Ydinperheessä lapset etusijalla ja uusperheessä etusijalla aikuisten välinen rakkaussuhde?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisiköhän vähän höllätä nutturaa ja ottaa rennommin?

Maailmassa on nälänhätää, ihmiskauppaa, orpolapsia..

Kukaan ei voi välttyä lapsuuden traumoilta vaikka kuinka olis hyvä perhe.

Oli sitten ydinperhe tai uusperhe, niin tulisi olla kiitollinen, että on joku perhe.

Maailma on raadollinen, mutta ei se uus-/ydinperhe ole varmastikaan se hirvein asia täällä.

Näiden asioiden mustamaalaaminenhan on yksi iso paha mikä aiheuttaa ahdistusta ihmisille.

Tämä. Usein ihmiset vain käsittelevät omia pelkojaan ehdottomissa mielipiteissään. Elämä on niin moninainen ja kaikkien tilanteet erilaisia, joten yhteen ainoaan oikeaan en usko.

Suomalaisessa yhden ainoan totuuden keskustelussa korostetaan ydinperhettä, lasten kotihoitoa tyyliin kaksikymppisiksi ja imettämistä viisitoistavuotiaiksi (huomaa sarkasmi). Siitä huolimatta täällä kasvavat maailman mielisairaimmat nuoret, vaikka maailman mittakaavassa asiat ovat pkeleen hyvin - oli sitten yh-, ydin- tai uusperhe. Jokin ei toimi. Ehkä tämä ehdottomuus, toisten tuomitseminen ja Pohjois-Korea -tyylinen yhteen ainoaan näkökulmaan uskominen syynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioeroni jälkeen minulla oli kyllä pari vakavaakin parisuhdetta niinä vuosina, jotka asuin kaksin lapseni kanssa, mutta alusta asti oli selvää, että niin kauan kuin hän asuu kotona, en muuta yhteen kenenkään miehen kanssa. En ole sitä ratkaisua katunut (ja meni vielä noin 18 vuotta lapsen aikuistumisestakin ennen kuin uusi liitto tuli itselleni ajankohtaiseksi).

Mitali tulee postissa.

Ja tätä vittuilun määrää, jos joku on sitä mieltä, että lapset ovat etusijalla elämässä. Miksi, oi miksi aikuiset ihmiset kuvittelevat, että parisuhde on elämän korkein muoto, tärkein asia elämässä ja kaiken onnen lähde? Itse asiassa on myös tutkimusta, joka todistaa päinvastaista ketjun yleiseille mp:lle, lapsille on onnellisempaa perheen pysyminen kasassa, vaikka vähän kylmempänä ja väljähtäneempänäkin, kuin repäisy uuteen kuvioon, missä lapsilla ei mitään sananvaltaa, vaan yhtäkkiä pakko sopeutua uuteen kotiin, vanhempipuoleen, sisarpuoliin, mummeihin ja kummeihin.

Ihminen voi elää aivan hyvää elämää ilman parisuhdetta, monet tekevät niin. 

Jos oma lapsesi jää aikanaan yksinhuoltajaksi syystä tai toisesta niin toivotko hänelle yksinäistä ja rakkaudetonta elämää, koska lapsi..?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten luetunymmärrys on heikkoa. Moni vastaa täällä väärään kysymykseen.

Aloituksessa ei edes väitetty uusperheen olevan onnellisempi parisuhteen osalta sinällään, vaan että uusperheessä koossapysyminen riippuu vain ja ainoastaan parisuhteesta. Ydinperheessä myös isosti lapsista, vaikka olisi huonokin suhde. Eli kirjoitatte ihan asism vietestä, jos alatte selitellä kuinka seuraavalla kierroksella on opittu virheistä jne, se ei ole lainkaan pointti tässä.

Kyllä. Ja itse asiastakin olen samaa mieltä. Aikanaan ydinperheessä kestin lasten (ja talouden) takia - eli lapset olivat keskiö (tosin en varmaan kovin hyvä äiti ollut, kun ei muuten ollut hyvä olla kotona). Nyt uudessa suhteessa kantava voima on parisuhde ja rakkaus. Jotenkin sen kannattelemana jaksan olla aktiivisemmin läsnä myös lapsilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioeroni jälkeen minulla oli kyllä pari vakavaakin parisuhdetta niinä vuosina, jotka asuin kaksin lapseni kanssa, mutta alusta asti oli selvää, että niin kauan kuin hän asuu kotona, en muuta yhteen kenenkään miehen kanssa. En ole sitä ratkaisua katunut (ja meni vielä noin 18 vuotta lapsen aikuistumisestakin ennen kuin uusi liitto tuli itselleni ajankohtaiseksi).

