Tiedän, miksi en saa töitä. Mutta en osaa tehdä asialle mitään.
Töitä saadakseni minun pitäisi verkostoitua, tyrkyttää itseäni ja osaamistani. Pitäisi käydä kursseilla oppimassa lisää. Olen kursseilla käynyt, mutta en ole jaksanut treenata niitä taitoja sujuviksi, että voisin mainostaa niitä oikeasti osaavani.
Tällä hetkellä olen vähän ihmispelkoinen (ja stressaantunut ja ahdistunut). Ajattelen lähtökohtaisesti, että ihmiset eivät halua olla kanssani tekemisissä. En kehtaa tuoda itseäni esiin. En kehtaa soitella työhakemusten perään. Jos olenkin ollut tilaisuuksissa, joissa pitäisi tuoda itseään tykö, istuskelen yksin ja seuraan vierestä muiden minglailua. Tällä hetkellä haluaisin olla täysin näkymätön. Niin taidan ollakin. Mutta haluaisin saada jotain työtä, jossa saisin olla rauhassa näkymätön. Ei taida onnistua.
En osaa varmaan tehdä oikeanlaisia hakemuksiakaan. Vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa, kun on sellainen olo, että valehtelen, jos kehun itseäni liikaa. Ylipäätään on sellainen olo, että eihän minulla ole mitään sellaista annettavaa, mistä joku haluaisi maksaa. Mihin tahansa asiaan löytyy joku, joka osaa sen tehdä minua paremmin. Siksi työpaikkojen hakeminen tuntuu niin turhalta. Koska en kuitenkaan ikinä soita hakemuksen perään. Viimeistään haastattelussa sössin, koska jännittää niin, että meinaan oksentaa.
Helsingin sanomien mielipidepalstallakin hiljattain kirjoitettiin, kuinka tärkeää työnhaussa on verkostoituminen ja se, että rekrytoijat tuntevat sinut joko ennestään tai teet itsesi heille tutuksi rekrytoinnin aikana. En taida ikinä saada työpaikkaa, koska minulla ei ole verkostoja, enkä osaa niitä tehdä.
Minusta tuntuu, että minun pitäisi muuttua täysin eri ihmiseksi, jotta voisin saada töitä. Tai kyllä minulla oli työpaikka, jossa ihmisten kanssa tekemisissä oleminen oli ihan oleellinen juttu ja verkostoja syntyi tekemättäkin jonkun verran. Irtisanotuksi tulemisen jälkeen minusta on kai tullut aiempaa arempi ja syrjäänvetäytyvämpi. Ammatillinen itsetunto on nolla. Ei kukaan halua tällaista työntekijää. En tiedä, onko minulla mitään muuta mahdollisuutta kuin pyöriä jossain työkkärin limbossa vuodesta toiseen. En kerta kaikkiaan näe, miten voisin tulla reippaaksi verkostoitujaksi ja päätyä johonkin työhön, johon minulla olisi annettavaa. Tai ylipäätään työhön, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä.
Enkä edes tiedä, miksi haluan jakaa tämän heurekani teille. Ehkä odotan, että joku sanoo jotain, että tästä näköalattomuudesta on mahdollista nousta jotenkin.
Kommentit (21)
Nostan, sillä kamppailen samassa sarjassa.
Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.
Ja huutava työvoimapula olevinaan...
Veit sanat suustani, tai siis näppikseltäni.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.
Ja huutava työvoimapula olevinaan...
Mä olen miettinyt kevytyrittäjyyttä, mutta se vaikuttaa liian pelottavalta. Yrittäjänä vasta pitäisikin myydä itseään ja osaamistaan päivittäin aina uudelle asiakkaalle. En selviäisi siitä ikinä.
Ristiriita omalla kohdallani on siinä, että tavallaan ajattelen, että minulla on sellaista osaamista, jota ei kaikilla ole. Mutta en kuitenkaan ole varma, kuvittelenko siitäkin liikoja.
ap
Sitä se kiusaaminen tekee. Onko tuollainen tietojen vuotaminen oikein? Viet toiset ihan loppuun, koska pidät sitä itse hauskana.
