”Hikari” ei välttämättä pärjääkään tässä elämässä

Minäkin olin kympin tyttö vaikka todellakaan en panostanut opiskeluun lukiossa. Eniten järkytti se, että laaja matematiikkakin (minkä piti olla opiskelematta täysi mahdottomuus päästä läpi) meni ihan hyvin, vaikkei laudaturia tullutkaan. Kaikesta muusta tuli.

Pärjäsin kyllä yliopistossakin hyvin, mutta minulla on sellainen valuvika, että olen aina opiskellut oppiakseni, en papereita ja ammatillista asemaa varten. Tiedän monista asioista todella paljon ja olen saanut tehdä sellaisia töitäkin, missä olen oppinut paljon lisää. En silti ole viitsinyt ikinä tehdä turhanpäiväisiä tutkintoja, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt vaan kestää se typeryys jos tässä elämässä haluaisi ns. äänivaltaa. Toisaalta eipä tuo enää edes kiinnosta - hoitakoot pyrkyrimmät pätijät yhteiset asiat, vaikka selvästi eivät oikein osaa.

Itse asiassa olen miettinyt jo pidempään sitä, että meidän lukioluokaltamme laudaturin paperit kirjoittaneista kukaan ei ole oikein 'menestynyt' elämässä. Parhaiten on rahallisesti ja yhteiskunnallisen aseman puolesta pärjänneet ne ysin tytöt ja pojat, jotka joutuivat jo lukiossa näkemään vähän vaivaa. Minä ja meidän luokan ainoa kuuden ällän ylioppilas ollaan enempi puuhailtu koko työelämämme pienellä palkalla, tosin myös mukavissa töissä. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, ehkä emme kuitenkaan tekisi mitään toisin jos pitäisi uudestaan valita. Toki kansantalouden kannalta olisi ehkä järkevää tarjota myös hyvin nopeille ja älykkäille opiskelijoille tukea palikkajärjestelmässä selviämiseen, jotta ei tulisi kiusausta etsiä omille kyvyilleen paremmin sopivaa toimintaa yhteiskunnan tarjoaman koulutusjärjestelmän ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luoda kontakteja, että pääsee mielenkiintoisiin ja motivoiviin työtehtäviin.

MITEN niitä kontakteja oikein luodaan? Ja mistä tietää kehen niitä on luotava?

Juttelee työpaikalla ihmisille ja esim. kertoo omista tavoitteista uralla. Joku on voinu vaikka kuulla sulle sopivasta aukeevasta työpaikasta ja ehit siihe välii jo ennen muita. Käy lisäkoulutuksissa ja alan seminaareissa, keskustele, jää ihmisille mieleen.

Ei tarvii olla mikään social butterfly, vaan ammattimainen. Sosiaaliset taidot on täysin opeteltavissa oleva asia myös. Ekstroverttius ei esimerkiks tarkota hyviä sosiaalisia taitoja tai introverttius huonoja.

Ai että vaan JUTTELEE ihmisten kanssa niin siinä se, duunit aukee ilman mitään vastapalvelusta? Joo, voin kuvitella että joku nainen jolla on ulkonäkö kohdillaan voi noin johonkin päästäkin samalla kun hiukan antaa miesten ymmärtää. Mutta entäs ruma nainen tai mies?

Ei sosiaalisesti rajoitteisten kannata opiskella yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Et ole hikari. Hikarihan on se suomalaisen koulukuvaston halveksittu hahmo joka pänttää saadakseen hyviä numeroita ja jota kaikki voivat sääliä selän takana, kun ei sillä ole mitään elämää eikä muutenkaan ole "oikeasti" älykäs. Sinä olet älykäs jolle hyvät tulokset ovat tulleet sen vuoksi vaivaa näkemättä. Tietysti menestykseen ei äly itsessään riitä, tarvitaan kiinnostuksen kohde ja intohimoa jotta sen eteen jaksetaan oikeasti tehdä töitä. Karismaattinen persoonallisuus auttaa kuten joku sanoikin ja verkostot ovat ehdottomia. Sinun pitäisi miettiä mikä sinua ihan vilpittömästi kiinnostaa ja innostaa ja panostaa siihen, niin tulostakin syntyy.

