Lue keskustelun säännöt.
Vastatkaapa ajatuksen kanssa; tekeekö raha onnelliseksi?
01.01.2019 |
Minulla ja puolisollani oli vaihe jolloin olimme erittäin hyvätuloisia. Mieheni teki tuolloin reissuhommia ihan ok-palkkaista päivätyötä. Meillä oli rahaa matkustella ja ostaa ostaa ostaa. Ostimme vaatteita, huonekaluja..vaihdoimme autoakin tuon tuosta. Mutta olimmeko onnellisia? Kai..mutta ihan normaalilla tavalla. Kun esikoisemme syntyi, hän oppi matkustelun taidot ja hänelle ulkona syöminen ja hotellireissut oli tavallisia. Minua alkoi tämä vähän jopa ärsyttää, koska olen itse kasvanut maalla ja saanut hyvin maanläheisen kasvatuksen.
Sitten tuli kuvioon toinenkin lapsi ja jäin pitkälle hoitovapaalle. Kävimme miehen kanssa syvällisiä arvokeskuteluita. Lopultu mieheni vaihtoi työpaikkaa ja tulot romahtivat täysin. Elimme minun hoitovapaan aikana todella "köyhästi", koska lyhensimme miehen 2500€ kuukausipalkasta taloamme.
Mutta se olimmeko ennen onnellisempia...enpä usko. Nyt olemme tiiviisti illat yhdessä koko perhe kun mieskin on kotona. Emme enää matkustele ja ostamme vain tarpeeseen. Olo on kevyt ja puhtoinen. Lapset rakastavat yhteisiä metsäretkiä ja kaikkea mitä keksitäänkin touhuta.
Eli minun mielestäni raha ei tee onnelliseksi, vaan tuo lisää stressiä perheeseen. Toki köyhyyskään ei ole onnentae, mutta sellainen peruselämän takaava elämä on parasta.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
On muuten tutkittu: raha lisää onnea aina siihen asti kunnes tulot 20 000€/vuosi. Tämän jälkeen ei lisää onnellisuutta.
40 000e oli raja. Yli 60 000 jälkeen onnellisuus laski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli olitte onnellisia ennen ja nyt. Nyt vain elätte sellaista elämää, joka on enemmän juuri sinun makuusi. Eihän rahalla ollut tuossa varsinaisesti mitään tekemistä.
Itse näen aina punaista, kun joku vähättelee rahan merkitystä. Olen ollut niin köyhä, että olin usein nälissäni. Se opettaa arvostamaan rahaa. Sen tiedän, että nälkäisenä ihminen ei ole onnellinen. Eikä silloin kun tekee kolmea työtä saadakseen edes jotain säästöön. En kyllä ollut erityisen onnetonkaan, mutta ei se mukavaa aikaa ollut.
Eli kyllä. Raha voi tehdä onnelliseksi. Tai pikemminkin rahattomuus voi tehdä onnettomaksi.
Haluaisin muuten huutaa joka kerta kun joku omassa talossa asuva ja omalla autolla ajeleva ihminen sanoo, että raha ei ole hänelle tärkeää.
Se nyt on ihan eri asia että raha tekee onnelliseksi kuin että köyhyys tai nälkä onnettomaksi. Jos joku lyö sua vasaralla jalkaan niin se jurppii mutta jos ei lyö niin ei siitä yleensä euforiassa hihkuta, vaan se on se lähtöoletus, normaalitila. Niin kuin kohtuullinen toimeentulo useimmille. Toki joku, jonka jalkaan on lyöty vasaralla harva se päivä, voi tulla onnelliseksi jos se loppuu.
Miksi se olisi eri asia?
