Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kumppanit alkavat aina ällöttää
04.01.2019 |
En tiedä mikä siinä on, mutta en ikinä elämäni aikana ole ollut suhteessa joka ei loppuisi siihen että kumppani alkaa ärsyttää ja ällöttää minua. Olen nyt 25 v ja näin on käynyt poikkeuksetta. Olen sellainen että ihastun todella helposti uusiin ihmisiin, mutta kun juttu alkaa käydä vakavemmaksi joka asia jota kumppani tekee ärsyttää ja ällöttää. Voi siis olla ihan vaikka puhe tyyli tai mikä tahansa. Ja alussa siis olen pitänyt näitä tyyppejä todella viehettävinä ja ollut rakastunut korvia myöten. Ja sitten käy näin. Saan hirveän ahdistuksen sitten vielä päälle ja joudun lopettamaan suhteen. Voiko tässä olla pohjalla jokin psyykkinen ongelma kuten, epävakaa persoonallisuushäiriö? Muuten kärsin myös ajoittaisesta masennuksesta ja ahdistuksesta joka ilmenee eri tavoin. Voisiko liittyä siihen sitten, en tiedä... Mitään diagnooseja minulla ei ole, tuon masentuneisuuden ja ahdistuksen olen vain itse ns "todennut". Mutta haluaisin tietää että onko kellään kokemusta vastaavasta? Siitä olen kuullut että kumppani alkaa ällöttämään ja ärsyttämään vuosien jälkeen mutta kun minulla jo kuukausien...
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Alkoi jo ällöttää ja ärsyttää ap:n kirjoitustaidottomuus.
pahoittelut, mun äidinkieli ei ole suomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuo loppui kun olin ikävuodet 27-34 rehellisesti sinkkuna, ja pidin vain hupiseuraa yllä sen minkä huvitti. Sitten eräänä iltana yökerhossa istuessani mietin että mitä vitttua mä täällä teen, ja seuraavana päivänä sanoin silloiselle, minuun hyvinkin ihastuneelle miehelle, jota sillä hetkellä pidin sänkyäni lämmittämässä, että mitäs jos alettaisiin olemaan oikeasti yhdessä, ja ihan tosissaan. Tuosta on nyt 4 vuotta aikaa, eikä ole miehen naama vielä alkanut ärsyttämään.
Tahdon tällä sanoa sitä, että minulla itselläni "naksahti" päässä tällä tavoin, ja tähän astisia suhteitani en voi enää edes suhteiski sanoa, sillä niin outoa on ajatella, että olen heidän kanssaan joskus ollut. Mieheni on muuten samanlainen, ja hänkään ei pidä edes 6v avioliittoaan oikeana suhteena, vaan ainoa oikea parisuhde molemmille on tämä tässä. Satuimme ihan vahingossa molemmat samoilla spekseillä tapaamaan ja tuntemaan toisemme juuri siinä hetkessä, kun molemmille sai kaikki muu riittää, ja oltiin yhtäkkiä ihan oikeasti valmiita pariutumaan. Sä olet ap vielä nuori. Älä enää ala seukkailemaan, kun tiedät miten siinä käy, eli herätyksesi ja kasvusi yksi osa on nyt suoritettu; huomaaminen.
Toivottavasti minullekin kävisi noin vielä joku päivä... :)
ap
Sama homma. .... mulla tuon lisäksi sellainen outo, mulle tuikitavallinen juttu, etten IKINÄ halunnut harrastaa seksiä ilman rintsikoita ja mielellään paitaa.
Vasta muutama vuosi sitten muistin jotain lapsuudestani. Olin ehkä 8-9v kun vuoden vanhempi veljeni hipelöi rintojani. Tämä veli oli meidän kaoottisessa perheessä mun paras kaveri. Siis nauroi ja ohimennen hipelöi, piti sitä leikkinä. Juoksin sitten karkuun veljeäni omassa kodissani.
Muistan, etten osannut ajatella mitään. Olin varmaan shokissa. Se oli vaan outoa, enkä ymmärtänyt yhtään. Eivät rintani olleet paljoa kehittyneet, jos ollenkaan. Pää oli ihan tyhjä. Meni jotenkin pohja siltä ystävyydeltä.
Mutta joo. Tollanen juttu. Että aina suhteissani kun ollaan oltu puol vuotta - vuosi yhdessä niin alkaa kosketus ällöttämään, etenkin rintojen kosketus. Se on raastavaa, koska rakkaus ei olisi loppu, mutta kun en halua enää seksiä, ollenkaan, en pusuja en mitään. Ja silloin päätän suhteen. Just siinä vaiheessa kun suhde syvenee oikeesti syväksi ystävyydeksi :(.
