Lapset 4v ja 6v ja arki yhtä tappelua

Meillä tappelee 5v ja 3v tytöt.

Mies laittaa vuorotellen lapset erilaisiin suosikki leikkeihin, tai jos on ollut meno aivan liian vallatonta niin sitten tulee 15 min. aikaistettu porrastettu iltapala.

Sopii levottomille lapsille, jolloin kun menevät porrastetusti samaan huoneeseen nukkumaan niin, että levottomampi on ehtinyt hieman rauhoittua ennen kuin rauhallisempi tulee nukkumaan.(ja parhaassa tapauksessa nukahtanut)

No onhan se, meillä 4 ja 6 v myös. Mutta yleisesti, ei meillä ole mitenkään kauheaa. 

Lapset on luonnostaan tilan ottavia ja kokeilee rajaa siihen kuinka paljon saavat liekaa. Kaikkea on paljon mutta ei lapsi pysty päättämään mitä pukee, mitä syö ja mikä on tänään se kirja jota luetaan, aikuisen pitää kertoa kaikki. Ja haleja ja yhteisnönnöttelyä ei säästellä :)

Esim. se miten hampaiden pesu etenee: se menee joka kerta samalla lailla, ja _lapset tietää miksi se tehdään_. Kuin junan vessa, ja tykkäävät kun saavat halia siinä samalla. 

Vaatteet saa valita parista vaihtoehdosta, samoin kirjat, pitää olla hiukan ovelana ja lapsi ei edes huomaa että tekee vain osan päätöksestä. Ja jos tänään on toisen vuoro päättää, huomenna on toisen. Siitä ei tapella. 

Ruoat on joskus parista vaihtoehdosta myös valittavissa, muttei koko kaapin sisällöstä. Ja voihan toiveita esittää, kyllä se läpikin voi mennä.

Tapoja ja rajoja, riidan väliin menemistä, sekä sanallisesti sen selittämistä miksi riita ei kannata. Mutta joskus vain vanhempi päättää miten hommat menee, ja vanhemman sana on sitten laki. Kyllä muuten saa hyppiä ja pomppia aikuisuuteen asti, ja tappelu jatkuu jos ei näytetä miten homma hoidetaan oikein. 

Ei se putkeen mene, läheskään aina. mutta meillä on nyt aika helppoa jopa kun tytöt leikkii yhdessä tuntikausia. Tabletti lähtee hyllylle toisinaan päiväkausiksi koska siitähän tapellaan ja unohtuu ihan kaikki kivat leikit...

Lapset siis riitelevät joka asiasta. Iltapalasta, lusikasta, sadusta jne. Vähän mennyt överiksi. Meillä nämä asiat hoituivat seuraavasti. Äiti/isä kertoo hyvissä ajoin etukäteen mitä on ruuaksi / iltapalaksi, mikä kirja luetaan illalla jne. Tärkeää on että lapsille kerrotaan ennen kuin kumpikaan alkaa riidellä. Tilanteiden ennakointi on siis kaiken a ja o.

Meillä lapset eivät koskaan saaneet mitä halusivat jos mankuivat ja vänisivät. Opetin pienestä pitäen että jos pyytävät kauniisti niin aina harkitsen pyyntöä ( ja usein saivat haluamansa). Ei ollut pahemmin riitelyä tai kitinää. Nopeasti oppivat että kauniilla käyttäytymisellä on etunsa.

Eri asia oli tietysti jos lapsi oli väsynyt tai kipeä. Silloin pitää vanhemman ymmärtää pienet kitinät ja kiukuttelut.

Kaikista on kasvanut miellyttäviä, tervepäisiä nuoria.

Siskon 4v ja 6v tappelee aamusta iltaan, järkyttävä mökä päällä koko ajan. Äitinsä vaan makaa sohvalla ja koko ajan somessa. Isänsä pysyttelee mahdollisimman paljon erossa lapsistaan. Minäkin olen alkanut vältellä tämän perheen seuraa koska en kestä heitä. Itselle on kohta tulossa lapsi 2v ikäerolla, katsotaan pärjäänkö yhtään paremmin. Lähtökohtaisesti, meillä molemmat vanhemmat osallistuu lasten kasvatukseen, eikä kukaan makaa sohvalla känny kädessä ja perse homeessa.

Nro 48 jatkaa: siskoni perheessä ei harrasteta minkäänlaista ongelmanratkaisua, vaan sitten kun äiskällä pimahtaa pääkopassa niin se huutaa mukuloille. Tälläkään ei ole juuri mitään vaikutusta.

Keskivertoäiti kirjoitti:

Meillä on kolme poikaa parin vuoden ikäeroilla ja välillä tekee mieli nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa kaikki kasvatusyritykset. Tappelu on jatkuvaa. Jos eivät tappele niin valittavat jostain, tai itkevät, että olemme epäreiluja ja nallekarkit on jaettu epätasaisesti. Jokainen heistä on kovatahtoinen luonteeltaan. Keskimmäinen vähän helpompi luonne (muuten tuskin olisi tehty kolmatta ;D).  

