Käyttäjä25955

Vierailija kirjoitti:

Huh huh, aloitus ja useat kommentit ovat kyllä ihan kuin minun päästäni. Tuntuu oikeasti, että nykyään etsitään töihin jotain yli-ihmisiä. Ei riitä, että osaa työssä vaadittavat tehtävät – tai että on  kehittymiskelpoinen – vaan pitää lisäksi osata brändätä ja myydä itsensä, olla LinkedInissä kirjoittamassa älykkäitä ja ylivertaisia julkaisuja, ekstrovertin lailla verkostoitua kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Työpaikat, ja piilotyöpaikat, menevät aina jollekin muulle, joka on onnistunut tässä kaikessa paremmin (mutta joka ei välttämättä edes ole yhtä hyvä ko. työssä). Vaatimattoman introvertin (joka vieläpä kärsii huijarisyndroomasta) on hyvin vaikea saavuttaa kultaa tässä kisassa. 

Juuri näin. Minulla on ollut jonkin aikaa sellainen olo, että koko työelämäsirkus tuntuu feikiltä. Kirjoittamalla hakemukseen realistisesti omista taidoista ei pääse mihinkään. Esimerkiksi ei pidä kirjoittaa, että olen opiskellut niitä ja näitä kieliä, mutta oikeasti käytännön kielitaito näissä kielissä on ruosteessa. Ei, sen sijaan pitää ilmoittaa kieliosaaminen joillakin tasomerkinnöillä, joiden merkitystä ei kukaan oikeasti osaa sanoa. Itselleni ainakin on hankalaa tietää, onko se kielitaito hyvä vai kohtalainen, tai kuinka täydellinen kielitaito pitää olla, että se on erinomainen. Se kielitaidon määrittelykin voi olla suhteellista sen kanssa, miten kieliä missäkin työssä tarvitaan.

Lapset pitää piilottaa, väitöskirjaa ei kannata mainita, pitää kiillottaa kaikki tekeminen joksikin superhypererikoiseksi. Pitää tehdä supertrendikkäitä videoita hakemukseen. Jotkut on työllistyneet tekemällä itsestään hienon mainosvideon Youtubeen. Loppujen lopuksi itseä vaivaa epäselvyys siitä, onko noi muut mua oikeasti paljon parempia, vai osaako ne vaan tuoda osaamisensa paremmin esiin tai feikata niin kuin pitää.

Tulee vähän sellainen uhmakaskin olo, että jos en tällaisena kelpaa, ei sitten. Mutta seuraus on loopata te-keskuksen limbossa, eli huonosti käy. 

En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta nyt olis kaiketi paikallaan kirjata paperille jonkinlainen jäsennys omista ihan oikeista kompetensseista, vanhentuneista sellaisista ja suunnitelma siitä, miten tässä saisi ammatillisen itsetunnon kohoamaan ja joku päivä töitäkin. Itse uskon, että avain on itsetunnossa: jos en itsekään usko olevani hyvä työntekijä, miksi työnantaja uskoisi. Se vaan on lapsuudesta asti ollut sama ongelma, eikä se sormia napsauttamalla parane.

ap

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä25955 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.

Ja huutava työvoimapula olevinaan...

Mä olen miettinyt kevytyrittäjyyttä, mutta se vaikuttaa liian pelottavalta. Yrittäjänä vasta pitäisikin myydä itseään ja osaamistaan päivittäin aina uudelle asiakkaalle. En selviäisi siitä ikinä.

Ristiriita omalla kohdallani on siinä, että tavallaan ajattelen, että minulla on sellaista osaamista, jota ei kaikilla ole. Mutta en kuitenkaan ole varma, kuvittelenko siitäkin liikoja.

ap

Oletko kuullut huijarisyndroomasta?

Se on sitä, että epäilee osaamistaan aivan liikaa. Oikeasti osaa vaikka mitä, mutta samalla pelkää ettei oikeasti osaakaan, vaan onkin pelkkä huijari.

Suosittelen tutustumaan. Se voisi auttaa ymmärtämään, että se oma osaaminen on ihan todellista.

Jos sinusta kevytyrittäjyys tuntuu pelottavalta, niin suosittelen harkitsemaan osuuskuntaan liittymistä. Itse liityin osuuskuntaan kun kevytyrittäjyys tuntui liian yksinäiseltä ja jotenkin pelottavalta vaihtoehdolta.

Osuuskunta on ollut minulle hyvä ratkaisu, sillä siinä saan yhteisön tuen. Se tuki auttaa oman työn myymisessä yllättävän paljon.

Siitä on sekin ilo, että saa apua markkinointiin. Ja kun laskutus menee osuuskunnan kautta niin ongelmatilanteita ei joudu käsittelemään yksin.

Yksi tärkeä asia on se, että tässä on mahdollista säilyttää työntekijästatus ja oikeus päivärahaan.

Omalla kohdalla kävi niin, että määrittelivät sivutoimiseksi yrittäjäksi vaikka oikeasti olen työntekijä. Mutta en jaksanut alkaa siitä vääntämään kun saan kuitenkin päivärahat normaalisti työttömyyspäiviltä.

Olen kuullut huijarisyndroomasta, mutta jos väittäisin, että minulla on sellainen, väittäisin samaan aikaan, että minulla on jotain kompetenssia. En siis voi väittää kärsiväni huijarisyndroomasta. Totuus on, etten oikein pysty itsekään sanomaan, mikä se kompetenssi on. En enää osaa kunnolla niitäkään asioita, joita pari vuotta sitten vielä tein rutiinisti töissä. On jotain uusia taitoja, mutta en ole testannut niitä työelämässä, joten en tiedä, onko minulla niitä taitoja kunnolla vai eikö. 

Tämä minun alani on sellainen, missä puhutaan nykyään henkilöbrändeistä työnhaussa ja työelämässä. Pitäisi brändätä itsensä. Sellainen on totaalisen luonteeni vastaista puuhaa. En ole varma, osaanko nähdä itseäni tällä alalla enää ylipäätään. Työstä on tullut sellainen, että siinä tarvitaan yhä enemmän sellaisia ominaisuuksia, joita minulla ei ole, enkä niitä ehkä edes halua.  Nyt olen sitten vähän jumissa, kun mietin, että mitä ihmettä tekisin, mikä ihme on paikkani tässä yhteiskunnassa ja työelämässä. 

Tavallaan mukava huomata kommenteista, että tämä tuntemukseni ei ole ainutkertainen.

ap

 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta. Pitäisikö meidän verkostoitua keskenämme tässä ketjussa ja sitten koettaa perustaa firma? Tai edes osuuskunta.

Ja huutava työvoimapula olevinaan...

Mä olen miettinyt kevytyrittäjyyttä, mutta se vaikuttaa liian pelottavalta. Yrittäjänä vasta pitäisikin myydä itseään ja osaamistaan päivittäin aina uudelle asiakkaalle. En selviäisi siitä ikinä.

Ristiriita omalla kohdallani on siinä, että tavallaan ajattelen, että minulla on sellaista osaamista, jota ei kaikilla ole. Mutta en kuitenkaan ole varma, kuvittelenko siitäkin liikoja.

ap