Tää hikarihalveksunta on muuten aika raskasta. Koulutieni alussa kaikki oli minulle helppoa ja tein varmaan vähemmän töitä kuin suurin osa muista oppilaista ja kymppejä sateli silti. Muille se oli kova paikka ja minut tuomittiin hikariksi - jos menee noin hyvin koulussa niin ei millään voi olla muuta elämää ja numerot on kaikista tärkeintä. Opin "läksyni" ja lakkasin tekemästä läksyjä ja kuuntelemasta tunneilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luoda kontakteja, että pääsee mielenkiintoisiin ja motivoiviin työtehtäviin.

MITEN niitä kontakteja oikein luodaan? Ja mistä tietää kehen niitä on luotava?

Juttelee työpaikalla ihmisille ja esim. kertoo omista tavoitteista uralla. Joku on voinu vaikka kuulla sulle sopivasta aukeevasta työpaikasta ja ehit siihe välii jo ennen muita. Käy lisäkoulutuksissa ja alan seminaareissa, keskustele, jää ihmisille mieleen.

Ei tarvii olla mikään social butterfly, vaan ammattimainen. Sosiaaliset taidot on täysin opeteltavissa oleva asia myös. Ekstroverttius ei esimerkiks tarkota hyviä sosiaalisia taitoja tai introverttius huonoja.

Ai että vaan JUTTELEE ihmisten kanssa niin siinä se, duunit aukee ilman mitään vastapalvelusta? Joo, voin kuvitella että joku nainen jolla on ulkonäkö kohdillaan voi noin johonkin päästäkin samalla kun hiukan antaa miesten ymmärtää. Mutta entäs ruma nainen tai mies?

Suurin osa onkin harmaata massaa, vain karismaattisimmat, kauneimmat yms erottuvat.

Oon aina ihmetelly näissä "tasan kympin keskiarvo" et miten saitte liikunnan, musiikin ja kuviksenkin kymppiin? Itsellä nimenomaan kuvis ja musiikki tuotti vaikeuksia, en koskaan saanut niistä kymppiä. Liikunnassa sentään pystyi hyvillä kuntotuloksilla kompensoimaan muita puutteita.

Itse ongelmasta, tosiaan työnteko auttaa sosiaalisiin pelkoihin. Ja ei voi korostaa tarpeeksi että valtaosaan töistä arvosanoilla ei ole merkitystä, vain muodollisella pätevyydellä. Töitä saa kilpailuhengen, verkostojen ja aiempien töiden avulla. Kun kerran päätä riittää, kannattaa hakeutua esim. tekniikan aloille tai patologiksi, jos ihmisiä pelkää liikaa ja pelko ei ole vuosien varrella laantunut. Netistä myös löytyy paljon apuja ihmispelkoisille.

Vierailija kirjoitti:

luoda kontakteja, että pääsee mielenkiintoisiin ja motivoiviin työtehtäviin.

MITEN niitä kontakteja oikein luodaan? Ja mistä tietää kehen niitä on luotava?

Miksi ihmiset kuvittelevat, että kontaktien luominen tai verkostoituminen on jotain maagista ja erilaista? Ei ole. Se on ihan vain sitä, että menet ja tapaat ihmisiä ja teet heidän kanssaan asioita, ja teet oman osasi hyvin ja asiallisesti ja ystävällisesti niin, että näillä ihmisillä on sinusta myöhemmin osaava, ahkera, asiallinen ja ystävällinen kuva. Eikä sinun tarvitse tietää, ”kehen” kannattaa luoda kontakteja. Ei sitä voi tietää. Pointti onkin siinä, että menet ja olet AINA osaava, ahkera ja asiallinen jne, kaikki akojtaan, kaikkialla. Sen jälkeen jokainen, joka on joskus tavannut sinut, muistaa, että olit osaava, jne. Jos sattuu olemaan tilanteessaa, missä sellaista tarvitaan.

Sama kokemus, yliopistossa ei enää pärjännytkään, piti tehdä paljon ja ihan eri tavalla töitä, se oli ihan sekopäistä miten paljon sitä pitikään tehä - nyt esim työelämässä on paljon helpompaa.