On mullaki joskus sellanen olo,mut sit ku naan muita tyontekijoita niin huomaan mun vavuudet.eika.kaikis tois tarvii verkostoitua:) eihan,se oo ees mahollista,miks pitais tuntee etukatee????oikeesti wtf.ja yrittajana.sun taytyy olla esilla
Nää, et vain viitsi tehdä mitään.
Käyttäjä25955 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.
Ja huutava työvoimapula olevinaan...
Mä olen miettinyt kevytyrittäjyyttä, mutta se vaikuttaa liian pelottavalta. Yrittäjänä vasta pitäisikin myydä itseään ja osaamistaan päivittäin aina uudelle asiakkaalle. En selviäisi siitä ikinä.
Ristiriita omalla kohdallani on siinä, että tavallaan ajattelen, että minulla on sellaista osaamista, jota ei kaikilla ole. Mutta en kuitenkaan ole varma, kuvittelenko siitäkin liikoja.
ap
Oletko kuullut huijarisyndroomasta?
Se on sitä, että epäilee osaamistaan aivan liikaa. Oikeasti osaa vaikka mitä, mutta samalla pelkää ettei oikeasti osaakaan, vaan onkin pelkkä huijari.
Suosittelen tutustumaan. Se voisi auttaa ymmärtämään, että se oma osaaminen on ihan todellista.
Jos sinusta kevytyrittäjyys tuntuu pelottavalta, niin suosittelen harkitsemaan osuuskuntaan liittymistä. Itse liityin osuuskuntaan kun kevytyrittäjyys tuntui liian yksinäiseltä ja jotenkin pelottavalta vaihtoehdolta.
Osuuskunta on ollut minulle hyvä ratkaisu, sillä siinä saan yhteisön tuen. Se tuki auttaa oman työn myymisessä yllättävän paljon.
Siitä on sekin ilo, että saa apua markkinointiin. Ja kun laskutus menee osuuskunnan kautta niin ongelmatilanteita ei joudu käsittelemään yksin.
Yksi tärkeä asia on se, että tässä on mahdollista säilyttää työntekijästatus ja oikeus päivärahaan.
Omalla kohdalla kävi niin, että määrittelivät sivutoimiseksi yrittäjäksi vaikka oikeasti olen työntekijä. Mutta en jaksanut alkaa siitä vääntämään kun saan kuitenkin päivärahat normaalisti työttömyyspäiviltä.
Käyttäjä25955 kirjoitti:
Töitä saadakseni minun pitäisi verkostoitua, tyrkyttää itseäni ja osaamistani. Pitäisi käydä kursseilla oppimassa lisää. Olen kursseilla käynyt, mutta en ole jaksanut treenata niitä taitoja sujuviksi, että voisin mainostaa niitä oikeasti osaavani.
Tällä hetkellä olen vähän ihmispelkoinen (ja stressaantunut ja ahdistunut). Ajattelen lähtökohtaisesti, että ihmiset eivät halua olla kanssani tekemisissä. En kehtaa tuoda itseäni esiin. En kehtaa soitella työhakemusten perään. Jos olenkin ollut tilaisuuksissa, joissa pitäisi tuoda itseään tykö, istuskelen yksin ja seuraan vierestä muiden minglailua. Tällä hetkellä haluaisin olla täysin näkymätön. Niin taidan ollakin. Mutta haluaisin saada jotain työtä, jossa saisin olla rauhassa näkymätön. Ei taida onnistua.
En osaa varmaan tehdä oikeanlaisia hakemuksiakaan. Vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa, kun on sellainen olo, että valehtelen, jos kehun itseäni liikaa. Ylipäätään on sellainen olo, että eihän minulla ole mitään sellaista annettavaa, mistä joku haluaisi maksaa. Mihin tahansa asiaan löytyy joku, joka osaa sen tehdä minua paremmin. Siksi työpaikkojen hakeminen tuntuu niin turhalta. Koska en kuitenkaan ikinä soita hakemuksen perään. Viimeistään haastattelussa sössin, koska jännittää niin, että meinaan oksentaa.
