Tiedättekö perheitä jotka lapsia suojellakseen asuvat maaseudulla?

Vierailija kirjoitti:

Tuttu jäi viime kesänä traktorin alle, että se maaseudun vaaroista :(

Oliko edes suojatiellä? Helsingissä suojatiellä jää auton alle noin 23 ihmistä vuodessa, väittää tilasto 2000-luvulta. Kaikki eivät tosin kuole.

Vierailija kirjoitti:

No joo, kyllä me tavallaan tuonkin takia aikoinaan maalle muutettiin. Tosin tämä on hyvinkin vireä kylä ja kaupungille vain 15 km. Meillä lapset kasvoivat pienestä asti maalaiselämään, meillä oli koiria, kissoja, heppa, kanoja, lampaita ja lapset tykkäsivät touhuta niiden kanssa. Tyttö ratsasti, pojat kalasti ja myöhemmin myös metsästivät. Meillä pojat ovat sitä mieltä, että kyllä miehen pitää tehdä "miesten" töitä, mielellään menevät isänsä kanssa metsätöihin, pilkkovat puita, tekevät lumitöitä, kuokkivat perunaa, lämmittävät pihasaunaa, rakentelevat, tekevät puutöitä jne. Kaikki lapsemme viihtyvät luonnossa. Ja ei täällä tekemisestä puutetta ole ollut koskaan, läheisellä koululla on ollut monia kerhoja, on urheilukenttä, luistinrata, peffamäki, hyvät ladut. Järvessä oli mukava kesäisin pulikoida ja soudella. Kaikki lapset aikovat palata tänne kotiseudulle opintojen jälkeen. Kyllä se jotain kertoo, että pitävät kotikyläänsä parempana asuinpaikkana kuin Helsinkiä ja Espoota.

Näillä junteilla, joiden mielestä ”miesten pitää tehdä miesten töitä ja naiset hoitaa kodin ja lapset” ei ole kysyntää enää nykynaisten/tyttöjen keskuudessa. Ylipäätään tuollainen miehet ovat miehiä -ajattelu on kyllä jo historiaa eikä sukupuolirooleja todellakaan enää jaeta tällä tavalla. Lisäksi kuulostaa, etteivät nämä pojat ole hankkimassa itselleen kunnon koulutusta vaan jäävät lopunelämäksi köyhyysloukkuun, kun perinteiset ”miesten työt” vähenevät loputtomiin ja jäljelle jääneistä maksetaan koko ajan vähemmän. Kuka tällaisen miehen kanssa enää nykyään perustaa perheen esimerkiksi!? Ei kukaan täysipäinen nainen, joku MT tapaus voi matkaan tarttua. Ei kuulosta siltä, että olisi kauhean hyvät eväät annettu tulevaan elämään ja muuttuvaan maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Elämä maaseudulla on mukavaa koska kotona voi olla oikeasti virikkeitä nuorille muitakin kuin pelkkä tietokone. Esimerkiksi hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta vaikka mönkijät ja peltoautot.

Virikkeitä voi toki olla mutta ne ei taida lapsia nykyään kiinnostaa.

Yli 60 vuotta olen asunut muutaman tuhannen asukkaan kunnassa Itä-Suomessa ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olen seurannut kun lapset ovat kadonneet katukuvasta.

Kaikkien tuttujen lapset tai lapsenlapset käyttävät aikansa tietokoneita ja pleikkareita pelaten.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin koti oli tällainen, asuivat maaseudulla. Heidän talonsa oli pitkän tien päässä, metsien ja peltojen takana. Vanhemmat olivat tyytyväisiä ja sanoivat suoraan, että eivätpä ainakaan lapset hengaile kylillä, kun on niin pitkä matka. Ja tottahan se oli, lähtivät opiskelemaan ja vasta sitten pääsivät tutustumaan "yöelämään" jne.

Aika yleinen sanonta toi toki täällä maaseudulla on mutta ei kyllä yleensä kerro siitä että sen vuoksi täällä asuttaisiin.

Yöelämään ainakin itse olen päässyt tutustumaan ihan riittävästi jo ennen opiskeluja.

Sitten nää samat on ampumassa sudet, karhut, lampaat, porot ja hirvet sieltä korvesta koska pitää suojella lapsia. Huoh, muuttaisivat johonkin eristettyyn betonikuutioon keskelle kaupunkia ja antaisivat susien pitää maaseudun.

Vierailija kirjoitti:

Sitten nää samat on ampumassa sudet, karhut, lampaat, porot ja hirvet sieltä korvesta koska pitää suojella lapsia. Huoh, muuttaisivat johonkin eristettyyn betonikuutioon keskelle kaupunkia ja antaisivat susien pitää maaseudun.

Susista on todellista vaaraa vain hyvin hyvin pienessä osassa Suomea.

Minä olen kaupungista ja mies maalta. Minun ja siskoni kaveripiiristä ei lapsena kuollut ketään. Miehen ja hänen sisaruksien kavereista kuoli ainakin neljä 10-15 vuotiaina tapaturmaisesti. Eli maalla on vain eri vaarat kuin kaupungissa!

Olen sitä mieltä, että jos maalla haluaa asua, tulee miettiä myös mitä seurauksia siitä tulee, ja kantaa vastuu lapsille. Minun todellisuuteni lapsuudesta ja nuoruudesta maaseudulla oli tämä (tapahtui 90-ja 2000-luvuilla):

Ei kunnossapidettyjä ulkoilureittejä. Valaisemattomat ja hoitamattomat tiet. Talvisin peilikirkasta jäätä, keväisin routaa ja mutavelliä. Sienestämään ja marjastamaan toki pääsi helposti. Ei mahdollisuuksia harrastaa muita liikuntamuotoja. Lähin urheilutaloi 25 kilometrin päässä. 