Jos työ olisi kuin yliopisto, niin eka oltaisiin töissä 8-16 ja sen jälkeen luettaisiin kaikkia töihin liittyviä juttuja, kirjoitettaisiin päivästä raportteja ja kuun lopussa olisi tentti työkuukaudesta :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole hikari. Hikarihan on se suomalaisen koulukuvaston halveksittu hahmo joka pänttää saadakseen hyviä numeroita ja jota kaikki voivat sääliä selän takana, kun ei sillä ole mitään elämää eikä muutenkaan ole "oikeasti" älykäs. Sinä olet älykäs jolle hyvät tulokset ovat tulleet sen vuoksi vaivaa näkemättä. Tietysti menestykseen ei äly itsessään riitä, tarvitaan kiinnostuksen kohde ja intohimoa jotta sen eteen jaksetaan oikeasti tehdä töitä. Karismaattinen persoonallisuus auttaa kuten joku sanoikin ja verkostot ovat ehdottomia. Sinun pitäisi miettiä mikä sinua ihan vilpittömästi kiinnostaa ja innostaa ja panostaa siihen, niin tulostakin syntyy.

Tää hikarihalveksunta on muuten aika raskasta. Koulutieni alussa kaikki oli minulle helppoa ja tein varmaan vähemmän töitä kuin suurin osa muista oppilaista ja kymppejä sateli silti. Muille se oli kova paikka ja minut tuomittiin hikariksi - jos menee noin hyvin koulussa niin ei millään voi olla muuta elämää ja numerot on kaikista tärkeintä. Opin "läksyni" ja lakkasin tekemästä läksyjä ja kuuntelemasta tunneilla. 

Näin on, ja kertoohan se jotain suomalaisesta koulukulttuurista, että vaivannäkeminen ja hyvät numerot ovat jotenkin negatiivisia asioita. Poikia tämä koskee vieläkin enemmän, ihmettelen miten tälläkin palstalla aina välillä törmää äiteihin jotka kehuvat poikiaan ja heidän koulumenestystään, mutta sitten heti tähdentävät, että mitään pänttäämistähän siihen menestykseen ei liity! Mikä on omituista, koska kuten AP:n esimerkistä opimme, ne jotka jaksavat nähdä vaivaa vaikka sitten alunperin eivät olisi huippua, vievät helposti sen potin. Siihen jos mihinkä lapsia tulisi kannustaa.

Tunnen joitakin hyvin älykkäitä ja sosiaalisiakin ihmisiä, joille ongelmaksi on muodostunut juuri motivaatio. Helpointa elämä on silloin, kun jaksaa vaan puurtaa - alasta riippumatta. Älykkyydellä ja nopeaoppisuudella ei sinänsä tee yhtään mitään jos motivaatio raatamiseen puuttuu. Jotenkin koulussa pitäisi varmistaa, että juuri he, joiden ei oppiakseen tarvitse pinnistellä, kuitenkin oppisivat tekemään töitä.

Koko elämä muuttuu helposti huijari-syndrooman oireiden kanssa painimiseksi kun ihminen tajuaa, että muut ovat ilmeisesti tehneet hirveästi hommia tajutakseen jotain itsestäänselvää ja että koko työelämä pyörii keskinkertaisuuksien ehdoilla. Jos ihmiseltä puuttuu kirkas motivaatio esim. muuttaa järjestelmää sisältäpäin joltain osin, miksipä hän edes lähtisi työelämään, joka vie kuitenkin paljon aikaa muulta toiminnalta?

Et sä ole hikari, vaan lintsari. Hikari lukee läksyt, tekee tehtävät ja pänttää kokeisiin ihan urakalla. Siis tekee hiki hatussa töitä sen koulun eteen, siitä se hikari -sanakin tulee.

Vierailija kirjoitti:

Oon aina ihmetelly näissä "tasan kympin keskiarvo" et miten saitte liikunnan, musiikin ja kuviksenkin kymppiin? Itsellä nimenomaan kuvis ja musiikki tuotti vaikeuksia, en koskaan saanut niistä kymppiä. Liikunnassa sentään pystyi hyvillä kuntotuloksilla kompensoimaan muita puutteita.

Itse ongelmasta, tosiaan työnteko auttaa sosiaalisiin pelkoihin. Ja ei voi korostaa tarpeeksi että valtaosaan töistä arvosanoilla ei ole merkitystä, vain muodollisella pätevyydellä. Töitä saa kilpailuhengen, verkostojen ja aiempien töiden avulla. Kun kerran päätä riittää, kannattaa hakeutua esim. tekniikan aloille tai patologiksi, jos ihmisiä pelkää liikaa ja pelko ei ole vuosien varrella laantunut. Netistä myös löytyy paljon apuja ihmispelkoisille.

