Lue keskustelun säännöt.
Onko yhden lapsen yksinhuoltajuus rankkaa?
Ktp
07.01.2019 |
En halua provosoida vaan ymmärtää. Enkä tarkoita nyt erityislasten huoltajuutta, se on varmasti rankkaa millä tahansa kokoonpanolla. Mutta siis onko yhden "tavallisen" kouluikäisen lapsen yksinhuoltajuuskin rankkaa? Onko rankkuuden syy aina huoli taloudellisesta selviytymisestä vai mitkä muut kuin rahahuolet tekevät tällaisen lapsen huoltajuudesta uuvuttavaa?
Miettii yhden erityisen ja yhden ei-erityisen lapsen väsynyt kaksinhuoltaja
Kommentit (24)
Sepä riippuu ihan tapauksesta. Ns. normilapsi voi olla ihan yhtä lailla haastava ja vaikka joutua koulukiusatuksi ja oirehtia sitten sitä.
Yksinhuoltajan etäpuoliso voi olla täysin kelvoton evvk-hulttio, jolloin yksinhuoltaja on kiinni lapsessa 24/7. Sinä kaksinhuoltajana sentään voit luottaa siihen, että puoliso tarvittaessa hoitaa lapset.
Yksinhuoltajat itsekin eroavat toisistaan. Joku tekee helppoa päivätyötä, toinen stressaavaa epäsäännöllistä vuorotyötä ja joutuu sumplimaan sen takia todella paljon lapsenhoitoa.
Voisin myös kuvitella, että tosiaan se toimeentulon vähyys vaikuttaa, jos tulevaisuudessa ei ole edes näköpiirissä sitä, että tilanne helpottaa. Mieti itse, jos olisit nelikymppinen sairaseläkkeellä elävä yksinhuoltaja...
T. Hyvätuloinen viisikymppinen kahden lapsen äiti, joka elää lastensa isän kanssa jo 31. vuotta parisuhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nähdäkseni se yksinhuoltajuuden rankkuus on siinä että olet tosiaan yksin sen pienen ihmisen kanssa ja etenkin sen vastuun kanssa. Tällöin ei ole väliksi onko niitä lapsia yksi vai monta, vaikka tietysti useampi tarkoittaa isompaa laumaa huollettavia eli enemmän ihan sitä raakaa työtä.
Ei se yksineläjän asemakaan ole välttämättä mitenkään riemastuttava, mutta aikuisen ihmisen ollessa kyseessä hän on myös valtaosin itse vastuussa siitä omasta tilanteestaan, ja kun ei ole huollettavaa rajoittamassa vaikka iltamenoja, niin ei ole rahan lisäksi mitään syytä olla menemättä vaikka työväenopiston kursseille hoitamaan sitä yksinäisyyttään.
Yksin ylipäänsä on rankkaa kun joutuu yksin kaiken hoitamaan ja muistamaan, ei välttämättä saa läheisyyttä ja sellaista normaalia jokapäiväistä tukea arkeen yms...siihen sitten vielä lapsen hoito ja se kaikki vastuu, henkisesti se ainakin on rankkaa, ei välttämättä päivässä ole lainkaan omaa aikaa. Lisäksi mahdolliset raha-ongelmat, terveyteen liittyvät ongelmat...
Nostan hattua jokaiselle yh:lle...
Tottakai yksinhuoltajuus on rankkaa verrattuna siihen , kun puolisot yhdessä hoitavat lasta. Tietysti se, että toinen puoliso on "kelvoton" luuseri joka aiheuttaa vain ongelmia muuttaa tätäkin tilannetta.
Aika paljon omasta asenteesta ja luonteesta kiinni tämäkin homma. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, se on elämää. Lapsia 4 en koe olevani väsynyt eikä elämäni ole raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
totaaliyh kirjoitti:
Aika paljon omasta asenteesta ja luonteesta kiinni tämäkin homma. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, se on elämää. Lapsia 4 en koe olevani väsynyt eikä elämäni ole raskasta.
Niistäkin. Esim. yksinhuoltajuus puolison kuoleman jälkeen vaatii kyllä paljon, vaikka olisi kuinka asennetta ja positiivisuutta.
vaikeaaonyksinhoitaa kirjoitti:
Tottakai yksinhuoltajuus on rankkaa verrattuna siihen , kun puolisot yhdessä hoitavat lasta. Tietysti se, että toinen puoliso on "kelvoton" luuseri joka aiheuttaa vain ongelmia muuttaa tätäkin tilannetta.
