Lue keskustelun säännöt.
Mikä mielenhäiriö tällä miehellä voi olla?
05.01.2019 |
Jonkin aikaa kestänyt suhde päättyi juuri, takana on vuoristorataa. Eteenpäin käy tieni, mutta silti jäi vaivaamaan, että mistä persoonallisuudenhäiriöstä mies mahtaa kärsiä?
Osaako joku tulkita?
Alussa HÄN oli täydellinen kaikin tavoin, kuntoili ja kokkasi itse ruokansa, luki kirjoja ja kävi teatterissa (omien sanojensa mukaan). Kertoi tykkäävänsä henkevistä keskusteluista ja hemmottelevansa naisen pilalle, että ex kuulemma oli ahdistunut kun hän on niin kova hellimään.
Mies oli ekoilla treffeillä ulkoisesti tosi freesi ja komea, puhtaat vaatteet ja siisti tukka. Asuntonsa oli tosi siisti.
Mikään hänen sanomansa ei ollut lopulta totta, ei edes se elämä.
Mies oli jatkuvissa talousvaikeuksissa ja teatteriin päästiin jos minä maksoin. Hän lainaili jatkuvasti rahaa minulta, pomoltaan ja äidiltään, tosin hekin häneltä.
Matkustelu, joka oli yksi hänen intohimonsa, osoittautui lainarahalla rahoitetuksi ja velat olivat ulosotossa asti.
Alussa kohtaamani palvova käytös muuttui ilkeilyksi ja suoranaiseksi häijyydeksi.
Hän sai outoja raivokohtauksia mitättömistä asioista, esim. kun pankkitilillä olikin luultua vähemmän rahaa hän raivostui ja paiskasi kännykän seinään.
Hän ei pessyt hampaitaan juuri koskaan, vaatteet haisivat tunkkaiselle koska hän pesi niitä huonosti, petivaatteet olivat vaihtamatta pitkiä aikoja.
Käytännössä kaikki hänen puheensa osoittautuivat aivan päinvastaiseksi kuin tekonsa. Kun hän suhteen alussa avasi oven, jossain vaiheessa hän antoi paiskautua sen naamalleni.
Riidat olivat outoja, aivan kuin jokainen riita johtuisi minun riidanhaluisuudestani ja syyttämisestä, hän siis sanoi vihaavansa riitelyä, mutta minun kanssani kuulemma ei voinut olla kuin riitelemällä, koska minulta piti puolustautua?
Seksi oli alussa uskomatonta ja parasta saamaani, sitten lopulta mies lopetti kokonaan huomion antamisen mulle, ja keskittyi vaan omaan nautintoonsa. Kun kieltäydyin enää palvomasta sängyssä häntä, hänen halunsa katosivat.
Seksissä hän tykkäsi aggressiivisuudesta, läimäyttelystä ja alistamisesta, hän sai nautintoa kun minua sattui. Hänellä oli myös outo tapa tökkiä minua, koska minusta kuulemma pääsi jänniä äännähdyksiä. Hän saattoi puristaa poskeani, tökkiä nenääni ja läpsäytellä kehooni muka hauskasti, mutta käytös oli vaan outoa.
OUTO on se termi jolla kuvaisin häntä, en oikein keksi mitään selitystä miehen toiminnalle...
Syyt raivareille olivat mitättömiä mielestäni, ne tulivat arvaamatta. Hän saattoi suuttua kiusoittelustani tosissaan ja alkaa huutamaan, haukkumaan ja raivoamaan. Kerran hän löi minua, mutta selitti sen johtuneen siitä että ajoin hänet nurkkaan vaatimalla häntä puhumaan ja koska huusin hänelle silloin.
En toki ole viaton itsekään, osaan olla aika pahapäinen, mutta mikä ihme tuolla miehellä oli? Loppuajasta aloin nähdä karmeita painajaisia ja kärsin unettomuudesta, miehen käytös julkisella paikalla hävetti minua.
Hän laittoi minut kantamaan raskaita ostoskasseja auttamatta, meni ovista ensin ja käyttäytyi tosi loukkaavasti julkisesti, silti muistutti jatkuvasti MINUA siitä, että häntä ei saa nolata.
Yritin jättää hänet useaan otteeseen, mutta aina päädyin säälimään häntä koska hän meni niin surulliseksi erosta, lähestyi miljoonaa eri kanavaa pitkin ja usein asiaa ei edes ollut, hän lähetti jonkun meemin tms. kuvan, joka muistutti meistä.
