Koulukiusaamisesta: Mistä syystä sinua kiusattiin?

Aha, tämä keskustelu on tulenarkaa kamaa, menee kaikki kirjoitukset syyniin, ne hyvää tarkoittavatkin. Älytöntä moderointia taas kertaalleen.

Läpi ala- ja yläasteen ns. lievää kiusaamista.Yksi isoin syy oli ihonvärini. Olin kouluni ainut tummaihoinen ja jouduin jo pelkästään sen takia kiusaamisen kohteeksi. N- sanaa ei kuulunut niin usein, mutta hiuksiani esimerkiksi haukuttiin, pojat eivät viehättyneet ulkonäöstäni ja tekivät sen usein selväksi esim. sanomalla ''hyi en ainakaan tanssi ton kaa'', jos vaikka oltiin koulun discossa.

Olin myös luokkani -ja itseasiassa koko ala-asteen- ainut tyttö, jolla kasvoi hyvin nopeasti melko isokokoiset rinnat. Juorut levisivät, että täytän rintaliivejäni sukilla. On potkaistu tuolia pois alta, jos olen ollut istumassa esim. ruokalassa. Esimerkkejä on useita... pahinta oli se, että nämä tyttökiusaajat olivat usein ''kavereitani'' eli nähtiin vieläpä vapaa-ajalla.

Kiusaaminen jatkui vielä noin vuoden ylä-asteen puolella ja siitä tuli porukalla naljailemista, vaatteiteni kommentoimista yms. Olin lisäksi luonteeltani melko erottuva persoona, huumorintajunen ja välillä kovaääninen, mutta pidin ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista.  Kuitenkin myös erittäin taiteellinen, mutta herkkä luonne.

Kiusaajat ovat nykyään teiniäitejä, syrjäytyneitä tai oman elämänsä kalluja. Mä opiskelen yliopistossa ja olen melko menestynyt sivutyössäni. Pahaa en toivo kenellekään, mutta kieltämättä saan pientä nautintoa siitä, kun ovat saaneet maistaa omaa lääkettään.

Eivät kiusaajat mitään oikeaa syytä tarvitse, sen kun vaan valitaan porukalla joku muusta joukosta tavalla tai toisella erottuva henkilö kaikkien silmätikuksi. Omalla kohdallani kiusaaminen alkoi jo ensimmäisellä luokalla.

Minua kiusattiin, koska olin ikätovereitani lyhyempi, ja todella laiha (olen erikoisruokavaliotapaus). Lisäksi olin kaikkien mielestä jotenkin ruma tytöksi, ja sukunimeni oli  "vääränlainen" (minulla on suomalainen, ihan tavallinen nen-päätteinen sukunimi, vähän kuin Virtanen). Keksivät kaikenlaisia halventavia väännöksiä nimestäni.

Etunimeni on sama kuin erään kouluaikoinani esitetyn tv-sarjan hahmon nimi, ja siitäkin keksittiin haukuttavaa.

Perheelläni ei ollut varaa merkkivaatteisiin, ja sain "uusia" vaatteita esim. naapurien pari vuotta vanhempien lapsien pieniksi jääneistä pukineista.  Hankin kuulemma vaatteeni kaatopaikalta ja haisin sen vuoksi roskikselta.

En myöskään pitänyt kouluaikoihin suositusta tv-sarjasta "Kauniit ja Rohkeat", enkä jaksanut innostua muiden tyttöjen tykkäämistä poikabändeistä.  Siksi haukuttiin mm. lesboksi.

Siinä olikin sitten varmaan tarpeeksi syitä yhdeksän vuoden koulukiusaamiseen.