Tosi harvalla varmaan lukion pitkän matematiikan ja fysiikan opiskelijoista on "tasan kympin keskiarvo". Lasken itseni kympin oppilaaksi vaikka keskiarvo olikin vain 9,7. Sitä laski englanti, jossa opettajalla oli henkilökohtaista kaunaa minua kohtaan (ei suoranaisesti minustaa johtuvaa vaan sukulaisestani). Todistukseen napsahti 9 vaikka kokeista tuli täydet pisteet ja kirjoitin sittemmin laudaturin paperit. 

Miten pystyin saamaan liikunnasta, musiikista ja kuvaamataidosta kympit samalla kun olin hyvä teoreettisissa johtuu luultavasti hyvistä geeneistä. Molempien vanhempieni suvut ovat liikunnallisia ja musikaalisia, toisella puolella on taiteilijoita ja toisella taas matemaattisesti lahjakkaita henkilöitä ja huippu-urheilijoita. Jotenkin siitä syntyi hyvä coctail, ja kaikki aineet olivat aina minulle helppoja.  Liian helppoja kuten elämä sittemmin opetti.

Kun koulussa ei hirveästi tarvinnut minkään eteen tehdä töitä ehdin kehittää muita kiinnostuksen kohteita - nykyään nämä lukuisat vapaa-ajan harrastukset vievät paljon aikaa ja ajatuksia, niin ettei minusta koskaan mitään uraohjusta tule. Koen myös hyvin vastenmielisenä nuolla esimiehiäni, mikä on nykyään usein uralla etenemien ehto.

Oman kokemukseni perusteella myös ne joilla oli hieman huonompi (kuitenkin hyvä) koulumenestys ovat näennäisesti päässeet elämässä ns. "pidemmälle". Toki nämä yksilöt ovat myös miespuolisia, joten sekin auttaa asiaa tässä maailmassa lasikaton alla.

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus, yliopistossa ei enää pärjännytkään, piti tehdä paljon ja ihan eri tavalla töitä, se oli ihan sekopäistä miten paljon sitä pitikään tehä - nyt esim työelämässä on paljon helpompaa.

Jos työ olisi kuin yliopisto, niin eka oltaisiin töissä 8-16 ja sen jälkeen luettaisiin kaikkia töihin liittyviä juttuja, kirjoitettaisiin päivästä raportteja ja kuun lopussa olisi tentti työkuukaudesta :D

Millä alalla on näin? Itselläni on kaksi teknisen alan maisterintutkintoa, enkä ollenkaan tunnista kokemustasi. Vaativinta/stressaavinta opiskeluissa olivat ryhmätyöt, kun muita ryhmän jäseniä ei kiinnostanut, tai tekivät järkyttävän kökköä jälkeä... Ainoat opinnot mitkä ajoittain tuntuivat työläiltä, oli matematiikan sivuaineopinnot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus, yliopistossa ei enää pärjännytkään, piti tehdä paljon ja ihan eri tavalla töitä, se oli ihan sekopäistä miten paljon sitä pitikään tehä - nyt esim työelämässä on paljon helpompaa.

Jos työ olisi kuin yliopisto, niin eka oltaisiin töissä 8-16 ja sen jälkeen luettaisiin kaikkia töihin liittyviä juttuja, kirjoitettaisiin päivästä raportteja ja kuun lopussa olisi tentti työkuukaudesta :D

Millä alalla on näin? Itselläni on kaksi teknisen alan maisterintutkintoa, enkä ollenkaan tunnista kokemustasi. Vaativinta/stressaavinta opiskeluissa olivat ryhmätyöt, kun muita ryhmän jäseniä ei kiinnostanut, tai tekivät järkyttävän kökköä jälkeä... Ainoat opinnot mitkä ajoittain tuntuivat työläiltä, oli matematiikan sivuaineopinnot.

Biotieteitä. Todella paljon ulkoa opeteltavaa asiaa (esim. ei pelkästään ihmisen luut, vaan myös lintujen, liskojen ja sammakoeläinten - tietty ihan peruskursseilla, kysyn vaan mitä järkeä, ja sama logiikka kaiken maailman geeni/mikrobi/soluerikoistumisissa ja sitten ihan vaan toi ulkona oleva juttu, eli ekologia..) ja päälle sitten laskuja ja labroja ja kenttäkursseja (siellä meni siis kesätkin, labrat oli usein lomaviikoilla koska vaan sillon voi tehdä koko päivän samaa asiaa monta päivää putkeen kun ei muita kursseja jne)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin kympin tyttö vaikka todellakaan en panostanut opiskeluun lukiossa. Eniten järkytti se, että laaja matematiikkakin (minkä piti olla opiskelematta täysi mahdottomuus päästä läpi) meni ihan hyvin, vaikkei laudaturia tullutkaan. Kaikesta muusta tuli.