Jokaisen minieron jälkeen hän latasi Tinderin, kuulemma unohtaakseen minut ja saadakseen uutta ajateltavaa. Tinderin hän latasi myös sen jälkeen kun jätin hänet lyömisen takia.
Tämä asia painaa mieltäni, vaikka en ole enää miehen kanssa missään tekemisissä, niin kiinnostaisi kuulla kokemuksia ja mielipiteitä. Onko tuo toiminta ihan normaalia? Tämä kaikki tapahtui alle vuodessa.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikea sanoa mikä miestä vaivasi. Uskoisin hänellä olevan riippuvuusluonne. Siitä kertoo esim. Rahan lainailu. Kaikkeen käytökseen liittyy joku motiivi. Veikkaan läheisriippuvuutta.
Läheisriippuvainen mukautuu, myötäilee, miellyttää, pelkää hylätyksi tulemista.
Juuri noin tekee läheisriippuvainen niin kauan kun saa tarpeelleen tyydytystä. Heti, kun ei saa mielestään riittävää ihailua, jota kaipaa eniten, hän paljastaa todellisen luonteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa asiantuntijoiden hoitaa diagnoosit, ei niitä mutu -tuntumalla anneta. Peilaatte lähinnä jokainen itseänne.
Ei kaikilla aina ole persoonallisuushäiriötä, vaikka he erikoisesti/epämiellyttävästi käyttäytyisivät.
Aivan normaalia olla vieraskorea suhteen alussa. Pikkuhiljaa ei jakseta niin esittää toisen edessä, ja oikea luonne tulee esiin.
Mies ei tosin alun jälkeen vaikuta sinusta kauhean kiinnostuneelta, joka varmaan osasyynä tylyyn käytökseen.
Veikkaisin, että ihan normaali tyyppi. On vain todella stressaantunut, ehkä vähän masentunutkin noista rahahuolistaan. Paha olo sitten purkautuu lähellä oleviin ihmisiin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mitä siitä saa itselleen kun arvuuttelee muiden persoonallisuus häiriöitä? Täytyy aina muistaa että muita ihmisiä tulkitsee aina itsen kautta ja joskus omat piirteet näkeekin toisissa. Tavallinen talliainen ei voi diagnosoida eikä arvailla diagnooseja toisista. Se on julmaa ja kiusantekoa.
No en mä nyt mitään diagnoosia edes halua, vaan lähinnä vertaiskokemuksia ja ajatuksia. Ei tämä ole mikään helppo ero ollut ja on ollut kipeitä hetkiä, oltiinhan me yhdessä kuitenkin lähes vuosi.
Mä olen yrittänyt tulkita tätä nimenomaan muuten kuin itseni kautta, siksi kirjoitin tänne. Mistä ihmeestä sitä keskusteluseuraa sitten hakee jos ei keskustelupalstalta?
Jos puhun tästä ystävilleni, tottakai he näkevät sen vain minun kauttani koska minä olen se joka puhun. Kaverit ovat kehottaneet eroamaan jo aiemmin, minä taas halusin ymmärtää.
Helpottaisi omaakin oloa, jos tietäisin että mies voisi esimerkiksi eheytyä jotenkin. En ole niin epäempaattinen, ettenkö miettisi miten hänellä menee jatkossa.
Hei ap, Mullakin oli muutaman kuukauden suhde, jossa miehessä oli hämmentävän paljon samankuuloisia piirteitä kuin mitä sinä kerroit omasta suhteestasi. Ja tuollainen pistävä tuijotus jäi kyllä mieleen myös. Vaikka meillä oli rakkaussuhde (tai ainakin luulin niin), niin rakkautta en hänen katseestaan silti nähnyt. Saattoi katsoa vaikka pitkäänkin mua silmiin tuolla lailla, jopa melkein vihaisella intensiivisellä läpitunkevalla katseella. Väkivaltainen hän ei tosin ollut. Jotenkin hyvin jyrkkä mielipiteissään, mutta sitten kun sattui esim.rehellisyystoiveet hänen omalle kohdalleen (oli siis korostanut mulle rehellisyyden tärkeyttä monet kerrat ja oletti minulta kaiken kertomista ja täydellistä rehellisyyttä), niin sitten se ei ollutkaan niin tärkeää.
