Teini on ahdistunut, yksinäinen ja mielestäni masentunut. Mistä apua? Käy jo koulupsykologilla viikottain, muttei tunnu auttavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän asperger-jankkaaja täällä taas on. Omalla teinipojallani on AS ja diagnoosin ja oman toimeliaisuuteni ansiosta hänellä on lyhennetyt koulupäivät. Eli toki diagnoosista voi olla apua, mutta totta ihmeessä ongelmia voi olla ihan neuronormaaleillakin ihmisillä! Omat kokemukseni nuorisopsykiatriasta, neurologiasta jne. ovat pojan myötä valitettavasti aika negatiiviset. Kaikki käynnit olivat käytännössä ihan turhia. Minä äitinä tajusin, että pojan ykkösoire oli kuormittuminen ja siihen auttoi koulupäivien lyhentäminen, ei mikään keskusteluapu. Näillä vajavaisilla tiedoilla mitä ap kirjoitit, en välttämättä lähtisi hakemaan lasta mihinkään psykiatrian piiriin. Koulu on monelle nuorelle kamala, kyyninen, väkivaltainenkin paikka ja siitä kertoo minusta se, että ap:n lapsi ahdistuu koulussa, kotona on iloinen ja muiden kanssa. En todellakaan lähtisi etsimään vikaa lapsen päänupista tai hankkisi mitään lääkkeitä! Kouluun ennemminkin voisi olla yhteydessä?

Meillä on myös as nuori joka masentui, ahdistui ja jättäytyi koulusta. Ilman nuorisopsykaa ja lääkityksiä en tiedä missä olisimme, olisiko poikaa olemassakaan. Nyt lääkitystä ja seurantaa vuosi takana ja eteenpäin on menty, kiitos hoitavan tahon.

Hienoa, että olette saaneet apua! Meillä tosiaan mistään keskusteluista nuorisopsykiatriassa jne. ei ollut mitään apua. Lääkitystä ei tarjottu ja nyt jälkeenpäin olen tyytyväinen, ettei tarjottukaan, kun apu löytyi kuormituksen vähentämisestä. On nämä tapaukset vaan tosi yksilöllisiä. Itselleni jäi ap:n viestistä vaikutelma, että huolet ja ahdistus liittyvät nimenomaan kouluun ja kotona voi hyvin. Siinä tapauksessa lähtisin muokkaamaan koulua, en lasta. Nuorten kohdalla tällainen vain on vaikeampaa kuin alakoulussa. Mutta jos on vaikka yläkoulussa (?), niin yhteydenotto luokanvalvojaan, oppilashuollon palaveri tms. voisi olla paikallaan. Toivottavasti asiat selviävät, ap:n lapsi vaikuttaa ihanalta, herkältä nuorelta :)

Kotona assit voivatkin yleensä hyvin kun saavat tehdä asioita omilla ehdoillaan, omaan tahtiin. Koulussa sitten ahdistustaan kun pitäisi sopeutua, eikä keinoja ole. Kuormitus voi olla liikaa isossa ryhmässä eikä välttämättä ole helppoa sulautua kavereiden joukkoon, ihan siitä syystä että mielenkiinnon kohteet poikkeavat niin paljon muista.

Ohis

Matala varastorauta eli ferritiini + d-vitamiinin puutos?

(hemoglobiini voi olla erittäin hyvä, mutta ferritiini matala - oireet samoja kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja masennuksessa..)

Lopettakaa jo aspergerista jauhaminen. Ap:n lapsi ei ole asperger.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa jo aspergerista jauhaminen. Ap:n lapsi ei ole asperger.

Lopeta itse tuo Aspergerin pelkääminen, mitä väliä sillä on onko assi tai onko ruskeat silmät?

Vierailija kirjoitti:

Matala varastorauta eli ferritiini + d-vitamiinin puutos?

(hemoglobiini voi olla erittäin hyvä, mutta ferritiini matala - oireet samoja kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja masennuksessa..)

