Tää ahdistus vie multa hengen

Vierailija kirjoitti:

Saikkua en halua ottaa.. se on viimeinen naula arkkuun. Terapia tuntuu turhalta ajatukselta kun oikeesti tälle ei ole mitään syytä ja kaiken pitäis olla hyvin.

No ei kuulosta olevan kaikki hyvin. Se, ettet vielä tiedä missä on vika, ei tarkoita ettei se voisi löytyä ja asia alkaa sitä kautta selviämään.

Haluat, ettei mikään muuttuisi, mutta kehosi on nyt täysin toista mieltä. Kyllä sun taitaa pitää sitä kuunnella. Tiedät itsekin, ette voi jatkaa samalla tavalla kun kirjoitat että "tää ahdistus vie multa hengen."

Ajattelitko joillakin lääkkeillä turruttaa ongelman pois tekemättä mitää muita muutoksia? tai selvittämättä mistä ahdistuksesi johtuu? En tiedä onnistuuko sellainen, tai onko se hyvä tie ratkoa tätä sun pulmaa. Mutta tietenkin sun pitää kuunnella itseäsi tässäkin asiassa.

Ei kaikki ole hyvin, jos sulla on jo aiemminkin ollut jotain paniikkioireilua. Ei ihmisen tarvitse olla joku raunio käydäkseen terapiassa. Sen yksi tavoite voi olla esimerkiksi esiintymistilanteiden parempi hallinta. Sehän olisi oleellista, jos se on osa työtäsi.

Rukoile Jeesukselta apua, Hän auttaa, kun pyydät sitä sydämen pohjastasi.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki ole hyvin, jos sulla on jo aiemminkin ollut jotain paniikkioireilua. Ei ihmisen tarvitse olla joku raunio käydäkseen terapiassa. Sen yksi tavoite voi olla esimerkiksi esiintymistilanteiden parempi hallinta. Sehän olisi oleellista, jos se on osa työtäsi.

Ei varsinaisesti ole osa työtäni.. ihan pieni raportti työyhteisö kesken päivänkulusta.. Ennen ole ollut mitään hankaluuksia olla niissä tilanteissa, jutella/kuunnella normaalisti. Seinä hyppäs jostakin eteen ja nyt se tuttu ja turvallinen tilanne tuntuu aivan karmealta

Minulla on ahdistuneisuushäiriö ollut jo lapsesta asti. Ei ainakaan minun tapauksessa koskaan parane. Itse olen sitä mieltä että pelottava kotielämä on tämän aiheuttanut.

Minullakin on rauhoittavaa lääkettä. Se auttaa kyllä vähän.

Tuo on tunnollisen ihmisen tauti, kuormittava stressi aiheuttaa. Päädyin itse sairaalaan koska en kuunnellut kehoani. Oli sitten "tosi mukavaa" heräillä teholta, ja kaikki tutkittiin ja kuvattiin muttei mitään löytynyt. Paitsi burn-out.

Panikoin, stressasin, jännitin, oksentelin, ripuloin noin 2 kk kunnes keho kuivui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos varaan esimerkiksi huomenna lääkärille ajan niin mahdankohan saada apua.. nopeasti?

Luin että monet lääkkeet vaikuttavat vasta monien viikkojen kulussa.. :(

Perkele kun on pitänyt pitkittää tätä tähän pisteeseen saakka. Tuntuu ihan mahdottomuudelta

Jos se sairasloma kuitenkin olisi se ensimmäinen joka purkaisi tilannetta. Varmaan se jo ensiavuksi helpottaa. Anna itsellesi aikaa. kuulostella itseäsi. Tee mukavia asioita joista pidät, että saat sressitasoja alas.

Pystytkö juttelemaan puolisosi kanssa asiasta? Kyllä ne vastaukset sieltä sitten ajan kanssa tulevat esiin.

