Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa masentuneen kumppanin kanssa
Kosijo
07.01.2019 |
Mieheni on siis keskivaikeasti masentunut, syönyt lääkkeitä nyt 2,5 vuotta mutta terapiaan ei suostu menemään. Aluksi jaksoin tukea ja kuunnella ja kestää, mutta nyt alkaa tulla seinä vastaan. Lääkkeet auttavat selvästi jonkin verran, mutta silti kaikki on kovin negatiivista ja mielialat heittelee ja esim seksihaluja ei hänellä oikein ole.
Onko kohtalotovereita, miten olette jaksaneet ja onko keinoa pakottaa toinen terapiaan, koska uskon, että se varmasti olisi iso apu hänelle ja samalla koko perheelle. Pienet lapsemmekin varmasti alkavat pian huomaamaan, että parisuhteemme alkaa olla huonossa kunnossa.
Kommentit (34)
Aika vaikea on pakottaa terapiaan. Jollain uhkailulla voit miehen sinne saada, mutta tuskin mies hommaan sitoutuu, jos on pakotettu.
Entä jos ehdottaisit pariterapiaa? Suhtautuisiko mies siihen eri tavalla?
Yksi ajatus on myös, että miehelle pitää perustella terapian tarvetta aina uudelleen, kunnes voitat väsytystaistelun. Se saattaa tosin viedä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On väsynyt sinuun, ei halua seksiä, kätkeytyy masennuksen taakse. Nyt katse peiliin.
No eikö tuossakin tapauksessa pitäisi nimenomaan miehen katsoa peiliin, jos on väsynyt puolisoonsa niin joko ottaa eron, yrittää parantaa suhdetta tai löytää tavan elää väsyneessä suhteessa.
Olen ennenkin lukenut ketjuja samasta aiheesta ja aina nämä ovat melko hiljaisia. Ongelma koskee varmasti monia muitakin, mutta hyviä neuvoja ei oikein ole. Aikuista kun ei oikein voi pakottaa sellaiseen mihin hän ei suostu. Ja onhan se ihan käsittämätöntä, ettei sairas ihminen suostu hoitoon. Harva kieltäytyy käden kipsauksestakaan, jos luu on murtunut.
Kun oppisi suhtautumaan masentuneeseen säälimättömästi, niin ainakin se helpottaisi omaa oloa.
Kuten joku jo sanoi, niin silkkihansikkain kohtelu ei auta. Sen olen huomannut, että niin kauan, kun läheiset ovat huomaavaisia ja kohtelevat silkkihansikkain, niin masentunut ei vaivaudu tekemään mitään oman hyvinvointinsa eteen. Eihän hänen tarvitse, kun muut ympärillä pomppivat hänen mielialojensa mukaan.
Olin esimerkiksi melko järkyttynyt, kun yksi masentuneen läheinen sanoi, ettei näitä asioita uskalla ottaa masentuneen kanssa puheeksi, ettei hän katkaise välejä läheisiinsä. Niinpä koko perhe leikkii sellaista leikkiä, että kaikki on hyvin ja kenelläkään ei ole huonoa vointia.
Vierailija kirjoitti:
Koen koko ajan samaa.Mieheni on todella kaiken aikaa masentunut ja saa raivokohtauksia päivittäin ilman oikeaa syytä.Huutaa ja meuhkaa.Itsetunto olllut läpi elämän alhaalla.Kaikki on aina muiden syytä.Tietää ,että tarvitsee apua,muttei halua mitään muuttaa tavoissaan.
Ei auta silkkihansikkain käsittely,eikä terve järki.Koko ajan saa olla ns varpaillaan.Tosi rasittavaa.Näitä on paljon.
Meillä oli hiljattain koominen tilanne. Mies oli jo täysin jäänyt kiinni sanojensa syömisestä. Näytin hänelle mustaa valkoisella mitä oli luvannut. Mutta edelleen mies ei voinut myöntää olleensa mihinkään syyllinen vaan mesosi minulle miten minä olin liian vaativa, kun vienosti kyselin, että muistiko mitä oli luvannut.
Minulla on kaikki mennyt jo niin yli, että enää vain naureskelen itsekseni ja otan sen viihdykkeenä, kun saan katsella sivusta, kun mies ampuu itseään jalkaan kerta toisensa jälkeen. Mutta edelleenkään ei halua muuttaa tapojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista että masennus ei katso keneen se hyppää, se voi tulla kelle vaan. Ei ole kyse ettei jaksa, älä ainakaan komentele että tee tätä ja tee tuota ja niin edespäin. Tehkää asioita rauhassa, masennuksesta voi myös parantua. Kaikista eniten hän varmasti kaipaa sun tukeas ja sitä että viettäsit aikaa sen kanssa - oli se sitten hiljaa istumista tai mitä vasn.
Voihan se olla että mies voisi paremmin jos eroaisitte. Varmaan jo miettiikin eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko lääkkeitä itse vaatia vaihdettavaksi?
Tottakai voi. Jokainen masentunut tekee viime kädessä ihan itse päätökset lääkityksestä. Siitä että syökö vai eikö ja jos syö niin mitä. Ihan kuten kaikissa muissakin sairauksissa.