Minua kiusattiin tavallaan kotonani, sisarus haukkui ja kävi joskus käsiksi. Tunsin olevani vähempiarvoinen kuin muut. Kait tästä syystä en ikinä ymmärtänyt sitä että jos koulussa esim. nauretaan minulle niin se on jonkinlaista kiusaamista. Minusta kerrottiin noloja asioita jotta muut saisivat nauraa. Olin ollut joskus ilmeisesti pellemäinen. Myöhemmin oli sitten sellaista että ’me ei puhuta sulle’.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa yläasteella kun pojat alkoivat tosissaan kiinnostamaan tuli kavereilleni kova tarve päästä minusta eroon ja alkaa hyljeksimään. Ajattelivat varmaan etteivät ikinä saa ketään jos ovat noin ruman kavereita. Oikeasti nuo ex-kaverini olivat niitä koulun vähiten suosittuja tyttöjä, mutta ajattelivat hieman nostaa statustaan jos lyttäävät edes yhden heidänkin allensa. Antoivat vielä minulle kutsumanimen "Neitsyt", vaikka oikeasti kukaan heistä itsestään ei taatusti ikinä ollut edes päässyt pussaamaan yhtäkään jätkää. Lukion loppuun asti olin heidän kanssaan samassa koulussa, eikä yhdenkään romanttinen tai sosiaalinen elämä siinä parantunut, vaikka minut saivatkin nollattua.

Minä muistan myös että silloin kun alkoivat seurustelu- ja seksiasiat oikeasti tulla ajankohtaisiksi, niin vanhat tyttöporukat jakaantuivat uudestaan niihin joilla se oli mukamas ajankohtaista ja niihin huonompiin joita se ei koskenut.

Mitään kovin pahaa kiusaamista en kokenut, mutta jotain sellaista kun oltiin saatu terveydenhoitajalta jokainen kondomi, niin suurin ihmetyksen aihe joillakin luokkakavereillani oli että mitä minä muka sellaisella teen. Ja lopulta se otettiin väkisin pois.

Luokallamme oli yksi oikeasti todella kaunis tyttö, mutta kun häntä ei haluttu porukoihin, eikä hakemallakaan löydetty hänen ulkonäöstään mitään jota haukkua, niin kehiteltiin juoru että hän käyttää miesten kalsareita. Sitä juttua leviteltiin pari vuotta ihan ilkeyden vuoksi.

Itseä kiusattiin varmaan sen takia, että olin jo valmiiksi helppo kohde. Olin kiltti, hyväuskoinen ja muutenkin vähän sellainen yksinäinen jolla ei ollut sitä omaa ryhmää. Jo kotona kasvatettiin olemaan helppo lapsi ja miten sitä pitää vieraiden ihmisten kanssa puolensa kun jo kotona piti myötäillä. Tämä kaikki onnistui vielä aikaisemmassa koulussa, jossa muitakin samantyylisiä oppilaita. Siellä ei myöskään niin paljon kiinnitetty ulkonäköön tai esim vaatteisiin huomiota. Seuraavassa koulussa meno muuttui ja lähes kaikesta tuli sanomista. Ulkonäkö arvosteltiin, vaatteet aina. Olin myös se uusi tyyppi, jolla ei ollut mitään turvaa. Yritin roikkua yhden porukan mukana pitkään, etten olisi ihan yksin, vaikka he pilkkasivat minua. Oli päiviä jolloin olin hyvä tyyppi ja päiviä kun kaikki tavarani sotkettiin. Sitten putosin tästä porukasta. Olin ihan yksin. Silloin kaikki räjähti käsiin.

Sen jälkeen vaihdoin koulua, mutta samalla paikkakunnalla kiusaaminen jatkui. Uudessa koulussa en ujona ja arkana päässyt mukaan porukkaan ja sinne tuli myös niitä tyyppejä sieltä aikaisemmasta koulusta, jotka puhuivat, että älkää olko tuon kanssa. Koko tämän ajan olin hirveän yksinäinen. Häpesin todella paljon itseäni ja tuntui, että olin vuoroin näkymätön ja vuoroin se toisten sylkykuppi. Tämä sama jatkui lukiossa saakka. Minut on niin pahasti häpäisty etten pidä itseäni enää minään. Tuntuu, ettei minulla ole mitään väliä. Välillä ajattelen, ovatko he oikeassa. Minulta on viety ilo. Tilalla on tullut pelko. Pelkäsin niin monia vuosia. Olen väsynyt, hampaani ovat narskuttelun kuluttamat. En haluaisi olla mikään uhri, mutta ei tätä hetkessä nollata. Välillä toivon, että olisin saanut sen normaalin nuoruuden. En olisi ansainnut tätä, olla kuin se likaoja mihin saa kaataa kaikki.