Raha on se joka estää olemasta köyhä. Nyky-yhteiskunnassa vain se omakotitalo on lähtöoletus, joten sellaisetkin jotka asuvat omassa talossa väittävät että raha ei heille merkitse. Vaikka se talo on oikeasti todella kallis eikä mikään itsestäänselvyys. Se vain unohtuu monilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys. Köyhinä aikoinani olin nuori ja vapaa, ja se enemmän kuin tasapainotti tätä keski-iän vaurautta. Nykyaikana on kuitenkin tarjolla lähes itsestäänselvästi ihan kaikille monia sellaisia käsittämättömiä ylellisyyksiä joista silloin kuin olin nuori ei osattu haaveillakaan tai jotka eivät olleet itsestäänselvyyksiä. En usko että Suomessa voisin enää ikinä suistua sellaiseen köyhyyteen että ei olisi nettiä ja suihkua ja mahdollisuutta koneelliseen pyykinpesuun. Eli siihen tuntemaani köyhyyteen ei ole edes paluuta. Joskus kyllä mietin että miksi ihmeessä viitsin käydä töissä!
Varmaan jotta sinun ei tarvitse asua 10 neliön soluhuoneessa vieraiden ihmisten kanssa?
Minkälainen tapahtumaketju voisi viedä keski-ikäisen asumaan 10 neliön soluhuoneeseen vieraiden ihmisten kanssa?
No vaikka oma talo tuhoutuu vaikka homeeseen eikä vakuutus korvaa, sitten ihminen sairastuu syöpään, menettää työpaikkansa, päätyy työttömäksi, ei saa työttömyyden vuoksi yksityiseltä asuntoa ja kaupungin vuokrayksiöihin pitkät jonot ja ne liian kalliita, kun kaikki rahat menneet talovelan maksuun. Hyvätuloiset ystävät tietty hylänneet jo kun työt loppui, ne ketkä jäi syöpäuutisen jälkeen jäljelle, joten heidänkään nurkkiin ei mahdu.
Tuossa oli aika paljon muitakin vastoinkäymisiä kuin pelkkä työnteon lopettaminen. Jos joutuisin vielä 10 neliön soluhuoneeseen (olen asunut sellaisessa) ja olosuhteet olisivat samat kuin ennen vanhaan, eli kuusi henkeä jakaa yhtä pientä jääkaappia keittiössä, hommaisin varmaan huoneeseeni oman jääkaapin.
Onko tämä 10 neliön soluasuminen oma kokemuksesi? Käsittääkseni opiskelijätkaan eivät nykyisin asu tuollaisissa minihuoneiden soluissa, joten outoa jos aikuiset syöpäsairaat eivät saa yksiötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan rahan avulla tehtyä elämästä enemmän toivomani kaltaista- esim. syödä ulkona ja lukea kirjoja- joten sikäli kyllä tekee onnelliseksi, välillisesti.
Nykyajan ilmiö sinänsä että joku ajattelee että kirjojen lukemiseen tarvitaan rahaa. Kirjastoon laahautuminen ja/tai kirjastokortin hankkimeinen nettikirjojen lukemiseen taitaa olla liian vaivalloista.
Oih, et ilmeisesti tunne todellisia kirjafriikkejä niin kuin minä. Kirjastosta ei saa kaikkia kirjoja, joita luen ja vaikka saisikin, en ala odottaa niitä montaa kuukautta, pahimmillaan varausjonot ovat pitkiä. Ja tosiaan raha tuo minulle myös aikaa lukea.
Voin vakuuttaa että se, että joutuu joskus odottamaan kirjaa ei tee ihmistä onnettomaksi. Helppo mulle-kaikki-heti elämä tekee ihmisistä vähän vammaisia sen suhteen, että he kuvittelevat että kysymys on enemmästä kuin on-se-ihan-kiva -tason asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan rahan avulla tehtyä elämästä enemmän toivomani kaltaista- esim. syödä ulkona ja lukea kirjoja- joten sikäli kyllä tekee onnelliseksi, välillisesti.
Nykyajan ilmiö sinänsä että joku ajattelee että kirjojen lukemiseen tarvitaan rahaa. Kirjastoon laahautuminen ja/tai kirjastokortin hankkimeinen nettikirjojen lukemiseen taitaa olla liian vaivalloista.