Lopettakaa jo tuo ferritiinistä jauhaminen, ap n lapsella ei ole matalaa varastorautaa joka näyttäytyy vain koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt voi se asperger-pakkomielteinen häipyä tästä keskustelusta, mikään ap:n kertomuksessa ei viittaa aspergeriin. Samaistun itse hyvin voimakkaasti tuohon teiniin, muistan oman yläasteaikani samanlaisena. Kotona olin iloinen, mutta koulussa jotenkin ahdisti kamalasti muiden ikäisteni yhtäkkiä alkanut kiinnostus meikkaamiseen, seurusteluun, tupakanpoltoon, bilettämiseen ym. En itsekään ollut lapsellinen, mutta jotenkin kuitenkin arka ja varovaisempi, ja kaikki murrosiän myllerrykset aiheuttivat hirveää epävarmuutta. Lapsesi kaverittomuus huolestuttaa: mitä hän on epäillyt syyksi sille, ettei ystäviä ole? Ovatko kiinnostuksenkohteet kovin erilaisia, vai eivätkö muut teinit huoli häntä seuraansa? Minkälainen tilanne oli ala-asteella? Itselläni ahdistus helpotti itsestään, kun menin lukioon. Pahimmat häiriköt siirtyivät jonnekin muualle, olin itse jo paremmin sinut aikuistumisen kanssa, ja sain uusia, samanhenkisiä kavereita.

Aspergereja on n 1/100 oppilaasta. Viiden sadan oppilaan koulussa n 5.

Virallisen tiedon mukaan, tosiaan n 1-2% ikäluokasta on aspergereja.

En tajua mitä alapeukuttamista tässä tiedossa on.

Vierailija kirjoitti:

Nyt voi se asperger-pakkomielteinen häipyä tästä keskustelusta, mikään ap:n kertomuksessa ei viittaa aspergeriin. Samaistun itse hyvin voimakkaasti tuohon teiniin, muistan oman yläasteaikani samanlaisena. Kotona olin iloinen, mutta koulussa jotenkin ahdisti kamalasti muiden ikäisteni yhtäkkiä alkanut kiinnostus meikkaamiseen, seurusteluun, tupakanpoltoon, bilettämiseen ym. En itsekään ollut lapsellinen, mutta jotenkin kuitenkin arka ja varovaisempi, ja kaikki murrosiän myllerrykset aiheuttivat hirveää epävarmuutta. Lapsesi kaverittomuus huolestuttaa: mitä hän on epäillyt syyksi sille, ettei ystäviä ole? Ovatko kiinnostuksenkohteet kovin erilaisia, vai eivätkö muut teinit huoli häntä seuraansa? Minkälainen tilanne oli ala-asteella? Itselläni ahdistus helpotti itsestään, kun menin lukioon. Pahimmat häiriköt siirtyivät jonnekin muualle, olin itse jo paremmin sinut aikuistumisen kanssa, ja sain uusia, samanhenkisiä kavereita.

Kiitos tästä. Lapsi (tyttö, jos sillä mitään merkitystä on), on mielestäni lapsellisempi kuin muut samanikäiset. Ei ole yhtään kiinnostunut seurustelusta, meikkaamisesta, aikuistumisesta. Olen itse ounastellut, että nimenomaan se aikuistuminen ja itsenäistyminen ahdistaa, kun koko muu maailma toitottaa sitä. Pitäisi päättää, mitä tehdä elämällä, mihin pyrkiä opiskelemaan, mikä hänestä tulee isona jne. Esimerkiksi pikkusiskollaan on jo selvät sävelet tässä vaiheessa elämää ja pyrkii määrätietoisesti kohti unelmiaan, tälle isosiskolle on mielestäni päivän selvää, että ottaa lukion jälkeen välivuoden. 

