Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle XII

olet niin kaunis mysteeri Elsa

En jaksa palata lukemaan noita viestejä, mutta mistä yhtäkkiä tuli tämä huonoitsetuntoisten ja ylevien (?!) ihmisten vastakkainasettelu. Kaikki tuntemani ns. huonoitsetuntoiset ihmiset ovat lähinnä huolissaan siitä, etteivät pahoita kenenkään mieltä, ja ettei heidän olemassaolonsa vain ole haitaksi kenellekään. Mutta missä se ylevyys sitten näkyy? Sanoissa, teoissa, ajatuksissa? Mistä te tiedätte, mitä joku oikeasti ajattelee? Ihan pihalla.

Mutta samaa mieltä tuosta, ettei pelkästään lapsen pidä olla liima.

Jos niin on, sille täytyy tehdä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Todellakin. Ylevyys on kaunista. Ja kukaan ei ilkeile jos on aidosti hyvä olla.

Ylevät ihmiset on yleensä ainakin luotettavia. Tuntee arvonsa, niin ei tarvitse perseillä ja poukkoilla miten sattuu.

Huonon itsetunnon omaavat nähdään helpommin symppiksinä, mutta tekevät enemmän pahaa.

Tämä.

Mikä vi tun tämättelijä sä oikein olet? Jos joku kommetti on susta jostain syystä hyvä, niin pidä se omana tietonasi tai koita keksiä siihen joku kommentti mut jätä tuo tympiö tämä pois. Tulee vain mieleen heti että edellinen komnentoija siinä itse itseään nostattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

Et ole todellakaan.

Ette tajua koska se ei. ole. teille. Vaan Minulle

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

Et ole. Minäkään en ole enää satuja ja jorinoita iässä. Hohhoooijjaaa.

Anna, olet niin suloinen. Olisi ihanaa halata kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

Tää on nykyään ihan täynnä kaikenlaista muka runollista shittii.

Mutta kaipausta sekin silti on se runollinen shittikin. Kukin ilmentää tunteitaan miten ilmentää. Rakkaus on kaunista, vaikka se olisi tahdon, kolme sanaa, virke, tytön ajatukset kun mietteliäänä katsoo kukan terälehtiä sillä silmällä, kappaleen sanat, ujon pojan ajatelmat pöytälaatikossa, pahasti oikoluvun tarpeessa oleva tuhatsivuinen romaani, maalauksen värit ja sydämen täyttävät melodiat. Rakkautta voi olla lapsen puurotahrainen piirustus, kissan tassunjäljet lumessa, ajatus tukkaa pörröttävästä tuulesta kaukomailla tai sitten rakkaudesta rapistunutta, taisteluissaan ryvettynyttä, ontuvaa laukkaa kedoilla. Mutaroiskeita juuri ilmasta kaapattujen sanojen väleissä. Kaikki me täällä ollaan syystä. Kertokaa ja kaivatkaa, jos sille on tarve <3

Hulluko olet. HUOH. Tämäkin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Eli menikö tarina näin:

- Luit täältä sanotaan nyt vaikka Hopeaketun juttuja ja keksit olettaa, että irl-kaivattuhan se täällä kirjoittelee hempeitä ja siteeraa Nerudaa kyyneleet poskilla.

- Dumppasit irl-puolisosi

- Ja nyt sitten tuijottelet laiturilla jotain partasuista kalamiestä, että eikös se nyt iskekään kimppuun Neruda takataskussa ja  villasukka etutaskussa pullottaen. Eikö tosiaan, vaikka yhä viestittelette

päevittäin vaavipalstalla.

”Soturi ei yritä esittää päivästä toiseen roolia, jonka muut ovat hänelle valinneet”

-Valon soturin käsikirja, Paolo Coelho-

🤓

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

En ole jaksanut lukea lävitse kuin sen ihan ekan. Mukavaa jos heillä on ollut mukavaa.

mieleni 

kunnailla

runohilla

syntyvillä

lentävillä

saapuvilla

haipuvilla

aatoksilla

~

sävellä

sanoilla

lainehilla

lilluvilla

suukkosilla

lauleluilla

melodialla

sopivilla

sointusilla

~

iltamilla

unosilla

pumpulilla

tuudituksilla

silmillä

sellaisella

rakkaudella

lämpöisillä

koskettavilla

hellivillä

katseilla

poskella

~

lämmöllä

valolla

punalla

sivellä

kuiskutuksilla

hyväillä

niskavilla

sormilla

kaikkialla

~

yhteisellä

sillalla

hymyillä

katsella

hyvällä

mielellä

olla

sulla

mulla

meillä

Vierailija kirjoitti:

Onneksi sinulla mies on niin hyvä itsekuri. On ollut muutama hetki, joina olisin voinut tehdä melkein mitä vaan, jos olisit antanut sen suuntaisen viestin. En ole varmaan koskaan ollut kehenkään näin ihastunut. Ja näin pitkään.