Niihin lääkkeisiin en alkaisi liikaa nojaamaan. (Niissäkin on haittavaikutuksensa, hyvin yksilöllistä, kuinka sopivat. )

Oon ollut jo lomalla kohta toista viikkoa, työntänyt näitä ajatuksia pois.. mutta eihän ne mihinkään oo hävinnyt.. :(

Puolison kanssa puhutaan joka päivä, hän tukee ja haluaisi että aloittaisin lääkityksen jne..

Saikkuun ei vaan ole varaa.

Mitäs jos et enää koittaisi työntää niitä ajatuksia vain pois, vaan sen sijaan koittaisit kohdata ne? Ja kohdata tunteet, jotka myös nousevat pintaan. Niin niistä on mahdollista myös päästä eteenpäin ja ohi.

En tiiä onko tästä kommentista mitään apua, mutta kerron tarinani.

Yhdessä vaiheessa elämääni olin ihan hermoraunio. Se ahdistus oli niin kovaa, että normaalijutut tuntui pinnistelyltä. Korvissa tinnitti, kun olin varmaan purrut leukalihakset kipeiksi. Opintojen suhteen vaatimukset oli niin korkeat, että se ahdisti (yliopisto). Tulevaisuus pelotti. Tää eskaloitui siihen, etten enää päässyt ovesta ulos ilman opamoxia.

Muutin muualle ja pääsin kivaan työpaikkaan. Ensimmäisinä päivinä tärisin vessassa ja otin opamoxin murusia, kun ahdistus oli niin kova. Mutta vähitellen se hälveni ja enää nuo ajat on kaukainen muisto vain (jota en niin mielelläni ajattele).

Tässä juttuja, jotka ehkä vaikutti:

Lopetin pakonomaisen urheilun, lepään enemmän ja syön normaalisti. (Sun jutussa pisti silmään tuo, ettet aamulla syö ja silloin myös ahdistaa - voisitko reagoida alhaiseen verensokeriin?) Työ, jossa tunnen olevani hyvä ja turvallinen työyhteisö (tuntui, että olisin voinut kertoa pomoille mun ahdistuneisuudesta jos isompi kohtaus olisi tullut). Aloitin myös mirtazapin-lääkityksen pienillä annoksilla, sitä ennen oli essitalopram joka poisti kyllä epätodellisuudentunteen, muttei rauhoittanut. Rauhoittavia en ole käyttänyt vuosiin enää.

Tsemppiä, tuo on aivan helvetillinen olotila kun ei tiedä loppuuko se ikinä. Terapiaa mäkin suosittelen, jos ei kotikonstit auta.

Äläkä mitään mielialalääkkeitä ota vaikka niitä tullaan tyrkyttämään kurkkukivusta selkäkipuun ja vatsaoireista paniikkikohtauksiin, ne pahentaa vaan ahdistusoireita ja paniikkikohtauksia. Minä sain sen lisäksi ssri-kokeilusta myrkytyksen ja hermostovaurion ja joudun elämään tämän hermoston ja sydämentykytysten kanssa lopun elämääni.

Bentsot pahimpaan oloon ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko verikokeita otettu? Verensokeri, kilpirauhanen, kortisoli? Mulla oli aikanaan kilpirauhasen tulehdus ja se aiheutti hirveitä olotiloja.

On otettu just hiljattain, kaikki arvot oli kunnossa.

Montakohan tuhatta laboratoriotutkimista löytyy. Ei kai niitä kaikkia ole otettu?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki alkoi pari kuukautta sitten.. töihin meno alkoi ahdistaa, just pari tuntia ennen lähtöä. Vatsa veti kuralle, päässä humisi, sydän hakkasi jne.. Töihin päästessä paniikki eskaloitui, tuntui siltä että pyörryn ja/tai paskon alleni. Muutamia kertoja jouduin poistumaan raportilta vessaan, käytävään yms..

Tää on ihan helvettiä.

Olen saanut joskus aiemminkin paniikkikohtauksia, lähinnä esintyymistilanteissa.. niistä jäänyt propralia ja opamoxia tallelle.

Propralia otan lähes joka päivä, opamoxit (muutama kpl) söin jo.. Ne auttoivat vähän mutteivat täysin.