Välillä kaikki tuntuu niin epäreilulta. Se, kun uusi tyyppi kertoi kuinka mukava se luokkasi tyttö on ja sinä yritit hänelle selittää, että tyyppi on pahin kiusaajasi ja toinen epäuskoisena kieltelee. Se, kun monet kertovat kuinka mukavaa täällä paikkakunnalla on asua ja itse olit onnellinen kuin viimein pääsit pois. En tiedä tuleeko minusta koskaan enää ihan normaalia. Tuntuu kuin elämästä olisi kadonnut vuosia. Kenenkään ei koskaan pitäisi kokea tällaista. Ja itsekään en mistään pienestä välitä, mutta sitten kun se menee niin yli, että ei voi edes kuvitella. Nykyisin olen yksinäinen, pelkään sosiaalisia tilanteita, väkijoukkoja, olen arka. Myös hirveän pettynyt itseeni ja elämääni. En ajatellut, että olen tässä pisteessä jo nyt. En ole oma itseni. Minä en ole tällainen. Se oikea minä on jäänyt sinne vuosien varrelle.

Ja niitä syitähän piti kertoa. Ujous, vähän huonot vaatteet, ehkä vähän erikoinen ulkonäkö, huono näkö, uutena ryhmään tuleminen, kiltteys.

Vierailija kirjoitti:

Olin älykkäämpi kuin muut.

Sama juttu. En toki antanut kiusaamisen vaikuttaa ohjaamoon. Itse olen ekonomi ja pahin kiusaajani ajelee lunta traktorilla kunnantalon pihassa. Naurattaa aina, jos harvoin tulee mieleen 😁.

Alkoholistivanhemmat jotka ei osallistunut mihinkään, vanhempien tupakointi sisällä eli vaatteeni haisivat, ruma nimi. T:N36 joka on aivan eri äiti omille lapsilleen. Teen kaiken toisin!

Neljä ensimmäistä kouluvuottani minua kiusasi, ja rankalla kädellä, kaksi opettajaa. Naisia molemmat.

Minua yritettiin nöyryyttä luokan edessä, ope keksi erilaisia kutsumanimiä (ei mitenkään mairittelevia) ja halusi saada luokan nauramaan. Jouduin seisomaan käytävässä milloin mistäkin keksitystä syystä jne jne.

Syy oli ilmeisesti se, että olin ja olen hyvin itsenäinen ja vaikea lannistaa. Opin sen kotona missä oli alusta asti opittava pitämään puolensa. Ei siis fyysisesti mutta psyykkisesti. En ottanut enkä ota p-skaa vastaan, ja sekös opeja raivostutti! P-skaa tuli entistä enemmän. Mutta en lannistunut!

Näiden neljän vuoden jälkeen pääsin eroon näistä akoista, mutta edelleen koulutiellä tuli vastaan näitä lannistaja-yrittäjiä. Olen sillä lailla rakennettu että sisu vain kasvaa mitä enemmän väärää kohtelua saan. Olen siis "vaikea" koska en lannistu enkä suostu kyykkyyn. 

Minusta ei pitänyt tulla mitään. Vaan kun tuli, ja pelkällä vahvalla tahdollani ja sisullani! Vaikeaa on ollut kiitos vain ihan tarpeeksi, mutta aina vain on sisälläni ollut joku sellanen ääni joka sanoo että sittenkin! Ja se on auttanut minut tähän missä olen, ja olen ylpeä ja tyytyväinen itsestäni! Juuri sisuni ja sen vuoksi että pidän puoleni minusta ei usein pidetä. Ei ole kiva ihminen joka ei suostu nyökkynukeksi. Ne jotka hyväksyvät ja jotka ovat ystäviäni, ovatkin sitten pysyneet rinnallani lujasti.

Sanottakoot vielä, että siis oppilaat eivät minua kiusanneet. Naurua oli kun ope johti naurukuoroa, mutta muuten sain olla rauhassa yhtenä muiden joukossa.  Ehkä siksi etten koskaan painanut päätäni ja vetäytynyt vaan hain paikkani joukosta.  Tiedän että kaikilla ei ole - voimaa? sisua? - tähän. Minulla oli. Totta kai se myös jälkensä jätti mutta antoi myös hurjan halun näyttää mihin pystyn ja sen olen tehnyt. 

