Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6336)
Entinen tyttöystävä oli pari päivää vihainen mulle ja mökötti, koska oli nähnyt unta että petin häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen suuttui kun en ottanut palkatonta vapaata töistä ja en lähtenyt omakustanteena kuskaamaan häntä yli 100km matkan päähän shoppailemaan
Meillä kirjastossa on asiakas, joka on välillä poissa monta kuukautta, sitten tulee peräkkäisinä päivinä ja lähinnä valittaa omituisista asioista ja vaatii juttuja, jotka eivät kuulu kirjaston palveluihin. Jos hän ei saa sitä tai jos on jotain muuta, mikä on toisin kuin häntä huvittaisi, tulee valitus. Hän ei muuten käytä tavallisia palveluja eli ei lainaa mitään.
Joitakin kuukausia sitten hän jätti meille pinon lehtiä. Ajattelin niiden olevan ihan tavallisia lehtiä ja laitoin kärryyn, joihin ihmiset saavat jättää vanhoja kirjoja ja lehtiä ja toiset ottaa, jos siellä on jotain kiinnostavaa. Hän kysyi, ovatko ne kaikki menossa paperiroskiin. Hän siis oli jättänyt meille paperiroskansa. Sanoin että me emme ota vastaan roskia. Selitin vaikka millä tavalla, että me emme kierrätä asiakkaiden paperiroskia, ja kerroin myös, missä on lähin piste sitä varten. Ei kaukana, muutaman sadan metrin päässä. Hän jätti ne väkisin ja tuli vielä toisen kerran sinä päivänä ja halusi jättää toisen samanlaisen pinon. Kieltäydyin ottamasta niitä, annoin samat neuvot. Hän jätti ne lukusalin pöydälle, samoin vielä kolmannen pinon. Ja syytti meitä siitä, että emme ymmärrä, kun hän haluaa olla "ympäristöystävällinen". Sitten hän taas katosi kuukausiksi ja tuli äskettäin takaisin. Taas sama vääntö paperiroskien jättämisestä. Kun emme vieläkään ole jäteasema, hän syytti työntekijää tyhmäksi ja lähti kiukkuisena, mutta jätti paperit lukusaliin. On muuten ainoa asiakas, jolle on tarvinnut selittää, ettei kirjasto ole paperinkeräysasema, eikä siltikään ymmärrä, joten kuka mahtaa olla tyhmä tässä keskustelussa...
-Olin kuulemma kastellut kylppärin maton litimäräksi, vaikka kaveri oli itse ollut juuri suihkussa.
-En ollut tukenut tarpeeksi hänen hankalaa salasuhdettaan aviossa olevaan mieheen.
-Olin pilannut hänen treffinsä toisen aviossa olevan perheenisän kanssa. En edes halunnut mukaan alunperinkään. Perheenisä oli järjestänyt minullekin seuraa. Kun tämä yllätysseuralainen ymmärsi ettei minua kiinnosta, alkoi hän iskeä kaveriani. Näin ilta sitten meni pilalle ja se oli minun syytäni.
-Jäi itseteossa kiinni tavaroideni varastamisesta, mutta suuttui ja väitti minun olevan harhainen. Tämän jälkeen pelkäsi maineensa menetystä enemmän kuin ystävyytemme loppumista.
Lapsuudenystäväni asui paikkakunnalla, jossa hoivakotiin joutuneella isälläni on omakotitalo. Itse asun toisella puolella Suomea. Talossa piti käydä viime keväänä laittamassa ylläpitolämmitys pois päältä. Hän auttoi minua asiassa ja teki vielä pari muutakin pikku asiaa samalla.
Lähetin hänelle sitten kiitokseksi kortin, pienen kasvikirjan ja siemeniä, koska tiesin hänen olevan kiinnostunut puutarhanhoidosta. Kyseessä oli hyvin pieni lahja, joka teki minut itseni iloiseksi. Ajattelin sillä ilahduttavani häntäkin, kun hänellä oli huolia.
