Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eivät osaa seistä seurustellessa omilla jaloillaan?
08.01.2019 |
Olen aina ollut parisuhteissa itsenäisten naisten kanssa. Tällaisissa suhteissa kumpikin seisoo omilla jaloillaan emotionaalisesti. Kiukkua ei vieritetä toisen niskaan, omat ongelmat ratkaistaan lähtökohtaisesti itse ja toisen tukea ei pidetä itsestäänselvyytenä vaan arvokkaana lisänä.
Kuitenkin joissakin suhteissa joko toinen tai molemmat ripustautuvat toisen varaan, sysäävät tunteensa toisen vastuulle ja odottavat toisen säätelevän omaa tunne-elämää. Tämä piirre tulee näkyviin deittaillessakin hyvin pian, jo parissa viikossa.
Mikä tällaiseen emotionaaliseen epäitsenäisyyteen on syynä? Miksi se vaivaa vain osaa naisista?
Kommentit (35)
Ahdistuva kiintymyssuhdetyyli? Toinen voi kaivata vakuuttelua ja vahvistusta paljon sinua enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helikopterivanhempien lapset ovat nyt saavuttaneet aikuisuuden.
Mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa? Kyllä mun mielestä suhteessa on tärkeää olla toisen tukena, sukupuolista riippumatta. Hyväksyä toinen heikkouksineenkin, sitähän rakkaus on. Yksin pärjäämisen eetos on puolestaan välttelevän kiintymystyylin merkki, ei lopulta niin vahvaa kuin halutaan kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa? Kyllä mun mielestä suhteessa on tärkeää olla toisen tukena, sukupuolista riippumatta. Hyväksyä toinen heikkouksineenkin, sitähän rakkaus on. Yksin pärjäämisen eetos on puolestaan välttelevän kiintymystyylin merkki, ei lopulta niin vahvaa kuin halutaan kuvitella.
Ei se kyllä ole läheskään kaikille samalla lailla tärkeää. Mieti vaikka ystävyyssuhteita. Toiset haluavat ystäviltäkin paljon emotionaalista tukea, toiset lähinnä hauskaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa? Kyllä mun mielestä suhteessa on tärkeää olla toisen tukena, sukupuolista riippumatta. Hyväksyä toinen heikkouksineenkin, sitähän rakkaus on. Yksin pärjäämisen eetos on puolestaan välttelevän kiintymystyylin merkki, ei lopulta niin vahvaa kuin halutaan kuvitella.
Onhan siinä nyt kai sinunkin mielestäsi paljon yksilöllisiä eroja, kuinka paljon tukea ihmiset tarvitsevat? Yhdelle riittää rohkaiseva halaus silloin tällöin ja toinen vaatii terapiasessiota joka työpäivän jälkeen ihan vain toimiakseen. Tämä on sellainen ominaisuus, joka voi tehdä kahdesta ihmisestä sopimattomia parisuhteeseen keskenään. En itse ainakaan jaksaisi tuollaista high maintenence -tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, minäkään en nyt oikein ymmärtänyt, mikä on kiukun vierittämistä toisen niskaan. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen puran ketutustani miehelle, sekö on väärin?
Vierailija kirjoitti:
Juu, minäkään en nyt oikein ymmärtänyt, mikä on kiukun vierittämistä toisen niskaan. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen puran ketutustani miehelle, sekö on väärin?
Minusta on itsestäänselvyys, että jos huomaa tulevansa vihaisena kotiin, istuu hetken autossa hengittelemässä, ennen kuin tulee sisään. Tällaista aikuisen ihmisen tunteensäätelyä. Ei voi olla niin, että aina tarvitsee toista ihmistä päästäkseen epämiellyttävistä tunteistaan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meitä on onneksi erilaisia ja jokaiselle löytynee joku sellainen kumppaniksi, kenen kanssa sopii yhteen. aloittajalle hyvä juttu jos olet tunnistanut oman tyyppisi ja osaat valita sopivan kumppanin itsellesi. Kaikki ei toki osaa tätä rajausta tehdä - mutta toisille se sopiva saattaa olla se joka tarvitsee enemmän kontaktia ja kumppanin tukea ja läsnäoloa suhteessaan. toisissa suhteissa molemmat ovat tälläisia ja saavat toisistaan tarvittavaa energiaa jaksaa arkea ja elämää. Mutta jos toinen on aloittajan kaltainen hyvin itsenäinen ihminen joka kaipaa rinnalleen samanlaista - ei hän toki varmaan kauan jaksaisikaan sellaista joka vähän enemmän tukeutuu toiseen.
