Lue keskustelun säännöt.
Lapsi on koulussa omissa maailmoissaan
18.01.2019 |
Kyse ekaluokkalaisesta. Opettaja soitti, että pelkää lapsen jäävän muista jälkeen, koska on tunneilla omissa maailmoissaan. Taidetunneilla/kuvistunneilla keskittyy koko ajan, koska se on niin mielekästä. Koulu menee muuten hyvin, koska oppii asioita helposti, mutta opettajan pitää koko ajan sanoa, että tee nyt tehtäviä, muuten unohtuu omiin maailmoihin. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan itsestään 5-vuotiaana. Puhuu nyt jo paljon englantia ja Iltaisin aina opetellaan muutama sana lisää.
Minulla on ADHD ja isälläni myös. Lapsi ei ole kiusaaja, mutta opettaja sanoi jo syksyllä, että lapsi ei osaa sosiaalisia tilanteita hoitaa ja vaikka on muuten erittäin lahjakas niin niissä on opettelemista.
Lapsi on kiltti, viihtyy paljon yksin, mutta myös veljensä ja muutaman kaverin kanssa.
Opettaja kysyi saako koulupsykologille jutella ja sanoin, että tottakai.
Miltä lapsen oireilu kuulostaa? Itkettää ja on paha mieli lapsen puolesta.
Kommentit (46)
No kerta lapsesi helposti osaa kaiken niin sitä vaan turhauttaa olla niillä tunneilla. Ei sillä mitään ADD/ADHD/Aspengeria ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kuulostaa tasapainoiselta ja älykkäältä introvertilta. Valitettavasti sellainen on kiellettyä ja sairaus nykyisessä yhteiskunnassa. Minun käy sääliksi lastasi niin monella eri tavalla. Voi kunpa voisin adoptoida hänet :/
Hän on erittäin älykäs ja tasapainoinen, ollut aina todella helppo lapsi. On myös sellainen ettei välitä muiden mielipiteistä. Oli päiväkodissakin niin helppo, että hoitajat sanoi ettei lasta edes huomaa. On piirtänyt pienestä asti todella yksityiskohtaisia piirustuksia ja niihin liittyy aina tarina tai toiminto - ei siis piirrä mitään vain ”huvin vuoksi”. Hänellä on todella vahva minäkuva, eikä välitä muiden mielipiteistä.
Minulla on todella paha mieli, koska lapsi on niin ihana ja erityinen etten osannut odottaa, että joutuisi koulu-psykologin kanssa tekemisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
englanninkielisistä sanoista ”Attention Deficit Disorder” tuleva lyhennys ADD kuvautuu suomalaisessa nykydiagnostiikassa diagnoosilla F90.0 ADHD (tarkkaamaton).
Tarkkaamattomuus näkyy lapsella pienestä pitäen. Sen on huomattu olevan tytöillä yleisempää kuin pojilla. Tarkkaamattomuudesta kärsivä potee keskittymisvaikeuksia ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmia. Hän unohtelee, unelmoi ja vaipuu usein omaan maailmaansa. Hänen on vaikea aloittaa toiminta, etenkin, jos tekeminen ei ole mieluista. Hän hidastelee. Tekemisiä on vaikea suunnitella ja viedä johdonmukaisesti eteenpäin. Ajatus karkaa ja työskentely muuttuu poukkoilevaksi. Tehtävistä ei tule valmista tai ne valmistuvat viime hetkillä. Muisti pätkii. On vaikea muodostaa rutiineja. Tämä kaikki haittaa tietysti toimintakykyä ja esimerkiksi koulu- ja työtehtävistä selviämistä.
Tunnistan itsessäni kaikki nämä ongelmat, tarkoittaako se että minulla on ehkä diagnosoimaton ADHD?