Luulin ennen, että kyllästyn vaan nopeasti. Mieleni oli painanut nuo muistot jonnekkin taa. ...pitäs varmaan käydä juttelemassa jonkun kanssa, ettei mahdollisessa uudessa suhteessa käy huonosti taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ootkin ihastunut vaan siihen tunteeseen, että oot ihastunut tai että toinen on ihastunut suhun. Sitten kun tunteet tasaantuu, tulee ällötys kun et oikeasti tykkää toisesta
Niin se varmaan onkin, mutta millon sitten tiedän kun oikeasti tykkään jostakin? Vai enkö tykkää kenestäkään.
ap
No mulle ei oo koskaan vielä käynyt niin että olisin oikeasti ihastunut kehenkään. Vain siihen tunteeseen. Oon 32. Kyllä sen siitä ainakin huomaan itse että oon aika passiivinen suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. .... mulla tuon lisäksi sellainen outo, mulle tuikitavallinen juttu, etten IKINÄ halunnut harrastaa seksiä ilman rintsikoita ja mielellään paitaa.
Vasta muutama vuosi sitten muistin jotain lapsuudestani. Olin ehkä 8-9v kun vuoden vanhempi veljeni hipelöi rintojani. Tämä veli oli meidän kaoottisessa perheessä mun paras kaveri. Siis nauroi ja ohimennen hipelöi, piti sitä leikkinä. Juoksin sitten karkuun veljeäni omassa kodissani.
Muistan, etten osannut ajatella mitään. Olin varmaan shokissa. Se oli vaan outoa, enkä ymmärtänyt yhtään. Eivät rintani olleet paljoa kehittyneet, jos ollenkaan. Pää oli ihan tyhjä. Meni jotenkin pohja siltä ystävyydeltä.Mutta joo. Tollanen juttu. Että aina suhteissani kun ollaan oltu puol vuotta - vuosi yhdessä niin alkaa kosketus ällöttämään, etenkin rintojen kosketus. Se on raastavaa, koska rakkaus ei olisi loppu, mutta kun en halua enää seksiä, ollenkaan, en pusuja en mitään. Ja silloin päätän suhteen. Just siinä vaiheessa kun suhde syvenee oikeesti syväksi ystävyydeksi :(.
Luulin ennen, että kyllästyn vaan nopeasti. Mieleni oli painanut nuo muistot jonnekkin taa. ...pitäs varmaan käydä juttelemassa jonkun kanssa, ettei mahdollisessa uudessa suhteessa käy huonosti taas.
Sitä hipelöintihommaa kesti noin puoli vuotta - vuoden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. .... mulla tuon lisäksi sellainen outo, mulle tuikitavallinen juttu, etten IKINÄ halunnut harrastaa seksiä ilman rintsikoita ja mielellään paitaa.
Vasta muutama vuosi sitten muistin jotain lapsuudestani. Olin ehkä 8-9v kun vuoden vanhempi veljeni hipelöi rintojani. Tämä veli oli meidän kaoottisessa perheessä mun paras kaveri. Siis nauroi ja ohimennen hipelöi, piti sitä leikkinä. Juoksin sitten karkuun veljeäni omassa kodissani.
Muistan, etten osannut ajatella mitään. Olin varmaan shokissa. Se oli vaan outoa, enkä ymmärtänyt yhtään. Eivät rintani olleet paljoa kehittyneet, jos ollenkaan. Pää oli ihan tyhjä. Meni jotenkin pohja siltä ystävyydeltä.Mutta joo. Tollanen juttu. Että aina suhteissani kun ollaan oltu puol vuotta - vuosi yhdessä niin alkaa kosketus ällöttämään, etenkin rintojen kosketus. Se on raastavaa, koska rakkaus ei olisi loppu, mutta kun en halua enää seksiä, ollenkaan, en pusuja en mitään. Ja silloin päätän suhteen. Just siinä vaiheessa kun suhde syvenee oikeesti syväksi ystävyydeksi :(.
Luulin ennen, että kyllästyn vaan nopeasti. Mieleni oli painanut nuo muistot jonnekkin taa. ...pitäs varmaan käydä juttelemassa jonkun kanssa, ettei mahdollisessa uudessa suhteessa käy huonosti taas.
Onpas todella outo yhteensattuma. Itse en ole ikinä halunnut olla ilman rintsikoita yhdenkään kumppanin edessä. Enkä ole sitä myös ollutkaan. Jokunen vuos sitten aloin muistelemaan mun lapsuutta ja tajusin yhden todella inhottavan jutun. Kun olin pieni niin joku n. 4 vuotta vanhempi naapurinpoika kävi meillä melko usein koska oli iso veljieni hyvä ystävä. No tämä naapurin poika tykkäsi pakottaa mut vessaan ja laittaa valot pois ja repäs housut alas. Tätä tapahtui siis useamman kerran. Olin ehk 6-7v sillon, pidin sitä vain leikkinä vaikkakin epämiellyttävänä. Enkä sillon todellakaan tajunnut koko asiaa enkä oikeastaan myöhemminkään kunnes tuli tämä muisto esiin. En tosin tiedä miten tämä liittyisi mun rintoihin mutta kun muistin nämä tapahtumat mun lapsuudesta tuli aika karmiva olo. Tuskin liittyy mihinkään mutta joo.
ap
Ongelmasi on pään tilavuuden ja aivojen tilavuuden välinen ristiriita, eli aivosi ovat liian isot pääkopallesi, näin pika-analyysina. Se sitten puolestaan aiheuttaa kaiken pienuuden, myös kumppanien mitättömyyden tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdelle tutulle kävi aina noin. Sitten kun hän selvitti ajatuksiaan ammattiauttajan kanssa, hän ymmärsikin pitävänsä samaa sukupuolta olevista. Nyt hän on ollut jo vuosia saman naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yhdelle tutulle kävi aina noin. Sitten kun hän selvitti ajatuksiaan ammattiauttajan kanssa, hän ymmärsikin pitävänsä samaa sukupuolta olevista. Nyt hän on ollut jo vuosia saman naisen kanssa.