Oih, et ilmeisesti tunne todellisia kirjafriikkejä niin kuin minä. Kirjastosta ei saa kaikkia kirjoja, joita luen ja vaikka saisikin, en ala odottaa niitä montaa kuukautta, pahimmillaan varausjonot ovat pitkiä. Ja tosiaan raha tuo minulle myös aikaa lukea.
Voin vakuuttaa että se, että joutuu joskus odottamaan kirjaa ei tee ihmistä onnettomaksi. Helppo mulle-kaikki-heti elämä tekee ihmisistä vähän vammaisia sen suhteen, että he kuvittelevat että kysymys on enemmästä kuin on-se-ihan-kiva -tason asiasta.
Ja lisätään vielä edelliseen että ostan 90% lukemistani kirjoista. Koska olen laiska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan rahan avulla tehtyä elämästä enemmän toivomani kaltaista- esim. syödä ulkona ja lukea kirjoja- joten sikäli kyllä tekee onnelliseksi, välillisesti.
Nykyajan ilmiö sinänsä että joku ajattelee että kirjojen lukemiseen tarvitaan rahaa. Kirjastoon laahautuminen ja/tai kirjastokortin hankkimeinen nettikirjojen lukemiseen taitaa olla liian vaivalloista.
Oih, et ilmeisesti tunne todellisia kirjafriikkejä niin kuin minä. Kirjastosta ei saa kaikkia kirjoja, joita luen ja vaikka saisikin, en ala odottaa niitä montaa kuukautta, pahimmillaan varausjonot ovat pitkiä. Ja tosiaan raha tuo minulle myös aikaa lukea.
Voin vakuuttaa että se, että joutuu joskus odottamaan kirjaa ei tee ihmistä onnettomaksi. Helppo mulle-kaikki-heti elämä tekee ihmisistä vähän vammaisia sen suhteen, että he kuvittelevat että kysymys on enemmästä kuin on-se-ihan-kiva -tason asiasta.
Joo, minulle lukeminen ja kirjat ovat elämän top 3 tärkeimmissä asioissa ja saan toki rahojani niihin käyttää, en aio siitä syyllistyä jonkun av-mamman mielipiteen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys. Köyhinä aikoinani olin nuori ja vapaa, ja se enemmän kuin tasapainotti tätä keski-iän vaurautta. Nykyaikana on kuitenkin tarjolla lähes itsestäänselvästi ihan kaikille monia sellaisia käsittämättömiä ylellisyyksiä joista silloin kuin olin nuori ei osattu haaveillakaan tai jotka eivät olleet itsestäänselvyyksiä. En usko että Suomessa voisin enää ikinä suistua sellaiseen köyhyyteen että ei olisi nettiä ja suihkua ja mahdollisuutta koneelliseen pyykinpesuun. Eli siihen tuntemaani köyhyyteen ei ole edes paluuta. Joskus kyllä mietin että miksi ihmeessä viitsin käydä töissä!
Varmaan jotta sinun ei tarvitse asua 10 neliön soluhuoneessa vieraiden ihmisten kanssa?
Minkälainen tapahtumaketju voisi viedä keski-ikäisen asumaan 10 neliön soluhuoneeseen vieraiden ihmisten kanssa?
No vaikka oma talo tuhoutuu vaikka homeeseen eikä vakuutus korvaa, sitten ihminen sairastuu syöpään, menettää työpaikkansa, päätyy työttömäksi, ei saa työttömyyden vuoksi yksityiseltä asuntoa ja kaupungin vuokrayksiöihin pitkät jonot ja ne liian kalliita, kun kaikki rahat menneet talovelan maksuun. Hyvätuloiset ystävät tietty hylänneet jo kun työt loppui, ne ketkä jäi syöpäuutisen jälkeen jäljelle, joten heidänkään nurkkiin ei mahdu.
