Lue keskustelun säännöt.
Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2052)
Koska yksin on parempi kuin huonossa suhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totesin ettei se parisuhde mitään onnea tuo, päinvastoin todella raskasta vuoristoratailua ja hermoni voivat paremmin kun olen yksin.
Tämä on kyllä tosi raskasta. Itse haluan elää helppoa elämää myös parisuhteessa, mutta naisille tämä ei riitä. Väkisin pitää keksiä jotain valittamista tai kehittää joku konflikti. Tasaisen mukava elämä ei heille käy. Olen kuulemma liian helppo ja kuvittelevat, että minulle kelpaisi kuka tahansa. Ei, vaan sinä kelpasit ja siksi olin niin helppo ja tyytyväinen helppoon elämäämme.
"Helppo elämä" = teen niinku tykkään enkä ota muita huomioon, odotan että kaikki tehdään minun mieleni mukaan ilman että minun pitää nähdä yhtään vaivaa.
"Tasaisen mukava elämä" = teen niinku tykkään enkä ota muita huomioon, odotan että kaikki tehdään minun mieleni mukaan ilman että minun pitää nähdä yhtään vaivaa.
"Keksitään jotain valittamista tai kehitetään joku konflikti" = voisitko edes joskus ottaa muita huomioon eikä aina odottaa että kaikki tehdään siten kuin sinä haluat?
Itsekeskeisen ihmisen valitusvirsi: "muiden ihmisten pitää tehdä MINUN elämästäni helppoa".
Ehkä naurettavin asia mitä mä tiiän , on ihmiset joille seurustelminen on pakko juttu , ei väliä kuka siin on vieressä kuhan siin joku on .... sit ihmetellään ku ei suhteet toimi ollenkaa .
En kehtoo seurrustella enkä kihlautua, joku voi nähä. Myöskään en tieä mitä annettavaa minula oisi kellekää. Pohjimmilti kuitenni inhoom mua koska vammautuneet vanhempisuhteet
Koska naisen ei kannata alkaa seurustelemaan miehen kanssa, saati mennä naimisiin. Naisen asema kurjistuu: nainen hoitaa työt, kotityöt, maksaa kaiken puoleksi ellei enemmän, pahimmassa tapauksessa mies hyväksikäyttää taloudellisesti, joutuu olemaan seksileluna, kantamaan vastuun miehen olotilasta, olemaan hoitaja, passaaja ja tiskaaja.
Mies röhnöttää maha sylissä sohvalla ja odottaa ilmaista ruokaa, palvelua ja sitä että nainen kierähtää illan päälle selälleen.
Miehet ovat kuvottavia sikoja jotka hyväksikäyttää ja loisii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole löytänyt sopivaa mutta toisaalta kun tarkemmin miettii, en kaipaa pettäjä miehiä elämääni ja sotkemaan elämääni. Loppu peleissä miehet pettää ja valehtelee aina, en halua tällaista joten siksi sinkkuna.
Olen ollut pitkissäkin suhteissa, mutta viihdyn ja tykkään asua yksin. Treffailen ja viestittelen kyllä useammankin miehen kanssa ja se riittää. Vuorokausi on maksimi jonka jaksan toisen intensiivistä seuraa, sitten haluan vetäytyä omiin oloihin vaikka läheisyys onkin mukavaa myös. Sosiaalisena introverttina tämä on itselle sopiva tapa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laatu kysymys. Mielummin olen tyytyväinen itsekseni kun tyytymätön suhteessa. Autenttista, itsevarmoja ja suhteen arvoisia ihmisiä on harvakseltaan. Tuntuu että nykyään ollaan yhdessä sen takia että pelätään olla yksin tai parisuhde on asia joka tavan vuoksi kuuluu olla/suorittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain ole koskaan seurustellut, syytä en tiedä sille miksi en koskaan ole seurustellut.
Miksi pitäisi seurustella?
m30Niinpä. Miksi pitäisi seurustella?
Miksi se on niin valtavan vaikea tajuta ja hyväksyä että kaikki eivät vain halua seurustella?!
Miksi se on punainen vaate joillekin, miksi ei voida hyväksyä?
n 32
Yksi iso asia on varmaan se, että koko yhteiskunta rakentuu sille olettamukselle, että jokainen haluaa ehdottomasti seurustella ja perustaa parisuhteen. Tämä tulee esiin vaikkapa sairaaloissa: leikkauspotilailla oletetaan olevan automaattisesti joku, joka hakee kotiin ja hoitaa kaikki asiat niin, että potilaan ei tarvitse esim. nostella asioita. Yksineläjiin ei oikein osata suhtautua eikä antaa tukea - etenkään maksutonta sellaista (koska sehän parisuhteen toinen osapuoli on: yhteiskunnalle ilmainen hoitaja).
