Syömishäiriö B.E.D, tämä on täyttä hel""iä, mielestäni jopa anoreksiaa pahempi.

Minulla oli joskus tuollaista. Se oli aivan hirveää ja olin 100% varma, etten ikinä parane. Kävin ravintoterapeutilla, pidin ruokapäiväkirjaa, liikuin tms, mutta silti sorruin aina vaan ja ahmin. En oikeastaan edes tiedä miksi ja miten se loputon halu jatkuvasti ahmia itsensä lähes pökerryksiin katosi. Se vaan katosi kun muutin ruokavaliotani sellaiseksi joka pitää verensokerin tasaisena. Proteiinia joka aterialla. Lisäsin myös terveellisiä öljyjä, vahvoja omegakalaöljyjä, mineraaleja ja vitamiineja. Olen aivan varma, että ainakin omalla kohdallani ahmimiskohtauksilla oli myös fyysisiä laukaisijoita, eli verensokerin voimakkaat heittelyt ja puutostilat.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Näkee ettet ymmärrä yhtään mistä on kyse. Olen monesti lähtenyt kauppaan hirveässä säässä kävellen useita kilometrejä myöhään illalla rättiväsyneenä koska pakko saada herkkuja. Ja syön kyllä kasviksia päivittäin yli suositusten mutta ahmin niitäkin. Pakottava tarve syödä itsensä ihan täyteen niin että sattuu ja oksettaa.

Olen pahoillani, että joudut käymään tuota helv*ttiä läpi, mutta näin pian 10 vuotta anoreksiaa sairastaneena voin sanoa, että on se tämäkin aivan hirveää "elämää" eikä näitä sairauksia kannattaisi koskaan keskenään vertailla. Jokaisen kokemus kun on yksilöllinen ja varmasti sairastavasta aina yhtä hirveää, kysyit keneltä tahansa. Tsemppiä sinulle. Oletko hakenut psykiatrista hoitoa sairauteesi? Otsikossa mainitsit vain lääkärin. 

Typerää vertailla, anoreksian kokeneesta anoreksia on varmasti yhtä hirveä kuin sinun sairautesi sinun mielestäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Apua ootpa ihana. Kyllä tosiaan lähdetään vaikka taivaalta sataisi veitsiä. Pahimman sairauden aikaan menin julkisilla huoltoasemalle toiselle puolen kaupunkia keskellä yötä. Olin ihan turvonnut ja väsynyt aamulla töissä ja halusin tappaa itseni. Kyseessä on sairaus, ei mikään "tekeepä mieli kakkua". Tuota reissua ennen olin syönyt kaiken leivän, pussillisen auringonkukansiemeniä (!) makaroonia ja ketsuppia ja kilon porkkanoita.

Ohis, oletko varma ettei her,uttelua voisi ehkäistä joku kerta syömällä herkullisesti? Kuka pystyy syömään makaroonia, ketsuppia ja kilon porkkanoita? En edes kutsu tuota ruuaksi. Esim. Lisäämällä listaan jauhelihan ja maidon tuosta saa makaroonilaatikkoa, jonka kanssa esim. porkkanaraastetta, suolakurkkuja, raejuustoa, salaattia.

Hehhehhheheh voi LUOJA! No sitähän se on, koko päivän ruuat voi olla olleet hyvinkin normaaleja ja herkullisia ja kotiin ei sitten ole ostettu mitään "järkevää" ettei mee ahmimiseksi. Sitten kohtaus tulee ja syöt vaikka jauhoja pussista.. Olen rouskutellut sokeripalojakin joskus. Söin ISOJA MÄÄRIÄ terveellistä ruokaa, kilojen salaatteja.

Ahmimisessa aloitat jollain (okei porkkanaa menispä tää nyt ohi) ei mee, eikä oo enää ruokaa jäljellä kun se on syöty (ahdistuneena jo makaroonia ja ketsuppia, menee jo kovaa vauhtia alas kohtaus syvenee) sit on jo hiki ahdistus tarve ja tärinä ja ajatukset kiertää kehää ja se FYYSINEN TARVE ahmia vie järjen.

Mä olen täysin normaalisti syövä ihminen nykyään, ja sä kerrrot mulle mun normaaleja painon/syömisenhallintakeinoja. Syön ihanan herkullisen täyttävän aterian joka tuo mielihyvää ja seuraavan kerran syö kun on nälkä. BEDiä sairastaessa tuo mielihyvä jäi pois.