Helsingin sanomien mielipidepalstallakin hiljattain kirjoitettiin, kuinka tärkeää työnhaussa on verkostoituminen ja se, että rekrytoijat tuntevat sinut joko ennestään tai teet itsesi heille tutuksi rekrytoinnin aikana. En taida ikinä saada työpaikkaa, koska minulla ei ole verkostoja, enkä osaa niitä tehdä.
Minusta tuntuu, että minun pitäisi muuttua täysin eri ihmiseksi, jotta voisin saada töitä. Tai kyllä minulla oli työpaikka, jossa ihmisten kanssa tekemisissä oleminen oli ihan oleellinen juttu ja verkostoja syntyi tekemättäkin jonkun verran. Irtisanotuksi tulemisen jälkeen minusta on kai tullut aiempaa arempi ja syrjäänvetäytyvämpi. Ammatillinen itsetunto on nolla. Ei kukaan halua tällaista työntekijää. En tiedä, onko minulla mitään muuta mahdollisuutta kuin pyöriä jossain työkkärin limbossa vuodesta toiseen. En kerta kaikkiaan näe, miten voisin tulla reippaaksi verkostoitujaksi ja päätyä johonkin työhön, johon minulla olisi annettavaa. Tai ylipäätään työhön, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä.
Enkä edes tiedä, miksi haluan jakaa tämän heurekani teille. Ehkä odotan, että joku sanoo jotain, että tästä näköalattomuudesta on mahdollista nousta jotenkin.
Ei kukaan voi vaatia sinua muuttumaan. On paljon töitä joita voi tehdä ilman ylenmääräistä "verkostoitumistakin". Töissä verkostoituu sen verran kuin tarvitsee.
Minusta on hullua, että kaikkien pitäisi olla hyviä seuraihmisiä ja ulospäin suuntautuneita. Iso osa työntehtävistä on kuitenkin sellaisia, että niitä tehdään yksin ja hiljaisuudessa tai ainakin omassa rauhassa.
Olen ollut mukana koodareiden rekry/verkostoitumistilaisuudessa, ja pakko sanoa että se oli mielenkiintoinen kokemus.
Eihän siellä oikeasti kukaan edes halunnut olla ja kaikilla oli tosi epämukava olo.
Puolet porukasta yritti jutella jotain edes jonkun kanssa ja loput nyhjäsivät itsekseen jossain naulakoiden luona tai yksinäisen sohvan nurkassa.
En tiedä ketkä työllistyivät siinä tilaisuudessa. Ehkä ne puheliaammat tyypit, vaikka eihän se puhuminen mitään koodaustaidoista kerro.
Tähän kun lisää sen, että olet liian solidaarinen, liian empaattinen, liian nöyrä, liian vaatimaton ja täysin kilpailuhaluton. Samassa sarjassa tullaan. Minulle kerran tarjottiin työtä, parempaa kuin nykyinen, mutta en ottanut työpaikkaa vastaan koska katsoin että se on pois sellaiselta joka on minua parempi ja tarvitsee sitä työtä minua enemmän.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3358758/voiko-itsekkaaksi-oppia#comment…
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä25955 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.
Ja huutava työvoimapula olevinaan...
Mä olen miettinyt kevytyrittäjyyttä, mutta se vaikuttaa liian pelottavalta. Yrittäjänä vasta pitäisikin myydä itseään ja osaamistaan päivittäin aina uudelle asiakkaalle. En selviäisi siitä ikinä.
Ristiriita omalla kohdallani on siinä, että tavallaan ajattelen, että minulla on sellaista osaamista, jota ei kaikilla ole. Mutta en kuitenkaan ole varma, kuvittelenko siitäkin liikoja.
ap
Oletko kuullut huijarisyndroomasta?
