Asuntokaupoilla "Se tunne"

En usko

Kyllä tuli erittäin vahva tunne, niin että alkoi itkettää. Oltiin jo pari vuotta etsitty asuntoa. 

Kauppaa hierottaessa oli melko neutraali olo, mutta muuttopäivänä ja vielä n. vuosi sen päivän jälkeenkin virnotan kuin hangon keksi kun palaan kotiin töistä/asioilta.

Kaupat oli ihan viimeisille hetkille niin pahasti auki niin ei uskaltanut päästää sitä tunnetta pintaan ettei pety jos ei tänne pääsekään.

Mulla tuli, jo lehdestä asuntoilmoituksen nähtyäni. Eka asunto mitä kävin edes katsomassa, tuli vaan tunne et toi on mun koti. Astuessani sisään asuntoon tunne vaan vahvistui, ei mennyt montakaan minuuttia kunnes sanoin meklarille et tän mä haluan, tää on mun KOTI.

Sen jälkeen kaikki sujuikin kuin voideltu, pankkilaina irtosi ensikättelyssä ym ym. Rakastan tätä pientä viihtyisää kämppääni.

Tuli, todella vahvasti! Olimme etsineet taloa pitkään ja useita erittäin hyviä ja järkeviä taloja oli jo tullut katsottua, mutta niistä puuttui se tunne. Sitten oli myös pari, joihin olisi tullut tunne, mutta joissa oli vain jotain niin suurta vikaa että oli pakko uskoa järkeä. Kunnes lopulta löytyi tämä koti, erinomaisesti rakennettu talo huippupaikalla, ja se tunne!

Edelleen mietin lähes joka päivä, että voi ihme miten ihana koti meillä on! Eli ehdottomasti uskon tunteeseen, mutta siihen ei yksin pidä luottaa vaan aina ensin miettiä järjellä, että kannattaako kaupat. Mutta en myöskään usko että ilman tunnetta voi tehdä hyviä kauppoja.

Kyllä tuli, pitkän etsimisen jälkeen. Sovimme kaupoista ja myyjä kieltäytyi käsirahasta, sanoen että täytyyhän ihmisiin sen verran voida luottaa. Seuraavana päivänä hän oli myynyt asunnon toiselle ostajalle. Kyllä harmitti! 

Kunnes löytyi isompi, parempi ja halvempi vaihtoehto, josta tuli vielä voimakkaampi tunne! Siitä tuli ensiasuntoni ja olen monesti kiittänyt onneani, että aiempi kohde meni sittenkin sivu suun.

Vierailija kirjoitti:

En usko

Et usko, koska et ole kokenut sitä. Sitä ei voi sanoin kuivailla miltä tuntuu astua asuntoon, joka tuntuu heti kodilta ja tässä se nyt on. 

Meille tuli myös. Meinattiin paria päivää aiemmin jo tarjota toisesta, mutta joku selittämätön asia vaan jäi puuttumaan. Kun käytiin katsomatta tätä, oltiin molemmat näytön jälkeen autossa ihan "pökkelöllä päähän lyötyjä" ja ei ajatus juossut kunnolla, todettiin vaan toisillemme että tää se on ja se on saatava.

Ja ollaan vielä aika järkeviä ostajia, eli mietittiin paljon talotekniikkaa eikä vaan oltu kauniin sisustuksen huumassa. Mutta se tunne oli erittäin vahva meillä molemmilla samantien.

Jos ei nyt ihan täysin, niin hyvin lähellä tuota tunnetta oli ensiasunnon kohdalla. Nyt olen turhaan etsinyt uutta jo vuosia. 

Ei tullut.. Ja vieläkin kaduttaa. Tuli vähän kiire ostamisen kanssa ja meillä on miehen kanssa niin erilainen maku. Mies haluaa uutta ja minä vanhaa. Kompromissina 2000-luvun persoonaton talo, josta puuttuu se kodin henki.

Jos ja kun tästä joskus lähdetään niin ei tule ikävä.