Olin itse hyvin samantyyppinen teini, koulukavereiden seura ei niinkään kiinnostanut, kun se oli sellaista bilettämistä ja yhden illan juttuja. Itse löysin oman porukkani harrastuspiiristä, josta myöhemmin löysin nykyisen puolisonikin. Oma tytär ei ole tuntunut kotiutuvat kiinnostaviinkaan harrastuksiinsa niin, että olisi löytänyt sieltäkään tosiystäviä.

Ehkä siis lähdetään ensin tuon koulupsykologin kautta eteenpäin. Pakkohan tähän on saada joku ratkaisu. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt voi se asperger-pakkomielteinen häipyä tästä keskustelusta, mikään ap:n kertomuksessa ei viittaa aspergeriin. Samaistun itse hyvin voimakkaasti tuohon teiniin, muistan oman yläasteaikani samanlaisena. Kotona olin iloinen, mutta koulussa jotenkin ahdisti kamalasti muiden ikäisteni yhtäkkiä alkanut kiinnostus meikkaamiseen, seurusteluun, tupakanpoltoon, bilettämiseen ym. En itsekään ollut lapsellinen, mutta jotenkin kuitenkin arka ja varovaisempi, ja kaikki murrosiän myllerrykset aiheuttivat hirveää epävarmuutta. Lapsesi kaverittomuus huolestuttaa: mitä hän on epäillyt syyksi sille, ettei ystäviä ole? Ovatko kiinnostuksenkohteet kovin erilaisia, vai eivätkö muut teinit huoli häntä seuraansa? Minkälainen tilanne oli ala-asteella? Itselläni ahdistus helpotti itsestään, kun menin lukioon. Pahimmat häiriköt siirtyivät jonnekin muualle, olin itse jo paremmin sinut aikuistumisen kanssa, ja sain uusia, samanhenkisiä kavereita.

Kiitos tästä. Lapsi (tyttö, jos sillä mitään merkitystä on), on mielestäni lapsellisempi kuin muut samanikäiset. Ei ole yhtään kiinnostunut seurustelusta, meikkaamisesta, aikuistumisesta. Olen itse ounastellut, että nimenomaan se aikuistuminen ja itsenäistyminen ahdistaa, kun koko muu maailma toitottaa sitä. Pitäisi päättää, mitä tehdä elämällä, mihin pyrkiä opiskelemaan, mikä hänestä tulee isona jne. Esimerkiksi pikkusiskollaan on jo selvät sävelet tässä vaiheessa elämää ja pyrkii määrätietoisesti kohti unelmiaan, tälle isosiskolle on mielestäni päivän selvää, että ottaa lukion jälkeen välivuoden. 

Olin itse hyvin samantyyppinen teini, koulukavereiden seura ei niinkään kiinnostanut, kun se oli sellaista bilettämistä ja yhden illan juttuja. Itse löysin oman porukkani harrastuspiiristä, josta myöhemmin löysin nykyisen puolisonikin. Oma tytär ei ole tuntunut kotiutuvat kiinnostaviinkaan harrastuksiinsa niin, että olisi löytänyt sieltäkään tosiystäviä.

Ehkä siis lähdetään ensin tuon koulupsykologin kautta eteenpäin. Pakkohan tähän on saada joku ratkaisu. 

ap

Asperger Alarm!

Ap, ensiksi kannattaa pyytää yhteisistuntoa koulupsykologin kanssa, se onnistuu mikäli lapsesi antaa luvan. Siellä pääset juttelemaan psykologin kanssa ja saat ”tuntuman” onko psykologista hyötyä vai ei. Jos tuntuu järkevältä tyypiltä niin kysy suoraan häneltä mikä hänen käsityksensä lapsesi tilanteesta on ja riittääkö nykyinen hoito. Jos tyyppi tuntuu ”oudolta/epäpätevältä” niin juttele lapsesi kanssa ja mietitte yhdessä uusia hoitopolkuja. Kaikki koulypsykat ei satu olemaan fiksuja, valitettavasti.