Asumme kerrostalossa ja todella säälin naapureitamme. Itsesääliin en oikein viitsi ryhtyä kun itsepä olen lapseni tehnyt. Mielenkiintoisia ja lahjakkaita lapsia kaikki. Silti näen kuinka monet helpomman temperamentin omaavien lasten vanhemmat kauhistelevat menoa ja tuntevat ylemmyyttä kasvatustaidoistaan. Sekin pitää vain hyväksyä. Itse tiedän että lapsiani on kaikesta huolimatta kasvatettu hyvin - prosessi on vain vielä kesken :).

Mitä jos vaikka yrittäisit kasvattaa niitä poikiasi? Jos sinäkin säälit naapureitasi, niin voin kuvitella millainen mekkala teiltä kuuluu 24/7. Ei ole oikein, että häiritsette naapureitanne tuolla tavalla, kaikkien pitää saada asua rauhassa. En ihmettelisi, vaikka joutuisitte muuttamaan kun teistä valitetaan. Nyt ohjat käteen, kasvattamaan ja kuria pojille.

Kannabista peliin

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4 ja 5 vee yrittävät samaa. Mutta lapsia saa kasvattaa ja systemaattisesti kiellämme tuollaisen käytöksen. Kyllä se tepsii, kun ei anna periksi ja on valmis asettamaan rajat.

Meillä ei esim. ruoasta saa kiukutella tai sitä ei saa ollenkaan. Yleensä riittää muistutus, että ruoasta ei saa valittaa, ei edes tarvitse uhkailla. Tavaroista jos tulee tappelua, ne laitetaan jäähylle. Yms.

Iltatoimia rauhoittaa, kun tekee peräkkäin lasten kanssa, ei yhtä aikaa.

Tsemppiä! Kannattaa asettaa rajat nyt, ettei tarvii yli kymmentä vuotta kärsiä.

Kamala n*tsi. Opettaa, että osa tunteista pitää kätkeä ja "kaikki hyvin!"

Lapset käyttäytyvät niin kuin heidän annetaan käyttäytyä. Kyllä tuon ikäiset hahmottavat jo syy/seuraus -suhteita ja heille pystyy puhumaan järkeä jos osaa. Tänään juuri oli hesarissa hyvä juttu ylineuvottelevasta kasvatustyylisyä, josta tällaiset ongelmat juontuvat...

Vierailija kirjoitti:

Keskivertoäiti kirjoitti:

Meillä on kolme poikaa parin vuoden ikäeroilla ja välillä tekee mieli nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa kaikki kasvatusyritykset. Tappelu on jatkuvaa. Jos eivät tappele niin valittavat jostain, tai itkevät, että olemme epäreiluja ja nallekarkit on jaettu epätasaisesti. Jokainen heistä on kovatahtoinen luonteeltaan. Keskimmäinen vähän helpompi luonne (muuten tuskin olisi tehty kolmatta ;D).  

Asumme kerrostalossa ja todella säälin naapureitamme. Itsesääliin en oikein viitsi ryhtyä kun itsepä olen lapseni tehnyt. Mielenkiintoisia ja lahjakkaita lapsia kaikki. Silti näen kuinka monet helpomman temperamentin omaavien lasten vanhemmat kauhistelevat menoa ja tuntevat ylemmyyttä kasvatustaidoistaan. Sekin pitää vain hyväksyä. Itse tiedän että lapsiani on kaikesta huolimatta kasvatettu hyvin - prosessi on vain vielä kesken :).

Mitä jos vaikka yrittäisit kasvattaa niitä poikiasi? Jos sinäkin säälit naapureitasi, niin voin kuvitella millainen mekkala teiltä kuuluu 24/7. Ei ole oikein, että häiritsette naapureitanne tuolla tavalla, kaikkien pitää saada asua rauhassa. En ihmettelisi, vaikka joutuisitte muuttamaan kun teistä valitetaan. Nyt ohjat käteen, kasvattamaan ja kuria pojille.

"Keinona shokeeraminen" ...hinta maksetaan myöhemmin korkojen kera...

"Pääasia, että aikuinen on tyytyväinen itseensä."

Pienessä ikäerossa on varmasti puolensa, mutta huomautan nyt tähän väliin että meillä 5.5v ikäero eikä arki ole koskaan ollut tappelua, joskus jotain pientä konfliktia, mutta pääosin hyvin helppoa ja leppoisaa. Lapset ovat kuitenkin läheisiä ja kivoja toisilleen (nyt 10 ja melkein 5).

Vierailija kirjoitti:

Lapset käyttäytyvät niin kuin heidän annetaan käyttäytyä. Kyllä tuon ikäiset hahmottavat jo syy/seuraus -suhteita ja heille pystyy puhumaan järkeä jos osaa. Tänään juuri oli hesarissa hyvä juttu ylineuvottelevasta kasvatustyylisyä, josta tällaiset ongelmat juontuvat...