No yleensä se kelvoton puoliso aiheuttaa ongelmia eron jälkeenkin tekemällä lapsille ohareita ja haukkumalla sitä kaiken vastuun kantavaa yksinhuoltajaa. Ainoa helpotus on, ettei sitä kelvotonta puolisoa tarvitse eron jälkeen sietää enää samassa kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin,ja joillekki ewim lapsi tuo elamaan paljon enemman ku vaikka joku tuntemattomien,ihmisten kanssa kayty kurssi
Riippuu niin monesta asiasta. Saako rahat riittämään, millainen lapsi on luonteeltaan, helppo vai hankala ja itsepäinen, saako tarvitessa apua sukulaisia ja ystäviltä, pysyykö itse terveenä, miten lapsen isä hoitaa osuutensa ja joutuuko hänen känssaan tappelemaan. Hyvät ja huonot hetkensä on varmasti. Mutta veikkaan ettei ehdi ainakaan tylsistymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tiiän esim viiden lapsenki yksinhuoltajia, jotka nimenomaan on sitä halunnut. :D
Et se riippuu aika paljon omasta asenteesta.
Vierailija kirjoitti:
Yksin ylipäänsä on rankkaa kun joutuu yksin kaiken hoitamaan ja muistamaan, ei välttämättä saa läheisyyttä ja sellaista normaalia jokapäiväistä tukea arkeen yms...siihen sitten vielä lapsen hoito ja se kaikki vastuu, henkisesti se ainakin on rankkaa, ei välttämättä päivässä ole lainkaan omaa aikaa. Lisäksi mahdolliset raha-ongelmat, terveyteen liittyvät ongelmat...
Nostan hattua jokaiselle yh:lle...
Kiitos arvostavasta kommentistasi. Niitä lukee harvoin.
On rankkaa. Äiti on yksin ilman aikuista ja lapsi on yksin ilman sisaruksia. He ovat "epäluonnollisen" yksin ja liikaa yhdessä. Se on kummallekin rankkaa.
Monet tuntemani yksinhuoltajat - itseni mukaan lukien- ovat autismikirjolla, ADHD-oireisia, neurologista häikkää vanhemmilla ja lapsilla, joten arki on siksikin rankkaa.
Rahat on tiukoilla.
Tulevaisuutta ei ole. Kaikki voimat menevät tähän päivään ja siitä selviytymiseen. Ei väsyneenä ja voimattomana pysty suunnittelemaan arkea, saati sitten tulevaisuuttaan.
Yksinhuoltaja on erityisesti työttömänä yhteiskunnan pohjasakkaa ja tämä "rooli" sekä kaikkien muiden yhteiskuntaluokkien osoittama halveksunta väsyttää ja masentaa vielä entisestään väsynyttä äitiä ja isää. Voimaannuttavaa keskustelua tai apua ei ole. Vaatimukset, joihin pitäisi yltää yksin ovat kohtuuttomat.
Köyhyys näkyy ulkonäössä. Ei harrastuksia itsellä, eikä lapsella. Yhteiset matkat ja retket jäävät rahan/ajan puutteen vuoksi tekemättä.
Ei varaa lemmikkieläimiin.
Ei naurua kotona.
Ei naurua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vaikeaaonyksinhoitaa kirjoitti:
Tottakai yksinhuoltajuus on rankkaa verrattuna siihen , kun puolisot yhdessä hoitavat lasta. Tietysti se, että toinen puoliso on "kelvoton" luuseri joka aiheuttaa vain ongelmia muuttaa tätäkin tilannetta.
No yleensä se kelvoton puoliso aiheuttaa ongelmia eron jälkeenkin tekemällä lapsille ohareita ja haukkumalla sitä kaiken vastuun kantavaa yksinhuoltajaa. Ainoa helpotus on, ettei sitä kelvotonta puolisoa tarvitse eron jälkeen sietää enää samassa kodissa.
Pahempaakin kuin ohareita ja haukkuja.
Mua eksä kiusasi 15 vuotta eron jälkeen. Nyt kun lapsi on aikuinen, ei enää pysty. Suomalaiset viranomaiset ovat nynnyjä, lähtevät poikkeuksetta sen kiusaajan kelkkaan.
Ehdottomasti rankinta yksinhuoltajuudessa oli eksän kiusaamiset, jotka johtivat mm. lukuisiin oikeudenkäynteihin ja lapsen pahoinpitelyihin.
Minä en koe olevani halveksittu tai pohjasakkaa. Jos noin ajattelee, on kyllä enemmänkin ongelmia oman mielenterveytensä kuin sinänsä yksinhuoltajuuden kanssa. Me elämme 2010-lukua, emmekä 1910-lukua, ei yksinhuoltajuus mikään stigma ole!