Tuossa oli aika paljon muitakin vastoinkäymisiä kuin pelkkä työnteon lopettaminen. Jos joutuisin vielä 10 neliön soluhuoneeseen (olen asunut sellaisessa) ja olosuhteet olisivat samat kuin ennen vanhaan, eli kuusi henkeä jakaa yhtä pientä jääkaappia keittiössä, hommaisin varmaan huoneeseeni oman jääkaapin.
Onko tämä 10 neliön soluasuminen oma kokemuksesi? Käsittääkseni opiskelijätkaan eivät nykyisin asu tuollaisissa minihuoneiden soluissa, joten outoa jos aikuiset syöpäsairaat eivät saa yksiötä.
Kyllä, keski-ikäisenä köyhänä opiskelijana asuin solussa itseä 15 v nuorempien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys. Köyhinä aikoinani olin nuori ja vapaa, ja se enemmän kuin tasapainotti tätä keski-iän vaurautta. Nykyaikana on kuitenkin tarjolla lähes itsestäänselvästi ihan kaikille monia sellaisia käsittämättömiä ylellisyyksiä joista silloin kuin olin nuori ei osattu haaveillakaan tai jotka eivät olleet itsestäänselvyyksiä. En usko että Suomessa voisin enää ikinä suistua sellaiseen köyhyyteen että ei olisi nettiä ja suihkua ja mahdollisuutta koneelliseen pyykinpesuun. Eli siihen tuntemaani köyhyyteen ei ole edes paluuta. Joskus kyllä mietin että miksi ihmeessä viitsin käydä töissä!
Varmaan jotta sinun ei tarvitse asua 10 neliön soluhuoneessa vieraiden ihmisten kanssa?
Minkälainen tapahtumaketju voisi viedä keski-ikäisen asumaan 10 neliön soluhuoneeseen vieraiden ihmisten kanssa?
No vaikka oma talo tuhoutuu vaikka homeeseen eikä vakuutus korvaa, sitten ihminen sairastuu syöpään, menettää työpaikkansa, päätyy työttömäksi, ei saa työttömyyden vuoksi yksityiseltä asuntoa ja kaupungin vuokrayksiöihin pitkät jonot ja ne liian kalliita, kun kaikki rahat menneet talovelan maksuun. Hyvätuloiset ystävät tietty hylänneet jo kun työt loppui, ne ketkä jäi syöpäuutisen jälkeen jäljelle, joten heidänkään nurkkiin ei mahdu.
Tuossa oli aika paljon muitakin vastoinkäymisiä kuin pelkkä työnteon lopettaminen. Jos joutuisin vielä 10 neliön soluhuoneeseen (olen asunut sellaisessa) ja olosuhteet olisivat samat kuin ennen vanhaan, eli kuusi henkeä jakaa yhtä pientä jääkaappia keittiössä, hommaisin varmaan huoneeseeni oman jääkaapin.
Onko tämä 10 neliön soluasuminen oma kokemuksesi? Käsittääkseni opiskelijätkaan eivät nykyisin asu tuollaisissa minihuoneiden soluissa, joten outoa jos aikuiset syöpäsairaat eivät saa yksiötä.
Kyllä, keski-ikäisenä köyhänä opiskelijana asuin solussa itseä 15 v nuorempien kanssa.
Tällä vuosikymmenellä. Vuokra 300 e.
Vierailija kirjoitti:
Raha tekee onnelliseksi: kaikki on mahdollista ja helppoa. Kun joku hajoaa, ostetaan uusi. Kun pitää päästä lääkäriin niin sen kuin varaa ajan yksityiseltä. Kun haluaa lomalle niin lähtee, kun haluaa uuden katumaasturin tai avoauton niin senkuin ostaa. Kun haluaa tuoreita vihanneksia tai vähärasvaista lihaa niin senkuin ostaa hinnasta välittämättä. Kun haluaa kuntosalille niin senkuin lähtee.
Kun ei ole huolia niin nukkuu hyvin.
Kaikesta tuosta tulee hyvinvoinnin kierre elämään.