Minäkin olin liian hyvä koulussa.

Vanhemmat olivat paikkakunnalla tunnettuja pienyrittäjiä ja meillä oli auto itänaapurista. Se oli 70-luvulla paha juttu. 

Minua kiusattiin, koska perhe ja lemmikit oli mulle tosi tärkeitä. Olin aina hirmu kiinnostunut eläimistä ja biologiasta, mutta sekin saatiin multa pilattua. Jostain syystä myös lesboteltiin, vaikken antanut tähän mitään aihetta ja haukuttiin kun käytin äidin tekemiä vaatteita. Olin myös outolintu, kun jouduin hankkimaan kaverini muualta, kun omasta koulusta ja varsinkaan omalta luokalta niitä en saanut. Olin myös liian sinisilmäinen: aina jos joku oli ”ottamassa mukaan” käytettiin minua tekemään typeryyksiä muiden puolesta. Näiden lisäksi tönittiin, vedettiin tuolia alta, kampattiin, eristettiin, suljettiin vessaan jne.

Täytän kohta 30 ja käsiin on jäänyt yksi vaikea masennuskausi, yksi keskivaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden ja epäonnistumisen pelko. Pidän itseäni yhä riittämättömänä luuserina, vaikka minulla on kaksi tutkintoa, hyvä työkokemus ja oma yritys.

Vierailija kirjoitti:

Neljä ensimmäistä kouluvuottani minua kiusasi, ja rankalla kädellä, kaksi opettajaa. Naisia molemmat.

Minua yritettiin nöyryyttä luokan edessä, ope keksi erilaisia kutsumanimiä (ei mitenkään mairittelevia) ja halusi saada luokan nauramaan. Jouduin seisomaan käytävässä milloin mistäkin keksitystä syystä jne jne.

Syy oli ilmeisesti se, että olin ja olen hyvin itsenäinen ja vaikea lannistaa. Opin sen kotona missä oli alusta asti opittava pitämään puolensa. Ei siis fyysisesti mutta psyykkisesti. En ottanut enkä ota p-skaa vastaan, ja sekös opeja raivostutti! P-skaa tuli entistä enemmän. Mutta en lannistunut!

Näiden neljän vuoden jälkeen pääsin eroon näistä akoista, mutta edelleen koulutiellä tuli vastaan näitä lannistaja-yrittäjiä. Olen sillä lailla rakennettu että sisu vain kasvaa mitä enemmän väärää kohtelua saan. Olen siis "vaikea" koska en lannistu enkä suostu kyykkyyn. 

Minusta ei pitänyt tulla mitään. Vaan kun tuli, ja pelkällä vahvalla tahdollani ja sisullani! Vaikeaa on ollut kiitos vain ihan tarpeeksi, mutta aina vain on sisälläni ollut joku sellanen ääni joka sanoo että sittenkin! Ja se on auttanut minut tähän missä olen, ja olen ylpeä ja tyytyväinen itsestäni! Juuri sisuni ja sen vuoksi että pidän puoleni minusta ei usein pidetä. Ei ole kiva ihminen joka ei suostu nyökkynukeksi. Ne jotka hyväksyvät ja jotka ovat ystäviäni, ovatkin sitten pysyneet rinnallani lujasti.

Sanottakoot vielä, että siis oppilaat eivät minua kiusanneet. Naurua oli kun ope johti naurukuoroa, mutta muuten sain olla rauhassa yhtenä muiden joukossa.  Ehkä siksi etten koskaan painanut päätäni ja vetäytynyt vaan hain paikkani joukosta.  Tiedän että kaikilla ei ole - voimaa? sisua? - tähän. Minulla oli. Totta kai se myös jälkensä jätti mutta antoi myös hurjan halun näyttää mihin pystyn ja sen olen tehnyt. 