Ensiasuntoa ostaessa tuli. Olin niin onnellinen asunnosta, täydellinen sijainti, remontit tehty. Ihanat 3,5 vuotta siinä asuttiin, olin onnellinen joka päivästä.

Sitten tämä toinen asunto. Vihasin tätä taloa oikeastaan heti mutta mies tykästyi tähän. Liian kaukana kaikesta, ruma sisältä ja etenkin ulkoa. Mutta tämä oli halpa ja mies oli aina haaveillut omakotitalosta, ei ollut varaa muuhun. Nyt ollaan asuttu täällä 12 vuotta ja edelleen vihaan tätä mörskää.

Kyllä. Edelliskerralla olimme jo perumassa koko muuton (paikkakunnan vaihdos), kun mieleistä kotia ei löytynyt. Sitten se oikea tuli myyntiin. Ainut asunto, jota kävimme katsomassa, ja se oli oikea.

Aiemalla kerralla etsittiin ja katsottiin kotia kovasti. Mieleistä ei meinannut löytyä millään. Alkoi jo tuntua toivottomalle, kunnes se oikea osuikin kohdalle. Kunto oli hyvä ja hintakin oli sopivan alhainen. Heti sisään astuessa tai oikeastaan jo pihaan astuessa oli oikea tunne.

Tuli jo kuvien perusteella. Näytön jälkeen istuttiin autoon ja todettiin että tää se on. Eikä oo hetkeäkään kaduttu.

Ei tullut. Asuntoa katsoessani ajattelin, että ihan kiva, ja todella huokea. Ajattelin, että pienellä laitolla asunnosta saisi ihan mukavan. Mietin myös, että mulla on mahdollisuuksia tähän, ja en nyt viittä vuotta kauempaa aio tässä asua.

Kyllä mulla tuli heti kun sinne asuntoon sisälle astuin. Niin oudolta kun se kuulostaakin!

Tuli samantien kun näin esittelykuvat. Ja tottakai kahden näytönkin jälkeen, kun lähdettiin tarjousta tekemään. Olisi kyllä todella harmittanut, jos tästä ei olisi tullut meidän koti. 1,5v etsittiin ja toista tämmöistä ei koko aikana vastaan tullut.

Tunnekuohuihmiset saavat suuria tunnekuohuja, joilla he selittävät omia päätöksiään, järki-ihmiset tekevät päätökset vertailemalla tosiasioita. Itse en mitenkään rakasta kotiani, enkä ole kiinnostunut sisustamisesta. Hyllyt ei ole mitään minun lempiväriä tai -designia, niiden funktio on säilöä tavaroita. Joku toinen taas ei voisi elää minun hyllyjeni kanssa samassa taloudessa.

Kyllä, aina kun ollaan asuntoja (sijoitus tai omaan käyttöön) ostettu niin ollaan siihen tunteeseen miehen kans luotettu. Jos sitä tunnetta ei tule niin ei olla ostettu. Omakotitaloa etsittiin vuosia tietyltä alueelta. Arvottiin muutama viikko halutaanko käydä yhtä taloa katsomassa, kun kuvat ei ihan vakuuttaneet. Lopulta sit kuitenkin mentiin katsomaan ja se tunne tuli heti, kun sisään astuttiin :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, aina kun ollaan asuntoja (sijoitus tai omaan käyttöön) ostettu niin ollaan siihen tunteeseen miehen kans luotettu. Jos sitä tunnetta ei tule niin ei olla ostettu. Omakotitaloa etsittiin vuosia tietyltä alueelta. Arvottiin muutama viikko halutaanko käydä yhtä taloa katsomassa, kun kuvat ei ihan vakuuttaneet. Lopulta sit kuitenkin mentiin katsomaan ja se tunne tuli heti, kun sisään astuttiin :)

Lisätään nyt vielä, että ei tietenkään pelkän tunteen mukaan mitään osteta, sillä kyllä ne luvut ym myös vaikuttaa asiaan.

Mulle ei tullut. Nyt ollaan asuttu kuusi vuotta tässä, ja joka päivä tämä talo käy rakkaammaksi.

Mies puolestaan näki heti tämän potentiaalin, ja oikeassa oli.