Tämä ystäväni raivostui saatuaan kirjeeni postilaatikkoonsa. Hän kirjoitti minulle tulikivenkatkuisen viestin, miten olen viekkaasti juonitellut ja yrittänyt näin muistaa häntä hänen syntymäpäivänään, vaikka hän ei halua siitä mitään muistamisia. (Hän ei ollut täyttämässä tasavuosia enkä todellakaan toivotellut mitään syntymäpäiviä.) Hän halusi tuoda myös tiettäväksi, että kaikki aiemmatkin pienet muistamiseni, joihin hän oli itse vuosikymmeniä vastannut lapsesta asti esimerkiksi jouluisin ja ystävänpäivinä, olivat tuottaneet hänelle valtavaa piinaa, syyllisyyttä jne. Että missään nimessä en enää ikinä saisi lähettää hänelle mitään.
Järkytyin kauheasti tästä viestistä, itkinkin sitä ja yritin kertoa hänelle, miten tämä todellakin oli hyvin loukkaavaa. Hän vain pysyi lujasti kannassaan ja vielä heitti naamalleni, miten olen itse aina kertonut arvostavani rehellisyyttä ja nythän hän olikin oikein rehellinen kertoessaan, että minä piinaan häntä "syytämällä" hänelle tällaisia pikku kortteja ym. Siis vuosikymmeniä hän oli maireana näihin kaikkiin vastannut.
No, enää en todellakaan ole häntä muistanut yhtään mitenkään enkä juuri muutenkaan ole enää väleissä. Sen kyllä hänelle lopuksi vielä vastasin, että aikuisena ihmisenä hän olisi voinut jonkin ihan muunkin tavan keksiä, millä olisi tämän hirveän piinansa saanut loppumaan, kuin hyökätä pahaa aavistamattoman ja yksinäisen ihmisen silmille niin, että tämä parkuu asiaa puoli päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystäväni asui paikkakunnalla, jossa hoivakotiin joutuneella isälläni on omakotitalo. Itse asun toisella puolella Suomea. Talossa piti käydä viime keväänä laittamassa ylläpitolämmitys pois päältä. Hän auttoi minua asiassa ja teki vielä pari muutakin pikku asiaa samalla.
Lähetin hänelle sitten kiitokseksi kortin, pienen kasvikirjan ja siemeniä, koska tiesin hänen olevan kiinnostunut puutarhanhoidosta. Kyseessä oli hyvin pieni lahja, joka teki minut itseni iloiseksi. Ajattelin sillä ilahduttavani häntäkin, kun hänellä oli huolia.
Tämä ystäväni raivostui saatuaan kirjeeni postilaatikkoonsa. Hän kirjoitti minulle tulikivenkatkuisen viestin, miten olen viekkaasti juonitellut ja yrittänyt näin muistaa häntä hänen syntymäpäivänään, vaikka hän ei halua siitä mitään muistamisia. (Hän ei ollut täyttämässä tasavuosia enkä todellakaan toivotellut mitään syntymäpäiviä.) Hän halusi tuoda myös tiettäväksi, että kaikki aiemmatkin pienet muistamiseni, joihin hän oli itse vuosikymmeniä vastannut lapsesta asti esimerkiksi jouluisin ja ystävänpäivinä, olivat tuottaneet hänelle valtavaa piinaa, syyllisyyttä jne. Että missään nimessä en enää ikinä saisi lähettää hänelle mitään.
Järkytyin kauheasti tästä viestistä, itkinkin sitä ja yritin kertoa hänelle, miten tämä todellakin oli hyvin loukkaavaa. Hän vain pysyi lujasti kannassaan ja vielä heitti naamalleni, miten olen itse aina kertonut arvostavani rehellisyyttä ja nythän hän olikin oikein rehellinen kertoessaan, että minä piinaan häntä "syytämällä" hänelle tällaisia pikku kortteja ym. Siis vuosikymmeniä hän oli maireana näihin kaikkiin vastannut.