Mitali tulee postissa.

Ja tätä vittuilun määrää, jos joku on sitä mieltä, että lapset ovat etusijalla elämässä. Miksi, oi miksi aikuiset ihmiset kuvittelevat, että parisuhde on elämän korkein muoto, tärkein asia elämässä ja kaiken onnen lähde? Itse asiassa on myös tutkimusta, joka todistaa päinvastaista ketjun yleiseille mp:lle, lapsille on onnellisempaa perheen pysyminen kasassa, vaikka vähän kylmempänä ja väljähtäneempänäkin, kuin repäisy uuteen kuvioon, missä lapsilla ei mitään sananvaltaa, vaan yhtäkkiä pakko sopeutua uuteen kotiin, vanhempipuoleen, sisarpuoliin, mummeihin ja kummeihin.

Ihminen voi elää aivan hyvää elämää ilman parisuhdetta, monet tekevät niin. 

Pakko oli kettuilla, kun nykyinen mieheni otti eron juurikin sen vuoksi, että lapsen äiti unohti täysin parisuhteen. Oli vain lapsi ja lapsen asiat. Ei mitään muuta. Mies on hyvä isä ja rakastaa lastaan, mutta kaipasi myös elämänkumppania itselleen. Kuinka olisi lapselle hyväksi nähdä katkeruutta ja kylmyyttä vanhempien välillä?

Miksi sanotte, että uusperheessä talous on tiukemmalla kuin ydinperheessä? Eikö rahatilanne ole kuta kuinkin sama jos sama

määrä aikuisia elättää niitä aikuisia ja lapsia vaikka asuttaisiinkin eri kodeissa ja suhteissa kuin aiemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioeroni jälkeen minulla oli kyllä pari vakavaakin parisuhdetta niinä vuosina, jotka asuin kaksin lapseni kanssa, mutta alusta asti oli selvää, että niin kauan kuin hän asuu kotona, en muuta yhteen kenenkään miehen kanssa. En ole sitä ratkaisua katunut (ja meni vielä noin 18 vuotta lapsen aikuistumisestakin ennen kuin uusi liitto tuli itselleni ajankohtaiseksi).

Mitali tulee postissa.

Ja tätä vittuilun määrää, jos joku on sitä mieltä, että lapset ovat etusijalla elämässä. Miksi, oi miksi aikuiset ihmiset kuvittelevat, että parisuhde on elämän korkein muoto, tärkein asia elämässä ja kaiken onnen lähde? Itse asiassa on myös tutkimusta, joka todistaa päinvastaista ketjun yleiseille mp:lle, lapsille on onnellisempaa perheen pysyminen kasassa, vaikka vähän kylmempänä ja väljähtäneempänäkin, kuin repäisy uuteen kuvioon, missä lapsilla ei mitään sananvaltaa, vaan yhtäkkiä pakko sopeutua uuteen kotiin, vanhempipuoleen, sisarpuoliin, mummeihin ja kummeihin.

Ihminen voi elää aivan hyvää elämää ilman parisuhdetta, monet tekevät niin. 

Mä jouduin aviomiehenä päätöksen eteen, kun vaimo oli kuolla synnytyksessä, että mitä tehdään, toinen menetetään. Valitsin vaimon. Sori.

Jako ydin- ja uusioperheen välillä tuntuu vähän keinotekoiselta. Onhan monessa uusioperheessä yhtisiäkin lapsia. Mikäs näitä suhteita sitten kasassa pitää?

Itse koen, että siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen, asiat yleensä alkavat mennä alamäkeä. Ihmiset eivät jostain syystä (raha?) halua asua omien lastensa kanssa yh:na, vaan se yhteinen huusholli pitää saada vaikka väkisin. Lapset kärsivät näissä kuvioissa aina.

Olisi niin paljon vastuullisempaa antaa lasten kasvaa rauhassa omassa kodissa, ja tapailla sitä uutta kumppania siinä sivussa. Mutta ei. Aina pitää hommata se yhteinen asunto, ja siellä ne ongelmat sitten paisuvat kuin pullataikina, kun on sun lapset ja mun lapset ja eksät ja eksien nyksät lapsineen siinä kuviossa.