Itse olen sellainen joka todella tarvitsee kumppanikseen ihmisen joka jaksaa kuunnella, tukea ja ottaa ne kiukkupuskatkin joskus vastaan - vastaavasti myös sallin kumppanille saman minua kohtaan- mielestäni on hyvä jos ei tarvitse kaikkea jaksaa yksin kantaa harteillaan vaan on se joku rakas ihminen jonka kanssa elämää voi yhdessä tutkia ja jakaa iloja ja suruja. En nyt tarkoita, että toiseen pitää ripustautua ja olla riippuvainen ja unohtaa kaikki muut sosiaaliset kuviot. sehän ei ole edes tervettä. Minullakin on tottakai omat ystävät ja elämä, eikä maailma konkreettisesti murskautuisi ja kaikki häviäis jos parisuhde loppuisi. Silti, kaipaan sellaista suhdetta jossa voi olla toisen tukena ja toinen omana tukena ihan kaikissa asioissa ja kaikilla tavoilla - ja jonka kanssa voi olla vaikka 24/7 jos on tarve. ja jonka kanssa voisin olla ja elää, vaikka maailmassa ei olis enää ketään muutakaan ihmistä.
En kyllä ole ihan varma ymmärsinkö, mitä ap tarkoittaa. olen mielestäni kuitenkin itsenäinen nainen, mutta parisuhteessa kaikkea ei tarvitse silti jaksaa ja käsitellä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, minäkään en nyt oikein ymmärtänyt, mikä on kiukun vierittämistä toisen niskaan. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen puran ketutustani miehelle, sekö on väärin?
Minusta on itsestäänselvyys, että jos huomaa tulevansa vihaisena kotiin, istuu hetken autossa hengittelemässä, ennen kuin tulee sisään. Tällaista aikuisen ihmisen tunteensäätelyä. Ei voi olla niin, että aina tarvitsee toista ihmistä päästäkseen epämiellyttävistä tunteistaan yli.
9 jatkaa tähän viellä, että teitenkään tieten tahtoen toiselle kiukuttelu ei ole kivaa eikä järkevää. silti voi toiselle todeta että kiukuttaa ja on paha mieli - mutta ei sitä kiukkua tarvitse missään autossa pois sulatella ja koittaa jotenkin työntää pois ja esittää kumppanille aina vain sitä iloista ja ok namaa? Jos on huono päivä, voi olla että kumppanin hassu vitsi on se mitä tarvitsee ja mieliala onkin taas parempi - kunan ei kiukkuisena nyt tieten tahtoen pilaa toisen päivää tai käyttäydy toista kohtaan aggressiivisesti. Tietysti jos on ongelmia vihanhallinnan kanssa niin sitten varmaan kannattaakin istua hetki sielä ulkona ja kerätä itseään... mutta mielestäni siinä on jo joku isompi ongelma jos ei voi kumppaninsa edessä olla oma itsensä jos sattuu huono päivä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
meitä on onneksi erilaisia ja jokaiselle löytynee joku sellainen kumppaniksi, kenen kanssa sopii yhteen. aloittajalle hyvä juttu jos olet tunnistanut oman tyyppisi ja osaat valita sopivan kumppanin itsellesi. Kaikki ei toki osaa tätä rajausta tehdä - mutta toisille se sopiva saattaa olla se joka tarvitsee enemmän kontaktia ja kumppanin tukea ja läsnäoloa suhteessaan. toisissa suhteissa molemmat ovat tälläisia ja saavat toisistaan tarvittavaa energiaa jaksaa arkea ja elämää. Mutta jos toinen on aloittajan kaltainen hyvin itsenäinen ihminen joka kaipaa rinnalleen samanlaista - ei hän toki varmaan kauan jaksaisikaan sellaista joka vähän enemmän tukeutuu toiseen.
Olet varmasti oikeassa: nämä ovat ihmistyyppieroja. Olen tainnut deittaillessa kohdata ainakin yhden paljon tukea tarvitsevan ihmisen. Hän nimittäin alkoi jo ensimmäisten ja toisten treffien välillä avautua asioista, joita en itse olisi arvannut ottaa puheeksi. Mutta on hyvät, että ihmiset ovat avoimesti sitä mitä ovat. Vain siten voi syntyä sopivia pareja.