Pärjäsin kyllä yliopistossakin hyvin, mutta minulla on sellainen valuvika, että olen aina opiskellut oppiakseni, en papereita ja ammatillista asemaa varten. Tiedän monista asioista todella paljon ja olen saanut tehdä sellaisia töitäkin, missä olen oppinut paljon lisää. En silti ole viitsinyt ikinä tehdä turhanpäiväisiä tutkintoja, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt vaan kestää se typeryys jos tässä elämässä haluaisi ns. äänivaltaa. Toisaalta eipä tuo enää edes kiinnosta - hoitakoot pyrkyrimmät pätijät yhteiset asiat, vaikka selvästi eivät oikein osaa.

Itse asiassa olen miettinyt jo pidempään sitä, että meidän lukioluokaltamme laudaturin paperit kirjoittaneista kukaan ei ole oikein 'menestynyt' elämässä. Parhaiten on rahallisesti ja yhteiskunnallisen aseman puolesta pärjänneet ne ysin tytöt ja pojat, jotka joutuivat jo lukiossa näkemään vähän vaivaa. Minä ja meidän luokan ainoa kuuden ällän ylioppilas ollaan enempi puuhailtu koko työelämämme pienellä palkalla, tosin myös mukavissa töissä. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, ehkä emme kuitenkaan tekisi mitään toisin jos pitäisi uudestaan valita. Toki kansantalouden kannalta olisi ehkä järkevää tarjota myös hyvin nopeille ja älykkäille opiskelijoille tukea palikkajärjestelmässä selviämiseen, jotta ei tulisi kiusausta etsiä omille kyvyilleen paremmin sopivaa toimintaa yhteiskunnan tarjoaman koulutusjärjestelmän ulkopuolelta.

valitsit ilmeisesti väärän alan, eikö tekniikka kiinnostanut, lääkis, oikkiks, kauppis korkee jne????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus, yliopistossa ei enää pärjännytkään, piti tehdä paljon ja ihan eri tavalla töitä, se oli ihan sekopäistä miten paljon sitä pitikään tehä - nyt esim työelämässä on paljon helpompaa.

Jos työ olisi kuin yliopisto, niin eka oltaisiin töissä 8-16 ja sen jälkeen luettaisiin kaikkia töihin liittyviä juttuja, kirjoitettaisiin päivästä raportteja ja kuun lopussa olisi tentti työkuukaudesta :D

Millä alalla on näin? Itselläni on kaksi teknisen alan maisterintutkintoa, enkä ollenkaan tunnista kokemustasi. Vaativinta/stressaavinta opiskeluissa olivat ryhmätyöt, kun muita ryhmän jäseniä ei kiinnostanut, tai tekivät järkyttävän kökköä jälkeä... Ainoat opinnot mitkä ajoittain tuntuivat työläiltä, oli matematiikan sivuaineopinnot.

Biotieteitä. Todella paljon ulkoa opeteltavaa asiaa (esim. ei pelkästään ihmisen luut, vaan myös lintujen, liskojen ja sammakoeläinten - tietty ihan peruskursseilla, kysyn vaan mitä järkeä, ja sama logiikka kaiken maailman geeni/mikrobi/soluerikoistumisissa ja sitten ihan vaan toi ulkona oleva juttu, eli ekologia..) ja päälle sitten laskuja ja labroja ja kenttäkursseja (siellä meni siis kesätkin, labrat oli usein lomaviikoilla koska vaan sillon voi tehdä koko päivän samaa asiaa monta päivää putkeen kun ei muita kursseja jne)

Kuulostaa kyllä kamalalta, itsellä ei onnistu kyllä moinen ulkoaoppiminen ollenkaan. Onneksi suurin osa tekniikan opinnoista on enemmän opitun soveltamista kuin listojen pänttäämistä.