Ongelma on käsittääkseni se, että aikuiset menevät sekaisin yksityiskohdista - jonka jälkeen he joko hermostuvat, tai rupeavat ylineuvottelemaan. Huonoja ääripäitä molemmat. Koko pointti kateissa, eli yhdessä tekeminen.

Ja väittäisin, että riidat kuuluu sisarsuhteisiin. Jos ne ovat totaalisen kiellettyjä, ne vain purkautuvat kierommin. Päteekö sananvapauden riisto myös aikuisiin, eli parisuhdekinastelut kielletty ilman ehtoja?

Vierailija kirjoitti:

Sitä pelkäänkin että se on nyt tätä sitten seuraavat 10-15 vuotta. Millä hemmetillä sitä jaksaa?

Ekat 2-3 vuotta oli meillä hyvinkin seesteistä. Tunnen riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa ja mietin mitä olen tehnyt väärin, kun tämä elämä mennyt tämmöiseksi.

ap

Onko sinulla ystäviä, joille purkaa pahimmat höyryt pois?

Vierailija kirjoitti:

Lapset käyttäytyvät niin kuin heidän annetaan käyttäytyä. Kyllä tuon ikäiset hahmottavat jo syy/seuraus -suhteita ja heille pystyy puhumaan järkeä jos osaa. Tänään juuri oli hesarissa hyvä juttu ylineuvottelevasta kasvatustyylisyä, josta tällaiset ongelmat juontuvat...

On tärkeää laittaa rajat, vaikka se usein onkin aika ikävää, mutta se hinta maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, kun lapsi on tasapainoinen aikuinen ja kykenee luomaan omaa elämäänsä. Monen vanhemmat eivät aseta mitään rajoja lapsilleen ja seuraukset luetaan lehdistä tragedioiden muodossa.

18 puhuu asiaa. 

Toinen asia on kans miten puutut niihin kiistoihin. Oletko aina sitä mieltä että taas pienempää sorretaan ja toisissa tilanteissa leikit tasapuolista, eli et ota kantaa selkeään kiusaamiseen? Sitäkin oli meidän lapsuudessa. Mun touhuihin puututtiin aina, pikkusisarusten ollessa kyseessä "haudataan koko homma". 

Toisekseen hanki kaikkea kaksi samanlaista. Kaksi samaa lusikkaa, kaksi samaa sitä ja kaksi samaa tätä niin taistelut jää siihen. Tää oli naapurinmuijan hyvä kikka kun siskokset otti kaikessa yhteen. Luku vaihtui kolmeksi kun poika syntyi talouteen. 

Mun vanhemmat heitti meidät ulos ja ovi kiinni. Siellä tapeltiin keskenämme ja istuivat kahvilla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 6v härnää isompaa ja pienempiä sisaruksiaan. Hakee vaan huomiota. Kun saa paljo silitystä, sylitystä ja halausta jo ennen kuin ehtii kiusaamaan toisia, niin eipä sitten kiusaakaan. Kokeile antaa sellaista positiivista huomiota ja läheisyyttä.

❤

Läheisyyttä ja sisaruksen kohdistettavia positiivisia tunteita täytyy myös opettaa ja nostaa arjessa vahvasti vanhempana esiin. Antamalla tapella ”sisarusrakkauden”nimissä ja parhaimmillaan vielä höystämällä sitä lasten kuullen wt/av-mammapuheella siitä, kuinka ”ne on aina toisissaan kiinni” tai ”oppiipahan pitämään puolensa, kun kunnolla tappelee”, saa justiinsa aikaan vain huonoja lopputuloksia. Miten joku voi *piip*kuvitella, että lapsi oppii kunnioittamaan mitään tai ketään, jos sitä ei vaadita, ikätasolle sopivin perusteluin. Vaadi lapsiltasi fiksua käytöstä aina, kun se ei väsymyksen, sairauden tai muun erityissyyn vuoksi ole mahdotonta.

Kuulostaa melko oudolta ja rasittavalta... Miksi ihmeessä ne riehuu ja tappelee? Ja joku ketjussa kirjoitteli, että sisarukset lyö toisiaan?! Aivan järkyttävää meininkiä!!!

Kaikilta ruutuaikaa vähemmälle, säännölliset ruokailuajat, sokerit minimiin (maalaisjärki kuitenkin pelissä), harrastuksia vähemmälle, lasten kanssa yhteistä tekemistä päivän aikana (kuinka aikataulu antaa myöden), huomiota lapsille pitkin päivää (tai iltaa, jos päivät ollaan hoidossa), selvät rutiinit iltatouhuihin... Rajoja ja rakkautta (tosin olis pitänyt aloittaa jo alle vuoden ikäisestä lähtien, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä). Ja noup, ei oo helppoa, mutta fiksusti käyttäytyvät lapset on kaiken vaivan arvoinen palkinto.

T: äiti, jolla rauhalliset 4v ja 6v lapset

Ps. Alapeukkuja tälle varmaan satelee, vaikka faktaa kaikki tyynni...