Hyvä ja tasapainoinen vastaus, kiitos siitä.
En myöskään ymmärrä mitä ap tarkoitti. Tuossa arjen ja tunteiden jakamisessa on mielestäni parisuhteen ydin. Jos ikävät tunteet torjutaan, niin torjutaan myös hyvät tunteet. Ei parisuhde tai ystävyys ole mikään rusinat pullasta -tyyppinen ratkaisu. Tai voi, mutta aika pinnallista jos et oikeasti tiedä mitä kaveri ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, minäkään en nyt oikein ymmärtänyt, mikä on kiukun vierittämistä toisen niskaan. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen puran ketutustani miehelle, sekö on väärin?
Minusta on itsestäänselvyys, että jos huomaa tulevansa vihaisena kotiin, istuu hetken autossa hengittelemässä, ennen kuin tulee sisään. Tällaista aikuisen ihmisen tunteensäätelyä. Ei voi olla niin, että aina tarvitsee toista ihmistä päästäkseen epämiellyttävistä tunteistaan yli.
9 jatkaa tähän viellä, että teitenkään tieten tahtoen toiselle kiukuttelu ei ole kivaa eikä järkevää. silti voi toiselle todeta että kiukuttaa ja on paha mieli - mutta ei sitä kiukkua tarvitse missään autossa pois sulatella ja koittaa jotenkin työntää pois ja esittää kumppanille aina vain sitä iloista ja ok namaa? Jos on huono päivä, voi olla että kumppanin hassu vitsi on se mitä tarvitsee ja mieliala onkin taas parempi - kunan ei kiukkuisena nyt tieten tahtoen pilaa toisen päivää tai käyttäydy toista kohtaan aggressiivisesti. Tietysti jos on ongelmia vihanhallinnan kanssa niin sitten varmaan kannattaakin istua hetki sielä ulkona ja kerätä itseään... mutta mielestäni siinä on jo joku isompi ongelma jos ei voi kumppaninsa edessä olla oma itsensä jos sattuu huono päivä...
Ei tuossa esittämisestä ole kyse vaan siitä, että käsittelee sen tunteen itse ja ottaa siitä vastuun. Fyysinen kiukkureaktio kestää joitakin kymmeniä sekunteja, sen jälkeen ihminen ylläpitää sitä itse omilla ajatuksillaan. Näistä voi tulla tietoiseksi esimerkiksi meditaation avulla.
Vierailija kirjoitti:
meitä on onneksi erilaisia ja jokaiselle löytynee joku sellainen kumppaniksi, kenen kanssa sopii yhteen. aloittajalle hyvä juttu jos olet tunnistanut oman tyyppisi ja osaat valita sopivan kumppanin itsellesi. Kaikki ei toki osaa tätä rajausta tehdä - mutta toisille se sopiva saattaa olla se joka tarvitsee enemmän kontaktia ja kumppanin tukea ja läsnäoloa suhteessaan. toisissa suhteissa molemmat ovat tälläisia ja saavat toisistaan tarvittavaa energiaa jaksaa arkea ja elämää. Mutta jos toinen on aloittajan kaltainen hyvin itsenäinen ihminen joka kaipaa rinnalleen samanlaista - ei hän toki varmaan kauan jaksaisikaan sellaista joka vähän enemmän tukeutuu toiseen.
Itse olen sellainen joka todella tarvitsee kumppanikseen ihmisen joka jaksaa kuunnella, tukea ja ottaa ne kiukkupuskatkin joskus vastaan - vastaavasti myös sallin kumppanille saman minua kohtaan- mielestäni on hyvä jos ei tarvitse kaikkea jaksaa yksin kantaa harteillaan vaan on se joku rakas ihminen jonka kanssa elämää voi yhdessä tutkia ja jakaa iloja ja suruja. En nyt tarkoita, että toiseen pitää ripustautua ja olla riippuvainen ja unohtaa kaikki muut sosiaaliset kuviot. sehän ei ole edes tervettä. Minullakin on tottakai omat ystävät ja elämä, eikä maailma konkreettisesti murskautuisi ja kaikki häviäis jos parisuhde loppuisi. Silti, kaipaan sellaista suhdetta jossa voi olla toisen tukena ja toinen omana tukena ihan kaikissa asioissa ja kaikilla tavoilla - ja jonka kanssa voi olla vaikka 24/7 jos on tarve. ja jonka kanssa voisin olla ja elää, vaikka maailmassa ei olis enää ketään muutakaan ihmistä.