Mikäli lapsesi ei anna lupaa yhteisistontoon niin yritä varovasti selvittää miksi. Pelkääkö että psyka kertoo sinulle jotain sellaista josta et ole tietoinen vai onko niin ettei suhteenne olekaan niin avoin ja luottamuksellinen kuin olet luullut. Meillä lapsi ei olisi halunnut yhteisistuntoa psykan kanssa koska pelkäsi, että se aiheuttaa meille vanhemmille lisästressiä ja murheita. Kun tämä saatiin keskusteltua auki ja istunto pidettyä niin teinin olossa tapahtui käänne parempaan. Hän jotenkin koki konkreettisesti että me kaikki tuemme häntä koko ajan, että ei ole erillisiä maailmoja - koulu vs koti.

Voisiko jotain olla tapahtunut ja mistä olet aivan varma ettei kiusata?

Itse alakuloni aikoinaan äidille selitin samalla tavalla, "en tiedä, joku möykky"

Halusin vaan suojella äitiäni tai piilottaa häneltä epäonnitumiseni ikäisteni joukossa, olin kiusattu.

Mulla alkoi masennus aika pian kuukautisten alkamisten jälkeen. Söin tosi paljon karkkia.

Nyt yhdistän sen raudanpuutteeseen. Ferrosan/ramavit valmiste pitää pääni kunnossa. Syön sitä vähintään puolet kuusta ennen kuukautisia. Välillä enemmän välillä vähemmän riippuen mielialasta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kaverittomuus huolestuttaa: mitä hän on epäillyt syyksi sille, ettei ystäviä ole? Ovatko kiinnostuksenkohteet kovin erilaisia, vai eivätkö muut teinit huoli häntä seuraansa? Minkälainen tilanne oli ala-asteella?

Syy: asperger

Ap älä ensimmäisenä pilaa lapsesi elämää mielenterveysmerkinnöillä. Muistathan, että potilastietomme ovat nykyään avoimia kirjoja liian monelle taholle. Osta hyviä psykologisia opuksia kotiin luettavaksi + muutama motivoiva kirja. Jos koulutulokset pvat heikentyneet niin myös oppimiseen liittyvä tekniikkakirja.

Esimerkiksi

Kimmo Takanen Murra tunnelukkosi

Tony Dunderfelt Minä onnistujaksi joka olen

Päivi Niemi Hyvää mieltä ja tunnetaitoja

Anne Karilahti Vapaaksi

Kirjoista hän saa niitä esimerkkejä ja sanoja ja pystyy miettimään ja pohtimaan tuntemuksiaan niiden avulla.

Varmista myös, ettei häntä ahdistella seksuaalisesti (värittömyys/huomaamattomaksi tekeytyminen voi olla merkki siitä)

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkoi masennus aika pian kuukautisten alkamisten jälkeen. Söin tosi paljon karkkia.

Nyt yhdistän sen raudanpuutteeseen. Ferrosan/ramavit valmiste pitää pääni kunnossa. Syön sitä vähintään puolet kuusta ennen kuukautisia. Välillä enemmän välillä vähemmän riippuen mielialasta.

Minkä ihmeen takia joku valopää miinusti tätä?

Minulla on omakohtaiset kokemuksen lähes 20 vuotta kestäneestä off/on sairaudesta. Tiedän mistä puhun.

Turha sitä on miinustaa, jos sinulla ei auttanut tai luulet olevan humpuukia.

Sokerihimo ja raudanpuutos ovat yhteydessä toisiinsa. 

Olen akateeminen ihminen, joka tarkkaan tutkii asiat ennen kuin lähden tyrkyttämään mitään vaihtoehtoja. Se joka tarjoaa omakohtaisen kokemuksen ja tuo keskusteluun vaihtoehtoja, rakentaa sitä keskustelua. Miinustelu on typerää trollausta, jos ei erustele millään tavalla. 