Ei tietenkään. Puolella ihmisistä olisi ADHD jos nuo olisivat kriteerit, varsinkin nuorista ihmisistä. Useimmilla prokrastinaatio (aloittamisen viivyttely, hommien lykkääminen, hidastelu), tylsien tehtävien motivaation puute ja sen takia niihin keskittymiskyvyn puute on ihan normaaleja inhimillisiä ominaisuuksia, joista kuitenkin halutessaan voi kouluttaa itsensä eroon.
Itse hain apua näihin kognitiivisesta terapiasta, koska viivyttely oli mennyt jo ihan pakkomielteen omaiseksi ja haittasi vakavasti urakehitystäni. Terapiassa opin aika pian sietämään aloittamiseen liittyvää ahdistuksen tunnetta, voittamaan sen ja myös oppimaan järjestelmälliset työtavat.
Mitä kautta pääsit terapiaan. Itselläni on melko varmasti ADD ja juuri tuo aloittamiseen liittyvä ahdistus hyvin monesti haittaa omia töitä ja halauasin päästä siitä eroon ja oppia järjestelmällisemmäksi.
T: ADD-setä
Jos sulla on ADD oikeasti eli sulle on neurologisista syistä mahdotonta keskittyä, niin sitten varmaankaan tuon tyyppinen terapia ei auta vaan tarvitsisit todennäköisesti enemmänkin lääkettä ja/tai toiminnanohjausta työtapoihin joilla pystyy elämään "pomppivan mielen" kanssa. Itse kävin terapiassa yksityisellä ihan täysin itse maksaen. Nuo ratkaisukeskeiset kognitiiviset terapiat ei ole kovin pitkiä joten ei tule maksamaan näinkään ihan tolkuttomasti.
Tosin tämän oman kokemuksen jälkeen olen miettinyt koko ADD:tä... Ei mulla ole asiantuntemusta todellakana sanoa, ettei sellaista ole olemassakaan - kyllä uskon että on ihmisiä joilla on oikea neurologinen poikkeavuus joka aiheuttaa keskittymishäiriön. Toisaalta, esim. minä 25 v olin "oireiltani" ihan ADD:n perikuva, ja silti minulla ei ilmeisestikään sellaista ole koskaan ollut, koska kerran pystyin "paranemaan" jaksolla kognitiivista terapiaa. Nykyään olen erittäinkin tehokas keskittymään hommiini enkä viivyttele enää missään vaan tartun hommiin asenteella "sittenhän ne on pois alta kun tekee vaan vaikkei kivalta tunnukaan". Väkisinkin sitä miettii, että onkohan ADD:issä enemmänkin niitä joiden tarvitsisi vaan ohjelmoida aivonsa vähän eri toimintatapoihin ja ajattelumalleihin, eikä niinkään tarvitsisi diagnoosia saati lääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kuulostaa tasapainoiselta ja älykkäältä introvertilta. Valitettavasti sellainen on kiellettyä ja sairaus nykyisessä yhteiskunnassa. Minun käy sääliksi lastasi niin monella eri tavalla. Voi kunpa voisin adoptoida hänet :/
Hän on erittäin älykäs ja tasapainoinen, ollut aina todella helppo lapsi. On myös sellainen ettei välitä muiden mielipiteistä. Oli päiväkodissakin niin helppo, että hoitajat sanoi ettei lasta edes huomaa. On piirtänyt pienestä asti todella yksityiskohtaisia piirustuksia ja niihin liittyy aina tarina tai toiminto - ei siis piirrä mitään vain ”huvin vuoksi”. Hänellä on todella vahva minäkuva, eikä välitä muiden mielipiteistä.
Minulla on todella paha mieli, koska lapsi on niin ihana ja erityinen etten osannut odottaa, että joutuisi koulu-psykologin kanssa tekemisiin.
