Lue keskustelun säännöt.
Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2052)
Koska tykkään hoitaa ruokaostokset yksin. Tapailumiehen kanssa oli inhottava käydä kaupassa kun ei voinu ostaa mitä haluaa ja ei jaettu ostoksia sillä tavalla että molemmat olis ostanu omat ruuat ja juomat. Menee liikaa rahaa sitten toisen ihmisen menoihin. Mitä järkeä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iän ja kokemusten takia ei vain enää kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Koska tykkään hoitaa ruokaostokset yksin. Tapailumiehen kanssa oli inhottava käydä kaupassa kun ei voinu ostaa mitä haluaa ja ei jaettu ostoksia sillä tavalla että molemmat olis ostanu omat ruuat ja juomat. Menee liikaa rahaa sitten toisen ihmisen menoihin. Mitä järkeä?
Jatkan. En ymmärrä sitä miksi JO TAPAILUVAIHEESSA aletaan ostamaan kaikkea pa skaa yhdessä, eikä osteta pelkästään vain omia ostoksia? En halua maksaa miehen ostoksia. Ollaan tavattu vaan pari kertaa.
Yksin on vapaa eikä tarvitse ottaa toista huomioon.
Olen liian erilainen kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liian kinky suurimmalle osalle miehistä
Silloin kun olin sinkku, en halunnut mitään parisuhdetta elämääni. En etsinyt ketään enkä mitään. Sitten vaan sattui taas kohdalle se kenen kanssa synkkasi ja sitten se sinkkuelämä loppui.
Ei sen ihmeellisempää draamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua antaa ilmaiseksi kolme kertaa viikossa enkä edes yhtä kertaa.
Haluaisin kyllä, enemmän kuin mitään muuta.
Mutta jos en kelpaa kenellekään, niin hankala on seurustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle seurustelu ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo. Yksi pitkä liitto takana, siitä lapset tehtynä, joten mulla ei enää ole mitään pakkoa senkään puolesta löytää ketään tai olla kenenkään kanssa.
Mua ei kiinnosta pätkääkään tehdä mitään kompromisseja, jotta parisuhde onnistuisi, eikä mua kiinnosta tutustua vieraisiin ihmisiin. Joten ei deittailukaan kiinnosa sen myötä yhtään.
Että aika tuuri kai tässä tarvisisi käydä, että joku hyvä kohdalle osuisi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle seurustelu ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo. Yksi pitkä liitto takana, siitä lapset tehtynä, joten mulla ei enää ole mitään pakkoa senkään puolesta löytää ketään tai olla kenenkään kanssa.
Mua ei kiinnosta pätkääkään tehdä mitään kompromisseja, jotta parisuhde onnistuisi, eikä mua kiinnosta tutustua vieraisiin ihmisiin. Joten ei deittailukaan kiinnosa sen myötä yhtään.
Että aika tuuri kai tässä tarvisisi käydä, että joku hyvä kohdalle osuisi.
Tämä kuin omalta näppäimistöltä, komppaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En seurustele koska en usko että on edellytyksiä sellaiseen. Vientiä oli paljon nuorempana. Jonkin verran alle 35-vuotias olen. Kyllä toisinaan naiset katsoo edelleen hymyillen. Mutta kun minä en jaksa vatvoa asioita, tuntuu että ihmiset pelkää elämää, ne pelkää sitoutua. Oon nähny nämä kuviot niin monesti. Ei siinä kauaa mee ku ei enää kuunnella ja huomioida, osotetaan mieltä kuin lapsi vanhemmalle ja sekin pitäs yksin ymmärtää. Jatkuvaa kiukuttelua. En usko että minä otan kumppania enää koskaan, pitäs olla sellane joka osaa pitää meidän asiat omanamme, toimittas joukkueena. En usko että sellasta naista on, joka kykenee sellaseen, aina ne juoruaa ja moittii jollekki toiselle. Kyllä saa olla muutakin elämää, mutta ei omaa joukkuetta tehdä naurunalaiseksi tai pyydetä vinkkejä ulkopuolisilta! Olkoon, minä elän mielummi yksin vaikka toisinaan kaipaan kyllä... Näin on hyvä :)
Yksinkertaisesti siitä syystä, koska kukaan ei rakasta minua.