Miestä ei kannata painostaa terapiaan. Terapia auttaa vain, jos se on oikea-aikaista. Itselläni meni masennukseen sairastuttuani melkein kolme vuotta että saatoin mennä terapiaan. Oloni oli siihen saakka niin huono, etten olisi kerta kaikkiaan pystynyt siellä käymään, voimat ei olisi siis riittäneet edes siirtymiin, saati terapiatyöskentelyyn.
Yksilöterapian lisäksi on kaikenlaista ryhmäterapiaa, johon on paljon helpompi (henkisesti siis) mennä. Ja sitten tietysti vapaamuotoisempia vertaistukiryhmiä, jotka nekin auttaa jonkin verran.
Masennuksessa kaikkein pahinta on ainakin minulle ollut se, että olen niin uupunut etten ole saattanut tehdä juuri mitään. Siitä tulee ihan hirvittävä syyllisyys, kun mies joutui hoitamaan pahimmillaan kaikki kotityöt ja jopa kehottamaan minua vaihtamaan pyjamani koska haisin! Mieheni kuitenkin oli niin ihmeellinen ja ihana että jaksoi minua hoitaa, ja juuri sen takia minäkin lopulta aloin toipua: Ajattelin itselleni, että vaikka olenkin näin uupunut, jaksan sentään varmasti tyhjentää tiskikoneen, että on edes joku pieni asia jota mieheni ei tarvitse tehdä. Jne.
Masentunut ei ole tahallaan sellainen kuin on. Masentuneen aivot kutistuvat koska kortisoli tuhoaa yhteyksiä ja esim. energiatasoja sääteleviä keskuksia saattaa tuhoutua kokonaan, mistä seuraa tuo loppumaton uupumus, joka on täysin todellista. Jos olette joskus olleet keuhkokuumeessa, voin kertoa että se on täsmälleen samanlaista. Tuntuu että pelkkä vesilasin nostaminen yöpöydältä vie pahimmillaan kaikki voimat ja toivoo että voisi käyttää vaippoja ettei tarvitsisi nousta vessaan.
Aivot ovat plastiset ja pitkästäkin masennuksesta voi toipua. Mutta sitä samaa ihmistä masentuneesta ei koskaan tule. Voi tulla parempi, mutta ei samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta miten sitä se puoliso sitten vaan jaksaa ja jaksaa jos on vaikka pieniä lapsiakin?
Jos se masentunut on vielä sellainen pahantuulinen koko perheen ilmapiirin saastuttava täysin mistään vastuuta ottamaton vätys. Moniko käyttää sitä sairautta tekosyynä sille ettei enää ikinä voi tehdä mitään vaan muut saa hoitaa kaikki tylsät rutiinit ja paskahommat ja masentunut vaan makoilee sohvalla vaatimassa palvelua ja ymmärrystä?
Vierailija kirjoitti:
Mutta miten sitä se puoliso sitten vaan jaksaa ja jaksaa jos on vaikka pieniä lapsiakin?
Jos se masentunut on vielä sellainen pahantuulinen koko perheen ilmapiirin saastuttava täysin mistään vastuuta ottamaton vätys. Moniko käyttää sitä sairautta tekosyynä sille ettei enää ikinä voi tehdä mitään vaan muut saa hoitaa kaikki tylsät rutiinit ja paskahommat ja masentunut vaan makoilee sohvalla vaatimassa palvelua ja ymmärrystä?
AP:n tapauksessa mies ainakin kävi töissä, joten kyse ei ole siitä että mies vain makoilisi sohvalla ja keksisi tekosyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ei ole mitään hyväntekeväisyyttä. Jos kumppanisi kanssa on paha olla, ero on oikea ratkaisu. Ei ole oikein, että vain toinen saa parisuhteelta mitä tarvitsee.
Siinähän se ristiriita onkin, kun aina toitotetaan miten masentunutta pitää ymmärtää eikä saa vaatia sellaista mihin masentuneella ei voimat riitä.
Mutta ei parisuhteessa voi niin elää, että vain toinen tekee kaiken. Ja kuten ap:n tapauksessa, niin mies ei mene edes lääkäriin, ei siis saa diagnoosia eikä hoitoa. Toisin sanoen mies ei ole virallisesti sairas. Kahden terveen aikuisen pikkulapsiperheeseen ei saa kunnalta tukea kodinhoitajan muodossa tms.
Ongelma ei siten ole pelkästään masennus vaan vastuuttomuus itsestä ja perheestä.
Ei sitä jaksa.
Jonkin aikaa tietenkin jaksaa kulkea rinnalla ja kannustaa. Mutta sitten kun käy selväksi, ettei toinen aio ottaa mitään vastuuta itsestään, elämästään tai edes teoistaan ja sanoistaan, niin voimat loppuvat pian.
Itse kestin neljä vuotta sitten tuli stoppi. Sydäntäsärkevää oli mm. se, ettei toista hetkauttanut edes lapsille aiheuttamansa kärsimys. Irrottautuminen on kuitenkin äärettömän vaikeaa.