Älä neuvo sairasta terveiden neuvoilla.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Turhia alapeukkuja. Se on yksi tärkeistä askelista parantumisessa, ettei osta kotiin sitä ahmittavaa ruokaa. Ei se tarkoita että parantuminen olisi yksinkertaista ja pelkästä ostoskäyttäytymisestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Typerää vertailla, anoreksian kokeneesta anoreksia on varmasti yhtä hirveä kuin sinun sairautesi sinun mielestäsi. 

Eiköhän tämä ole yksilöllistä. Minä anoreksian sairastaneena olen ihan iloinen, ettei ole ollut ahmimisoireita. Liiallinenkin itsensä kontrolloiminen tuntuu minusta vähemmän kamalalta, kuin ajatus sen kontrollin puutteesta. Monestihan näissä häiriöissä yksi paranemisen este on se, että ihminen kokee oman sairautensa jollain tavalla turvalliseksi, suojaavaksi ja lohtua tuovaksi tekijäksi elämässään. Toki kumpikin sairaus voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, ja heikentää siinä välissä elämänlaatua merkittävästi, eli objektiivisesti ei voi todeta että jompi kumpi olisi toista pahempi sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Turhia alapeukkuja. Se on yksi tärkeistä askelista parantumisessa, ettei osta kotiin sitä ahmittavaa ruokaa. Ei se tarkoita että parantuminen olisi yksinkertaista ja pelkästä ostoskäyttäytymisestä kiinni.

Et taida ymmärtää, miten sairaus toimii. Etkä ilmeisesti edes yritä.

Vierailija kirjoitti:

En ole itse tätä kokenut enkä voi varmaan koskaan ymmärtää miltä bed tuntuu, mutta se kiinnostaa silti.

Onko se ähkyn aiheuttama lamaannusjumi se juttu mitä tavoitellaan vai se että saa laittaa suuhun ruokaa vai molemmat? Mihin se syöminen sitten päättyy? Siihen että ruoka loppuu vai on niin kylläinen että repeää?

Ja kysyn siis ihan vilpittömästi. Toivottavasti kukaan ei nyt suutu tästä.

Ähkyn aiheuttama lamaannusjumi on pahin vaihe. Siitä saa korkeintaan inhottavaa masokistista tyydytystä. :D Minä tavoittelen välittömiä mielihyvähormoneja (?) mitä saan, kun saan syödä jotain hyvää. Se tuo hetken mielihyvää. Itse en kyllä ahmi kovin paljoa mitään kasviksia tai muuta terveellistä, vaan nopeita hiilihydraatteja ja rasvaa, mielellään yhdistettynä. Eli kaikkein addiktoivimpia ruokia ja herkkuja. Toki esim hedelmiä ja maissia eli niitä paljon sokeria sisältäviä terveellisiä ruokakin voin ahmia. Syöminen päättyy himon ohi menemiseen ja joskus huonoon oloon ihan fyysisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Turhia alapeukkuja. Se on yksi tärkeistä askelista parantumisessa, ettei osta kotiin sitä ahmittavaa ruokaa. Ei se tarkoita että parantuminen olisi yksinkertaista ja pelkästä ostoskäyttäytymisestä kiinni.

Et taida ymmärtää, miten sairaus toimii. Etkä ilmeisesti edes yritä.

No minä ensimmäisen kommentin kirjoittaja en kirjoittanut tuota toka vikaa. Aina olisi hyvä laittaa ohis tms. Mutta juu, en ymmärrä ollenkaan. Kun minä taidan olla vain niin laiska, koska en todellakaan kävelisi metriäkään, vaikka kuinka tekisi mieli suklaata tai ihan mitä vaan. Jos sitä herkkua ei ole kotona, niin sitä varten en lähde erikseen kauppaan. Käyn kerran viikossa ja muulloin kaupat saavat olla rauhassa. 

Moni kirjoittaa, että syö makaronia, jauhoja ja sen sellaista. No enkös ekassa kommentissa kirjoittanut, että pitäkää vain päivän ateriat kaapeissa ja muu pois? Miksi teillä on kaikenlaista skeidaa kaapeissa, jos tiedostatte ahmimisen? Tai hankkikaa mielenkiintoinen elämä, niin ei tarvitse uikuttaa jauhopussi suussa, kuinka yhyyy, en voi lopettaa syömistä.