Nyt olen lomalla ja paluu töihin taas ensiviikolla. Pelkkä ajatuskin hirvittää ja mieluummin tekisin ihan mitä vaan muuta. :(

Hauskintahan tässä on se seikka, ettei mun elämässä oo mikään muuttunut. Työ on sama, vakaa ja oikeasti mielekästäkin. Parisuhde onnellinen.. En yksinkertaisesti keksi missä vika on.

Ruoskin tästä käytöksestäni ja heikkoudesta itseäni melkoisasti, oonhan jo aikuinen ihminen mutta silti nysveröin, syyttä suotta.

Kaipa tää oli joku avautuminen. Neuvot, haukut, vertaistuet tervetulleita.

Itselläni reagoi täysin mielestä hävinnyt lapsuuden vakava trauma noin. Terapia pelasti oikeesti mun elämän.

Ajatuksena sairasloma ihan rehellisesti sanottuna olisi varmaankin helpotus. Hoitaisin itseni lääkkeillä ja/tai terapialla kuntoon..

MUTTA.

Pitkällä tähtäimellä ei..

Saikku > sopimustani ei jatketa > työttömyys > taloudellinen romahdus > muutto pois omasta kodista > totaalinen henkinen vajoaminen

Ei helvetti

Vierailija kirjoitti:

Äläkä mitään mielialalääkkeitä ota vaikka niitä tullaan tyrkyttämään kurkkukivusta selkäkipuun ja vatsaoireista paniikkikohtauksiin, ne pahentaa vaan ahdistusoireita ja paniikkikohtauksia. Minä sain sen lisäksi ssri-kokeilusta myrkytyksen ja hermostovaurion ja joudun elämään tämän hermoston ja sydämentykytysten kanssa lopun elämääni.

Bentsot pahimpaan oloon ok.

Tämä perustuu mihin? I call BS.

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksena sairasloma ihan rehellisesti sanottuna olisi varmaankin helpotus. Hoitaisin itseni lääkkeillä ja/tai terapialla kuntoon..

MUTTA.

Pitkällä tähtäimellä ei..

Saikku > sopimustani ei jatketa > työttömyys > taloudellinen romahdus > muutto pois omasta kodista > totaalinen henkinen vajoaminen

Ei helvetti

Mäkin luulin, et se menisi juuri noin, mutta ei se mennyt. Jouduin peräti kahdesti pitkälle sairauslomalle. Nyt takaisin töissä ja ylennyksen saaneena! On viisautta pitää huolta itsestään. Ja se terapia ...ja rukous.

Kisuttelija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äläkä mitään mielialalääkkeitä ota vaikka niitä tullaan tyrkyttämään kurkkukivusta selkäkipuun ja vatsaoireista paniikkikohtauksiin, ne pahentaa vaan ahdistusoireita ja paniikkikohtauksia. Minä sain sen lisäksi ssri-kokeilusta myrkytyksen ja hermostovaurion ja joudun elämään tämän hermoston ja sydämentykytysten kanssa lopun elämääni.

Bentsot pahimpaan oloon ok.

Tämä perustuu mihin? I call BS.

Mua kiinnostaa kans, miten kokeilusta voi tulla hermostovaurio?

Bentsot on hyvä hätävara, mutta ei niitä päivittäin voi loputtomasti syödä. Tai no voi, jos ei haittaa että annostus nousee pilviin ja/tai että on ihan hirveä ressi koko ajan, että määrätäänköhän niitä nyt ja kuinka paljon.

UP

XD

UP

Tilanteesi kuulostaa todella rankalta. Varaa aika lääkäriin, tuolla menolla hajotat itseäsi vain lisää.

Ymmärrän huolesi töiden jatkumisen suhteen. Olet siis määräaikaisella sopimuksella. On mahdollista, että sairausloma vaikuttaa, mutta mahdollisesti ei vaikuta. Oikeasti et voi tietää sitä etukäteen. On riski, että jos et hae apua itsellesi ja tilanne jatkuu samanlaisena, et pystyisi töihin vaukka saisit vakituisen työn tuplapalkalla.

UP