Kumpi parempi: Olisit puolisosi unelmien kumppani(mutta hän ei sinulle), vai puolisosi olisi sinun unelmien kumppani(mutta hänelle et sitä olisi)
Kummassakin tapauksessa puoliso olisi siis ihan hyvä ja rakastettava kumppani, mutta ei kuitenkaan se jonka olisit halunnut alunperin tai ei muuten olisi se elämäsi rakkaus. Eli onko parempi olla jollekin rakkauden ykkäöskohde vai saada itse rakastaa sitä unelmien kumppania?
Kommentit (25)
No jos kuitenkin oikeasti rakastaa eikä haikaile muita, niin olisin itse mieluummin toiselle se "täydellinen". Jos taas on vaara että jomman kumman sydän särkyy, niin sitten ehkä toisin päin, ottaisin ennemmin ne sydänsurut itselleni kuin aiheuttaisin toiselle ihmiselle surua.
Ehdottomasti minä hänelle, vaistoaisin jos olisi toisin päin ja pelkäisin koko ajan että rakastuu toiseen, parempaan. En ymmärrä miten ihmiset pystyvät roikkumaan toisessa vain oman itsensä takia.
Kuinka moni nyt ylipäätään on aivan ultimaattisen unelmapuolisonsa kanssa? Eli molemmat käy.
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole juuri se unelmakumppani.
Mun mielestä ihminen, joka ei pääse jostain rakkaudesta yli koskaan, ei ole mieleltään balanssissa. Mun maailmassa asioista päästään yli, ei jäädä katkerana vellomaan. Eli tuollaista tilannetta ei kohdalleni voi omasta puolestani tulla, enkä ota miestä joka itkee katkerana jonkun perään.
Minä hänelle. Ei tulisi sitä alemmuuden tunnetta, että mies kyllä saisi parempaakin.
Hän minulle ja epäilen että näin onkin. Mutta toisinpäin ei onnistu, en vaan kertakaikkiaan pysty vaikka kuinka yrittäisin.
Oman kokemuksen perusteella se, että olisin kumppanilleni hänen elämänsä rakkaus ja unelmien nainen. Sitten minun pitäisi vain tehdä niin paljon töitä ja harrastaa, etten ehtisi juuri tavata uusia ihmisiä ja vahingossakaan kohdata sitä omaa elämäni rakkautta. Kun pitää mielensä työllistettynä oikeissa askareissa, ei ehdi alkaa rakastua kehenkään.
On todella tuskallista pitää toista ylimaallisena jumalolentona, jos itse on toiselle vain joku huonekalu.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole , juuri se unelmakumppani.
Ajattelin noin pitkään.
Ihminen tarvitsee kuitenkin yleensä rakkautta, ja minulle käy sekin että muuten ihana kumppani rakastaa minua, vaikka minä en häntä.
Ei se tarkoita sitä, että kohtelisin häntä huonosti, päinvastoin. Rakkautta täytyy arvostaa, on se niin harvinaista.
Ei kumpikaan. Ei toista voi pakottaa olemaan hellittävänä, jos ei kiinnosta, enkä itsekään haluaisi olla sellaisen kanssa, joka ei sytytä.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole juuri se unelmakumppani.
Olen ollut koko ikäni yksin lukuunottamatta yhtä vuoden mittaista huonoa suhdetta, ja ei tämä yksinolo sen parempi kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole juuri se unelmakumppani.
Minusta on lähtökohtaisesti hassua puhua unelmakumppanista. Aina löytyy paremman näköisiä, hauskempia tai älykkäämpiä ihmisiä. Silti olen hyvin onnellinen puolisoni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole juuri se unelmakumppani.
Tietysti yksinkin PÄRJÄÄ, mutta kun kaikille ei se pärjääminen riitä vaan moni pyrkii mahdollisimman onnelliseen elämään. Jos täydellinen leffarakkaus ei ole realistinen vaihtoehto, niin osalle se toisiksi suurin onnellisuus löytyy yksinelosta, osalle siitä että tyydytään ihan kivaan suhteeseen. Mikä tässä nyt oikeastaan on niin kummallista?
