Tiedän, miksi en saa töitä. Mutta en osaa tehdä asialle mitään.
Töitä saadakseni minun pitäisi verkostoitua, tyrkyttää itseäni ja osaamistani. Pitäisi käydä kursseilla oppimassa lisää. Olen kursseilla käynyt, mutta en ole jaksanut treenata niitä taitoja sujuviksi, että voisin mainostaa niitä oikeasti osaavani.
Tällä hetkellä olen vähän ihmispelkoinen (ja stressaantunut ja ahdistunut). Ajattelen lähtökohtaisesti, että ihmiset eivät halua olla kanssani tekemisissä. En kehtaa tuoda itseäni esiin. En kehtaa soitella työhakemusten perään. Jos olenkin ollut tilaisuuksissa, joissa pitäisi tuoda itseään tykö, istuskelen yksin ja seuraan vierestä muiden minglailua. Tällä hetkellä haluaisin olla täysin näkymätön. Niin taidan ollakin. Mutta haluaisin saada jotain työtä, jossa saisin olla rauhassa näkymätön. Ei taida onnistua.
En osaa varmaan tehdä oikeanlaisia hakemuksiakaan. Vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa, kun on sellainen olo, että valehtelen, jos kehun itseäni liikaa. Ylipäätään on sellainen olo, että eihän minulla ole mitään sellaista annettavaa, mistä joku haluaisi maksaa. Mihin tahansa asiaan löytyy joku, joka osaa sen tehdä minua paremmin. Siksi työpaikkojen hakeminen tuntuu niin turhalta. Koska en kuitenkaan ikinä soita hakemuksen perään. Viimeistään haastattelussa sössin, koska jännittää niin, että meinaan oksentaa.
Helsingin sanomien mielipidepalstallakin hiljattain kirjoitettiin, kuinka tärkeää työnhaussa on verkostoituminen ja se, että rekrytoijat tuntevat sinut joko ennestään tai teet itsesi heille tutuksi rekrytoinnin aikana. En taida ikinä saada työpaikkaa, koska minulla ei ole verkostoja, enkä osaa niitä tehdä.
Minusta tuntuu, että minun pitäisi muuttua täysin eri ihmiseksi, jotta voisin saada töitä. Tai kyllä minulla oli työpaikka, jossa ihmisten kanssa tekemisissä oleminen oli ihan oleellinen juttu ja verkostoja syntyi tekemättäkin jonkun verran. Irtisanotuksi tulemisen jälkeen minusta on kai tullut aiempaa arempi ja syrjäänvetäytyvämpi. Ammatillinen itsetunto on nolla. Ei kukaan halua tällaista työntekijää. En tiedä, onko minulla mitään muuta mahdollisuutta kuin pyöriä jossain työkkärin limbossa vuodesta toiseen. En kerta kaikkiaan näe, miten voisin tulla reippaaksi verkostoitujaksi ja päätyä johonkin työhön, johon minulla olisi annettavaa. Tai ylipäätään työhön, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä.
Enkä edes tiedä, miksi haluan jakaa tämän heurekani teille. Ehkä odotan, että joku sanoo jotain, että tästä näköalattomuudesta on mahdollista nousta jotenkin.
Juuri näin. Minulla on ollut jonkin aikaa sellainen olo, että koko työelämäsirkus tuntuu feikiltä. Kirjoittamalla hakemukseen realistisesti omista taidoista ei pääse mihinkään. Esimerkiksi ei pidä kirjoittaa, että olen opiskellut niitä ja näitä kieliä, mutta oikeasti käytännön kielitaito näissä kielissä on ruosteessa. Ei, sen sijaan pitää ilmoittaa kieliosaaminen joillakin tasomerkinnöillä, joiden merkitystä ei kukaan oikeasti osaa sanoa. Itselleni ainakin on hankalaa tietää, onko se kielitaito hyvä vai kohtalainen, tai kuinka täydellinen kielitaito pitää olla, että se on erinomainen. Se kielitaidon määrittelykin voi olla suhteellista sen kanssa, miten kieliä missäkin työssä tarvitaan.
Lapset pitää piilottaa, väitöskirjaa ei kannata mainita, pitää kiillottaa kaikki tekeminen joksikin superhypererikoiseksi. Pitää tehdä supertrendikkäitä videoita hakemukseen. Jotkut on työllistyneet tekemällä itsestään hienon mainosvideon Youtubeen. Loppujen lopuksi itseä vaivaa epäselvyys siitä, onko noi muut mua oikeasti paljon parempia, vai osaako ne vaan tuoda osaamisensa paremmin esiin tai feikata niin kuin pitää.
Tulee vähän sellainen uhmakaskin olo, että jos en tällaisena kelpaa, ei sitten. Mutta seuraus on loopata te-keskuksen limbossa, eli huonosti käy.
En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta nyt olis kaiketi paikallaan kirjata paperille jonkinlainen jäsennys omista ihan oikeista kompetensseista, vanhentuneista sellaisista ja suunnitelma siitä, miten tässä saisi ammatillisen itsetunnon kohoamaan ja joku päivä töitäkin. Itse uskon, että avain on itsetunnossa: jos en itsekään usko olevani hyvä työntekijä, miksi työnantaja uskoisi. Se vaan on lapsuudesta asti ollut sama ongelma, eikä se sormia napsauttamalla parane.
ap