Kasin tyttö tässä. Vaihda opiskelualaa jollei tuo motivoi sinua tarpeeksi. Joskus on fiksuinta lakata kylmästä pasta seinään ja muokata tavoitteensa uusiksi. Päivä kerrallaan eteenpäin vain!

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin kympin tyttö vaikka todellakaan en panostanut opiskeluun lukiossa. Eniten järkytti se, että laaja matematiikkakin (minkä piti olla opiskelematta täysi mahdottomuus päästä läpi) meni ihan hyvin, vaikkei laudaturia tullutkaan. Kaikesta muusta tuli.

Pärjäsin kyllä yliopistossakin hyvin, mutta minulla on sellainen valuvika, että olen aina opiskellut oppiakseni, en papereita ja ammatillista asemaa varten. Tiedän monista asioista todella paljon ja olen saanut tehdä sellaisia töitäkin, missä olen oppinut paljon lisää. En silti ole viitsinyt ikinä tehdä turhanpäiväisiä tutkintoja, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt vaan kestää se typeryys jos tässä elämässä haluaisi ns. äänivaltaa. Toisaalta eipä tuo enää edes kiinnosta - hoitakoot pyrkyrimmät pätijät yhteiset asiat, vaikka selvästi eivät oikein osaa.

Itse asiassa olen miettinyt jo pidempään sitä, että meidän lukioluokaltamme laudaturin paperit kirjoittaneista kukaan ei ole oikein 'menestynyt' elämässä. Parhaiten on rahallisesti ja yhteiskunnallisen aseman puolesta pärjänneet ne ysin tytöt ja pojat, jotka joutuivat jo lukiossa näkemään vähän vaivaa. Minä ja meidän luokan ainoa kuuden ällän ylioppilas ollaan enempi puuhailtu koko työelämämme pienellä palkalla, tosin myös mukavissa töissä. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, ehkä emme kuitenkaan tekisi mitään toisin jos pitäisi uudestaan valita. Toki kansantalouden kannalta olisi ehkä järkevää tarjota myös hyvin nopeille ja älykkäille opiskelijoille tukea palikkajärjestelmässä selviämiseen, jotta ei tulisi kiusausta etsiä omille kyvyilleen paremmin sopivaa toimintaa yhteiskunnan tarjoaman koulutusjärjestelmän ulkopuolelta.

Kirjoitin pari ällää ja loput eximioita lukematta lainkaan ja lintsareita läpi lukion. Kirjoitin äidinkielessä aineen lukemalla ainoastaan kirjan takakannen (Hemingwayn klassikko ”Vanhus ja meri”) sillä seurauksella, että se luettiin luokan edessä. En laittanut tikkua ristiin peruskoulussa enkä lukiossa ja koulu oli minulle oikea ajantappolaitos. Sanomattakin oli selvää, etten jatkanut opiskelemaan.

20 vuotta myöhemmin olen ehtinyt tehdä kaikenlaista paskahommista hyvinkin mielenkiintoiseen, nykyiseen asiantuntijatyöhöni. Pakko sanoa, että olisin päässyt helpommalla mennessäni kiltisti yliopistoon. Aika hammasta purren olen assaritasoisia hommia tehnyt siihen saakka, että löysin työnantajan, joka näki minut kapasiteetikkaana ilman maisterin papereita. Sittemmin olen päätynyt yrittäjäksi ja yllätys, menestyn erinomaisesti alallani.

Moni kympin tyttö ei ihan oikeasti ikinä opi opiskelemaan siksi, ettei suomalainen peruskoulujärjestelmä vaadi mitään. Lukiokin on monelle pitkälti ajanhukkaa. Miettikää, millaisella motivaatiolla itse lähtisitte jatko-opintoihin kuunneltuanne 12 vuotta paviaanilauman tauotonta mölinää ympärillänne?

Suomalainen tapa arvottaa koulutusta on sekin järjetön. Maisterin paperit osoittavat sen, että henkilö kykenee pitkäjänteiseen puurtamiseen. Mitään muuta se ei kerro.

Eikö se 'Hikari' ollutkin jonkun Tokion suuntaan liikennöivän luotijunan nimi ?

Vierailija kirjoitti:

Kasin tyttö tässä. Vaihda opiskelualaa jollei tuo motivoi sinua tarpeeksi. Joskus on fiksuinta lakata kylmästä pasta seinään ja muokata tavoitteensa uusiksi. Päivä kerrallaan eteenpäin vain!

- lakata lyömästä