Lähtökohtaisesti perheissä vanhempienetu pitää mielestäni olla etusijalla. Ei kannata perustaa perhettä jos se haluaa ehdä vain lapsia ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sanotte, että uusperheessä talous on tiukemmalla kuin ydinperheessä? Eikö rahatilanne ole kuta kuinkin sama jos sama

määrä aikuisia elättää niitä aikuisia ja lapsia vaikka asuttaisiinkin eri kodeissa ja suhteissa kuin aiemmin?

Uskon, että yksi isoimmista riidanaiheuttajista uusioperheessä on nimenomaan raha. Uusi isäpuoli joutuu todennäköisesti maksamaan elareita, eli hänen rahansa valuvat pois yhteisestä taloudesta miehen eksän talouteen. Uusioäiti saisi tukia yh:na, mutta menettää ne, kun mies muuttaa talouteen. Miehestä ei kuitenkaan ole taloudellista hyötyä juuri tuon elareiden maksamisen takia, vaan usein saattaa jopa käydä niin, että uusioäiti huomaa saaneensa uusia nälkäisiä suita ruokittavaksi. 

Jos toisella on lapsia vaikka vain yksi ja toisella kolme, voi riitaa tulla siitä, missä suhteessa kulut jaetaan. Tulotaso voi myös olla hyvin erilainen. Jos mies vaikka tienaa todella hyvin ja hänellä on vain yksi lapsi, nainen taas matalatuloinen ja hänellä kolme lasta. Joutuuko uusioisä siinä maksumieheksi?

Entä yhteiden asunnon ostaminen. Kuka perii kenetkin? 

Myös ajankäyttö ja se, kuka huolehtii mistäkin, voi tuottaa riitoja. Tiedän tapauksen, jossa nuori yh-äiti muuttaa lapsikatraineen aina vaan miehen luota toisen luo, mistä vaan saa rahallisen avun ja autokuskin lastensa harrastuksiin. Karua, mutta totta. 

Ydinperheessä näitä pulmia ei ole, sillä puhalletaan yhteen hiileen, kun lapset ovat yhteisiä ja tulevat perimään yhteisen omaisuuden. 

Meillä omat lapset on tyytyväisiä minun uusioperhekuvioon. Soittelevat etukäteen, että onhan kaikki koolla kun mun viikkoni alkaa.

Entisestä liitosta ei varmaankaan saaneet mitään mallia vanhempien välisestä rakkaudesta, kunnioituksesta ja yhteistyöstä. Nyt pitävät ihan luonnollisena, että (uus)vanhemmat voivat ihan ohimenneessään koskea toisiaan ja tehdä arkisiakin asioita hymyillen yhdessä.

Niin ydinperhe kuin uusiokin voi olla lapselle ahdistava, jos se ei toimi.

Ehkäniitä uusperheitä ei olisi niin paljon jos jo ydinperhevaiheessa huolehdittaisiin paremmin parisuhteesta...

Tämä nyt on sanottu, mutta vielä kerran: parisuhteen tulisi aina olla aikuisille ykkönen, vaikka tietysti monesti lasten tarpeita täytyy priorisoida. Lapsi on aina lainassa, itsenäistyy ja löytää sen oman tärkeimpänsä, eli parisuhteen.

Ydinperheessä oli todellakin parisuhde etusijalla. Kuulosti ennen lapsia hyvältä idealta, mutta siihen se osaltaan hajosikin. En kyennyt enää "suorittamaan" miehen parisuhteellisten vaatimusten ja lastenhoidon ristitulessa. Nykyinen on rennompi ja ymmärtää, että lapset hoidetaan ensin. 

BT kirjoitti:

Ehkäniitä uusperheitä ei olisi niin paljon jos jo ydinperhevaiheessa huolehdittaisiin paremmin parisuhteesta...

Ne ydinperheet ei päädy uusperheiksi, joissa näin toimitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioeroni jälkeen minulla oli kyllä pari vakavaakin parisuhdetta niinä vuosina, jotka asuin kaksin lapseni kanssa, mutta alusta asti oli selvää, että niin kauan kuin hän asuu kotona, en muuta yhteen kenenkään miehen kanssa. En ole sitä ratkaisua katunut (ja meni vielä noin 18 vuotta lapsen aikuistumisestakin ennen kuin uusi liitto tuli itselleni ajankohtaiseksi).