Tuntui myös kuin hän olisi ikäänkuin tarkkaillut minua ja käytöstäni koko ajan. Oli myös epäileväinen suhteeni monessa asiassa ja suorastaan myös vainoharhainen joskus. Riidat olivat myös minun riidanhaluisuuttani. Tuo kun sanoit, että kaikki kääntyikin jotenkin päinvastoin, mistä toinen oli puhunut, kuvaa omiakin tuntoja tuossa suhteessa. Hän monesti sanoi ettei halunnut draamaa eikä riitaa, mutta oli käytöksessään välillä todella dramaattiinen ja sanoi todella loukkaavasti ja ilkeäsi. Mutta kuitenkin antoi ymmärtää että eripura oli mun syytäni hän kun halusi vain rauhaa ja harmonista olemista.
Itsellänikin on suuri tarve ymmärtää muita ja sitä mistä asiat johtuivat ja mitä oikein todella tapahtui ja miksi. Meidänkin suhteeseen liittyi jo niin outoja piirteitä. Ja siihen miehen reaktioihin ja käytökseen. Olin kuitenkin ihan rakastunut. Välillä ja varsinkin alkuvaiheessa suhteessa tuntui olevan paljon merkityksellisiä upeita asioita. Suhteessa alkoi kuitenkin olla sellaisia piirteitä, etten voinut niitä enää hyväksyä. Sellaista kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä mieheltä isojenkin asioiden edessä. Kun nostin kissan pöydälle ja kerroin rehellisesti mikä on itselleni tärkeää suhteessa ja mikä satuttaa, niin suhde loppui keskustelematta (hän ei halunnut keskustella) kuin seinään.
"mitä enemmän minä rakastin häntä, sitä vihaisemmaksi hän tuli. Aivan kuin olisi allerginen rakkaudelle."
Tuota tunnetta olen kanssa miettinyt. Että kun sitten häneen tosissaan rakastuin, tuntui, kuin.. Ihan kuin hän toisiaan olisi ollut sille allerginen. Että se olisi ollut jotain hyljeksittävää, säälittävääkin..?
Ja persoonallisuushäiriö tai häiriön piirteitä tai ei, niin ihmisiä yhtä kaikki. Suhteessa oli myös paljon hienoa. En vaan tiedä kyllä oliko ne hienot asiat sen kurjuuden ja ahdistuksen arvoista :/
Olipa kiva lukea vertaiskokemus. <3 Se tässä asiassa itseäni ahdistaa, kun ei oikein ole omassa lähipiirissä ketään, joka olisi kokenut samaa. Enkä halua mennä bad mouth -linjalle ja haukkua miestä, moni kaverini kuitenkin tapasi hänet ja jotkut kaverini (en ne läheisimmät) pitivät hänestä kovasti.
Tuohon boldattuun kohtaan: miehen väkivaltaisuus tuli ilmi vasta n. 10kk yhdessäolon jälkeen. Hän kehui itseään rauhalliseksi ja hillityksi alussa, mutta se mielikuva rapisi ensimmäisten kännykän paiskaamisten jälkeen.
Teoriassa ymmärrän napsahdukseen johtaneen asian. Olimme autossa ja minun toimintani provosoi miestä, hän halusi vaientaa minut, joten etsi ulospääsyä siitä siten miten osasi. Minäkin olen temperamenttinen, mutta omat kiukunpuuskani nolostuttavat itseäni jälkikäteen ja olen tosi pahoillani aina, jos olen huutanut. Mies taas ei ollut moksiskaan omien raivareittensa jälkeen, koska ne johtuivat aina muista.
Kyvyttömyys keskustella oikeasti mieltä painavista asioista tuli esille pian, vaikka alussa tuntuikin ettei mitään tabuja ollut. Jo ensimmäisten viikkojen aikana hän kehui, miten olin ihminen jolle hän ihmeellisesti kykeni avautumaan aroistakin asioista heti, että ei koskaan ollut tavannut yhtä herkkää ja intuitiivista ihmistä kuin minä.
Tuli itselle olo, että olen maailman paras nainen hänelle. Kun sitten itsekin aloin avautumaan hänelle samalla tavalla, esim. hän kertoili avoimesti existään ja deittailustaan, joten koin turvalliseksi lopulta avautua itsekin.
Se ei kuitenkaan enää ollutkaan okei, vaan yhtäkkiä minä jauhoinkin jatkuvasti existäni ja kuulemma kaipasin exääni, koska puhuin hänestä. Hän väitti, että olin alusta asti ahdistanut häntä ex-puheillani, ja että häntä ei kiinnostanut lainkaan kuulla entisestä elämästäni..