Se on sitä, että epäilee osaamistaan aivan liikaa. Oikeasti osaa vaikka mitä, mutta samalla pelkää ettei oikeasti osaakaan, vaan onkin pelkkä huijari.
Suosittelen tutustumaan. Se voisi auttaa ymmärtämään, että se oma osaaminen on ihan todellista.Jos sinusta kevytyrittäjyys tuntuu pelottavalta, niin suosittelen harkitsemaan osuuskuntaan liittymistä. Itse liityin osuuskuntaan kun kevytyrittäjyys tuntui liian yksinäiseltä ja jotenkin pelottavalta vaihtoehdolta.
Osuuskunta on ollut minulle hyvä ratkaisu, sillä siinä saan yhteisön tuen. Se tuki auttaa oman työn myymisessä yllättävän paljon.Siitä on sekin ilo, että saa apua markkinointiin. Ja kun laskutus menee osuuskunnan kautta niin ongelmatilanteita ei joudu käsittelemään yksin.
Yksi tärkeä asia on se, että tässä on mahdollista säilyttää työntekijästatus ja oikeus päivärahaan.
Omalla kohdalla kävi niin, että määrittelivät sivutoimiseksi yrittäjäksi vaikka oikeasti olen työntekijä. Mutta en jaksanut alkaa siitä vääntämään kun saan kuitenkin päivärahat normaalisti työttömyyspäiviltä.
Olen kuullut huijarisyndroomasta, mutta jos väittäisin, että minulla on sellainen, väittäisin samaan aikaan, että minulla on jotain kompetenssia. En siis voi väittää kärsiväni huijarisyndroomasta. Totuus on, etten oikein pysty itsekään sanomaan, mikä se kompetenssi on. En enää osaa kunnolla niitäkään asioita, joita pari vuotta sitten vielä tein rutiinisti töissä. On jotain uusia taitoja, mutta en ole testannut niitä työelämässä, joten en tiedä, onko minulla niitä taitoja kunnolla vai eikö.
Tämä minun alani on sellainen, missä puhutaan nykyään henkilöbrändeistä työnhaussa ja työelämässä. Pitäisi brändätä itsensä. Sellainen on totaalisen luonteeni vastaista puuhaa. En ole varma, osaanko nähdä itseäni tällä alalla enää ylipäätään. Työstä on tullut sellainen, että siinä tarvitaan yhä enemmän sellaisia ominaisuuksia, joita minulla ei ole, enkä niitä ehkä edes halua. Nyt olen sitten vähän jumissa, kun mietin, että mitä ihmettä tekisin, mikä ihme on paikkani tässä yhteiskunnassa ja työelämässä.
Tavallaan mukava huomata kommenteista, että tämä tuntemukseni ei ole ainutkertainen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä25955 kirjoitti:
Töitä saadakseni minun pitäisi verkostoitua, tyrkyttää itseäni ja osaamistani. Pitäisi käydä kursseilla oppimassa lisää. Olen kursseilla käynyt, mutta en ole jaksanut treenata niitä taitoja sujuviksi, että voisin mainostaa niitä oikeasti osaavani.
Tällä hetkellä olen vähän ihmispelkoinen (ja stressaantunut ja ahdistunut). Ajattelen lähtökohtaisesti, että ihmiset eivät halua olla kanssani tekemisissä. En kehtaa tuoda itseäni esiin. En kehtaa soitella työhakemusten perään. Jos olenkin ollut tilaisuuksissa, joissa pitäisi tuoda itseään tykö, istuskelen yksin ja seuraan vierestä muiden minglailua. Tällä hetkellä haluaisin olla täysin näkymätön. Niin taidan ollakin. Mutta haluaisin saada jotain työtä, jossa saisin olla rauhassa näkymätön. Ei taida onnistua.