No, enää en todellakaan ole häntä muistanut yhtään mitenkään enkä juuri muutenkaan ole enää väleissä. Sen kyllä hänelle lopuksi vielä vastasin, että aikuisena ihmisenä hän olisi voinut jonkin ihan muunkin tavan keksiä, millä olisi tämän hirveän piinansa saanut loppumaan, kuin hyökätä pahaa aavistamattoman ja yksinäisen ihmisen silmille niin, että tämä parkuu asiaa puoli päivää.
Tiina oli monta kertaa pyytänyt, ettei hänelle lähetettäisi lahjoja, koska kiitollisuudenvelka sai hänet ahdistumaan. Ikävää, että tilanne päättyi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viestin 3761 kirjoittaja tässä, terve! Emme mitä ilmeisimminkään puhu samasta ihmisestä. Onneksi.
Nimittäin tämä minun tuntemani ihminen, kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä "Kyllikki", ei ollut todellakaan vuosikausia vedonnut mihinkään yleiseen ahdistukseen eikä yleisestikään tuonut selkeitä toiveitaan esille ikinä. En minä todellakaan olisi niin hullu ollut, että olisin jollekulle joskus aiempina vuosina synttärikortin laittanut, jos olisi ollut mitenkään epäiltävää, että tällä pää hajoaa ties mihin syyllisyydentunteisiin.
Sen sijaan tämä Kyllikki alkoi ihan vasta viime vuosina yhtäkkiä keksiä ja esittää ihan yksittäisiin tilanteisiin liittyneitä rajauksia, mikä olisi hänelle sopiva tai epäsopiva lahja ja missä tilanteessa. Edes hänen omat sukulaisensakaan eivät ainakaan minun tietääkseni olleet ikinä kuulleetkaan siitä, ettei kukaan ikinä maailmassa saisi lahjoittaa hänelle yhtään mitään, ainoastaan arvioita, jos lahja oli huono. Tuli siis täysin puskista.
Ihan yleisenä neuvona kaikille tällaisia yhtäkkisiä raivareita saaville kyllikeille ja muille ujoille ja estyneille oman elämänsä uhreille sanoisin, että muut ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita. Varsinkaan ne muut ihmiset eivät sitä ole, jos ihminen itse esittää ensin vuosia ihan muunlaisia syitä eri asioihin kuin mitkä sitten hänen päänsä sisällä ovat niitä totuuksia. Kas kun ihmisillä on yleensä tapana luottaa siihen, mitä heidän perheenjäsenensä ja ystävänsä itse omista ajatuksistaan kertovat. Muuta ei voi vaatia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikani täytti 18 vuotta. Järjestimme hänelle synttärijuhlat. Kun lahjatoiveita kysyttiin, kerroimme, että keräämme pientä kolehtia suvusta ajokortin kustannuksiin. Kysyin hyvätuloiselta veljeltäni, haluaisiko hän osallistua kustannuksiin (hän ei ole ostanut koskaan mitään lahjaa pojalleni). Hän raivostui ihan täysillä, että miten kehtaan kerjätä häneltä rahaa. No sitä ei tietenkään sitten tullutkaan.
Miksi veljen pitäisi osallistua sisarenpoikansa synttärilahjaan, jos ei ole kummi? Itse lopetin vastaavan lahja-aiåutomaattina olon kohtuuttomista vaatimuksista johtuen. Minulle esitettiin lahjalistoja, kun olin vielä naimaton. Listat jatkuivat myös perheellistyttyäni, mutta toiselta puolen tuli vain halpahallikrääsää.
En ole sosiaalinen. Olen erittäin ujo, arka, pidättyväinen. En osallistu juhliin tai käy kylässä. Olen avoimesti tästä luonteepiirteestäni kertonut, mutta aina kaikki vetävät herneen nenään, kun en osallistu. Mutta kun en pysty. Kärsin tästä kovin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ja varmasti monelle muullekin on suututtu jopa verisesti kun nainen olisi halunnut sexiä, mutta itse en juurikaan silloin, minua ajettiin maaseudulla teltasta rautaputken kera pitkin peltoja kesällä, olin kaikenkukkuraksi vielä alasti. Niin paljon otti naisen luonnon päälle, olipa vielä tietyn paikkakunnan kaunein tiettynä vuotena, valittu jossain karkeloissa. Eikä se ollut ainoa kerta, niitä on elämän aikana sattunut muutamia että olen kieltäytynyt ja se on naiselle useimmiten kova pala jos mies kieltäytyy.