Tällaisten ennakko-oletusten vuoksi monille on vaikea ymmärtää tai hyväksyä se tosiasia, että maailmassa on paljon aromanttisia ja aseksuaaleja ihmisiä. Aseksuaalit ovat alkaneet hiljalleen saada ääntään kuuluviin, mutta aromantikkoja pidetään edelleenkin suorastaan friikkeinä: jos ei tunne tai pysty tuntemaan romanttista rakkautta, on taatusti jotenkin viallinen.
Suomi tapansa mukaan tulee taas jälkijunassa, mutta englanniksi alkaa saada jo tietoa ihan vain googlaamalla "aromantic".
Näinpä! Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen kulutin kaksi vuotta (liikaa) huonossa suhteessa, ja päätin sen jälkeen että tätä en enää koskaan tee. Jos joskus taas seurustelen niin suhteen pitää olla parempi. Ja samalla päätin että en aio aktiivisesti etsiä seurustelusuhdetta, vaan se tulee jos on tullakseen. Varmaan jälkimmäinen on suurempi syy siihen miksi olen sinkku, mutta ei tosiaan ole viimeiseen 15 vuoteen tullut sellaista tilannetta jossa suhde olisi tullakseen, ja nyt en tiedä pystyisinkö edes antamaan arjestani toiselle vaikka kuinka ihana ihminen tulisikin vastaan.
Ja sitten siihen asiaan johon halusinkin kommentoida, eli yksinasuviin. Olin vajaat 10 vuotta sitten leikkauksessa, ja onnekseni minulla on läheinen ja edelleen hyvinvoiva äiti. Hän tuli luokseni useammaksi viikoksi jotta pystyin normaaliin arkeen, sain syödäkseni jne. En saanut yksin edes arkkupakastinta auki, ja kaupassakäynti olisi pelkästään etäisyyksien ja auton käyttöhaasteiden takia ollut mahdotonta. Kukaan ei missään välissä sairaalasta lähtiessäni millään tavalla kyseenalaistanut pystynkö - nuorehko henkilö - tulemaan toimeen itsekseni. Jos äitini ei olisi ollut valmis tuohon 600 km matkaan, en edes tiedä miten olisin pysynyt hengissä. Ehkä joku kauppa olisi jo silloin toimittanut tällä seudulla kotiinkuljetuksia, en tiedä.
Nyt kun olen sattuneesta syystä viettänyt hoidoissa ja sairaalassa aikaa niin tämä on tullut tutuksi. Ajattelet, että saat rauhoittavaa/lääkitystä ja ennen toimenpidettä sinulle sanotaankin, että jonkun pitää sitten hakea sinut ja tarkkailla sinua, onnistuuko? No ei, kun ajattelin hypätä taksiin ja mennä kotiin. Minun tapauksessani läheisiä kyllä olisi, mutta en ole osannut varautua siihen, että minun pitäisi yhtäkkiä työllistää heidät kaikki vuorotellen hoitajikseni! Samalla on tullut mieleen, että miten yksinäiset ihmiset? Yksin asuvat? Kuka heitä auttaa?
Miksi ei ole jotain hoitopalvelua tavallisille ihmisille, jota voisi saada "kela-tuella" tällaisissa tapauksissa? Tämä on hyvin kummallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa enää naisten stereotyyppistä tunnevuoristorataa.
Tasaisena ja rauhallisena luonteena tuo on äärimmäisen kuluttavaa. Joku päivä on aggressiivista riitelyä, toisena ahdistaa, kolmantena ollaan surullisia, neljäntenä kiihdyksissä muuten vaan, viidentenä täysin päinvastaista mieltä kk aiemmin sovitusta, kuudena roilutaan iholla aamusta iltaan jne.jne.
Jos on joku ongelma niin mielelläni keskustelen RAUHALLISEN virkamiesmäisesti ratkaisuehdotuksista. Mutta kaikki överitason tunnehumppaus on sen tason mustaa myrkkyä, että en sitä kotiini halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa enää naisten stereotyyppistä tunnevuoristorataa.