Mitali tulee postissa.

Ja tätä vittuilun määrää, jos joku on sitä mieltä, että lapset ovat etusijalla elämässä. Miksi, oi miksi aikuiset ihmiset kuvittelevat, että parisuhde on elämän korkein muoto, tärkein asia elämässä ja kaiken onnen lähde? Itse asiassa on myös tutkimusta, joka todistaa päinvastaista ketjun yleiseille mp:lle, lapsille on onnellisempaa perheen pysyminen kasassa, vaikka vähän kylmempänä ja väljähtäneempänäkin, kuin repäisy uuteen kuvioon, missä lapsilla ei mitään sananvaltaa, vaan yhtäkkiä pakko sopeutua uuteen kotiin, vanhempipuoleen, sisarpuoliin, mummeihin ja kummeihin.

Ihminen voi elää aivan hyvää elämää ilman parisuhdetta, monet tekevät niin. 

Mä jouduin aviomiehenä päätöksen eteen, kun vaimo oli kuolla synnytyksessä, että mitä tehdään, toinen menetetään. Valitsin vaimon. Sori.

Eikö Suomessa ole automaatio, että äiti pelastetaan, syntymätön lapsihan ei nauti samanlaisia kansalaisoikeuksia kuin jo syntynyt henkilö. Tai jos tilanne on kaoottinen ja epäselvä, lääkäri päättää mitä tehdään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puolisot ovat onnellisia ja voivat hyvin yhdessä, niin ovat lapsetkin onnellisia. Koskee se sitten ydinperheitä tai uusperheitä. Hyvä parisuhde on tärkeä, jotta voidaan yhdessä perheenä olla hyviä vanhempia niin omille lapsille kuin lapsipuolillekin.

Itse asiassa tutkijat väittävät, että asia on just toisinpäin. Lapset vähät välittävät vanhempiensa rakkauselämästä. Päinvastoin se on yäk.

Lapsilla ei ole vielä valmiuksia miettiä mitään niin abstraktia kuin vanhempiensa onnellisuutta. Toki he kärsivät riitaisasta kodista, koska kokevat turvattomuutta ja ajattelevat riitojen olevan omaa syytään - lapsi on siinä suhteessa narsisti, että hänen on vaikea hahmottaa perheen sisäisiä suhteita, joissa hänellä ei ole osuutta. Mutta jos arki sujuu, lapsille paljon vanhempien onnea tärkeämpää on heidän oma oikeutensa arkeen molempien vanhempien kanssa.

Eli sellainen järkisopimus lasten kasvattamisesta yhdessä ei ole ollenkaan huono ratkaisu.

Riippuu näköjään tutkimuksesta. Joissain taas todetaan et lapselle on hyväksi et molemmilla vanhemmilla uus puoliso. Muuten lapsen asema perheessä vääristyy.

Tämä on muuten totta. En ole koskaan tutkimuksia asiasta lukenut, enkä ole pystynyt sanoittamaan tätä ennen kuin nyt, mutta olen usein ajatellut, että yksinhuoltajan lapsesta on nähtävissä eräs piirre.

Minun paras kaverini oli aina yksinhuoltaja ilman ainuttakaan parisuhdetta. Minä olin samalla tiiviisti ydinperheellinen. Me aina mietimme omia samanikäisiä lapsiamme. Kaverini lapset pitivät äitiään ja heitä yksikkönä. Meillä vanhemmat olivat oma yksikkönsä ja lapset oma yksikkönsä. Kaverin lapset eivät ”päästäneet” äitiään esim matkoille, koska yksikkö olisi hajonnut. Meillä lapset tajusivat, että lapset ovat eri asia kuin vanhemmat.

Sitten minulle tuli avioero lasten ollessa 10 ja 8. Olin lasten kanssa yksin monta vuotta, ja meidän dynamiikkamme liusui nopeasti samanlaiseksi kuin tuo kaverin. Me kolme olimme yhtä. Ei ollut enää vanhempi-lapsi-asetelmaa. Olin suuresti hämilläni silloin.

Lapset olivat jo isoja, kun menin naimisiin toistamiseen. Dynamiikkamme muuttui taas nopeasti. Ikäänkuin lapset olisivat heti tajunneet ”oman paikkansa”.