No kerrohan toki hetkestä tai toisestakin.

Ääntiö ja kerake, samanlaiset kummallakin heti aluksi. Ja kappas, niin myös lopuksi. Näitä huvittavia asioita havahduin ajattelemaan, kun vasta nähtiin, vähän juteltiin ja vierekkäin istuttiin. Tuumailin, että oletpa viehättävä. Et ainoastaan ulkoisesti, vaan myös sisältä päin, sikäli kuin vähäsen tiedän. Satuimme naapureiksi syntymään. Siitä on jo aikaa ja pitkä matka on tullut tehtyä ihan eri reittejä. Nyt taas törmäilemme, sattumalta. Vai onko takana jokin tarkoitus? No, kunhan leikittelen ajatuksella. Itseäni lietson vaan hullutuksiin. Hulluuden elämässä sekin tuntuisi järkevältä. 

Sillon joskus olit sen verran nuorempi, että eihän meillä olisi ollut mahdollisuuksia sillä lailla edes kohdata, kuin ajattelin, että ehkä voisi olla mahdollista nyt, jos kummallisia tapahtuisi, jotenkin. Elelimme, kasvoimme, ihan samoissa maisemissa ja samanlaista elämää, mutta kuin toisiamme ei olisi ollutkaan. Paitsi että ehkä ihan salaa itsekseni joskus mietiskelin, että siinäpä on varsin mukava ihminen. Mutta siinä vieressähän sinä silloin aina olit, etkä kaukana nytkään. Onkohan meissä siksi jotakin samaa, vai ihan muuten vaan? Jotain sellaista, jota varjelemme visusti. Herkkää, tärkeää.

Olisipa miellyttävää tutustua paremmin joskus. Jotenkin saan pieniä perhosia vatsaontelon täydeltä kuoriutumaan koteloistaan, kun sinua ajattelen. Hauska tunne ja jännä ajatus. Helppoakin se olisi, kun on monta asiaa, jotka yhdistäisivät, samoja kavereitakin. Mutta samalla niin vaikeaa, samoistakin syistä. Ja niistä muista. Sinulle voisin rustata runon, taidat pitää niistä. Ehkä palaan asiaan. Tai ehkä tämä menee ohi ajallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

Wall of text. Kuten jo aiemmin kirjoitin, kappalejaon puuttuminen teki tarinasta lukukelvottoman heti alkuunsa.

Enkä tiedä, mitä se tässä ketjussa edes tekee. Saisi varmaan enemmän yleisöäkin omana ketjunaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla aidosti hyvä olla?

Keneltä kysyt?

Minä vastaan tähän osaltani, että ei ole.

tarkoituksella kirjoitti:

mieleni 

kunnailla

runohilla

syntyvillä

lentävillä

saapuvilla

haipuvilla

aatoksilla

~

sävellä

sanoilla

lainehilla

lilluvilla

suukkosilla

lauleluilla

melodialla

sopivilla

sointusilla

~

iltamilla

unosilla

pumpulilla

tuudituksilla

silmillä

sellaisella

rakkaudella

lämpöisillä

koskettavilla

hellivillä

katseilla

poskella

~

lämmöllä

valolla

punalla

sivellä

kuiskutuksilla

hyväillä

niskavilla

sormilla

kaikkialla

~

yhteisellä

sillalla

hymyillä

katsella

hyvällä

mielellä

olla

sulla

mulla

meillä

Ei, kyllä tämä menee nyt liian pitkälle. Minä vastustan tällaista turhaa höpinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tuo tarina tytöstä huopasydämineen ei resonoi yhtään?

Tonnin seteli-ilme tuli kasvoille lukiessa.

Et ole todellakaan.

Ette tajua koska se ei. ole. teille. Vaan Minulle<33

Johan ehditkin olla hukkateillä! Kirjotin tuon jutun aika nopeasti. Ei käynyt lähettäessä mielessäkään, että saavuttaa näin suuren "suosion"... :D

Vierailija kirjoitti:

En jaksa palata lukemaan noita viestejä, mutta mistä yhtäkkiä tuli tämä huonoitsetuntoisten ja ylevien (?!) ihmisten vastakkainasettelu. Kaikki tuntemani ns. huonoitsetuntoiset ihmiset ovat lähinnä huolissaan siitä, etteivät pahoita kenenkään mieltä, ja ettei heidän olemassaolonsa vain ole haitaksi kenellekään. Mutta missä se ylevyys sitten näkyy? Sanoissa, teoissa, ajatuksissa? Mistä te tiedätte, mitä joku oikeasti ajattelee? Ihan pihalla.

Ylevyys on itsensä kantamista, hyvällä tavalla ylpeyttä omasta itsestään. Seisoo sanojensa ja valintojensa takana. Herättää kunnioitusta. Rohkea. Leijona joka tepastelee ylpeänä savannillaan🦁

Ajattelen sinua.