Tasaisena ja rauhallisena luonteena tuo on äärimmäisen kuluttavaa. Joku päivä on aggressiivista riitelyä, toisena ahdistaa, kolmantena ollaan surullisia, neljäntenä kiihdyksissä muuten vaan, viidentenä täysin päinvastaista mieltä kk aiemmin sovitusta, kuudena roilutaan iholla aamusta iltaan jne.jne.
Jos on joku ongelma niin mielelläni keskustelen RAUHALLISEN virkamiesmäisesti ratkaisuehdotuksista. Mutta kaikki överitason tunnehumppaus on sen tason mustaa myrkkyä, että en sitä kotiini halua.
Kiitos sinä tuntematon mies, kun todistit minulle miten huikea verbaalikko mieskin voi olla.
ps. minulla on jo mies että ei hätää
miksi olet suhteessa jossa petät toista ja olet onneton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa mitään seurustelukumppani tai minkäänlaista puolisoa enkä parisuhdetta. Siinä yksinkertainen syy.
En oo koskaan uskaltanu lähestyä naisia m40.
En enää halua miestä pilaamaan elämääni. 40v pitkiä ja lyhyempiä suhteita takana. Nyt hyvä työ, oma koti, talous, ystäviä, perhettä, lemmikkejä, lapset tehty (teinejä). En tarvitse miestä mihinkään. Seksinkin unohtunut kun sitä ei enää harrasta, niin edes kaipaa. Miehet joiden kanssa seurustellut tuovat stressiä, unettomia öitä, draamaa, oma sietokyky koetuksella, palvellut saamatta itse oikeastaan mitään. Todennut että parempi ilman. Reissut, lomat, viikonloput sujuvat lepposammin perheen ja ystävien kanssa.
Mä en oo seurustellut ikiaikoihin johtuen siitä että en oo tavannut ketään. Erityisesti srk piireissä kaikki hyvät miehet avioituu jo nuorena. Jäljelle jääneet mt ja elämänhallintaongelmaisia. No, näiden yksinelovuosien jälkeen on ihon kaipuu käynyt niin kovaksi että kävin treffeillä missä mies halusi vain sänkyyn (no ei mullakaan siinä kohtaa mitään ongelmaa sen kanssa ollut). Mutta seksin jälkeen hän sitten vaan aika kalseesti hylkäsi mut. Nyt mietin et mikähän oli vikana. Liian vanha, paksu, väärä tausta vai mitä hittoa. Nuorena totuin et jos jonkun halusi, aika usein onnistui saamaankin. Tää on nyt niin outoa. Mutta oon siis alkanut taas etsimään. Vaikka en kyllä edes tiedä mitä haluun. Miestä vaan ikävä, ihoa ja seksiä. Ja ettei aina tarttis tehdä kaikkea yksin. N50
Olen 36v mies ja vähän samaa vikaa kuin AP:lla, elikä yläasteella kiusattiin. Oli kuitenkin jonkun verran ystäviä. Lukiossa 0 ystävää, ehkä parin tai kolmen tyypin kanssa satunnaisesti juttelin. Intissä olin se outo tyyppi, moni vissiin vältteli minua. Ennen inttiä kyllä netin kautta menetin poikuuden. Ennen inttiä tein myös duuniakin ja näin yhden tyypin ensimmäisestä duunista tässä lähiaikoina ja minua oli kuulemma selän takana nimiteltyä tietyllä nimellä...enpä ihmettele. AMK:ssa kävin parit kerrat koulubileissä ja sielläkin syrjittiin, joten lakkasin käymästä niissäkin. No onneksi tein silloin osa-aikaduunia ja kunnostakin huolehdin, niin tuli sekin aika suht tehokkaasti käytettyä. Sain joskus 2008-2018 baarista jotain alle 5 krt per vuosi yhden yön juttuja ja siihen ne hommat jäivät. Elikä duunia on onneksi sentään aina ollut ja taloudellinen tilanne hyvä, sijoituksiakin on ihan mukava määrä kertynyt ja myös eri tyyppisiä sijoituksia = hyvä hajautus, mutta sosiaaliset asiat eivät oikein tahdo onnistua muiden kuin niiden kanssa jotka tapasin jo peruskoulussa tai joskus työelämässä, kavereiden kautta tms. Ihmiset eivät kiinnostu minusta ja he tykkäävät syrjiä minua. Jos nyt satun olemaan sen vuoksi vähän epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan, niin syyttäkööt itseään!
En jaksa enää tutustua uuteen ihmiseen.
En ole löytänyt ketään kehen ihastuisin ja toisaalta nykyään minulla ei ole oikein aikaakaan parisuhteelle.