Oireita on monia ja sairauksia tai puutoksia on myös monia. Kokeilun kautta löytyy jokin parannuskeino. Jos ei löydy puolen vuoden vuoden sisällä, silloin hoito on väärä. Osa jää siihen kierteeseen ja pysyy väärässä metodissa vain koska lääkäri määrää. Totuus on, että lääkäritkin ovat vain ihmisiä, jotka nojaavat käypähoitosuosituksiin... 

Itse söin venlafaxinia hetken masennukseeni, mutta olo oli kuin huumatulla. Ferrosan ja terveellinen ruokavalio sokeria ja liiallista vehnää ja viljaa vältellen sopii minulle.

Vierailija kirjoitti:

Ap älä ensimmäisenä pilaa lapsesi elämää mielenterveysmerkinnöillä. Muistathan, että potilastietomme ovat nykyään avoimia kirjoja liian monelle taholle. Osta hyviä psykologisia opuksia kotiin luettavaksi + muutama motivoiva kirja. Jos koulutulokset pvat heikentyneet niin myös oppimiseen liittyvä tekniikkakirja.

Esimerkiksi

Kimmo Takanen Murra tunnelukkosi

Tony Dunderfelt Minä onnistujaksi joka olen

Päivi Niemi Hyvää mieltä ja tunnetaitoja

Anne Karilahti Vapaaksi

Kirjoista hän saa niitä esimerkkejä ja sanoja ja pystyy miettimään ja pohtimaan tuntemuksiaan niiden avulla.

Varmista myös, ettei häntä ahdistella seksuaalisesti (värittömyys/huomaamattomaksi tekeytyminen voi olla merkki siitä)

Ap kirjoittaa, että hänen lapsen masennus ja ahdistus on jo niin pahoja, että lapsi lähtee usein kesken koulupäivän ahdistuksen vuoksi kotiin ja itkee. Eli jää pahasti jälkeen opinnoissa, kun ei kykene olemaan ahdistuksen vuoksi koulussa. Ei silloin ole enää aika lukea jotain self help -opuksia tai motivaatiokirjoja. Kyllä silloin tarvitaan jo kunnon apua psyk.puolelta, kun ei ole koulukuntoinen! Koko tulevaisuus voi mennä pieleen jos ei kykene olemaan tunneilla.

Ihanaa kun olet huolissasi ja haluat auttaa. Olin itsekkin teininä samanlainen yksinäinen, ei kavereita mutta oli sisarus joka muutti kuitenkin sitten pois. Minua kiusattiin  koulussa ja siitä johtui ahdistus, masennus, yhtäkkiset vihaisuus kohtaukset, en kuitenkaan kertonut kenellekkää, niin häpeissäni olin itsestäni etten ollut sen arvoinen että asialle tarvitsisi tehdä mitään, en edes tajunnut itse tilanteen vakavuutta kunnes eräänä päivänä päätin lintsata ja se lintsaaminen kestikin viikon kunnes huolestunut opettaja soitti vanhemmilleni. En edes silloin kyennyt selittämään vanhemmilleni miksi lintsasin, olin vain todella masentunut ja ahdistunut. On vähän asioita mitä vanhemmat saati opettajat kykenevät tekemään tilanteen auttamiseksi jos nuori ei puhu mitään. Koulussa ei opettajat tehneet mitään tilanteen helpottamiseksi, äitini puhui koulun vaihtamisesta opettajille mutta opettajien mielestä se ei saata auttaa tilannetta. (otetaan kuitenkin huomioon että yläaste jossa olin oli yksi huonoimmista joka tapauksessa koska kaikki isosisarukseni joka siellä myös oli ollut sanoi koulussa olevan huono kurinpito eikä opettajat osanneet tehdä mitään asioiden eteen kun taas eräs toinen lähellä oleva yläaste jossa toinen siskoni oli oli kuulemma todella mukava eikä siellä paljoa kiusattu joten voin olettaa että koulunvaihto olisi saattanut auttaa tilannettani)