Miehellä oli pienehköt lapset joka toinen viikonloppu, ja huomasin heti heidän olevan yksinhuoltajan lapsia. Äiti oli se, joka oli yh, mutta se näkyi myös suhteessa isään.

Minun on vaikea tarkalleen kuvailla, miten tuo näkyy, mutta jotenkin lapsi pitää itseään osana vanhempaa, kun on yh:n lapsi, kun perheessä hän on erillisempi.

Onko kukaan nähnyt saman kuin minä? Otokseni on kyllä paljon isompi, eli olen pohtinut jo pari vuosikymmentä tätä aina aika ajoin. Toki lapsissa on eroja, ja dynamiikoissa, mutta näin stereotyyppisesti puhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puolisot ovat onnellisia ja voivat hyvin yhdessä, niin ovat lapsetkin onnellisia. Koskee se sitten ydinperheitä tai uusperheitä. Hyvä parisuhde on tärkeä, jotta voidaan yhdessä perheenä olla hyviä vanhempia niin omille lapsille kuin lapsipuolillekin.

Itse asiassa tutkijat väittävät, että asia on just toisinpäin. Lapset vähät välittävät vanhempiensa rakkauselämästä. Päinvastoin se on yäk.

Lapsilla ei ole vielä valmiuksia miettiä mitään niin abstraktia kuin vanhempiensa onnellisuutta. Toki he kärsivät riitaisasta kodista, koska kokevat turvattomuutta ja ajattelevat riitojen olevan omaa syytään - lapsi on siinä suhteessa narsisti, että hänen on vaikea hahmottaa perheen sisäisiä suhteita, joissa hänellä ei ole osuutta. Mutta jos arki sujuu, lapsille paljon vanhempien onnea tärkeämpää on heidän oma oikeutensa arkeen molempien vanhempien kanssa.

Eli sellainen järkisopimus lasten kasvattamisesta yhdessä ei ole ollenkaan huono ratkaisu.

Nyt kirjoitat ihan puppua. Laitapa joku linkki tällaiseen tutkimukseen. Se, että parisuhde voi hyvin ei todellakaan tarkoita sitä, että vanhemmat lääppivät koko ajan toisiaan, mikä voi olla lapselle se yäk.

Jos englanti taipuu, voit googlata esimerkiksi hakusanoilla "Judith Wallerstein". Jos ei, niin tässä Ylen artikkeli aiheesta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

Onko tämä myös se harvinainen pitkittäistutkimus? En jaksanut selvittää, mutta yksin pitkittäistutkimus on tehty, eli erolapsia tutkittiin uudelleen aikuisina parin vuosikymmennen jälkeen ja siinä todettiin samaa.

Vaikka olen itsekin eronnut,mja ehdottomasti ns turhia eroja vastaan. Jos lapsia ajattelee, niin eron pitää olla viimeinen ratkaisu, vasta sitten, kun kaikki keinot ja terapiat on yritetty.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sanotte, että uusperheessä talous on tiukemmalla kuin ydinperheessä? Eikö rahatilanne ole kuta kuinkin sama jos sama

määrä aikuisia elättää niitä aikuisia ja lapsia vaikka asuttaisiinkin eri kodeissa ja suhteissa kuin aiemmin?

Ei minun mielestäni uusperheessämme talous ole mitenkään tiukemmalla.

No, asunnon pitää olla hervottoman iso, koska uusperheessä on erityisen tärkeää, että kaikilla on oma huone. Ydinperheessä voi lapsia laittaa yhteisiin huoneisiin, mutta uusperheessä ei kannata. (Joo, aina voi, mutta sillä vain ottaa riskin, että tulee ongelmia).

Meillä avioliitto kaatui siihen, että mies ei sitten 15 vuoden yhdessäolon jälkeen kyennytkään siihen perhe-elämään. Vaikka jo toisella tapaamisella niin hehkutti lapsien hankkimista. Kun se lapsi syntyi, mies lähti.

Suhde muuttui helvetilliseksi, kun tulin raskaaksi. Mies ei kestänyt sitä, että olisi pitänyt ottaa se tuleva vauvakin asioissa huomioon. Hän halusi tulla ja mennä. Löysi sitten toisen menokaverin kuin minut.

Toivon, että löydän vielä fiksun ja rakastavan miehen. Kiire ei ole muuttaa yhteen, mutta jos se oikea löytyy, niin sekin on mahdollista.