En osaa varmaan tehdä oikeanlaisia hakemuksiakaan. Vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa, kun on sellainen olo, että valehtelen, jos kehun itseäni liikaa. Ylipäätään on sellainen olo, että eihän minulla ole mitään sellaista annettavaa, mistä joku haluaisi maksaa. Mihin tahansa asiaan löytyy joku, joka osaa sen tehdä minua paremmin. Siksi työpaikkojen hakeminen tuntuu niin turhalta. Koska en kuitenkaan ikinä soita hakemuksen perään. Viimeistään haastattelussa sössin, koska jännittää niin, että meinaan oksentaa.
Helsingin sanomien mielipidepalstallakin hiljattain kirjoitettiin, kuinka tärkeää työnhaussa on verkostoituminen ja se, että rekrytoijat tuntevat sinut joko ennestään tai teet itsesi heille tutuksi rekrytoinnin aikana. En taida ikinä saada työpaikkaa, koska minulla ei ole verkostoja, enkä osaa niitä tehdä.
Minusta tuntuu, että minun pitäisi muuttua täysin eri ihmiseksi, jotta voisin saada töitä. Tai kyllä minulla oli työpaikka, jossa ihmisten kanssa tekemisissä oleminen oli ihan oleellinen juttu ja verkostoja syntyi tekemättäkin jonkun verran. Irtisanotuksi tulemisen jälkeen minusta on kai tullut aiempaa arempi ja syrjäänvetäytyvämpi. Ammatillinen itsetunto on nolla. Ei kukaan halua tällaista työntekijää. En tiedä, onko minulla mitään muuta mahdollisuutta kuin pyöriä jossain työkkärin limbossa vuodesta toiseen. En kerta kaikkiaan näe, miten voisin tulla reippaaksi verkostoitujaksi ja päätyä johonkin työhön, johon minulla olisi annettavaa. Tai ylipäätään työhön, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä.
Enkä edes tiedä, miksi haluan jakaa tämän heurekani teille. Ehkä odotan, että joku sanoo jotain, että tästä näköalattomuudesta on mahdollista nousta jotenkin.
Ei kukaan voi vaatia sinua muuttumaan. On paljon töitä joita voi tehdä ilman ylenmääräistä "verkostoitumistakin". Töissä verkostoituu sen verran kuin tarvitsee.
Joo, on paljon sellaisia töitä, minäkin olen niitä tehnyt.
Ongelma on siinä, että niihinkin päästäkseen pitäisi verkostoitua. Töihin pääseminen on paljon vaikeampaa kuin työn tekeminen.
Jep, sama ongelma. Olisin aivan hyvä työntekijä mutta sinne asti pääseminen vaatisi käsittämättömiä temppuja joihin en ole kykene.
Minulla on aina välillä töitä, lyhyitä ja sitten vielä sitäkin lyhyempiä jaksoja. Ongelma on se, että perusduunari, joka tekee työssä parhaansa ei ole enää muotia. Pitää olla hyvä tyyyppi, kuulua inside-kerhoon ym ym. Työn tekeminen ei ole enää riittävä kompetenssi.
Huh huh, aloitus ja useat kommentit ovat kyllä ihan kuin minun päästäni. Tuntuu oikeasti, että nykyään etsitään töihin jotain yli-ihmisiä. Ei riitä, että osaa työssä vaadittavat tehtävät – tai että on kehittymiskelpoinen – vaan pitää lisäksi osata brändätä ja myydä itsensä, olla LinkedInissä kirjoittamassa älykkäitä ja ylivertaisia julkaisuja, ekstrovertin lailla verkostoitua kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Työpaikat, ja piilotyöpaikat, menevät aina jollekin muulle, joka on onnistunut tässä kaikessa paremmin (mutta joka ei välttämättä edes ole yhtä hyvä ko. työssä). Vaatimattoman introvertin (joka vieläpä kärsii huijarisyndroomasta) on hyvin vaikea saavuttaa kultaa tässä kisassa.
Tuttua mullekin.