Olin ihan hämilläni, koska mies itse alkoi puhumaan existään jo heti ensi keskustelussa. Kaivoin todisteeksi tästä esille vanhat keskustelumme somekanavista, ja näytin hänelle miten paljon hän todellisuudessa oli jo puhunut entisistä naisistaan ENNEN kuin itse olin sanonut mitään.
Normaalisti ihminen nolostuisi tai pyytäisi anteeksi, mutta mies alkoi oudosti hekottelemaan ja totesi, että no joo ilmeisesti hän sitten on puhunut myös, MUTTA... eli käänsi täysin päinvastoin asiat ja minun syykseni, vaikka oli itse se joka teki sitä mistä minua moitti..
Minä kirjoitan päiväkirjaa ja muistiota, laitan sinne ylös riitoja ja keskusteluja, tallennan whatsapviestit ja onneksi tein niin. Jos en olisi palannut takaisin niihin vanhoihin keskusteluihin, olisi hän hyvinkin voinut manipuloida minun ajatukseni.
Onneksi ne kaikki olivat ylhäällä. Koin vaan tosi raskaaksi sen, että suhteessa pitää tallentaa keskusteluja ja jatkuvasti olla valmiustilassa, ettei tule manipuloiduksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla aina ole persoonallisuushäiriötä, vaikka he erikoisesti/epämiellyttävästi käyttäytyisivät.
Aivan normaalia olla vieraskorea suhteen alussa. Pikkuhiljaa ei jakseta niin esittää toisen edessä, ja oikea luonne tulee esiin.
Mies ei tosin alun jälkeen vaikuta sinusta kauhean kiinnostuneelta, joka varmaan osasyynä tylyyn käytökseen.Veikkaisin, että ihan normaali tyyppi. On vain todella stressaantunut, ehkä vähän masentunutkin noista rahahuolistaan. Paha olo sitten purkautuu lähellä oleviin ihmisiin helposti.
Minä olen tapaillut miehiä, jotka eivät ole kiinnostuneita ja ovat siksi tylyjä. Edellisessä suhteessani myös miehen mielekiinto lopahti, kun ei haluttu enää panostaa kumpikaan. Tunnistan myös sen rakkauden loppumisen. Se satuttaa, jos itse haluaisi vielä yrittää, mutta tässä tapauksessa ongelma ei ollut se. Miehen pakkomielteinen kiinnostus minua kohtaan ei mielestäni ole normaalia, ei rakkautta ainakaan.
Olen sen verran sosiaalinen ihminen itse, että myös tunnistan jos jotain on pielessä siinä mielessä. Minä ensisijaisesti haluan ymmärtää ja esimerkiksi en hylkäisi ihmistä masennuksen takia, JOS hän hakeutuisi avun piiriin.
Tässä tapauksessa en näe mahdollisena, että kyseessä olisi miehen mielenkiinnottomuus, sen verran intensiivisesti hän halusi jatkuvasti palata takaisin yhteen ja meni depressioihin kun jätin, silti kuitenkin samaan aikaan etsi uusia naisia. Käytöksessä oli jotain pakkomielteistä, jotain tyhjää.
Jotain pimeää puolta sitä kai toisessa ruokkii, kun he haluavat takaisin, mutta vihaavat kun saavat.
Mies näki alussa tosi paljon vaivaa, että sai kiinnostukseni heräämään, mikä oli sekin outoa. Ihan olen vähemmälläkin vaivalla lähtenyt kahville, ei se olisi vaatinut sielunkumppanuuden hokemista ekoilla treffeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on mielestäni aika hyvä listaus:
https://pairedlife.com/problems/signs-your-man-is-a-narcissist
Minua ärsyttää puheet siitä, että narsisti on joku muotisana, eikä narsisteja ole kuin se 1% väestöstä. Ensinnäkin, narsistit eivät hakeudu hoitoon suurimmassa osassa tapauksia, vaan he piinaavat ihmisiä vapaana, ja globalisoituneen maailman myötä he voivat vaihtaa paikkakuntaa ja seurapiiriä jatkuvasti.
Yksi ja sama ihminen voi olla osa montaa eri kaveriporukkaa ja ryhmää, eri harrastepiirit, työpaikka ja eri kaveripiirit, osa on skeittariporukkaa ja osa Punavuoren vihreitä, you name it.
Jokaisessa on oma rooli päällä, mutta siellä kotona näkyy se todellinen sielun tyhjyys. Ja se kuka siellä kotona on, eli puoliso ja lapset, saavat sitten nähdä sen todellisen luonteen.