Kun menin lukioon tilanne huojentui osaltani mutta olin silti masentunut ja väsynyt. Onneksi äitini joka on terveysalalla laittoi minut nuorten psykologin juttusille ja ekalla tapaamisella räjähdin itkuun ja itkin sen kokoajan kuinka kamalaa minulla on ollut koko yläasteen ajan ja siitä eteenpäin. Itse kutsun siä aikaa mustaksi ajankohdaksi koska en muista mitään paitsi sen kuinka paha olla minulla oli :( Vasta näin aikuisena olen avautunut siitä vanhemmilleni että minua kiusattiin ja olin masentunut ja ei ollut yhtään kavereita. Henkisesti tukeva perhe on oikeasti tärkeä vaikka sitä ei sillä ajalla itse ymmärrä. 

Nykyään voin todella hyvin, varsinkin sen jälkeen kun muutin omilleni. Minulla on enimmäkseen hyviä internet ystäviä(osaa tapaan ihan kasvoittain) eli huomaa siitä että edelleen minulle on haastavaa luoda ystävyys suhteita kasvoittain kun taas netissä se on helpompaa. Nykyään koen eläväni. Nuoruus oli kuin olisin ollut kuollut. 

Oikeasti tukekaa nuoria ja auttakaa ongelmatilanteissa. Käyttäkää älliä, ei kukaan noin vaan ole kärttyinen ja väsynyt joka päivä. Ja varsinkin se että jos ette auta kiusaamistilanteissa niin olette osa ongelmaa. Itse nykyään pyrin heti tukemaan ja auttamaan kiusattuja ja pyrin olemaan mahdollisimman lempeä ja kunnioittava ihminen muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkoi masennus aika pian kuukautisten alkamisten jälkeen. Söin tosi paljon karkkia.

Nyt yhdistän sen raudanpuutteeseen. Ferrosan/ramavit valmiste pitää pääni kunnossa. Syön sitä vähintään puolet kuusta ennen kuukautisia. Välillä enemmän välillä vähemmän riippuen mielialasta.

Minkä ihmeen takia joku valopää miinusti tätä?

Minulla on omakohtaiset kokemuksen lähes 20 vuotta kestäneestä off/on sairaudesta. Tiedän mistä puhun.

Turha sitä on miinustaa, jos sinulla ei auttanut tai luulet olevan humpuukia.

Sokerihimo ja raudanpuutos ovat yhteydessä toisiinsa. 

Olen akateeminen ihminen, joka tarkkaan tutkii asiat ennen kuin lähden tyrkyttämään mitään vaihtoehtoja. Se joka tarjoaa omakohtaisen kokemuksen ja tuo keskusteluun vaihtoehtoja, rakentaa sitä keskustelua. Miinustelu on typerää trollausta, jos ei erustele millään tavalla. 

Oireita on monia ja sairauksia tai puutoksia on myös monia. Kokeilun kautta löytyy jokin parannuskeino. Jos ei löydy puolen vuoden vuoden sisällä, silloin hoito on väärä. Osa jää siihen kierteeseen ja pysyy väärässä metodissa vain koska lääkäri määrää. Totuus on, että lääkäritkin ovat vain ihmisiä, jotka nojaavat käypähoitosuosituksiin... 

Itse söin venlafaxinia hetken masennukseeni, mutta olo oli kuin huumatulla. Ferrosan ja terveellinen ruokavalio sokeria ja liiallista vehnää ja viljaa vältellen sopii minulle.

