”Hikari” ei välttämättä pärjääkään tässä elämässä

Yhdyn tuohon kirjoittajaan, joka sanoi, ettet ole hikari. Hikari tosiaan pärjää pänttäämällä kaiken ulkoa, tuo sinun tilanteesi taas kuulostaa siltä, että olet pärjännyt hyvällä älyllä ja tilaisuus ikään kuin tekee varkaan tässä, eli kun ei tarvitse nähdä vaivaa monenkaan asian eteen niin sitten sitä ei näe.

Yliopisto (opintojen alkuvaihe) sen sijaan vastoin ehkä monien ennakkoluuloja ei vaadi pelkästään älyä vaan ihan puhdasta ahkeruutta. Asia erikseen varmaankin matematiikan ja fysiikan kaltaiset aineet, jotka vaativat myös ymmärtämistä, mutta monella alalla ne peruskurssien jutut on vain opeteltava, ja vaaditulla luennoilla ja ryhmätöissä on vaan oltava paikalla, muuten ei opintopisteitä tipu.

Itselläni on aika samankaltainen tarina kuin sinullakin, ap! Pärjäsin koulussa juuri tuolla kuvailemallasi tavalla. Opin helposti asiat sisäistämällä ne, parhaassa tapauksessa vain kuuntelemalla oppitunneilla, enkä koskaan oppinut pänttäämään. Olin älykäs, mutta laiska, ja yliopistossa se kostautui. En saanut kursseja suoritettua. Luennot saattoivat olla vaikeaselkoisia, jopa huonoja (=kuuntelemalla oppiminen ei tullut kyseeseen) ja materiaalia (joka sekin välillä jäätävän vaikeaselkoista) luettavaksi aivan liikaa, kun sekin tietysti jäi aina viimetinkaan (en osannut aikatauluttaa). Läsnäolopakolliset kurssit ahdistivat juurikin sosiaalisen jännittämisen vuoksi ja tentteihin en mennyt, koska olin myös perfektionisti, joka ei uskaltanut edes yrittää, ellei uskonut pärjäävänsä täydellisesti. Noihin aikoihin sairastin myös masennusta. On vaikea sanoa, mikä oli syy ja mikä seuraus. Se oli sellainen noidankehä, jossa epäonnistumiset ruokkivat toisiaan.

En osaa valitettavasti kuitenkaan erityisemmin neuvoa sinua. Minun tapauksessani oli onnellinen loppu. Sain lopulta kiinni yksittäisestä asiasta opinnoissa (harjoittelu) ja löysin sen sisäisen motivaation, jonka jälkeen pystyin taas käyttämään tuota "lahjaani" ja imemään itseeni tietoa kuin sieni, ja soveltamaan ja yhdistelemään aina vain lisää oppimiani asioita. Nyt olen tohtorikoulutettavana samaisessa yliopistossa, tosin joudun edelleen elämään noiden ominaisuuksieni kanssa. Joissain asioissa ne ovat kirous, joissain siunaus. Ahkeruuttakin on täytynyt oppia, mutta se on tullut aika luonnostaan, kun motivaatio työhön on löytynyt (vaikka esim. kirjoittamisen suhteen).

Haluaisin vaan sanoa, että älä luovuta! Aloita helpoimmasta ja suorita jokin kurssi, siitä se positiivinen kierre lähtee. Vaikka rimaa hipoen läpi, kunhan saat suorituksen pois alta. Ota joku harjoituskurssi tai yritä päästä harjoitteluun tai vaikka tutkimisavustajaksi yliopistolle (riippuu toki onko alallasi tälläistä käytännön oppimisen mahdollisuutta), jotta voisit saada paremman kokonaiskuvan alastasi ja ehkä sitä kautta löytää sen kipinän suorittaa opintosi.

Jos minun pitäisi nimetä yksi asia, joka minun olisi pitänyt tuolloin tehdä toisin, jotta ongelmani olisivat helpottaneet noina aikoina, olisi se varmaan uskallus avata suuni ja pyytää apua. Ja tällä en tarkoita opinto-ohjaajan kiusaamista puuttuvien kurssisuorituksien uudelleensuunnittelulla tai luennoitsijalta lisäajan anomista ties minkä tehtävän tekemiseen, vaan opettajien osaamisen hyödyntämistä jonkin tietyn vaikean asian selvittämiseen. Kaikki kurssien vetäjät yliopistolla eivät ole parhaita mahdollisia opettajia, mutta alansa asiantuntijoita todellakin ja ehkä jopa paremmin osaavat selittää jonkin asian privaatisti luennon jälkeen, jos joku vain on kiinnostunut kysymään!

Kuulostaa kovin tutulta ap! Minäkään en koko opintolainan oppinut ponnistelemaan lainkaan. Suoritin korkeakoulututkinnon ulkomailla, mikä oli haastavaa kielen ja muun sopeutumisen kannalta, mutta itse tutkinto (huuhaa-humanistiselta alalta) meni läpi, vaikken juuri nenääni yliopistolla näyttänyt. Nyt olen ihan aikuinen jo ja hän vieläkin paikkaani maailmassa. Suosittelen johonkin terapiaan tai tutkimuksiin hakeutumista, uskon että siitä olisi itselleni ollut apua. Toisaalta jos vain vahingossakin onnistuu pääsemään osaamistaan ja ominaisuuksiaan vastaaviin töihin, ei mitään terapiaa varmaan tarvita. Älä kuitenkaan päästä itseäsi haaveilemaan tuulen mukana kuten minä olen tehnyt. Asiat vain vaikeutuvat.