Ninalla ja Pasilla on 11 lasta, maitoon menee viikossa 250 euroa
"– Meillä on 11 rakkauden hedelmää. Kaikki ovat ihan ikiomia ja biologisia, Nina-äiti kuvailee.
Se on pieni ihme. Ninan ei pitänyt rakenteellisen vian vuoksi edes saada lapsia. Esikoinen ilmoitti kuitenkin tulostaan, kun pari oli tuntenut toisensa vain viisi viikkoa. Etenkin Nina toivoisi vielä lisääkin lapsia: joko kaksoset tai suoraan neloset.
– Se nähdään sitten, mitä tulee, jos tulee, Pasi toppuuttelee.
Aviopari on sitoutunut suurperhearkeen. Sen eteen on jouduttu tekemään myönnytyksiä. Rahat eivät riitä kaikkeen.
– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon. Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.
Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80. Wc-paperia käytetään 24 rullaa. Seitsemän vuorokauden aikana taloudessa pestään 25 koneellista pyykkiä.
– Olemme joutuneet tinkimään paljosta. Nuorina meillä oli hyvät työt, asuimme pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa ja molemmilla oli autot alla, hän muistelee ilman katkeruuden häivääkään.
Nina painottaa, että esimerkiksi uskonto ei heidän perheensä kohdalla määrittele lasten lukumäärää. Kyse on puhtaasta halusta.
– Olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei minun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, pienestä suvusta tuleva Nina taustoittaa."
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e821f727-6019-46ff-95d3-a695e22…
Kommentit (313)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.
Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.
Unohdit kateuskortin!
Ei tuo perheenäiti kyllä ihan täysipäiseltä vaikuta, ennestään jo liuta lapsia ja haaveilee kaksosista tai jopa nelosista! Sairasta toivoa tuollaista, jo kaksosraskaus on riski, puhumattakaan nelosten odottamisesta, riski keskenmenosta tai vammautuneena syntyneistä lapsista on todella suuri. Entä sitten synnytyksen jälkeen, mistä tuo äiti kuvittelee repivänsä aikaa kaksosten tai nelosten hoitoon? Kaikki muut lapset jäisivät sitten suunnilleen täysin heitteille ja huomiotta.
t. kaksosten äiti
Minä juon 2 litraa maitoa päivässä. Se on hyvää.
Muuten hienoa, mutta aikasta nopeasti ollut seksiä, jos jo 5 vk tutustumisen jälkeen raskaana... Ja huolestuttavaa, jos äiti pelkää yksinäisiä hetkiä ja sen takia on halunnut paljon lapsia. Mutta ehkä oli heitto vain.
Näissä perheissä käytännössä aina lapset hoitaa ja kasvattaakin toisia lapsia, vanhemmat antavat varmaan huomiota minkä pysyvät, mutta on ihan fakta, että ei sitä kaikille riitä kovinkaan paljon.
Hyi miten ahdistavaa elämää. Ei ikinä, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.
Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.
Vihaisia/katkeria? Ei. Oikeasti säälittää lapset. Ei kaikkea tavaraa tarvi saada, mutta tollasessa jättiperheessä ei saa juuri mitään, ei uutta vaatetta jne. Ja kyllä se huomio on tärkeä. Ja tossahan väkisin lapset joutuu ottamaan vastuuta ja jää lapsuus elämättä.
Totta että huomiota ei ehdi saamaan paljoakaan kukin lapsi.
Mutta vastuunotosta olen eri mieltä, sehän on vain hienoa että oppii kantamaan sitä. Ja ei jää lapsuus elämättä, pikemminkin itsekin isosiskona sain pitkittää lapsuuttani leikkimällä reilusti nuoremman pikkusiskoni kanssa kaikkea kivaa ja lapsellista =)
Pikemminkin monet lapset eivät nykyisin osaa ottaa yhtään vastuuta, vaan se lapsuus tuntuu venyvän sinne kolmeenkymppiin...
Vierailija kirjoitti:
80 l maitoa viikossa 13 hengelle? Aika järjetön määrä per hlö.
6,15 litraa /naama/viikko, mitä hel...?
Nämäkin voisivat hetken pysähtyä, laskea hiilijalanjälkensä ja miettiä.
Vanhemmuus vuodessa 58 500 kgCO2e (lähde: Lundin ylippiston tutkimus). Ja lapsia 11.
Vierailija kirjoitti:
Ei millään muskarin open palkalla elätetä tuommoista lapsilaumaa . Kyllä siinä saa vähintään yksityislääkärinä olla töissä .
Molemmat vanhemmat käy töissä. Eihän he muuten olisi asuntolainaakaan saaneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Muutenkin tuollaisen perheen hiilijalanjälki on hurja, sen lisäksi maitoa kitataan ihan turhaan ja ihan liikaa.
"T. lapseton kaupunkilainen"?
Kyllä se on itseasiassa sinkkuilu ja varsinkin eroaminen, joka nostattaa samojen henkilöiden hiilijalanjälkeä ja kulutusta melkein kaksinkertaiseksi. Perheyksikkö on ekoteko, jos katselee vain luonnon kannalta. (No, kommuunit yms yhteisöt kanssa)
Jaa? Itse esimerkiksi asun onnellisesti sinkkuna kompaktissa 25 neliön asunnossa. Käytän vain julkisia ja pyörää, olen kasvissyöjä, minulla ei ole eikä tule olemaankaan lapsia, lennän hyvin harvoin, kierrätän, ostan second handia. Väitän kyllä, että elämäni on enemmän ekotekoa kuin keskivertoperheessä eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa reippaasti yli 2000€ pelkästään lapsilisiä, niin ei se kyllä enää ole pelkästään perheen kahden aikuisen välinen asia. Alkaa olla aika paljon harteilla yhteiskunnallakin.
Enkä tarkoita, että lapsilisillä tuollasen porukan kuluja saa katettua, mutta silti.
Silti hämmästyttää ehkä eniten tuo pinkiksi maalattu seinä. Miksi?
Sul ei tainnu olla matikka vahvin ala. Yhestäkään lapsesta ei makseta 200e/kk
Huuto-oksensin koko sen ajan, kun luin juttua.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.
Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.
Tutkimusten mukaan useamman sisaruksen kanssa kasvaneista tulee itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Syyon yksinkertaisesti siinä, että kun lapsuudessa kaikki jaetaan, eikä mikään ole omaa, pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä mikö lopulta on omaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten täällä ollaan vihaisia / katkeria kun jotkut jaksavat ja haluavat tehdä useamman lapsen. Moni teistä ei kykene kasvattamaan niistä kahdestakaan kunnon kansalaisia. Suurperheessä on varmasti tiukemmat säännöt joka asiassa. Oppivat jakamaan vähästään, odottamaan, kasvattavat toinen toisiaan ym. paljon muuta positiivista.
Se että eivät saa kaikkea haluamaansa tavaraa, huomiota ym. ei varmasti ole negatiivista. Hyvä kun jotkut tekevät niitä veronmaksajia, niitä meinaan tarvitaan, kun nykyisin on runsaasti näitä veloja, jotka ovat vain ja ainoastaan kiinnostuneita omasta itsestään.
Oli veloja ennenkin,silloin oli vaan pakko mennä naimisiin ja perustaa perhe saadakseen joko seksiä tai ainoa taloudellinen toimeentulo.
Vierailija kirjoitti:
Pinkki Pippuriina? Kirsikka? Nuppuliina?
Jo on nimet!
Miksi Marja on tavallinen nimi, mutta Kirsikka ei olisi?
Mikäpä siinä jos itse elättävät.