Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttävää, kun äitini kysyy usein lasta jonnekin mun "selän takana"
01.01.2019 |
Lapsi on jo 10, joten sinänsä se pystyy itse tietämään, haluaisiko lähteä jonnekin vai ei. Mutta käytännössä joutuu kysymään kuitenkin multa luvan. Nytkin mummu oli kuulemma kysynyt, haluaisiko lapsi lähtee katselemaan raketteja jonnekin! Ei halunnut, mutta mä kuulin tästä vasta tänään. Mikä saa aikaan tuollaisen käytöksen? Tai mitä mieltä te olette tästä, onko ok ja miten teidän lasten isovanhemmat tekee?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteita on erilaisia. Normaalisti ihan ok aloittaa kysymällä lapsen mielipidettä, mutta mun mielestä juhlapyhänä on kyllä töykeää olettaa, että vanhemmilla ei ole mitään suunnitelmaa oman lapsensa kanssa. Etenkin, jos kyseessä on erotilanne ja aika lapsen kanssa on muutenkin vanhemmilla rajattua.
Rajojen pitäminen onnistuu meillä ainkin ihan hyvin myös juhla-aikana. Jos sovitaan että juhlapyhät ollaan vain kotona vaikka ei erityisiä suunnitelmia olekaan, osaa vastata niin isovahemmille kuin muillekin että nyt ei valitettavasti sovi vaikka hän mielellään raketteja ampumaan tulisikin. Jos nyt sattuukin olemaan niin että asiasta ei ole ollut puhe etukäteen lapsi varmasti vastaisi isovanhemmalle mielipiteensä esim. että lähtee mielellään ampumaan raketteja mutta ei ole varma sopiiko se kysyn äidiltä/isältä.
Mikä rajojen asettelu?!! Ei normaalisti toimivassa tervehenkisessä perheessä tarvi asetella tuollaisia rajoja, kun tervehenkisen perheen isovanhemmat eivät säädä sekoittamassa lasten päätä vanhempien selän takana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei tuota ongelmaa ole omien lasten kanssa ollut. Mutta jos palaan omaan lapsuuteen, niin kyllä asiat meni usein niin, että sovittiin esim. kavereiden kanssa, että tehdään jotain, jos päästään. Eli ensin suunniteltiin ja sitten kysyttiin lupa. joskus päästiin joskus ei. Aika pahasti särähtää korvaan "lapsi pettyy jos..." se on siis totta, että nykypäivän lapsia suojellaan viimeiseen asti pettymyksiltä. Aikuisuus tulee olemaan vaikeaa, jos pettymyksiä ei ole koskaan oppinut sietämään.
Mummo ei ole lapsen kaveri.
Ja kysehän on siitä että tuolla lailla mummo on aina se ihana ja äiti aina se pettymyksen tuottaja.
Tää on tapahtunut aiemminkin, että nimenomaan juhlapyhän menoon on lasta kysytty hyvin viime hetkellä. Tästä lähin ryhdyn sanomaan aina, että ei käy, koska ehdotus on liian viimetinkainen. Ehkä siitä oppii. Joku varmaan suosittelisi avointa keskustelua, mutta se ei valitettavasti toimi. Mummu ei tajua/käyttäytyy kuten ei ymmärtäisi kantaani ollenkaan ja loukkaantuu asiallisestakin puheesta. Joskus hän kysyy aika ihme asioista, koska olettaa että mulle ei käy kun nipotan. (ollaan nyt käymässä citymarketissa ja Petteri näki kivat sukat, saanko ostaa sukat? -tyyppisiä tilanteita seurasi siitä, kun olin kieltänyt mummua viemästä lasta enää polkupyöräkaupoille, kun pyörän ostamisesta ei ollut kanssani sovittu).
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei tuota ongelmaa ole omien lasten kanssa ollut. Mutta jos palaan omaan lapsuuteen, niin kyllä asiat meni usein niin, että sovittiin esim. kavereiden kanssa, että tehdään jotain, jos päästään. Eli ensin suunniteltiin ja sitten kysyttiin lupa. joskus päästiin joskus ei. Aika pahasti särähtää korvaan "lapsi pettyy jos..." se on siis totta, että nykypäivän lapsia suojellaan viimeiseen asti pettymyksiltä. Aikuisuus tulee olemaan vaikeaa, jos pettymyksiä ei ole koskaan oppinut sietämään.
Pettymyksiä tulee elämässä ihan riittävästi ilman, että AIKUISET niitä varta vasten järjestää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan nyt vähän liian kiinni lapsessasi? Tuntuu että olet mustasukkainen jos lapsi viettää aikaa muiden kanssa.