Minua on myös opettajat kiusanneet. Tätä tapahtui vielä lukiossa, missä nyt moni varmaan kuvittelee jo olevan eri meininki. Yläkoulun opettajat olivat pääosin hyviä ja joskus jopa antoivat tehdä ryhmätöitä yksin yms joka helpotti arkeani, kun olin sellainen yksinäinen ja toisten pilkkaama. Lukiossa opettajat naurattivat luokkaa kyselemällä nimeäni toistuvasti eri tunneilla tai puuttumalla siihen, kun olin pari kertaa myöhässä, kun muut saivat tulla miten vaan. Yksi opettaja ihmetteli miksi kirjoitan niin hitaasti äidinkielen esseet ja tuntui olevan sitä mieltä, että ne nopeat ovat parempia. Kyseli aina, että miksi noin kauan menee.Eräs opettaja suorastaan pakotti minut kurssilta pois, kun olin sinne liian tyhmä. Jotkut saivat olla tanssimatta, mutta itseä pommitettiin ja oltiin loukkaantuneita kun en tanssinut. Ja muutenkin miniä olin aina se, joka ei osallistunut mihinkään, vaikka monet muutkin olivat poissa.

Minulle ei toiset oppilaat koskaan kertoneet asioista esim jos olin pois niin sekin pistettiin minun syykseni, kun en palauttanut jotain tehtävää mistä en edes tiennyt. Ei riittänyt se, että kerroin etten ollut edes kuullut mitään koko jutusta. Esitelmät olivat ihan piinaa ja lopulta sain esittää niitä vain opettajille, koska muutkin saivat ja niinpä heidän oli pakko suostua. Sekin meni tosin niin, että monet näyttivät kyllä ettei kiinnosta ja huomasin etteivät olleet edes kuunnelleet mitä puhuin. Välillä arvosanat jäivät melko alas, vaikka olisi pitänyt saada parempi numero. Tuntui, ettei minulla ollut mitään väliä vaan olin sekä oppilaiden että opettajien hyljeksimä. Muuten minulla oli vielä eräissä aineissa vaikeuksia ja senkin takia olin vielä ongelma tämänkin takia. Opettajat myös todistivat kiusaamista, mutta eivät tietenkään puuttuneet ja ehkä parempi niin koska olisi varmaan pahentunut. Itse yritin joskus puuttua, mutta sen jälkeen en kun kaikki paheni niin paljon. Minulla ei myöskään ollut koskaan ketään apuna tai turvana ja senkin takia olin helppo kohde. Näiden seikkojen takia todistuskin jäi melko heikoksi ja voimia meni kaikkeen turhaan, vaikka yritin kyllä parhaani, koska en olisi enempää jaksanut. Silti tiedän, että todistus on liian huono verrattuna yläkouluun missä vielä jaksoin opiskella ja normaalimpaa elämää. Tuo todistus asia on ollut vaikeuttamassa jatko-opiskelua ja pelkään etten pääse haluamaani. Korottaminen ei ole enää pelastanut kaikkia aineita. Itse olen vasta alkumatkassa siihen, että pääsen yli näistä kokemuksista. Elämäni raskaimmat vuodet tähän mennessä.

Minua kiusattiin koska haluttiin löytää joku jonka muut voivat kokea vähempiarvoiseksi.

Rillit,vaatteet, kengät, köyhyys, vanhempi kännykkä kuin muilla (ei mahtunut edes taskuun)... Milloin mikäkin.

Vanha ketju..mutta nykyään tuo kun käydään fyysisesti kimppuun nolataan ns.Siitä voi seurata vuosien kiusaumaaminen.Mitä te ootte tehnyt saman asian edessä???nykyään pitää opetella väkivaltako että pärjää koulussa,kun valvontakin tuntuu mättävän.Lapsethan tappaa,hakkaa toisensa hengiltä välitinneilla Sitten kysytään ootko kokenut väkivaltaa moni voi sanoa jo pienenä.Tänkin tytär mustelmilla jalat kädet,isommat pojat asialla.Alasteella.Opettaja ei nähnyt mitään.Kouluavustaja avasi suunsa,näki.Sai lähteä liian suora kouluun oli.Puuttui..

Ja tämän vuoksi heidän kurkkunsa viillellään auki, ettäs tiedätte.

ulkoäköni takia. On jäänyt suuret traumat,