Tämä on surullista tämä nykyaika, että jopa varsin positiivisella tavalla erilainen leimataan ongelmaiseksi. Itse pitäisin tuossa tilanteessa tiukasti lapsen puolta jos alkaa näyttää että aletaan jotain diagnooseja, hoitoja ja lääkkeitä tuputtamaan, ja sanoisin että ei, minun lastani ei muuten kemiallisesti tai aivopesulla kastroida laumasieluksi ja keskinkertaisuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kuulostaa tasapainoiselta ja älykkäältä introvertilta. Valitettavasti sellainen on kiellettyä ja sairaus nykyisessä yhteiskunnassa. Minun käy sääliksi lastasi niin monella eri tavalla. Voi kunpa voisin adoptoida hänet :/
Hän on erittäin älykäs ja tasapainoinen, ollut aina todella helppo lapsi. On myös sellainen ettei välitä muiden mielipiteistä. Oli päiväkodissakin niin helppo, että hoitajat sanoi ettei lasta edes huomaa. On piirtänyt pienestä asti todella yksityiskohtaisia piirustuksia ja niihin liittyy aina tarina tai toiminto - ei siis piirrä mitään vain ”huvin vuoksi”. Hänellä on todella vahva minäkuva, eikä välitä muiden mielipiteistä.
Minulla on todella paha mieli, koska lapsi on niin ihana ja erityinen etten osannut odottaa, että joutuisi koulu-psykologin kanssa tekemisiin.Tämä on surullista tämä nykyaika, että jopa varsin positiivisella tavalla erilainen leimataan ongelmaiseksi. Itse pitäisin tuossa tilanteessa tiukasti lapsen puolta jos alkaa näyttää että aletaan jotain diagnooseja, hoitoja ja lääkkeitä tuputtamaan, ja sanoisin että ei, minun lastani ei muuten kemiallisesti tai aivopesulla kastroida laumasieluksi ja keskinkertaisuudeksi.
Ohis. Minä olisin ollut varsin kiitollinen, jos joku olisi lapsena aivopessyt minut niin että arkeni olisi sujunut hieman helpommin. Olisi jäänyt voimia sen älykkyydenkin hyödyntämiseen.
Kuulostaa ihan normaalilta, älykkäältä lapselta joka ei vaan satu olemaan "sosiaalinen neiti / herra suorapuheinen kälä kälä kälä ekstrovertti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä kun on ADHD niin olen lähinnä kateellinen tuon ekaluokkalaiseni älykkyydestä, oppimiskyvystä ja miten rauhallinen aina on.
Itsekin olen kouluista selvinnyt, joskin näkynyt kyllä numeroissa olenko kiinnostunut jostain vai en eli arvosanat vaihdelleet ainekohtaisesti 6-10 väliltä. En myöskään kuulu niihin ADHD-tapauksiin jotka tunnistaa käytöksestä ja elämäni on päällepäin normaalia: on iso omakotitalo, rakas mies, jonka kansss 10v suhdetta takana, 2 lasta ja elämä on sellaista mukavan tylsää. En käytä mitään päihteitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo nyt vahvasti ADD:lta kuulostaa.
Miten eroaa lievästä autismista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, itsenäinen ajattelu ei ole kovin arvostettua. Vaikka sitä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Se joka tänä päivänä toteuttaa aikuisen ohjeet mallikkaasti, ei välttämättä ole suurin menestyjä muutaman vuosikymmenen päästä.
Tunnistan on erittäin älykäs lapsi ja käyttää luovaa mielikuvitustaan ja turhautuu osittain koulussa. Lisäisin haasteita kuten jonkin taitoja hiovan harrastuksen esim soitto ratsastus taitoluistelu jne. ETtä lapsi saa haasteita. Sirkuskoulu tai voimistelu myös tuo kaveripiiriä. Sitten koulukin alkaa sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kuulostaa tasapainoiselta ja älykkäältä introvertilta. Valitettavasti sellainen on kiellettyä ja sairaus nykyisessä yhteiskunnassa. Minun käy sääliksi lastasi niin monella eri tavalla. Voi kunpa voisin adoptoida hänet :/
Hän on erittäin älykäs ja tasapainoinen, ollut aina todella helppo lapsi. On myös sellainen ettei välitä muiden mielipiteistä. Oli päiväkodissakin niin helppo, että hoitajat sanoi ettei lasta edes huomaa. On piirtänyt pienestä asti todella yksityiskohtaisia piirustuksia ja niihin liittyy aina tarina tai toiminto - ei siis piirrä mitään vain ”huvin vuoksi”. Hänellä on todella vahva minäkuva, eikä välitä muiden mielipiteistä.