Ei ole siitä kyse. Lapsen kummitäti hiljattain kysyi, että haluisko lapsi lähteä hänen kanssa päiväreissuun lomalla ja olin tästä oikein iloinen. Myös oli kiva, että kysyi multa eikä lapselta, että sopiiko tietty pvm. Ap
Entä jos lapset kaverit kysyy vaikka leffaan? Pitäisikö silloinkin mielestäsi kysyä aina ensin sinulta aikuisten kesken?
Ja sinsuta mummo on ”lapsen kaveri”?
No miksei myös mummo voisi samaan tapaan kysyä lapsenlapselta että kiinnostaisiko tämä leffa, haluaisitko mennä katsomaan? Kyllä meillä mummot ja lapsenlapset soittelevat ja tekstailevat toisilleen ihan keskenäänkin ja sitten puhutaan vanhempien kanssa käytännön asiat jos on tuollaisia suunnitelmia.
Miksi sen mummon pitäisi toimia kuin lapsi? Miksei hän voi toimia kuin aikuinen?
Miksi 10 v ei saa kertoa omaa mielipidettä, miksi äidin pitää puhua hänen puolestaan? Missä iässä se lapsi saa kommunikoida suoraan isovanhemman kanssa, 12 v , 15 v, 18 v?
Sitten kun mummo osaa olla huomaavainen.
Eli olet sitä mieltä että edes 18-vuotias ei itse saa sopia tekemisistään, vaan mamman on toimittava välikätenä, koska muuten voisi käydä niin että mamman pilkuntarkka ohjelmisto ei menekään ihan just niin kuin mamma haluaa ja 18-vuotias saattaa olla jotain mieltä omista tekemisistään. Niin ihanaa tämä nykyinen helikopterivanhemmuus <3.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteita on erilaisia. Normaalisti ihan ok aloittaa kysymällä lapsen mielipidettä, mutta mun mielestä juhlapyhänä on kyllä töykeää olettaa, että vanhemmilla ei ole mitään suunnitelmaa oman lapsensa kanssa. Etenkin, jos kyseessä on erotilanne ja aika lapsen kanssa on muutenkin vanhemmilla rajattua.
Rajojen pitäminen onnistuu meillä ainkin ihan hyvin myös juhla-aikana. Jos sovitaan että juhlapyhät ollaan vain kotona vaikka ei erityisiä suunnitelmia olekaan, osaa vastata niin isovahemmille kuin muillekin että nyt ei valitettavasti sovi vaikka hän mielellään raketteja ampumaan tulisikin. Jos nyt sattuukin olemaan niin että asiasta ei ole ollut puhe etukäteen lapsi varmasti vastaisi isovanhemmalle mielipiteensä esim. että lähtee mielellään ampumaan raketteja mutta ei ole varma sopiiko se kysyn äidiltä/isältä.
Mikä rajojen asettelu?!! Ei normaalisti toimivassa tervehenkisessä perheessä tarvi asetella tuollaisia rajoja, kun tervehenkisen perheen isovanhemmat eivät säädä sekoittamassa lasten päätä vanhempien selän takana!
Jos kyse on siitä että isovanhemmat oikeasti tekevät tuon vanhempien vastustuksesta huolimatta niin ehkä ymmärin aloituksen väärin. Rajat tosin osaan asettaa siinä kohtaa myös niille isovanhemmille esim. sillä että lapsen puhelimeen asetetaan esto joka estää kyseistä idovanhempaa soittamasta suoraan lapselle. Silloin kyllä se isovahempi olisi enemmän se ärsytyksen aiheuttaja kuin se että hän esisijaisesti kysyy lapselta haluaako hän ampumaan raketteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
No aloituksesta ei käynyt ilmi, että tilanne on näin vakava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Mummon pitäisi kieltää lapselta asioita joita sinä et halua lapsen tekevän? Miksi? Kuulostaa siltä että odotat isovanhemman asettavan lapselle rajat joiden asettaminen kuuluu vanhemmille. Isovanhemman tehtävä on enemmän pitää kiinni niistä rajoista joita hän haluaa tai ei halua lapsenlapsen kanssa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Ja sitten vielä se, että kun minä kiellän, mummo alkaa sössöttää lapselle, että ”ethän sinä kiusannut” - vaikka ihan takuulla kiusasi pikkusiskoaan. Tai muuten joka käänteessä vesittää äidin kasvattamista ja äitiä.
Kaikkein paras oli se että kun käytin lapsen silmälääkärillä joka totesi näön muuttuneen ja vanhojen lasien olevan vääränvahvuiset ja aiheuttavan lapselle päänsärkyä, mummo antaa lapselle omat vääränvahvuiset lasinsa lohdutukseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Mummon pitäisi kieltää lapselta asioita joita sinä et halua lapsen tekevän? Miksi? Kuulostaa siltä että odotat isovanhemman asettavan lapselle rajat joiden asettaminen kuuluu vanhemmille. Isovanhemman tehtävä on enemmän pitää kiinni niistä rajoista joita hän haluaa tai ei halua lapsenlapsen kanssa tehdä.
