa omia mieltymyksiän ja valintojaan. Tai kuinka paljon unelmiemme kumppanin haaveilussamme  on kyse kulttuurimme opettamaa ja mallintamaa  ja kuinka paljon vaikka vain biologiaa.

 Jännää vaikka varmasti jonkun mielestä varmasti aivan luonnollista on ollut senkin havaitseminen, että vaikka kaksi eri ihmistä saattaisi vaikuttaa papereiden perusteella täydellisiltä toisilleen, niin elävänä kohdatessaan ei ole aina mennyt kovinkaan kauan kun ainakin toinen mahdollisest molemmat ovat havahtuneet siihen,että parempi saattaisi olla, että parempi voisi olla jatkaa elämää erillään. Toisaalta olen joskus miettinyt, että kuinka paljon ihminen voi oikeasti muuttua vuosien ajankuluessa. Uskon, että enempi voi muuttaa lähinnä itseään, mutta kuinka paljon tai vähän pitäisi olla valmis sietämään toisen puutteita. Mutta myös kuinka osata tukea ja tsempata toista, että toisella olisi myös hyvä olla. Ja tai kuinka olla, että molemmilla olisi parempi olla yhdessä kuin yksin.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hieman tylsää kun usein huomaan, että kaikkinaiset pariskunnat halutaan nähdä kliseisen heteronormatiivisesti. - Tarkoitan, että ihan niinkuin ap kyvasi, että naisten oleteaan kiinnostuvan erityisesti maskuliinisista miehistä ja vastaavasti meidän miesten feminiisistä naisita.

Tämä olettama (tai jopa vaatimus) jatkuu myös osalla silloin kun puhutaan homo ta lesbo -pareista niin, että oletetaan toisen suhteessa olevan suhteen "mies" (vahva, voimakas...nk. sanotaan maskuliininen) ja vastaavasti toisen olevan suhteessa se herkempi, tunteellisempi ja haavoittuvaisempi, ts, feminiini puoli.

Miksi on niin vaikea käsittää, että parisuhteessa molemmat oli sitten hetero tai homo/ lesboparista kyse, niin mikseivät molemmat voisi olla yhtälailla "miehekkäitä" voimakkaita ja vahvoja (maskuliinisia). Tai sitten herkkiä, tunteellinen "naisellisia" naisia. - Eikä niin että toinen mielletään olevan  suuhteessa aina sen (suhteen)  feminii ja toisen maskuliini ja siten kaksi erilaista puolta tekee yhden parin.

Mutta miksei kahden samantapaisen/ oloisen ei uskota voivan muodostaa paria/ toimivaa

parisuhdetta?

On vielä todettava, että minulla on mielikuva, että Ap on sikäli naisella voitolla, että viimeisen noin sadan vuoden aikana naisen rooli tai mallit miten olla ja toimia hyväkytysti ja "oikeanlaisena" ja vakavasti otettavana naisena ovat paljon moninaisemmat kuin ennen.   

Tässä feminiininen miespuoleinen, mitä todennäköisemmin.

Ap, olet aika pervo...

Hä ? ?