Haluaisin hyvän suhteen, jossa voisi iloita, nauttia elämästä, nauraa, olla kainalossa. Tehdä yhdessä kaikkea mukavaa, olla luonnossa, tehdä päiväretkiä, yöpyä leirintäalueilla. Parasta olisi myös asuntoauto. Tehdä yhdessä ruoka ostokset, laittaa yhdessä ruokaa. Pestä kesällä matot matonpesu paikoilla. Hiihdellä talvella. Ajella autolla Suomessa ja käydä lounailla eri paikkakunnilla. Ajella sähköpyörillä pikku retkiä. Käydä yhdessä jazz konserteissa, tai Ruisrokissa, tai RSO:n keikoilla. Käydä Hailuodossa, Savonlinnassa, Lapissa, Vaasassa, Kuopiossa, Pellingissä. Mutta ei niinkään lentokoneella, päästöjen vuoksi. Mitä vaan mukavaa yhdessä olemista, mistä jompi kumpi nauttii. Voisi sitä tehdä juna-matkojakin Suomessa, ja Pohjoismaissa.
Yksin jää paljon kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ruma ja köyhä. Peniskin pienehkö. Eli en "ihana".
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös sama tausta kun sinulla. Kiusaamista ja sen jälkeen yksinäisyys ja porukoista tippuminen lopullisesti. Itsetunto murskattu ja toisaalta olen kasvanut siihen, että pitää vaan selvitä yksin ja olla itsenäinen. Yksinäisyys vieläkin mukana ja kavereita ei juurikaan ole. Nämä nyt tuskin mitään plussia suhdetta ajatellen. Näiden edellä mainittujen seikkojan takia minulla ei toisaalta ole ollut edes mahdollisuuksia tavata kiinnostavia ihmisiä. Tällä tarkoitan esim sitä tilannetta, kun yksi silloisen opiskelupaikan suosituista pojista ilmaisee, että olisi kiinnostunut minusta. No, lopputulos on se, ettei siitä mitään tullut, kun olimme ihan eri kastissa, kun itse olin se muiden hyljeksimä. Tämä sama tilanne tapahtui myös toistamiseen eri tyypin kanssa. Hänen kanssaan olimme kavereita, mutta asiat eivät edenneet juuri noiden olosuhteiden takia. Tietysti olimme niin nuoria silloin, että näillä seikoilla ehkä enemmän vaikutusta.
Näiden kokemusten jälkeen olen kokenut oikeastaan vielä enemmän kaikkea pahaa ja ulkonäkö lytätty niin etten voi edes kuvitella, että joku pitäisi minua kauniina ja haluaisi olla kanssani. Toisaalta en tiedä myöskään sitä, että tottuisinko olemaan jonkun kanssa joka päivä, kun olen ollut niin yksin ja omissa oloissani. Voisi aluksi olla ihan vierasta viettää niin paljon aikaa toisen kanssa. Senkään takia en uskalla hakea seuraa, koska pelkään että toinen tulisi liian lähelle ja itse kaipaisin omaa aikaa. Ja sitten luottamuksen puute. En luota itseeni ja miten pystyisin toisen päästämään niin lähelle ja luottamaan. Suojelen itseäni ikäviltä kokemuksilta ja samalla jään yksin. Pelkään, ettei toinen pitäisikään minusta tai sitten minä aiheuttaisin hänelle jotain surua.
En oikeastaan edes usko siihen, että joku "tavallista" elämää elänyt nuori mies välttämättä ymmärtäisi tai edes jaksaisi minua. Kuitenkin olen myös melko ujo ja varovainen ehkä tylsä ihminen, joka vaatisi paljon aikaa. Helpompaa olisi jos jollekin olisivat jo nämä asiat selviä. Toisinko myöskään iloa muille, kun olen tällainen ehkä vaikea tapaus ongelmieni kanssa. En halua olla kenellekään rasite kuitenkaan. Sitten vielä se ulkonäkö mikä ei ole kovin hyvä. En oikeastaan tiedä minkä näköinen olen. Hyvinä päivinä ehkä se ok.