Lu-ku-tai-to?
Mummo lähettää lapsen minun luokseni, jotta minä kieltäisin sen, minkä mummo haluaa kieltää, muttei voi koska hän haluaa aina olla se ihana ja äidin olevan se mäntti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Mummon pitäisi kieltää lapselta asioita joita sinä et halua lapsen tekevän? Miksi? Kuulostaa siltä että odotat isovanhemman asettavan lapselle rajat joiden asettaminen kuuluu vanhemmille. Isovanhemman tehtävä on enemmän pitää kiinni niistä rajoista joita hän haluaa tai ei halua lapsenlapsen kanssa tehdä.
Lu-ku-tai-to?
Mummo lähettää lapsen minun luokseni, jotta minä kieltäisin sen, minkä mummo haluaa kieltää, muttei voi koska hän haluaa aina olla se ihana ja äidin olevan se mäntti.
Esimerkiksi: ulkona sataa kaatamalla, lapsi haluaisi ulos, mummo ei halua/viitsi. Mummo lähettää lapsen luokseni, että minä sanoisin, että hän ei oääse ulos. Sen jälkeen mummo selittää lapselle, että ei voi mennä ulos koska äiti kielsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Ja sitten vielä se, että kun minä kiellän, mummo alkaa sössöttää lapselle, että ”ethän sinä kiusannut” - vaikka ihan takuulla kiusasi pikkusiskoaan. Tai muuten joka käänteessä vesittää äidin kasvattamista ja äitiä.
Kaikkein paras oli se että kun käytin lapsen silmälääkärillä joka totesi näön muuttuneen ja vanhojen lasien olevan vääränvahvuiset ja aiheuttavan lapselle päänsärkyä, mummo antaa lapselle omat vääränvahvuiset lasinsa lohdutukseksi!
Teillä on nyt ihan joku muu isompi ongelma siellä, kuin että mummo kyselee lasta mukaan ensin sinulta kysymättä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Mummon pitäisi kieltää lapselta asioita joita sinä et halua lapsen tekevän? Miksi? Kuulostaa siltä että odotat isovanhemman asettavan lapselle rajat joiden asettaminen kuuluu vanhemmille. Isovanhemman tehtävä on enemmän pitää kiinni niistä rajoista joita hän haluaa tai ei halua lapsenlapsen kanssa tehdä.
Lu-ku-tai-to?
Mummo lähettää lapsen minun luokseni, jotta minä kieltäisin sen, minkä mummo haluaa kieltää, muttei voi koska hän haluaa aina olla se ihana ja äidin olevan se mäntti.
Esimerkiksi: ulkona sataa kaatamalla, lapsi haluaisi ulos, mummo ei halua/viitsi. Mummo lähettää lapsen luokseni, että minä sanoisin, että hän ei oääse ulos. Sen jälkeen mummo selittää lapselle, että ei voi mennä ulos koska äiti kielsi.
Puhutaanko tässä nyt vieläkin siitä 10-vuotiaasta??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Mummon pitäisi kieltää lapselta asioita joita sinä et halua lapsen tekevän? Miksi? Kuulostaa siltä että odotat isovanhemman asettavan lapselle rajat joiden asettaminen kuuluu vanhemmille. Isovanhemman tehtävä on enemmän pitää kiinni niistä rajoista joita hän haluaa tai ei halua lapsenlapsen kanssa tehdä.
Lu-ku-tai-to?
Mummo lähettää lapsen minun luokseni, jotta minä kieltäisin sen, minkä mummo haluaa kieltää, muttei voi koska hän haluaa aina olla se ihana ja äidin olevan se mäntti.
Esimerkiksi: ulkona sataa kaatamalla, lapsi haluaisi ulos, mummo ei halua/viitsi. Mummo lähettää lapsen luokseni, että minä sanoisin, että hän ei oääse ulos. Sen jälkeen mummo selittää lapselle, että ei voi mennä ulos koska äiti kielsi.
10 vuotias pitää äitiä tuossa kohtaa mänttinä? Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Ja sitten vielä se, että kun minä kiellän, mummo alkaa sössöttää lapselle, että ”ethän sinä kiusannut” - vaikka ihan takuulla kiusasi pikkusiskoaan. Tai muuten joka käänteessä vesittää äidin kasvattamista ja äitiä.
Kaikkein paras oli se että kun käytin lapsen silmälääkärillä joka totesi näön muuttuneen ja vanhojen lasien olevan vääränvahvuiset ja aiheuttavan lapselle päänsärkyä, mummo antaa lapselle omat vääränvahvuiset lasinsa lohdutukseksi!
Teillä on nyt ihan joku muu isompi ongelma siellä, kuin että mummo kyselee lasta mukaan ensin sinulta kysymättä...