Oikeasti nyt, mukamas aikuiset ihmiset juoksee karkkipussien perässä yömyöhään sateessa. Parisuhteissakin olevat. Luulisi puolisonkin jo hieman toppuuttavan ja ihmettelevän. Nykyajan hömpötyksiä kaikenlaiset syömishäiröt, kun elämä muuten on niin helpoksi tehty, niin sitten keksitään itselle ongelma ja huomiohu**ataan sillä ympäri nettiä.

Täällä myös BED diagnoosin omaava yli nelikymppinen nainen. Painoa 105 kg, pituutta 160 cm. Mulla tämä BED ei ainakaan yhtään lievity sillä syökö terveellisesti yleensä vai ei, syökö virallisterveellistä tai vaikka karppaako tms. Ja kun ahmin, se ei ole aina mitää makeaa, olen ahminut itseni sänkykuntoon esim. omenilla, keräkaalilla, keittämättömällä riisillä tms. Tosin toki noita ahmii vain jos ei ole maukkaampaa ahmittavaa. Tänään olen ahminut töistä tulon jälkeen 400 g maasdam-juustoa, puoli perhepakettia paahtoleipää voilla sekä litran maitoa. 

Joku epäili että tämä on sama kuin tunnesyöminen. Ei mulla ainakaan, ahmimiskohtaukset ei nimittäin liity mihinkään erityisiin tunnetiloihin. Niitä tulee vaan joskus kuin salama kirkkaalta taivaalta, mulla noin pari kertaa viikossa. Voi olla ihan hyvä olo, tehdä jotain kivaa, ja kas kummaa, yhtäkkiä on kuin joku riivaaja ottaisi valtaansa ja alkaisi ahmia käyttäen mun kroppaani. Usein katselen toimintaani ikään kuin ulkopuolisena, että tuossa se nyt ahmii, enkä mitään voi.

Olen kokeillut ravitsemusterapiaa ja psykoterapiaa, mun tapauksessa kummastakaan ei ollut oikein apua. Ravitsemusterapia kyllä paransi perusruokavaliotani paljonkin mikä varmaaaan on pidemmän päälle terveydelle hyväksi, mutta ahmimiseen ei vaikuttanut mitään. Psykoterapiassa tuntui että olen lähinnä pettymys terapeutille, kun ei ollut mitään ihmeempää lapsuudessa tai mitään tämän käytöksen laukaisseita erityisiä traumoja, eikä muutenkaan kovin dramaattisia tunne-elämän ongelmia tms. Tuli tunne ettei hän osaa auttaa ollenkaan kaltaisiani, joilla ahmimiselle ei tunnu olevan selvää syytä tai edes jotain selviä laukaisijoita tekijöitä kuten stressi tai jokin tietty tunne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Turhia alapeukkuja. Se on yksi tärkeistä askelista parantumisessa, ettei osta kotiin sitä ahmittavaa ruokaa. Ei se tarkoita että parantuminen olisi yksinkertaista ja pelkästä ostoskäyttäytymisestä kiinni.

Et taida ymmärtää, miten sairaus toimii. Etkä ilmeisesti edes yritä.

No minä ensimmäisen kommentin kirjoittaja en kirjoittanut tuota toka vikaa. Aina olisi hyvä laittaa ohis tms. Mutta juu, en ymmärrä ollenkaan. Kun minä taidan olla vain niin laiska, koska en todellakaan kävelisi metriäkään, vaikka kuinka tekisi mieli suklaata tai ihan mitä vaan. Jos sitä herkkua ei ole kotona, niin sitä varten en lähde erikseen kauppaan. Käyn kerran viikossa ja muulloin kaupat saavat olla rauhassa. 

Moni kirjoittaa, että syö makaronia, jauhoja ja sen sellaista. No enkös ekassa kommentissa kirjoittanut, että pitäkää vain päivän ateriat kaapeissa ja muu pois? Miksi teillä on kaikenlaista skeidaa kaapeissa, jos tiedostatte ahmimisen? Tai hankkikaa mielenkiintoinen elämä, niin ei tarvitse uikuttaa jauhopussi suussa, kuinka yhyyy, en voi lopettaa syömistä.

Oikeasti nyt, mukamas aikuiset ihmiset juoksee karkkipussien perässä yömyöhään sateessa. Parisuhteissakin olevat. Luulisi puolisonkin jo hieman toppuuttavan ja ihmettelevän. Nykyajan hömpötyksiä kaikenlaiset syömishäiröt, kun elämä muuten on niin helpoksi tehty, niin sitten keksitään itselle ongelma ja huomiohu**ataan sillä ympäri nettiä.