Silti en koskaan haluaisi loukata ketään tai pahoittaa kumppanin mieltä omalla käytökselläni. Olen kuitenkin empaattinen ihminen. Kenenkään ei tarvitse olla se minun tukipilarini. Pelkään vaan sitä että toinen pettyisi minuun ja pakenisi kun huomaisi etten olekaan se "tavallinen" ihminen vaan minulla on niitä arpia. Kyllä minä silti ihastun ihmisiin ja ihailen monia, mutta jotenkin ajattelen, että he ovat liian hyviä minulle. Etsin ehkä sellaista seuraa joka ymmärtää ja jolla olisi myös tiettyjä arpia elämässään. Ja vaikka minusta saa tässä ikävän kuvan niin en halua valittaa muille tai olla taakka. Mieluummin hymyilen viimeiseen asti. Tässä monia itsestä johtuvia syitä. Ymmärrän tietysti myös sen itsetunto ylös- asenteen mutta asiat eivät aina ole niin helppoja. En ole aktiivisesti edes etsinyt seuraa ja en myöskään ole tavannut sellaista ihmistä mikä olisi se "oikea" ja muutenkin verkostoni ovat niin pienet, että pitäisi tavata paljon uusia ihmisiä. En ole koskaan vielä edes seurustellut jos noita aikaisempia "yrityksiä" ei lasketa. Halusin olla rehellinen ja nyt ei tarvitse edes ihmetellä miksi tämä tilanne. Täytyy olla vähän hullu jos minut huolii :)
Kirjoitat viisaasti ja hyvin analyyttisesti ja ennen kaikkea rohkeasti elämästäsi!
Olen varma, että kun vain jaksat työstää omaa elämääsi ja solmukohtiasi, niin asiat alkavat näyttää valoisammalta. En lupaa, että tulet löytämään kumppania, mutta todennäköisyytesi tulevat varmasti paranemaan ajan kanssa, kun vain pikku hiljaa rupeat kokeilemaan itsellesi sopivia tapoja tavata ihmisiä.
Paljon, paljon onnea sinulle jatkoon, olen varma että olet myös kaunis ja ihana ihminen. Jonakin päivänä huomaat tämän.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät ole kiinnostuneita minusta.
mistä tiedät? ei se päällepäin näy nykyään, kun miehillä on vaarana saada metoo. täytyy pitää tykkäykset omana tietonaan.
En pysty saamaan sellaista kumppania jonka haluaisin. Ne ketä pystyisin saamaan, on sellaisia joita en halua.
Ihmiset, joihin olen ihastunut, eivät ole halunneet parisuhdetta kanssani ja en ole ollut kiinnostunut minuun ihastuneista ihmisistä.
Eli olen 33 v ikisinkku.
Olen se mies, joista sinkkunaiset puhuvat ohimennen lausuessaan paperilla hyviä miehiä löytyy, mutta niiden kanssa ei ole kemiaa ja yhteyttä.
Noin se on aina ollut koko elämäni, mielestäni minulla on hyviä ajatuksia ja huumoria ja kanssani voisi tehdä vaikka mitä kivaa - kaikkea mitä maailmassa nyt voi tehdä, mutta harvoja kiinnostaa tutustua ylipäätään (varattuja naiskavereita minulla kyllä on) niin todennut että ulkonäkö määrää niin paljon ihmisten mielipiteitä toisistaan heidän sitä tajuamattaankin että turha taistella sitä vastaan.
Ja joo, itsekään en immuuni vaan ihastun vain harvoin ja sellisiin älykkäisiin, melko söpöihin (muttei superkauniisiin) naisiin joihin muutkin miehet tuntevat vetoa.
Siksi.