Mitä mieltä olette tuosta hesarin seulontajutusta.
Minulle tuli tosi paha mieli, toisaalta tietysti vanhempien ja toisaalta lasten puolesta.
Lasten kuitenkin enemmän, koska minusta tuntui että äidit perustelivat omia päätöksiään lapsen parhaalla, koska miten muka he voivat tietää että lapsesta on parempi kuolla 22- viikkoisena kuin esimerkiksi viikon kuluttua synnytyksestä?
Jotenkin surullinen maailma missä vammaisuus on tuollainen kysymys.
t. kahden lievästi vammaisen ja yhden muun äiti
Kommentit (131)
Omistuista että nyt täällä hyökätään sellaista vastaan joka on asiasta toista mieltä, eiköhän jokainen mielipide ole yhtä arvokas ja yhtä ja oikeaa ei voi kukaan teistä/meistä sanoa. Suvaitsevaisuutta puolin ja toisin!
heitä, jotka ovat vaikeassa tilanteessa joutuneet tekemään lähes mahdottoman päätöksen.
mutta eipä nämä arvot muuksi muutu, vaikka kuinka joku abortin tehnyt yrittäisi takoa asiaa päähän. Tunnen kyllä erittäin monta " vammaista" ihmistä, en kylläkään yhtäkään letkuissa elävää.. joten siinä suhteessa kokemukseni ovat kohtuu hatarat.. ja nämä vammaiset läheiset ovat kaikista ihanimpia ihmisinä. Arvostavat jokaista ihmistä pyyteettömästi, vaikka yksilö olisi minkälainen " kova" ihminen tahansa,..
meillä on heistä paljon opittavaa.
en ainakaan ole huomannut montaakaan tuomitsevaa kirjoitusta, olikohan muutama syyllistävä kommentti ensimmäisellä sivulla,mutta niin sitä toisin ajattelevatkin leimataan " hihhuleiksi" ja haistatellaan paskat päälle.
Jokainen tekee oman ratkaisun ja kantaa siitä seuraukset.
Hyvää kevättä ja nautitaan elämästä
Omat sympatiani ovat kyllä näiden Hesarin jutussa olleiden perheiden (ja heidän kohtalotovereidensa) puolella.
Lisäksi geneettisten aap:en vastustajien jutuissa on paljon liioittelua ja vähän faktaa mukana.
että kanssasi eri mieltä olevat olisivat (kaikki) abortin tehneitä. Siihen ei tarvita kuin hitunen kriittistä ajattelukykyä, että tajuaa olla kanssasi eri mieltä. Mutta kun sulle perusteluiksi riittää emotionaalinen kiihkoilu ja jumala ja jumalan paikalle asettuminen lähimmäistesi tuomitsijana, niin minkäs teet, tähän nämä " keskustelut" aina päätyy.
Vastenmielistä sakkia olette kertakaikkiaan. Teissä yhdistyy paljon ihmisen huonoimpia puolia: sivistymättömyys, kouluttamattomuus -> kyvyttömyys ottaa vastaan kliinistä, oikeaksi todettua tietoa ja vimma levittää omaa ideologiaa tukevaa propagandaa; toisten tuomitseminen; suvaitsemattomuus toisin toimivia kohtaan. Entisen Neuvostoliiton puoluejohdossa olisi ollut käyttöä teikäläisille.
Vierailija:
mutta eipä nämä arvot muuksi muutu, vaikka kuinka joku abortin tehnyt yrittäisi takoa asiaa päähän.
olen nimittäin oppinut kriittisen ajattelutavan viimeistään yliopistossa mutta jo aikaa sitä ennen: se ei silti tarkoita sitä, että jos vastusta aborttia, että en ajattelisi kriittisesti. Minua ei nimittäin aivopestä siihen noin vaan, että hyväksyisin kaiken maailman asioita tosta vaan..vaikka kuinka yliopistossa olisinkin ja teorialla päähän lyötäis.. voi sua..
koita nyt vaan tajuta, että meistä on moneksi. Kyse ei ole koulutuksesta ja muusta paskasta, jota ihmiset vain pelkästään täällä näkyvät arvostavan!
119
Luin ketjun uudestaan läpi ja edelleen olen sitä mieltä että monet kertoivat mielipiteensä tuomitsematta kuitenkaan. Jos aborttiin päätyneet ovat varmoja oikeasta ratkaisustaan ja lähtevät asiaa ajamaan lehtiartikkeleiden yms. kautta, pitää olla valmis ottamaan muunlaisetkin mielipiteet ja mahdollisesti kesksutelut huomioon.
Kuitenkaan kenenkään tuskaa ei pitäsi lisätä se on totta, mutta mielipiteitä on monia.
Ei yliopistoon pääsy vaadi mitään suurempia älynlahjoja, lukemista sitäkin enemmän.
Voit opiskella jotain ainetta vaikka kymmenen vuotta, mutta se ei tarkoita, että välttämättä olisit oppimasi sisäistänyt tai ylipäätään oppinut jotain.
haluan vain sen verran taas mainita näissä keskusteluissa, että ÄLÄ KOSKAAN ELÄMÄSSÄSI SANO " MINÄ EN TEKISI KOSKAAN"
Sillä oikeasti elämän ns. julmat puolet saattavat kalahtaa kinttuusi hyvinkin ikävällä tavalla ja siinä ei sitten itkut enää autakaan.
Minua oikeasti naurattavat nämä kaikkitietävät hurskastelijat ja varsinkin nuo " sanansaattajat"
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja hyvä niin, mutta VANNOMAAN ei kannata ruveta ennenkuin asia oikeasti on kohdallasi.
RAKKAAT VERTAISTUKIRYHMÄLÄISET ÄLKÄÄ JAKSAKO PAHOITTAA MIELTÄNNE NÄIDEN KAIKKI TIETÄVIEN AV-MAMMOJEN KIRJOITUKSISTA. ONNEKSI ME RYHMÄSSÄ TIEDÄMME MITEN ASIOIDEN OIKEA LAITA ON JA KERRAN KOKENEENA OLEMME TODELLA VAHVOJA KESTÄMÄÄN IHAN MITÄ VAIN (mm. tällaiset kirjoitukset)
Ja mitä noihin KAIHOISAN kirjoituksiin tulee, niin varsinkaan sen kiihkoilijan juttuja ei kannata edes lukea! : ) kerran, pari aikaisemmin jo hänen kanssaan yhteen ollaan otettu ja enää ei jaksa edes vaivautua
Onneksi tätä kautta moni myös löytää tiensä meidän luokse ja saa tarvitsemaansa tukea.
JAKSELLAAN JA PALAILLAAN OMILLA TONTEILLA : )
ihmisten erilaisista arvoista ja inttää niistä! lopetetaan tähän