Perhesurmissa on havaittavissa yksi yhteinen piirre: jokaisen uutisoinnin yhteydessä haastatellaan puolituttuja naapureita, entisiä luokkatovereita tai harrastekavereita, ja jokainen sanoo: ei olisi siitä kiltistä ihmisestä ikinä uskonut.
Jo tämä kertoo siitä, ette emme oikeasti tunne keskuudessamme vaeltavia ihmisiä aidosti, vaan heidän luomansa roolin.
Narsisteista kiinnostutaan vain kun on itse joutunut sellaisen uhriksi, ja se häpeä ja syyllisyys mikä siitä itselle tulee, on valtava. Ei siitä kehtaa puhua ääneen, ei kertoa niistä älyttömyyksistä koska muiden reaktiot osoittavat, että olet tekemisissä persoonallisuushäiriöisen kanssa.
Oma exäni unohti välillä oman roolinsa päälle tullessaan töistä ja puhui ihan eri murretta mitä minulle, samoin puhelimeen vastatessaan otti aina roolin sen mukaan kenelle puhui.
Jatkuva häpäisyn pelko ja todellisen persoonan paljastuminen ajoi hänet hulluuden partaalle. Oli niin hurmaava kuin mies osaa olla, ja hurmasi poikkeuksellisella tavalla minunkin läheiseni. En ollut kuitenkaan niin vietävissä mitä hän oletti, ja tulin aika pian siihen lopputulokseen, että en kelvannut, koska en palvonut häntä tarpeeksi. Etsii edelleen Tinderistä uusia valloituksia.
Ja minä säälin häntä edelleen. Empatian tuskissani olen harkinnut jopa yhteyden ottamista ja kuulumisten kyselyä, mutta sitten muistan: juuri sääli ja hänen uskomaton kyky uhriutua oli juuri se asia, joka sai minut palaamaan hänen luokseen kerta toisensa jälkeen.
Sen jälkeen helvetti palasi takaisin ja hän ikään kuin rankaisi minua siitä, että olin niin tyhmä kun otin hänet aina takaisin. Siitä se halveksunta kumpusi.
Hyviä viestejä ollut, vaikkapa esimerkkeinä nämä kaksi edellistä.
Niille jotka ärsyyntyvät näistä mahdollisten diagnoosien pähkäilyistä: osaa meistä nyt vaan kiinnostaa ihmismieli. Vähintään jos jollakulla yksilöllä se tuntuu olevan poikkeuksellisen erikoinen. Osa ihmisistä on toki sitten sellaisia, että toteavat vaan että siinäpä outo kuspää, jättävät tyypin taakseen ja kävelevät matkoihinsa ja se siitä. Kukin tavallaan. Ei ole pakko pysähtyä miettimään, mutta kai sentään on lupa, ainakin jos asia painaa ja askarruttaa mieltä?
Kun siinä on sekin, että lukemalla vaikkapa juuri epävakaasta, narsistisesta, antisosiaalisesta ja psykopaattisesta persoonallisuushäiriöstä alkaa hahmottaa niitä keskeisiä teemoja, hahmottaa ne rakennuspalikat joista hankalat ja haitalliset ihmiset koostuu. Se on ihan hyödyllistä. Auttaa ymmärtämään muita ja omaa itseäänkin. Auttaa paranemaan ihmissuhteissa tulleista haavoista, ja auttaa havaitsemaan vaaran merkit jatkossa aikaisemmin.
Tottakai se on niin, että ammattilaiselta ei jokainen ikäväksi mielletty tyyppi mitään diagnoosia saisi. (Siltikin tyypin käytöksessä voi olla piirteitä narsistisesta häiriöstä) Ja sekin on totta, että aika harva oikeasti vaikea ihminen psykiatriseen arvioon koskaan päätykään - hänen uhrinsa kyllä sitäkin todennäköisemmin. Ammattilaisenkin melkein pitäis asua yhdessä pidemmän aikaa vaikka juurikin sellaisen narsistin kanssa, että narsistin todellinen luonne tulisi hänellekin ilmi.
Jos nämä pohdinnat ja ns. diagnosoinnit ärsyttää, ei kannata lukea. Meille uhreiksi joutuneille nämä ovat arvokasta vertaistukea.
Oliks tää tyyppi vielä komeakin? Tuntuu et nää narsistit yleensä on (sitähän toi käsittääkseni on...)