Mutta kyllä se lapsen sitovuus on rankkaa. En ole vuosiin päässyt elokuviin tai ravintolaan kaverien kanssa, ja muutenkin ystävyyssuhteiden hoito on hankalaa, kun aina on raahattava lapsi mukaan. Mies otti ja jätti ja muutti ulkomaille töiden ja uuden naisensa kanssa, joten minulla ei ole lapselle hoitajaa. Omat vanhemmat ovat iäkkäitä ja asuvat 400 km päässä. Mll:n hoitajan olen parin lääkärikeikan ajaksi joutunut ottamaan, mutta se on kallista ja hankalaa, ei onnistu ihan ex tempore.
Muuten viihdyn lapseni kanssa kyllä ihan hyvin ja olen sikäli onnekas, että hyvätuloisena en joudu laskemaan joka senttiä. Elintaso tietysti romahti eron myötä, kun iso asunto meni kyyntiin ja piti muuttaa asokaksioon. Mutta emme me köyhästi joudu elämään, osa yhäreistä kyllä joutuu, mutteivät kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin ylipäänsä on rankkaa kun joutuu yksin kaiken hoitamaan ja muistamaan, ei välttämättä saa läheisyyttä ja sellaista normaalia jokapäiväistä tukea arkeen yms...siihen sitten vielä lapsen hoito ja se kaikki vastuu, henkisesti se ainakin on rankkaa, ei välttämättä päivässä ole lainkaan omaa aikaa. Lisäksi mahdolliset raha-ongelmat, terveyteen liittyvät ongelmat...
Nostan hattua jokaiselle yh:lle...
Kiitos arvostavasta kommentistasi. Niitä lukee harvoin.
On rankkaa. Äiti on yksin ilman aikuista ja lapsi on yksin ilman sisaruksia. He ovat "epäluonnollisen" yksin ja liikaa yhdessä. Se on kummallekin rankkaa.
Monet tuntemani yksinhuoltajat - itseni mukaan lukien- ovat autismikirjolla, ADHD-oireisia, neurologista häikkää vanhemmilla ja lapsilla, joten arki on siksikin rankkaa.
Rahat on tiukoilla.
Tulevaisuutta ei ole. Kaikki voimat menevät tähän päivään ja siitä selviytymiseen. Ei väsyneenä ja voimattomana pysty suunnittelemaan arkea, saati sitten tulevaisuuttaan.
Yksinhuoltaja on erityisesti työttömänä yhteiskunnan pohjasakkaa ja tämä "rooli" sekä kaikkien muiden yhteiskuntaluokkien osoittama halveksunta väsyttää ja masentaa vielä entisestään väsynyttä äitiä ja isää. Voimaannuttavaa keskustelua tai apua ei ole. Vaatimukset, joihin pitäisi yltää yksin ovat kohtuuttomat.
Köyhyys näkyy ulkonäössä. Ei harrastuksia itsellä, eikä lapsella. Yhteiset matkat ja retket jäävät rahan/ajan puutteen vuoksi tekemättä.
Ei varaa lemmikkieläimiin.
Ei naurua kotona.
Ei naurua.
Kaikkien muiden osoittama arvostelu ja halveksunta on rankkaa - avoin halveksunta.
Yksin kasvatusvastuun henkinen taakka on valtava. Se on näkymätön taakka, joka väsyttää paljon enemmän kuin tilanne, jossa kodissa on kaksi aikuista jakamassa tämän taakan.
Riippuu tilanteesta.
Kyllähän perheessä on hauskempaa kun on enemmän porukkaa, erityisesti jos lapsen ja vanhemman temperamentti tai huumorintaju ei kohtaa.
Ystävät saa valita, sukulaisiaan ei. Kaksin ei välttämättä ole paras ratkaisu kummallekaan osapuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin ylipäänsä on rankkaa kun joutuu yksin kaiken hoitamaan ja muistamaan, ei välttämättä saa läheisyyttä ja sellaista normaalia jokapäiväistä tukea arkeen yms...siihen sitten vielä lapsen hoito ja se kaikki vastuu, henkisesti se ainakin on rankkaa, ei välttämättä päivässä ole lainkaan omaa aikaa. Lisäksi mahdolliset raha-ongelmat, terveyteen liittyvät ongelmat...
Nostan hattua jokaiselle yh:lle...
Kiitos arvostavasta kommentistasi. Niitä lukee harvoin.
On rankkaa. Äiti on yksin ilman aikuista ja lapsi on yksin ilman sisaruksia. He ovat "epäluonnollisen" yksin ja liikaa yhdessä. Se on kummallekin rankkaa.