Erkki Mynttinen
Olenkohan jo joskus tämän tänne laittanut, en millään muista. Jokatapauksessa, äitini kerran suuttui kun minulla oli mieli maassa enkä jaksanut esittää iloista ja positiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja Suomessa vaan mt palvelut vähenee...
Hyvä ystäväni suuttui mulle kun olen liian kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Omasta kaksoisviestinnästä minulle suuttuminen on outoa.
Olin tutun mökillä, alkoi siinä sitten tiskaamaan ja siivoomaan. Kysyin, että miten voin olla avuksi. Ei kuulemma tarvi auttaa, rentoudu sä vaan!
Oli sitten yhteiselle tutullemme jurputtanut että tuo ei tee mitään eikä auta missään.
Kun en minä väkisin sinne tiskaamaan tunge, jos hän sanoo ettei tarvitse.Myös töissä tätä tapahtuu "eiii lähe sä vaan!!" Ei minulle tarkoita sitä, että olisikin pitänyt jäädä auttamaan.
Tuntuu, että tuossa toivotaan jotain kursailua tai kunnon eipäs-juupas leikkiä vähintään. Mulle se ei on ei.
Tämä. Jos tarjoudun auttamaan siivouksessa tai tiskauksessa ja minulle vastataan, että ei tarvitse, niin pitäisikö minun kuitenkin väkisin tunkea keittiöön tai siepata imuri?
Tai jos joku tulee yllättäen käymään meillä ja minä kysyn "keitänkö kahvit?" tai "ottaisitko kahvia tai teetä?" ja ihminen vastaa "ei kiitos", niin sitten en keitä. Ilmeisesti kuitenkin pitäisi keittää.
Itse tarkoitan aina mitä sanon enkä ymmärrä ollenkaan tuollaista typerää konstailemista. Jos tarvitset apua tai haluat kahvia, vastaa rehellisesti "kyllä kiitos". Jos vastaat ei, silloin et saa mitään etkä voi olettaa ihmisten ymmärtävän, että sun "ei" tarkoittikin "kyllä".
Oli kavereiden kanssa illanistujaiset ja toinen kauppaan menneistä kavereista soittaa, että ottaako hän jäätelöt kaikille. Olen maitoallerginen (asia on koko porukan tiedossa) joten sanoin että voi ottaa minulle maidottoman jäätelön jos löytää, ei haittaa jos ei löydä, voin olla ilmankin ja lähetin whatsapilla muutaman kuvan sopivista jäätelöistä.
No kauppareissulla olleet tulevat takaisin ja minulle ojennetaan kermajäätelö. En tiedä miten asia sitten kääntyi niin että oli minun vikani kun en voinut kaverini tuomaa jäätelöä syödä ja hän valitti siitä minulle koko illan, vaikka sai kyllä rahansa takaisin ostoksista kuten oli sovittu jo hänen lähtiessään kauppaan.
Siskoni pisti välit poikki, kun sai kuulla että olen raskaana.
Housuista. Liian korkea vyötärö.
Minulle on lapsesta asti valitettu, että hymyilen liikaa. Eilenkin, kun odotin bussia ja selasin kännykkää, joku ventovieras ihminen tuli siihen bussipysäkille ja sanoi minulle vihaisesti: mikä nyt noin hauskaa on? Olin ihan ihmeissäni että anteeksi mitä? Hän sanoi ilkeällä äänellä: kyllä sullakin vielä hymy hyytyy! Ja meni bussiin. En ymmärrä: en kyllä omasta mielestäni hymyile erityisen paljoa (mulla on masennus ja paljon vaikeuksia elämässäni) mutta jostain syystä suuni tai naamani ärsyttää muita ihmisiä.