Varmasti mutta ihan samaa piiloaggressiivisuutta tuo kaikki selän takana hääriminen on!
Alkakaa yksinhuoltajiksi, joiden lapten perään ei juuri kukaan vingu eikä kysele!
Kokemusta ON.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta 10-vuotiaalta voi kysyä itseltä. Sen ikäinen jo tietää jos on puhuttu muusta menosta ja osaa kysyä tarvittaessa lupaa vanhemmilta.
Mitä jos meillä ei ole mitään kovin erityistä muuta menoa, vaan koska ei ole (ajoissa) kutsuttu minnekään niin meinataan viettää ilta katsoen leffaa, herkutellen ja raketteja katsellen. Sitten yhtäkkiä lasta pyydetään jonnekin muualle, innostuu siitä ja haluaisi mennä mieluummin. Silloinhan minulla on vaihtoehdot, että sanon lapselle, että ei, jäädään viettämään rauhallinen ilta perheen kesken kuten aiottiin. Tai sitten voin päästää lapsen kylään ja itse joko jää yksin, mikä on vähän kurjaa juhlapyhänä, tai sitten pitää ex tempore kehittää jotain mielekästä korvaavaa ohjelmaa. Ja sen mä siis ymmärrän, jos joku lapsen kaveri äkkiseltään keksii, että voisko kaveri tulla meille. Mutta äidiltä toivoisin vähän enemmän ajatusta jo etukäteen?! Ap
Et ole tosissasi! Kai tajuat, että lapsesi tulee kohtaamaan elämässään vielä paljon asioita, jotka harmittaa, pettymyksiä ja suunnitelman muutoksia, joiden tilalle kukaan ei ole keksimässä mitään "korvaavaa ohjelmaa". Miten luulet, että hän tulee niistä selviämään jos lapsuudessa suojelet tällaisista pieniltäkin vastoinkäymisiltä?
.Tutustupa lastenkasvatuksen perusteisiin. Jokainen lapsi kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä joka tapauksessa. Ei ole tarkoituksenmukaista järjestää ylimääräisiä pettymyksiä kasvatusmielessä. Siitä ei ole lapselle kuin haittaa.
Kuka niitä on keksimässä kasvatusmielessä? Nämä aloituksen kaltaiset tilanteethan ovat juuri niitä normaalissa elämässä vastaantulevia pettymyksiä, joista opetellaan pääsemään yli.
No ei se nyt vaan ole asiallista, että mummo aina ja jatkuvati petaa näitä tilanteita, joissa hönen kruununsa kiillottuu ja äiti on mäntti. Oikein klassista passiivisaggresiivsta käytöstä.
On myös asioita jotka pitäisi perheen hoitamiksi asioiksi ihan ilman muuta.
Meillä on tästä asiasta myös se variaatio että jos ja kun mummo ei halua kieltää jotain, hän aina siinä vaiheessa käskee lapsen mennä kysymään äidiltä. Eli aina minä olen se, joka sanoo ei käy tai ei saa tms.
Ja sitten vielä se, että kun minä kiellän, mummo alkaa sössöttää lapselle, että ”ethän sinä kiusannut” - vaikka ihan takuulla kiusasi pikkusiskoaan. Tai muuten joka käänteessä vesittää äidin kasvattamista ja äitiä.
Kaikkein paras oli se että kun käytin lapsen silmälääkärillä joka totesi näön muuttuneen ja vanhojen lasien olevan vääränvahvuiset ja aiheuttavan lapselle päänsärkyä, mummo antaa lapselle omat vääränvahvuiset lasinsa lohdutukseksi!
Teillä on nyt ihan joku muu isompi ongelma siellä, kuin että mummo kyselee lasta mukaan ensin sinulta kysymättä...
Varmasti mutta ihan samaa piiloaggressiivisuutta tuo kaikki selän takana hääriminen on!
Mutta tämä lähti liikkeelle siitä, että mummo pyysi lasta katsomaan rakettaja, ja sua harmittaa, kun mummo pyytää lasta usein johonkin kysymättä ensin sinulta. Olisit voinut aloituksessa jo avata ongelman laajuutta, niin olisit voinut saada vähän toisenlaisia vastauksiakin.
Minulla ei tuota ongelmaa ole omien lasten kanssa ollut. Mutta jos palaan omaan lapsuuteen, niin kyllä asiat meni usein niin, että sovittiin esim. kavereiden kanssa, että tehdään jotain, jos päästään. Eli ensin suunniteltiin ja sitten kysyttiin lupa. joskus päästiin joskus ei. Aika pahasti särähtää korvaan "lapsi pettyy jos..." se on siis totta, että nykypäivän lapsia suojellaan viimeiseen asti pettymyksiltä. Aikuisuus tulee olemaan vaikeaa, jos pettymyksiä ei ole koskaan oppinut sietämään.