Minulla on todella paha mieli, koska lapsi on niin ihana ja erityinen etten osannut odottaa, että joutuisi koulu-psykologin kanssa tekemisiin.Tämä on surullista tämä nykyaika, että jopa varsin positiivisella tavalla erilainen leimataan ongelmaiseksi. Itse pitäisin tuossa tilanteessa tiukasti lapsen puolta jos alkaa näyttää että aletaan jotain diagnooseja, hoitoja ja lääkkeitä tuputtamaan, ja sanoisin että ei, minun lastani ei muuten kemiallisesti tai aivopesulla kastroida laumasieluksi ja keskinkertaisuudeksi.
Ohis. Minä olisin ollut varsin kiitollinen, jos joku olisi lapsena aivopessyt minut niin että arkeni olisi sujunut hieman helpommin. Olisi jäänyt voimia sen älykkyydenkin hyödyntämiseen.
Sinä ilmeisesti siis itse kärsit erilaisuudestasi. Silloin on tietysti perusteltavaa ja suositeltavaa hakea apua.
Mutta minulle tulee tästä ap:n lapsesta mieleen omat jo aikuiset lapseni. He olivat pienestä asti todella erikoisia persoonia, mikä ei ole yllätys kun isä ja äitikin on (olemme molemmat erittäin introvertteja ja monella tapaa epäsovinnaisia arvoiltamme ja elämäntavaltamme). Molemmista näki pienestä asti että älykkäitä ovat, esim. oppivat itseksen vain lukemista seuraamalla lukemaan noin 4 vuoden iässä, nauttivat haasteista kuten purkaa ja koota laitteita, tytär nautti pitkien lukusarjojen kuten piin desimaalien tai neperin luvun opettelusta...
Mutta kumpikaan ei esim. sopeutunut päiväkotiin ollenkaan. Ei mitenkään päin. He olivat liian vapaita sieluja menemään päiväunille kun on ulkoa määrätty aika ja muutenkin koko ajan elämään tiukasti määrättyjen aikataulujen ja rutiinien alla. Siihen aikaan ei sanottu "asperger" tai "add" vaan "kotona pilalle hemmoteltuja". Otin lapset päiväkodista pois ja laitoin perhepäivähoitoon, ja homma alkoi sujua.
Koulussa oli tuollaisia AP:n kuvaaman tapaisia ongelmia. Esim. eka luokalla opeteltiin lukemaan, ja nämä oli lukeneet jo vuosia. Siellä sitä sitten oppivat viihdyttämään itseään miettimällä ihan muita asioita kuin sitä koulua. Ja edelleen molemmilla oli se itsenäinen piirre, että olisi tarvinnut tietää MIKSI täytyy opetella jotain, ja kun ei muuta perustelua ollut antaa kuin että opetussuuunnitelma määrää, sellaisista aineista heidän oli vaikea motivoitua. Poika jopa kapinoi pakkoaineita vastaan ja löi lekkeriksi. Ikäisistään lapsista kumpikaan ei välittänyt, enemmän kiinnosti omat pohdinnat, lukeminen ja tietokoneohjelmointi. Kummallakin meni matemaattiset aineet hyvin koska ne kiinnosti, kaikki muu "vähän sinne päin" miten nyt menee kun ei jaksa lukea ja kuluttaa tunnitkin fantasioimalla muusta.