Taidat vain provota, mutta ainakaan tuntemani syömishäiriöiset eivät mielellään huutele sairaudestaan julkisesti. Aika kovalla itsevarmuudella kirjoittelet jostain huomioh**rauksesta, suosittelen itsekritiikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Moni kirjoittaa, että syö makaronia, jauhoja ja sen sellaista. No enkös ekassa kommentissa kirjoittanut, että pitäkää vain päivän ateriat kaapeissa ja muu pois? Miksi teillä on kaikenlaista skeidaa kaapeissa, jos tiedostatte ahmimisen? Tai hankkikaa mielenkiintoinen elämä, niin ei tarvitse uikuttaa jauhopussi suussa, kuinka yhyyy, en voi lopettaa syömistä.

Oikeasti nyt, mukamas aikuiset ihmiset juoksee karkkipussien perässä yömyöhään sateessa. Parisuhteissakin olevat. Luulisi puolisonkin jo hieman toppuuttavan ja ihmettelevän. Nykyajan hömpötyksiä kaikenlaiset syömishäiröt, kun elämä muuten on niin helpoksi tehty, niin sitten keksitään itselle ongelma ja huomiohu**ataan sillä ympäri nettiä.

Just. Alkoholistikaan ei varmaan millään viitsi lähteä kaljakauppaan tai Alkoon, koska johan puolisokin ihmettelee... Totta kai sitä aina jaksaa, mihin on riippuvuus ja himo. Jopa silloin kun mitään muuta ei jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Toi on vaan sokeririippuvuus. Kyllä siitä pääse irti kun vaan lopetat karkin syömisen ja ostamisen. Aluksi vaikeaa mutta kyllä se siitä!

Patrik Borgin YouTubessa näkyvässä luentovideossa Laihdutuksen hutkitut ja tutkitut myytit Borg selittää miksi sokeririippuvuutta ei ole oikeasti olemassa. On vain huonosti suunniteltuja aterioita päivän aikana. Alkupäivä kärvistellään liian kevyellä ruoalla ja sitten syödään nälkään sokerisia herkkuja. Monen ”sokeririippuvuus” paranee itsestään kun alkaa syödä säännöllisesti kunnon aterioita.

Mitä sitten, jos tehtäisiin laihdutusleikkaus? Silloin ei käsittääkseni pysty syömään suuria määriä.

Erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Joku mainitsi masokistisen tyydytyksen... Muistan kun parikymppisenä oli sydänsuru, ja halusin alitajuisesti lihottaa itseni jotta olisi "syy" olla yksin. Katsoin itseäni peilistä hieman pulskiintuneena, ja näin sellaisen pienen sairaalloisen hymyn, jota säikähdin! Itseni lihottaminen, vaikka vain muutamalla kilolla, vaikutti olevan jokin rangaistus. Toteutinko jotain lapsuuden mallia, tunnemuistoa siitä mitä "ansaitsen"?

Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia muistoja ahmimisesta kärsivillä mahdollisesti on varhaislapsuudesta. Tiedättekö, oliko rinnasta vieroittumisessa ollut ongelmia? Millainen asenne hoitajillanne oli ruokailuunne? Oliko teillä lapsuudessa jotain tyytymättömyyttä, esim. sisarkateutta? Miten hankalat tilanteet oli tapana hoitaa? 

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten, jos tehtäisiin laihdutusleikkaus? Silloin ei käsittääkseni pysty syömään suuria määriä.[/quote

Laihdutusleikkauksia ei suostuta tekemään ahmimishäiriöisille. Olisi nimittäin hengenvaarallista ahmia laihdutusleikattuna, ja tähän häiriöön nimenomaan kuuluu se ettei ole tahdonvaraista kontrollia siihen ahmimiseen. Jos olisi, niin sittenhän voisi ilman leikkaustakin vain päättää että lopetan ahmimisen. 

Toinen juttu on, että ajan kanssa laihdutusleikatun mahalaukunkin pystyy kyllä venyttämään entiseen kokoonsa ja siten lihomaan. Mutta BED potilailla tosiaan suurin riski on pakonomaiset ahmimiskohtaukset kun mahalaukku on pieni ja jopa heti leikkkauksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kirjoittaa, että syö makaronia, jauhoja ja sen sellaista. No enkös ekassa kommentissa kirjoittanut, että pitäkää vain päivän ateriat kaapeissa ja muu pois? Miksi teillä on kaikenlaista skeidaa kaapeissa, jos tiedostatte ahmimisen? Tai hankkikaa mielenkiintoinen elämä, niin ei tarvitse uikuttaa jauhopussi suussa, kuinka yhyyy, en voi lopettaa syömistä.