Äiti syötti meille lapsena ramavittia (aika sama vissiinkin kuin ferrosan tai se joku kr???bluesaft) enkä ikinä ollut lapsena masentunut. Se on ihan käsikauppavitamiini valmiste jonka käytöstä ei ainakaan mitään haittaa ole. Siksi uskallan kaiken muun tässä ketjussa mainitun lisäksi sen mainita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap älä ensimmäisenä pilaa lapsesi elämää mielenterveysmerkinnöillä. Muistathan, että potilastietomme ovat nykyään avoimia kirjoja liian monelle taholle. Osta hyviä psykologisia opuksia kotiin luettavaksi + muutama motivoiva kirja. Jos koulutulokset pvat heikentyneet niin myös oppimiseen liittyvä tekniikkakirja.

Esimerkiksi

Kimmo Takanen Murra tunnelukkosi

Tony Dunderfelt Minä onnistujaksi joka olen

Päivi Niemi Hyvää mieltä ja tunnetaitoja

Anne Karilahti Vapaaksi

Kirjoista hän saa niitä esimerkkejä ja sanoja ja pystyy miettimään ja pohtimaan tuntemuksiaan niiden avulla.

Varmista myös, ettei häntä ahdistella seksuaalisesti (värittömyys/huomaamattomaksi tekeytyminen voi olla merkki siitä)

Ap kirjoittaa, että hänen lapsen masennus ja ahdistus on jo niin pahoja, että lapsi lähtee usein kesken koulupäivän ahdistuksen vuoksi kotiin ja itkee. Eli jää pahasti jälkeen opinnoissa, kun ei kykene olemaan ahdistuksen vuoksi koulussa. Ei silloin ole enää aika lukea jotain self help -opuksia tai motivaatiokirjoja. Kyllä silloin tarvitaan jo kunnon apua psyk.puolelta, kun ei ole koulukuntoinen! Koko tulevaisuus voi mennä pieleen jos ei kykene olemaan tunneilla.

Niin? Itse lintsasin puolet yläasteesta ja olen akateeminen. Nyt nimeomaan on oikea aika lukea opuksia ja saada omille tunteille sanat. Ei terapiakaan ole muuta kuin tuki, itse on silti kaikki työ tehtävä. Kun vanhempi haluaa kotona tukea ja auttaa niin silloin on parempi ensin kokeilla kotikonsteja. Jos kuukaudessa ei tapadu mitään edistystä niin sitten ammattilaiselle. Lapsen elämää ei kuitenkaan kannata pilata kokeilematta ensin itse. Olisi eri asia jos vanhemmilla ei olisi motivaatiota auttaa, tällä vanhemmalla on. Koulujuttuja voi opetella kotona vanhemman johdolla ja vanhempi voi sopia niistä opettajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap älä ensimmäisenä pilaa lapsesi elämää mielenterveysmerkinnöillä. Muistathan, että potilastietomme ovat nykyään avoimia kirjoja liian monelle taholle. Osta hyviä psykologisia opuksia kotiin luettavaksi + muutama motivoiva kirja. Jos koulutulokset pvat heikentyneet niin myös oppimiseen liittyvä tekniikkakirja.

Esimerkiksi

Kimmo Takanen Murra tunnelukkosi

Tony Dunderfelt Minä onnistujaksi joka olen

Päivi Niemi Hyvää mieltä ja tunnetaitoja

Anne Karilahti Vapaaksi

Kirjoista hän saa niitä esimerkkejä ja sanoja ja pystyy miettimään ja pohtimaan tuntemuksiaan niiden avulla.

Varmista myös, ettei häntä ahdistella seksuaalisesti (värittömyys/huomaamattomaksi tekeytyminen voi olla merkki siitä)

Ap kirjoittaa, että hänen lapsen masennus ja ahdistus on jo niin pahoja, että lapsi lähtee usein kesken koulupäivän ahdistuksen vuoksi kotiin ja itkee. Eli jää pahasti jälkeen opinnoissa, kun ei kykene olemaan ahdistuksen vuoksi koulussa. Ei silloin ole enää aika lukea jotain self help -opuksia tai motivaatiokirjoja. Kyllä silloin tarvitaan jo kunnon apua psyk.puolelta, kun ei ole koulukuntoinen! Koko tulevaisuus voi mennä pieleen jos ei kykene olemaan tunneilla.