Mitä näistä epäilemättä nykypsykologien mielestä ongelmalasten aihioista on tullut? Poika on fyysikko, joka tutkii alkeishiukkasia. Tytär on tietokoneohjelmoija (akateemisella koulutuksella) joka on lähdössä Yhdysvaltaihin töihin. Molemmat ovat myös itsenäisiä ajattelijoita jotka eivät ajattele lauman mukaan eikä heitä kiinnosta erityisestä olla muille mieliksi. Ovat mieluummin mitä aidosti ovat. Hyvin heillä menee.
Koulu on lastasi varten, ei toisin päin. Jokainen keskittyy enemmän siihen, mikä kiinnostaa eikä ole realistista vaatia, että kaikessa pitäisi tykätä. Ajatelkaa jos teidän työpäiväänne kuuluisi harjoittaa 1-2 tuntia eri ammatteja, ja vaadittaisiin, että suoritatte innoissanne jokaisen tunnin! Kiva ajatus, mutta ei realistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No huoh taas. Lapsesi on uniikki huippunero ja yhteiskunta latistaa ja tuhoaa ainutlaatuisen lahjakkuuden. Tämänhän sinä halusit kuulla?
Vierailija kirjoitti:
Niin, itsenäinen ajattelu ei ole kovin arvostettua. Vaikka sitä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Se joka tänä päivänä toteuttaa aikuisen ohjeet mallikkaasti, ei välttämättä ole suurin menestyjä muutaman vuosikymmenen päästä.
Niinpä. On myös tunnettua että aika monet eri tieteiden tai taiteiden nerot on olleet varsin erikoisia persoonia jo lapsesta. Nykyaikana ne olisi luultavasti lääkitty viimeistään kouluiässä sopimaan keskivertonormiin paremmin. Ja saatu heidät loppuiäkseen tuntemaan, etteivät he suinkaan ole tulevia huippuja vaan ongelmaisia ja huonoja, viallisia ihmisiä. Se taas voisi vaikuttaa erittäin kielteisesti siihen mitä tapahtuu aikuisena. Tuskinpa jo pienenä keskittymishäiriöiseksi leimattu esimerkiksi lähtee kovin helposti opiskelemaan korkeakouluihin tai uskoo voivansa saavuttaa akateemisilla aloilla mitään kovin kummoista.
Vierailija kirjoitti:
No huoh taas. Lapsesi on uniikki huippunero ja yhteiskunta latistaa ja tuhoaa ainutlaatuisen lahjakkuuden. Tämänhän sinä halusit kuulla?
Tuo vaan ON oikeasti yksi mahdollisuus, ja koska siitä puhutaan niin harvoin nykyisin, niin siksi sekin vaihtoehto on minusta hyvä tuoda esiin tällaisissa keskusteluissa. Ja samalla kyseenalaistaa yleisemminkin se, että pitäisikö väkisin "hoitaa" ihmisiä jotka eivät kärsi tilastaan vaan kokevat olevansa elämässään tyytyväisiä sellaisena kuin he ovat. Jotka eivät vaan istu kovin hyvin koulumaailman muottiin.
Olin samanlainen pienenä, tutkittu on ei ole mitään sairauksia jne. Tutkitkiin vielä moneen kertaan ja testautettiin ei mitään löytäneet.
Heti kun englanti alkoi koulussa ala-asteella olin 10 oppilas.
Kielet ja piirtely kiinnosti enemän. Musiikki tunnit oli myös niitä parhaita.
No yläasteella sitten otinkin lisää englannin tunteja,musiikkia ja kuvaamataitoa sekä atk-tunteja,
kaikista 10 todistukseen.
Vanhemmat rohkaisivat vieläpä, kun kerta niin hyvä olen näissä aineissa niin ota lisää tunteja jos mahdollista.