En kyllä ole ihan varma ymmärsinkö, mitä ap tarkoittaa. olen mielestäni kuitenkin itsenäinen nainen, mutta parisuhteessa kaikkea ei tarvitse silti jaksaa ja käsitellä itse.
Ei tarvitse jaksaa ja käsitellä itse, ilman muutahan tarkoitus on "kantaa toinen toisensa kuormia". Minusta tuo pitäisi kuitenkin tehdä aikuisen kypsästi. Pahasta olosta voi puhua, ei sitä tarvitse kiukuttelemalla tai ilkeilemällä toisen päälle kantaa. Eikä voi olettaa, että toinen vastaa minun hyvästä olosta, itse olen vastuussa omin päätöksin ja valinnoin siitä (esim. jos niveliä kolottaa kun on reipaasti ylipainoa kiukuttelenko miehelle vai teenkä itse jotain asialle). Liiallinen tukeutuminen toiseen on aika raskasta kumppanille eikä terveellistä kummallekaan, muuttu riippuvuussuhteeksi jossa valtaa käytetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tuollainen. Olen etäinen, pärjään omillani enkä tahdo muiden apua enkä edes puhu omista asioistani kenellekään, kun olen "sinkkuna". Mutta kun viimein erehdyn parisuhteeseen, heittäydyn haluamattani täysin toisen varaan. Muutun lyijynraskaaksi loiseksi joka elää vain kumppanin hyväksynnästä. Se on aivan kamalaa sekä itselleni että toiselle. Siksi olen nyt päättänyt olla yksin niin kauan kuin suinkin kykenen suhteeseen joutumista välttämään.
Mitä tarkoittaa "omat ongelmat ratkaistaan lähtökohtaisesti itse"? Minkälaisia ongelmia sillä tarkoitetaan?
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ymmärrä mitä ap tarkoitti. Tuossa arjen ja tunteiden jakamisessa on mielestäni parisuhteen ydin. Jos ikävät tunteet torjutaan, niin torjutaan myös hyvät tunteet. Ei parisuhde tai ystävyys ole mikään rusinat pullasta -tyyppinen ratkaisu. Tai voi, mutta aika pinnallista jos et oikeasti tiedä mitä kaveri ajattelee.
Niin, ihmisillä on erilaisia tarpeita ja erilaisia käsityksiä siitä, mistä parisuhteessa on kysymys. Tämä on aika hyödyllistä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen. Olen etäinen, pärjään omillani enkä tahdo muiden apua enkä edes puhu omista asioistani kenellekään, kun olen "sinkkuna". Mutta kun viimein erehdyn parisuhteeseen, heittäydyn haluamattani täysin toisen varaan. Muutun lyijynraskaaksi loiseksi joka elää vain kumppanin hyväksynnästä. Se on aivan kamalaa sekä itselleni että toiselle. Siksi olen nyt päättänyt olla yksin niin kauan kuin suinkin kykenen suhteeseen joutumista välttämään.
Eikö tuota kannata käsitellä. Et oikein hyväksy itseäsi itsenäsi? Panosta itsetunnon parantamiseen, elät onnellisempana parisuhteessa tai ilman,
Puutteelliset tunnetaidot. Äiti on ennen ratkaissut kaikki pahat olot ja nyt samaa odotetaan kumppanilta.
Ihminen, jolla on sinkkuna elämisestä vuosien kokemus, on varmaan tässä aika hyvä. Siinähän oppii, miten itse säädellään omia tunnetiloja kuormittamatta kohtuuttomasti muita ihmisiä. Esimerkiksi meditointi, päiväkirja, juoksulenkit ja musiikin kuuntelu toimivat.
Kun ei varsinaisesti tarvitse toista ihmistä tunnesäätelyyn, parisuhteesta tulee varmaankin aika paljon kevyempi.
En tiedä. Joillain miehillä samaa. Ärsyttävää. Saatan kyllä kysyä neuvoa jos minulla ongelma, mutten oleta toisen sitä ratkaisevan.