Millä jaksatte tauotta vauvan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vähän jäävi ehkä kommentoimaan, koska minusta vauva-aika oli elämän parasta aikaa. Väsyneitä toki oltiin, mutta hormonit auttoivat.

Jos jonkun vinkin yritän antaa, niin yritä pysähtyä nauttimaan. Unohda että on tylsää ja tympeää ja koita löytää ilo siitä pysähtyneisyydestä. Se on tavallaan aika ainutlaatuinen ajanjakso. Suorittaa ehtii myöhemmin. Uppoudu vauvakuplaan.

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Tsemppiä.

Ei OLE mitään vauvakuplaa jos lapsi vie mehut, tätä ei helppojen vaivojen äidit/isät TAJUA!

Vauvani nukkui max 10 min pienenä yksinään vaunuissa tai kopassa taikka pinnasängyssä. Kaiken muun ajan viihtyi tai nukkui sylissä. Jos olin vieressä sängyllä niin nukkui 2h putkeen, kun poistuin niin heräsi 10 kuluessa. Yöllä heräsi2-3 h välein. Pahimmillaan heräsi 1h välein. Nyt kaksivuotiaana nukkuu yhden yön viikossa heräämättä. Oli yksi kuulausi että nukkui jo yli puolet öistä, mutta nyt tulee poskihampaat joten yöt huononi taas.

Minulla on ollut kaksi pätkissä nukkuvaa vauvaa, vuorokaudet ympäri ihan max tunnin unia. Väitän silti, että kun hyväksyy ajatuksen siitä, että nyt maailmaan mahtuu vain vauva, on mahdOllista siinä sumussakin löytää tasapaino. Olennaista itselle oli vaikka väkisin ajatella vain myönteisiä asioita vauvasta. Ei "miksei tuo ikinä nuku, voi kun joku veisi sen pois", vaikka se tunnetila päällimmäinen monesti olikin. Toistelin mielessä "minulla on maailman ihanin vauva, olen etuoikeutettu kun sain näin ihanan vauvan" tms. Positiiviset ajatukset ruokkivat positiivista kierrettä. Surkea kurjuudessa vellominen taas surkeaa mieltä.

En yhtään silti vähättele, kuinka raskasta on, kun vauva ei nuku. Silti ap pyysi selviytymisvinkkejä.

Minua ärsyttää tuo vauvakuplahokeminen. Kun oikeasti on zombi ja miettii vain miten selviää päivästä. Ja kun tuntuu kuin hukkuisi siihen nukkumattomuuteen. Parhaimmillani mietin että voi kun kuolisin jotta saisin levätä.

Ei siinä tilanteessa mikään positiivinen ajattelu auta jos tarvitsee unta.

Selvisin vauvavuodesta elossa koska pystyin nukahtamaan heti kun vauva nukahti, myös päivällä, hän myös nukkui yöt vieressäni jotta sain mahdollisimman paljon lepoa.

Lisäksi kun 8 kk oli vielä läpi yön syömistä ja heräilyä, tein unikoulun. Eli syöminen lopetettiin. Huusi tunnin sylissäni ensimmäisenä yönä kun ei saanut maitoa. Pidin kuulosuojaimia, jotta pysyin tiukkana toisen huudolle.

Seuraava herääminen oli 30 min. jne Yöunet parani siten että heräsi enää 1-2 kertaa yössä.

Mutta edelleen kaksivuotiaana herää ainakin yhden kerran yössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vähän jäävi ehkä kommentoimaan, koska minusta vauva-aika oli elämän parasta aikaa. Väsyneitä toki oltiin, mutta hormonit auttoivat.

Jos jonkun vinkin yritän antaa, niin yritä pysähtyä nauttimaan. Unohda että on tylsää ja tympeää ja koita löytää ilo siitä pysähtyneisyydestä. Se on tavallaan aika ainutlaatuinen ajanjakso. Suorittaa ehtii myöhemmin. Uppoudu vauvakuplaan.

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Tsemppiä.

Ei OLE mitään vauvakuplaa jos lapsi vie mehut, tätä ei helppojen vaivojen äidit/isät TAJUA!

Vauvani nukkui max 10 min pienenä yksinään vaunuissa tai kopassa taikka pinnasängyssä. Kaiken muun ajan viihtyi tai nukkui sylissä. Jos olin vieressä sängyllä niin nukkui 2h putkeen, kun poistuin niin heräsi 10 kuluessa. Yöllä heräsi2-3 h välein. Pahimmillaan heräsi 1h välein. Nyt kaksivuotiaana nukkuu yhden yön viikossa heräämättä. Oli yksi kuulausi että nukkui jo yli puolet öistä, mutta nyt tulee poskihampaat joten yöt huononi taas.