Varmaan niin, että hän minulle. Haikailisin muuten loppu elämäni jonkun toisen perään tai ihastuisin toisiin miehiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kumpikaan. Ei toista voi pakottaa olemaan hellittävänä, jos ei kiinnosta, enkä itsekään haluaisi olla sellaisen kanssa, joka ei sytytä.
Eikös aloituksessa puhuttu suhteesta joka olisi muuten hyvä ja rakastava, toinen ei vaan olisi se toisen elämän suurin rakkaus? Tuo kuvaamasi tilanne on minusta aika eri asia, jos kumppania kohtaan tunnetaan suoranaista vastenmielisyyttä (hellittäväksi pakottaminen).
Vierailija kirjoitti:
Varmaan niin, että hän minulle. Haikailisin muuten loppu elämäni jonkun toisen perään tai ihastuisin toisiin miehiin.
Saisit jotenkin työnnettyä mielesi perukoille piiloon sen, että miehesi haikailee jonkun toisen perään ja ihastuu toisiin naisiin? Tämä on hankala kysymys. Itse olen lopulta pettänyt tai muuten loukannut kaikkia niitä miehiä, joille olen ollut heidän unelmanaisensa, mutta olen kokenut tilanteen myös toisinpäin. Tuntui todella pahalta tietää, ettei toinen koskaan voisi nähdä minua samoin kuin minä näin hänet, ja että hän varmasti ajoittain joutuisi taistelemaan pysyäkseen uskollisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan lähtisi kumpaankaan. Oletteko ihan tosissanne jotka sanotte että kumpikin käy?? Yksinkin pärjää hienosti, ei ole mitään syytä tyytyä kumppaniin joka ei ole juuri sinulle se unelmakumppani, tai sellaiseenkaan jolle sinä et ole juuri se unelmakumppani.
Olen ollut koko ikäni yksin lukuunottamatta yhtä vuoden mittaista huonoa suhdetta, ja ei tämä yksinolo sen parempi kyllä ole.
Tämä! Kymmenen vuotta sinkkuna, nyt avioliitossa jossa epäilen rakastavani enemmän kuin puoliso. Heittämällä onnellisempi nyt kuin sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan niin, että hän minulle. Haikailisin muuten loppu elämäni jonkun toisen perään tai ihastuisin toisiin miehiin.
Saisit jotenkin työnnettyä mielesi perukoille piiloon sen, että miehesi haikailee jonkun toisen perään ja ihastuu toisiin naisiin? Tämä on hankala kysymys. Itse olen lopulta pettänyt tai muuten loukannut kaikkia niitä miehiä, joille olen ollut heidän unelmanaisensa, mutta olen kokenut tilanteen myös toisinpäin. Tuntui todella pahalta tietää, ettei toinen koskaan voisi nähdä minua samoin kuin minä näin hänet, ja että hän varmasti ajoittain joutuisi taistelemaan pysyäkseen uskollisena.
Suurin osa joutuu joka tapauksessa aika ajoin taistelemaan uskollisuutensa kanssa, ja liki puolet häviää taistelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan niin, että hän minulle. Haikailisin muuten loppu elämäni jonkun toisen perään tai ihastuisin toisiin miehiin.
Saisit jotenkin työnnettyä mielesi perukoille piiloon sen, että miehesi haikailee jonkun toisen perään ja ihastuu toisiin naisiin? Tämä on hankala kysymys. Itse olen lopulta pettänyt tai muuten loukannut kaikkia niitä miehiä, joille olen ollut heidän unelmanaisensa, mutta olen kokenut tilanteen myös toisinpäin. Tuntui todella pahalta tietää, ettei toinen koskaan voisi nähdä minua samoin kuin minä näin hänet, ja että hän varmasti ajoittain joutuisi taistelemaan pysyäkseen uskollisena.
Suurin osa joutuu joka tapauksessa aika ajoin taistelemaan uskollisuutensa kanssa, ja liki puolet häviää taistelun.
Suuren rakkauteni kanssa ollessani minä en joutunut kertaakaan taistelemaan, koska kotona odotti jotakin, mitä ei kukaan voisi ylittää. Mutta tiedä sitten, ehkä tämän suuren rakkauden arvoa nosti alitajuisesti juuri se, etten voinut pitää häntä itsestään selvyytenä ja tiesin, että en ole hänen arvoisensa.
Kumpikin käy.