Itse en ole kyllä koskaan viehättynyt naisista seksuaalisella tasolla mitenkään... enemmän veikkaisin jotain a- seksaalisuutta sitten tms mutta eikö sen sitten pitäis ilmetä niin että en edes ihastu? Noh en tiedä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tämä ole yleistä naisilla? Vaihdetaan miestä uuteen ja uuteen. Huonekalut ei pysy paikallaan ja tavarat vaihtuvat kotona tiuhaan. Kyllä se oma elämäkin sieltä alta löytyy kun on tuuliviiristä laakerit loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo?
Mahdollisesti, mutta miten sellasesta pääsee eroon? Onko se ylipäätään mahdollista
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo?
Mahdollisesti, mutta miten sellasesta pääsee eroon? Onko se ylipäätään mahdollista
ap
Siperia opettaa, jos opettaa. Exälle sattui onnettomuus ja muutakin elämää hankaloittavaa. Sen jälkeen ehdotti josko yritettäis uudestaan. Vuodet olivat vaan välissä saaneet mut kavahtamaan ajatusta.
Itse asiassa, tuon tiedostaminen on ensimmäinen askel.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo?
Mahdollisesti, mutta miten sellasesta pääsee eroon? Onko se ylipäätään mahdollista
ap
Siperia opettaa, jos opettaa. Exälle sattui onnettomuus ja muutakin elämää hankaloittavaa. Sen jälkeen ehdotti josko yritettäis uudestaan. Vuodet olivat vaan välissä saaneet mut kavahtamaan ajatusta.
Itse asiassa, tuon tiedostaminen on ensimmäinen askel.
Mutta jos kumppani olemuksellaan alkaa etoamaan ja seksuaalista vetovoimaa ei yksinkertaisesti ole, miten voin vain muuttaa ajatustapaa?
Mua ne ällöttää jo siinä vaiheessa kun ovat vasta kumppaniehdokkaita.
Eipä vedetä sitä masennusta ja terapiantarvetta joka rakoon.
llmiö johtuu siitä, ettei yksinkertaisesti ole vielä valmis (kypsä) parisuhteeseen.
On annettava ajan kulua ja oman persoonansa kypsyä rauhassa ajatukseen sitoutumiselle ja tunne-elämänsä kehittyä syvempään kiitymykseen toista ihmistä kohtaan.
Vaihtuvat ihastukset ovat pinnallisia ja kohde vaihtuu . Kaikkien kanssa ei tarvitse seurustella.
Ei kaikki ole tarkoitettu naimisiin. Silti sanotaan, ihmisen ei ole hyvä yksin. Kasa kissoja tai koira..? Chat.... täynnä yksinäisiä mukaseurustelevia ihmisiä.. IHMISET haluaa sekä,säästää että syödä kakun.
Alue: Aihe vapaa
Mulla tuo loppui kun olin ikävuodet 27-34 rehellisesti sinkkuna, ja pidin vain hupiseuraa yllä sen minkä huvitti. Sitten eräänä iltana yökerhossa istuessani mietin että mitä vitttua mä täällä teen, ja seuraavana päivänä sanoin silloiselle, minuun hyvinkin ihastuneelle miehelle, jota sillä hetkellä pidin sänkyäni lämmittämässä, että mitäs jos alettaisiin olemaan oikeasti yhdessä, ja ihan tosissaan. Tuosta on nyt 4 vuotta aikaa, eikä ole miehen naama vielä alkanut ärsyttämään.
Tahdon tällä sanoa sitä, että minulla itselläni "naksahti" päässä tällä tavoin, ja tähän astisia suhteitani en voi enää edes suhteiski sanoa, sillä niin outoa on ajatella, että olen heidän kanssaan joskus ollut. Mieheni on muuten samanlainen, ja hänkään ei pidä edes 6v avioliittoaan oikeana suhteena, vaan ainoa oikea parisuhde molemmille on tämä tässä. Satuimme ihan vahingossa molemmat samoilla spekseillä tapaamaan ja tuntemaan toisemme juuri siinä hetkessä, kun molemmille sai kaikki muu riittää, ja oltiin yhtäkkiä ihan oikeasti valmiita pariutumaan. Sä olet ap vielä nuori. Älä enää ala seukkailemaan, kun tiedät miten siinä käy, eli herätyksesi ja kasvusi yksi osa on nyt suoritettu; huomaaminen.