Tämä. Paremmin en olisi voinut itse sanoa. Olen elänyt köyhyydessä, ja nyt olemme miehen kanssa molemmat suurituloisia. Olen nyt paljon onnellisempi, rahasta ei koskaan riidellä koska ei ole mitään tarvetta. Voimme ostaa uuden telkun jos vanha hajoaa, voimme lähteä ex tempore lomalle yms. Raha ei lisää onnea tietyn summan jälkeen, mutta jos sitä ei ole ja kaikesta joutuu tinkimään, kyllä se onnettomaksi tekee. Joka muuta väittää, ei ole elänyt hyvin pienillä tuloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymys. Köyhinä aikoinani olin nuori ja vapaa, ja se enemmän kuin tasapainotti tätä keski-iän vaurautta. Nykyaikana on kuitenkin tarjolla lähes itsestäänselvästi ihan kaikille monia sellaisia käsittämättömiä ylellisyyksiä joista silloin kuin olin nuori ei osattu haaveillakaan tai jotka eivät olleet itsestäänselvyyksiä. En usko että Suomessa voisin enää ikinä suistua sellaiseen köyhyyteen että ei olisi nettiä ja suihkua ja mahdollisuutta koneelliseen pyykinpesuun. Eli siihen tuntemaani köyhyyteen ei ole edes paluuta. Joskus kyllä mietin että miksi ihmeessä viitsin käydä töissä!
Varmaan jotta sinun ei tarvitse asua 10 neliön soluhuoneessa vieraiden ihmisten kanssa?
Minkälainen tapahtumaketju voisi viedä keski-ikäisen asumaan 10 neliön soluhuoneeseen vieraiden ihmisten kanssa?
No vaikka oma talo tuhoutuu vaikka homeeseen eikä vakuutus korvaa, sitten ihminen sairastuu syöpään, menettää työpaikkansa, päätyy työttömäksi, ei saa työttömyyden vuoksi yksityiseltä asuntoa ja kaupungin vuokrayksiöihin pitkät jonot ja ne liian kalliita, kun kaikki rahat menneet talovelan maksuun. Hyvätuloiset ystävät tietty hylänneet jo kun työt loppui, ne ketkä jäi syöpäuutisen jälkeen jäljelle, joten heidänkään nurkkiin ei mahdu.
Tuossa oli aika paljon muitakin vastoinkäymisiä kuin pelkkä työnteon lopettaminen. Jos joutuisin vielä 10 neliön soluhuoneeseen (olen asunut sellaisessa) ja olosuhteet olisivat samat kuin ennen vanhaan, eli kuusi henkeä jakaa yhtä pientä jääkaappia keittiössä, hommaisin varmaan huoneeseeni oman jääkaapin.
Onko tämä 10 neliön soluasuminen oma kokemuksesi? Käsittääkseni opiskelijätkaan eivät nykyisin asu tuollaisissa minihuoneiden soluissa, joten outoa jos aikuiset syöpäsairaat eivät saa yksiötä.
Kyllä, keski-ikäisenä köyhänä opiskelijana asuin solussa itseä 15 v nuorempien kanssa.
Eli tuo syöpäsairaan hometalo olikin fiktiota.
Raha tekisi minut onnelliseksi. Ei tarvitsisi olla mikään superrikas, mutta jos olisi sen verran että voi huoletta tehdä mistä tykkää ilman huolta että laskut saa maksettua. Ja että voisi tehdä tämän ilman että on töissä. Vihaan töissäkäyntiä, jos saisin samat tulot ilman sitä, minulla olisi vaikka kuinka paljon parempaa tekemistä elämälleni kuin olla 7 - 15 tekemässä asioita joita vaan on pakko elääkseen ja palkkansa eteen tehdä.
Oih, et ilmeisesti tunne todellisia kirjafriikkejä niin kuin minä. Kirjastosta ei saa kaikkia kirjoja, joita luen ja vaikka saisikin, en ala odottaa niitä montaa kuukautta, pahimmillaan varausjonot ovat pitkiä. Ja tosiaan raha tuo minulle myös aikaa lukea.