Ei sitä aina mitään "vikaa" ole jos on erillainen kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
No kerta lapsesi helposti osaa kaiken niin sitä vaan turhauttaa olla niillä tunneilla. Ei sillä mitään ADD/ADHD/Aspengeria ole.
Tuo on totta. Minä osasin jo lukea 4-vuotiaana ja luin tietokirjoja jo koululaisena. Oli todella turhauttavaa istua kaiket tunnit kuuntelemassa yksinkertaisuuksia ja muka tavata muodon vuoksi äidinkielessä. Onneksi kolmannelta luokalta alkoi edes jotakin uutta eli englannin kieli. Olin tuolloin jo kotona kirjoittanut oman kirjan (OK, 35 sivua) ja äidinkielen sanelut olivat vähän liiankin helppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huoh taas. Lapsesi on uniikki huippunero ja yhteiskunta latistaa ja tuhoaa ainutlaatuisen lahjakkuuden. Tämänhän sinä halusit kuulla?
Tuo vaan ON oikeasti yksi mahdollisuus, ja koska siitä puhutaan niin harvoin nykyisin, niin siksi sekin vaihtoehto on minusta hyvä tuoda esiin tällaisissa keskusteluissa. Ja samalla kyseenalaistaa yleisemminkin se, että pitäisikö väkisin "hoitaa" ihmisiä jotka eivät kärsi tilastaan vaan kokevat olevansa elämässään tyytyväisiä sellaisena kuin he ovat. Jotka eivät vaan istu kovin hyvin koulumaailman muottiin.
Juuri näin!
Tytär on AP:n lapsen kaltainen ja siitä tehtiin päiväkodissa ongelma. Hän itse oli kuitenkin tyytyväinen. Tyttö oli kuin minäkin: viihtyi hyvin itsekseen, lueskeli, leikki myös yksin ja seurasi sivusta muiden touhua. Tiesin, että ujolla ja rauhallisella temperamentilla hän tavallaan kärsi tarhan melusta ja vilinästä ja hakeutui omaan rauhaan.
Siispä kiersimme kaikki tutkimukset ja testit läpi. Ei mitään erityistä. Lähinnä tytär itse kyseli, että miksi häntä tutkitaan - onko hänessä jotakin vikaa?
Päiväkodissa rauhallinen temperamentti oli ongelma, kun lapsi ei ollutkaan kaikkeen innokkaana mukaan ryntäävä. Varsinkin, kun hoitajat itse olivat sosiaalisia pälättäjiä.
Nykyään tytär on yliopistossa ja hyvä alallaan. Ei ongelmia.
Kuulostaa minulta lapsena. Lapsesi on eri ihminen kuin minä, mutta jos puhuisin ikään kuin omasta puolestani lapsen roolista, nämä asiat toivoisin vanhempieni tietävän:
"Toivon, ettei minulle suututtaisi kun unohdan, myöhästyn, sählään ja pilaan taas kaiken. Minua pelottaa että taas suututaan ja siksi alan salailla asioita. Toivoisin että saisin hyväksyvän hymyn ja halauksen, vakuutuksen että kaikki on hyvin ja kaikille sattuu mokia."
"Toivon, että saan välillä haaveilla. Se ei ole vain vika, myös lahja. Minulla on rikas mielikuvitus, vaikkei aina oikeat koulukirjat mukana."
"Toivon, ettei minua jätettäisi yksin selvittelemään miten isojen maailma toimii. Haluan, että minua autetaan ja opetellaan yhdessä. En muista tehdä läksyjä, tai edes osaa keskittyä. En tiedä miten onnistuisin."
"Toivon, että saisin paljon onnistumisen kokemuksia vastapainoksi kaikelle sähläämiselleni."
"Toivon, ettei minua leimata. Etteivät vanhemmat kutsuisi minua liikaa hajamieliseksi professoriksi tai pilkkaisi minua. Toivoisin että saisin huomiota jostain kivemmasta asiasta."