Minulla on ollut kaksi pätkissä nukkuvaa vauvaa, vuorokaudet ympäri ihan max tunnin unia. Väitän silti, että kun hyväksyy ajatuksen siitä, että nyt maailmaan mahtuu vain vauva, on mahdOllista siinä sumussakin löytää tasapaino. Olennaista itselle oli vaikka väkisin ajatella vain myönteisiä asioita vauvasta. Ei "miksei tuo ikinä nuku, voi kun joku veisi sen pois", vaikka se tunnetila päällimmäinen monesti olikin. Toistelin mielessä "minulla on maailman ihanin vauva, olen etuoikeutettu kun sain näin ihanan vauvan" tms. Positiiviset ajatukset ruokkivat positiivista kierrettä. Surkea kurjuudessa vellominen taas surkeaa mieltä.

En yhtään silti vähättele, kuinka raskasta on, kun vauva ei nuku. Silti ap pyysi selviytymisvinkkejä.

Minua ärsyttää tuo vauvakuplahokeminen. Kun oikeasti on zombi ja miettii vain miten selviää päivästä. Ja kun tuntuu kuin hukkuisi siihen nukkumattomuuteen. Parhaimmillani mietin että voi kun kuolisin jotta saisin levätä.

Ei siinä tilanteessa mikään positiivinen ajattelu auta jos tarvitsee unta.

Selvisin vauvavuodesta elossa koska pystyin nukahtamaan heti kun vauva nukahti, myös päivällä, hän myös nukkui yöt vieressäni jotta sain mahdollisimman paljon lepoa.

Lisäksi kun 8 kk oli vielä läpi yön syömistä ja heräilyä, tein unikoulun. Eli syöminen lopetettiin. Huusi tunnin sylissäni ensimmäisenä yönä kun ei saanut maitoa. Pidin kuulosuojaimia, jotta pysyin tiukkana toisen huudolle.

Seuraava herääminen oli 30 min. jne Yöunet parani siten että heräsi enää 1-2 kertaa yössä.

Mutta edelleen kaksivuotiaana herää ainakin yhden kerran yössä.

Niin me olemme kaikki erilaisia. Itseä taas positiivinen ajattelu auttaa, koska jos antaa synkkyyden valua holtittomasti, on sekä väsynyt että tolkuttoman surullinen olo. Itsekin muistan kyllä näitä päiviä, kun vaan toivoi että salama iskisi päähän tms, jotta pääsisi vaan autuaaseen tiedottomaan tilaan.

Meillä kaksi pienellä ikäerolla ja toinen hyvin allerginen ja nukkui ensimmäiset 3v vain pätkissä.

Selvittiin, kun isä on ollut lapsen syntymästä alkaen tasavertainen vanhempi.

Ja jo lasten odotusaikana isovanhemmat olivat osa tulevan lapsen elämää, joka tietenkin vaati meiltä vanhemmilta työtä ja joustoa.

Vanhempani asuvat kauempana ja mutta auttavat ja vierailevat kun ehtivät töiltään.

Miehen vanhemmista on ollut suuri apu, kun vierailevat luonamme,saatamme molemmat vanhemmat ottaa 1-3h päikkärit, kun isovanhemmat hoitavat lapsia.

Ja ap.lle, kannattaa vaalia ja rakentaa niitä tukiverkostaja ja ihmissuhteita mahdollisimman paljon ja luottaa siihen, että muutkin osaavat hoitaa lasta ja ajattelevat lapsen parasta, eikä pelkästään äiti, joka vaikuttaa jaksamiseen. Ja nuo pitäisi hoitaa jo ennen lapsen syntymää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi pienellä ikäerolla ja toinen hyvin allerginen ja nukkui ensimmäiset 3v vain pätkissä.

Selvittiin, kun isä on ollut lapsen syntymästä alkaen tasavertainen vanhempi.

Ja jo lasten odotusaikana isovanhemmat olivat osa tulevan lapsen elämää, joka tietenkin vaati meiltä vanhemmilta työtä ja joustoa.

Vanhempani asuvat kauempana ja mutta auttavat ja vierailevat kun ehtivät töiltään.

Miehen vanhemmista on ollut suuri apu, kun vierailevat luonamme,saatamme molemmat vanhemmat ottaa 1-3h päikkärit, kun isovanhemmat hoitavat lapsia.

Ja ap.lle, kannattaa vaalia ja rakentaa niitä tukiverkostaja ja ihmissuhteita mahdollisimman paljon ja luottaa siihen, että muutkin osaavat hoitaa lasta ja ajattelevat lapsen parasta, eikä pelkästään äiti, joka vaikuttaa jaksamiseen. Ja nuo pitäisi hoitaa jo ennen lapsen syntymää.

Anteeksi purkaukseni kohdistuu nyt sinänsä ihan fiksuun viestiisi, mutta pakko avautua kun raivostuttaa tuo tukiverkostojankkaus. Meidän tukiverkostosta kuoli yksi pari vuotta ennen raskauttani (äitini) ja yksi ennen vauvamme syntymää (miehen äiti) ja sairastui ja meni sairauden vuoksi huonoon kuntoon yksi (miehen isä). Mies on ainoa lapsi ja minun siskolla on kolme lasta, siskoni on kyllä tukiverkostoamme joo mutta ei paljon kolmen oman pienen lapsen ohessa pysty meitä vauvan kanssa auttamaan. Että kyllä minä vaalin tukiverkostoja minkä ehdin mutta kun ne kuolee alta.