Niin? Itse lintsasin puolet yläasteesta ja olen akateeminen. Nyt nimeomaan on oikea aika lukea opuksia ja saada omille tunteille sanat. Ei terapiakaan ole muuta kuin tuki, itse on silti kaikki työ tehtävä. Kun vanhempi haluaa kotona tukea ja auttaa niin silloin on parempi ensin kokeilla kotikonsteja. Jos kuukaudessa ei tapadu mitään edistystä niin sitten ammattilaiselle. Lapsen elämää ei kuitenkaan kannata pilata kokeilematta ensin itse. Olisi eri asia jos vanhemmilla ei olisi motivaatiota auttaa, tällä vanhemmalla on. Koulujuttuja voi opetella kotona vanhemman johdolla ja vanhempi voi sopia niistä opettajan kanssa.

Lintsaaminen on aivan eri asia kuin se, että ei ahdistuksen vuoksi kykene olemaan koulussa. Ja ap:han kertoo, että lapsi käy jo psykologilla, oletko lukenut koko aloitusta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap älä ensimmäisenä pilaa lapsesi elämää mielenterveysmerkinnöillä. Muistathan, että potilastietomme ovat nykyään avoimia kirjoja liian monelle taholle. Osta hyviä psykologisia opuksia kotiin luettavaksi + muutama motivoiva kirja. Jos koulutulokset pvat heikentyneet niin myös oppimiseen liittyvä tekniikkakirja.

Esimerkiksi

Kimmo Takanen Murra tunnelukkosi

Tony Dunderfelt Minä onnistujaksi joka olen

Päivi Niemi Hyvää mieltä ja tunnetaitoja

Anne Karilahti Vapaaksi

Kirjoista hän saa niitä esimerkkejä ja sanoja ja pystyy miettimään ja pohtimaan tuntemuksiaan niiden avulla.

Varmista myös, ettei häntä ahdistella seksuaalisesti (värittömyys/huomaamattomaksi tekeytyminen voi olla merkki siitä)

Ap kirjoittaa, että hänen lapsen masennus ja ahdistus on jo niin pahoja, että lapsi lähtee usein kesken koulupäivän ahdistuksen vuoksi kotiin ja itkee. Eli jää pahasti jälkeen opinnoissa, kun ei kykene olemaan ahdistuksen vuoksi koulussa. Ei silloin ole enää aika lukea jotain self help -opuksia tai motivaatiokirjoja. Kyllä silloin tarvitaan jo kunnon apua psyk.puolelta, kun ei ole koulukuntoinen! Koko tulevaisuus voi mennä pieleen jos ei kykene olemaan tunneilla.

Niin? Itse lintsasin puolet yläasteesta ja olen akateeminen. Nyt nimeomaan on oikea aika lukea opuksia ja saada omille tunteille sanat. Ei terapiakaan ole muuta kuin tuki, itse on silti kaikki työ tehtävä. Kun vanhempi haluaa kotona tukea ja auttaa niin silloin on parempi ensin kokeilla kotikonsteja. Jos kuukaudessa ei tapadu mitään edistystä niin sitten ammattilaiselle. Lapsen elämää ei kuitenkaan kannata pilata kokeilematta ensin itse. Olisi eri asia jos vanhemmilla ei olisi motivaatiota auttaa, tällä vanhemmalla on. Koulujuttuja voi opetella kotona vanhemman johdolla ja vanhempi voi sopia niistä opettajan kanssa.

Lintsaaminen on aivan eri asia kuin se, että ei ahdistuksen vuoksi kykene olemaan koulussa. Ja ap:han kertoo, että lapsi käy jo psykologilla, oletko lukenut koko aloitusta ollenkaan.

Höpönassuseni, lintsaamiselle on aina joku syy :)

Koulun tarjoama psykologi ei ole mitään.