Oikeasti nyt, mukamas aikuiset ihmiset juoksee karkkipussien perässä yömyöhään sateessa. Parisuhteissakin olevat. Luulisi puolisonkin jo hieman toppuuttavan ja ihmettelevän. Nykyajan hömpötyksiä kaikenlaiset syömishäiröt, kun elämä muuten on niin helpoksi tehty, niin sitten keksitään itselle ongelma ja huomiohu**ataan sillä ympäri nettiä.

Just. Alkoholistikaan ei varmaan millään viitsi lähteä kaljakauppaan tai Alkoon, koska johan puolisokin ihmettelee... Totta kai sitä aina jaksaa, mihin on riippuvuus ja himo. Jopa silloin kun mitään muuta ei jaksaisi.

Juuri näin. Itse tupakoijana nousen vaikka kuolemansairaana sängystä ylös tupakoimaan. Miksi tällaisten ihmisten on pakko tulla alleviivaamaan tyhmyyttään sinne missä sitä ei edes kysytty? Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, että miksi sitten ostaa kotiin kaikkea mässyä, kakkua, vanukasta, höttöleipää, kaakaojauhetta, sokeria, nakkipaketin, jne.., jos ei kerta pysty niitä vastustamaan? Osta kotiin vain yhden päivän ruoat ja jos lähdet jonnekin, niin lompakko jää kotiin.

Kukaan tuskin on niin viitseliäs, että illalla lähtee lumipyryssä kauppaan vain suklaan vuoksi, joten kun sitä ei kotona ole, eikä mitään muutakaan, niin ei tule ahmittua. Jos oikeasti on noin viitseliäs, niin jo on päässä jotain pahasti vialla.

(p.s. mulla ei olisi edes rahaa ostaa koko ajan herkkuja, niin miten ap:n kaltaisilla on?)

Turhia alapeukkuja. Se on yksi tärkeistä askelista parantumisessa, ettei osta kotiin sitä ahmittavaa ruokaa. Ei se tarkoita että parantuminen olisi yksinkertaista ja pelkästä ostoskäyttäytymisestä kiinni.

Tuosta on hyötyä vasta sitten kun on jo hyvässä voinnissa. Itse en luultavasti koskaan voi ostaa ylimääräistä ruokaa kotiini, ellen ole miehen kanssa sopinut mille päivälle se on tarkoitettu. Mutta ahmimisestani on jo vuosia, akuuttivaiheessa ei olisi mitään merkitystä vaikka kaapit olisi tyhjät kun kaupasta sitä ruokaa saa kun himo yltyy liian kovaksi.

Itse yritin sitä aikoinaan, etten osta mitään ylimääräistä kotiin. Löysin kaapista kuitenkin riisipaketin ja söin ison kattilallisen riisiä ketsupilla niin, että tuntui etten pysty enää edes hengittämään kun olin niin täysi.

Onneksi sairastuin myös paniikkihäiriöön niin sain masennuslääkityksen niin ahmiminenkin jäi pois, vaikka lääke olikin pahamaineinen sen suhteen, että se lisäisi ruokahalua. Senkin takia uskon, ettei sairaudella ole niinkään tekemistä ruoan kanssa tai sen kanssa, että olisi vain perso sokerille, sairaus on paljon monimutkaisempi.

Ahmimishäiriöstä ja muista syömishäiriöstä kärsivät: oletteko miettineet mikä teidät ajaa sairaaseen käyttäytymiseen? Taustalla on lähes aina käsittelemättömiä asioita ja jopa pahoja traumoja. Lapsuuden aikainen hyväksikäyttö voi esimerkkinä oireilla syömishäiriönä. Samoin muu traumatausta. Pelkkään syömiseen keskittyminen ei auta, vaan pitäisi tunnistaa ja hoitaa syyt siellä taustalla.

Minä sairastuinsyömishäiriöön väkivaltaisen ja alkoholistisen perheeni takia (myös kiintymyssuhdeiriötä ja koulukiusaamista, monenkirjava traumatausta). Samoin ystäväni sairastui kiintymyssuhdehäiriön ja epäterveen perhedynamiikan takia.

Joskus syynä voi tietysti olla ihan persoonaan ja tempperamenttipiirteisiin liittyvät asiat. Esimerkiksi anoreksiassa tyypillistä on perfektionistisuus ja halu kontrolloida.