Monet tuntemani yksinhuoltajat - itseni mukaan lukien- ovat autismikirjolla, ADHD-oireisia, neurologista häikkää vanhemmilla ja lapsilla, joten arki on siksikin rankkaa.
Rahat on tiukoilla.
Tulevaisuutta ei ole. Kaikki voimat menevät tähän päivään ja siitä selviytymiseen. Ei väsyneenä ja voimattomana pysty suunnittelemaan arkea, saati sitten tulevaisuuttaan.
Yksinhuoltaja on erityisesti työttömänä yhteiskunnan pohjasakkaa ja tämä "rooli" sekä kaikkien muiden yhteiskuntaluokkien osoittama halveksunta väsyttää ja masentaa vielä entisestään väsynyttä äitiä ja isää. Voimaannuttavaa keskustelua tai apua ei ole. Vaatimukset, joihin pitäisi yltää yksin ovat kohtuuttomat.
Köyhyys näkyy ulkonäössä. Ei harrastuksia itsellä, eikä lapsella. Yhteiset matkat ja retket jäävät rahan/ajan puutteen vuoksi tekemättä.
Ei varaa lemmikkieläimiin.
Ei naurua kotona.
Ei naurua.
Surullista.
En tiedä. - Luulen ja aprikoin kuitenkin, että yksinhuoltajuus saattaa toisinaan olla helpompaa yhdele tai useammallekin lapselle kuin jaettu huoltajuus, joka ei lainkaan toim tai toimii vain hyvin huonosti, kun vain toinen huolajista huolehtii ja vastaa kaikesta joka oletus arvoisesti kuuluisi molempien huoltajien rooliin, sitn myös lapsiin liittyvistä asioista jaksamisensa rajoilla; mutta syystä tai toisesta ei ole toistaiseksi onnistunut eroamaan.
Ihana ydinperhe-elämä taisi olla ihan anaalista, koska lasten kanssa yksinään on mennyt oikeastaan aika hyvin (yhteiselosta voidaan poislukea muutama viikonloppu isän kanssa silloin tällöin, koska tuppasi aina tulemaan niitä tärkeämpiä menoja eikä alkuperäistä tapaamissopimusta voinut toteuttaa).
Rahasta on ollut tiukkaa. Pahimpina hetkinä olen potkinut metsässä puita ja kiroillut. Silti raha-asiat on tähän mennessä järjestyneet, jotenkin.
Heti eron jälkeen meidän perheeseen löytyi nauru ja musiikki.
Erosta on seitsemän vuotta ja kohta on lapsetkin täysi-ikäisiä. Joskus mietin, että olisi pitänyt erota aiemmin, tai oikeastaan olla koskaan menemättä yhteen tämän miehen kanssa. Toisaalta jos tädillä olis munat se olis setä.
No en tiedä, en oo yksinhuoltaja enkä äiti..
Mut voisin kuvitella et se riippuu monista asioista. Siitä, että onko kavereita/muuta verkostoo jotka esim voi hoitaa lasta vai ei. Sehän on ihan eri asia jos joku voi hoitaa sun lasta, ku et sul ei oo ketään joka ei hoida lasta. :D Sit esim onko isovanhemmat lähellä.. Onko säästöjä, onko rahaa, onko ihmisiä jotka lainaa/antaa rahaa jos tulee tiukka paikka?
Onko lapsi ja vanhempi terveitä, vai onko esim fyysistä tai henkistä rajotetta?
Käyttääkö päihteitä, esim. huumeita
Onko ehtinyt hankkia koulutuksen/suunnan elämälleen äitiyden ulkopuolella vai ei.. Onko työkokemusta, onko töitä, onko paljon töitä vai vähän töitä, saako helposti töitä vai ei.....
Onko lapsi helppo lapsi? Onko lapsi iloinen vai esim vaativa? :D
Viihtyykö äitinä, vai viihtyykö paremmin esim. bileissä? :D Onko isä mukana milläänlailla vai ei?!?!
kaikesta se riippuu. periaatteessa varmaan rankempaa ku vaikka yksineläminen, toisaalta taas ei, koska jotkut esim. saa ihmisten läheisyydestä niin paljon verrattuna yksinoloon, että vaikka tuliski rutineeita lisää niin ne hhyvät puolet voittaa ne huonot..
ja usein halutaan tukea enemmän äitejä, kun vaikka syrjäytyneitä.. niille antaa rahaa monet ihmiset, esim. miehet jopa.... Kun taas esim jos ois yksinäinen ja syrjäytyny, nii sut saatetaan jättää täysin yksin j a korkeintaan vittuilla. eli on se ehkä kannattavampaa hankkia lapsi.