Meillä ei ollut maatilaa eläimineen. Koiralle olisi ollut erinomainen elinympäristö, mutta vanhempani kieltäytyivät hankkimasta sitä koska pelkäsivät vaivannäköä. Vuosia sen perään itkin eikä allergioita ollut. Veli olisi puolestaan halunnut sen peltoauton tms, mutta vanhemmat kieltäytyivät.

Lähin kaveri asui 10 km päässä julkisen liikenteen tavoittamattomissa. 

Koulussa oli yhdistetyt luokat. Ei voinut opiskella muita kieliä englannin lisäksi, eikä mitään iltapäivätoimintaa järjestetty, kun koulu oli niin pieni. Musiikin, kuvataiteen yms. opetukseen oli kehnot resurssit, kun kaikki toiminta ruokailua myöten tapahtui samassa luokkahuoneessa. Liikunnassa oli välillä luokat 3.-6. samalla tunnilla. Oli aika rankkaa pienenä kolmaluokkalaisena esim. pelata sählyä 6 lk. kanssa.

Tykkäsin lukemisesta, mutta kirjastoon oli 25 km:n matka. Ollessani teini, kylältä lähti myös kauppa, ja lähin (pieni) kauppa oli 15 kilometrin päässä. Julkinen liikenne oli niin kallista, että edestakainen matka kirjastoon lohkaisi lähes kolmasosan kuukausirahasta. Lauantaisin meni kaksi bussia keskustaan koko päivänä. 

Koko kylässä oli lisäkseni neljä ikäistäni tyttöä. Heistä yhden kanssa ystävystyin. Niinhän se aikuisillakin menee, että joidenkin kanssa kemiat kohtaavat, useimpien kanssa ei.

Kulttuuri vanhempien keskuudessa tuntui etenkin näin jälkikäteen ajateltuna siltä, ettei juuri kukaan oikein erikseen ottanut aikaa ollakseen lasten kanssa. Tämä on toki saattanut nuorempien sukupolvien myötä muuttuakin, omat vanhempani ovat syntyneet 50-luvulla. Silloin kun eivät olleet töissä, isäni oli aina metsätöissä, polttopuita tekemässä tai jotain tonttiin liittyvää huoltotoimenpidettä toimittamassa, äitini puolestaan suorastaan raatoi kasvimaalla ja muissa pihatöissä. Syksyt olivat yhtä marja-ja sienitalkoota, kun pihassakin kasvoi varmaan 20 marjapensasta. Lapset vain olivat siinä sivussa. (Ihan tiedoksi: lapselle ei riitä virikkeeksi viinimarjojen poimiminen.) Usein olimme aika yksinäisiä. Vanhemmat eivät voineet irrottautua puuhistaan vaikka katsoakseen kanssamme elokuvaa tai pelatakseen lautapelejä. Vapaa-aikakin oli siis työtä, ja joutenoloa tai jonkin rentouttavan ajanvietteen parissa toimimista pidettiin jotenkin huonona. 

Ollessani yläasteella, vanhemmat havahtuivat siihen, että kökin paljon yksinäni kotona. Tuolloin he alkoivat kuljettaa minua harrastuksiin keskustaan, mutta marmattivat usein siitä, että taas saa kuskata. 15-17-vuotiaan kaverien puutetta tämä ei paikannut, sillä sitä varten olisi tarvittu mahdollisuus sellaiseen olemiseen, jossa kukaan ei syyllistä autokyydeistä selän takana.

Lopulta väsyin maaseudun virikkeettömyyteen. Minulla oli sellainen olo, etten saa olla oma itseni ja tehdä niitä asioita joita haluaisin. Tuntui, että maailma ja elämä olivat jossain muualla. Lukioikäisenä masennuin vakavasti. Muutin pois heti lukion jälkeen, ja kesti vuosia saada elämänsä sellaiseen pisteeseen, että voi sanoa olevansa onnellinen. Maalle voi siis toki muuttaa, mutta pitää miettiä mikä tekee kenetkin onnelliseksi, lapsetkin. Sanoisin, että aktiivisuutta ja huomioimista tarvitaan enemmän kuin kaupungissa asuvalta. Lapset eivät voi maksaa hintaa aikuisten romanttisesta unelmasta.

Meillä harkinta muuttaa maaseudulle kun teinit muuttaa pois. Syy luonto ja ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Elämä maaseudulla on mukavaa koska kotona voi olla oikeasti virikkeitä nuorille muitakin kuin pelkkä tietokone. Esimerkiksi hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta vaikka mönkijät ja peltoautot.

Jos ei ole kavereita lähistöllä niin ei se ulkoilumaastoissa yksin kulkeminen jaksa loputtomiin kiinnostaa ja katkeroituu kun tietää että samaan aikaan muualla toiset saa olla kaveriporukoiden kanssa.

Meillä ei ollut mitään mönkkäreitä eikä peltoautoja (olisi ollut varmaan aikuisten mielestä liian vaarallista). Niin kyllä se oli monesti just sitä tietokoneella istumista. Minä olisin viihtynyt kirjastossa vaikka kaiket päivät mutta sinnekään ei päässyt kulkemaan omin avuin

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että jos maalla haluaa asua, tulee miettiä myös mitä seurauksia siitä tulee, ja kantaa vastuu lapsille. Minun todellisuuteni lapsuudesta ja nuoruudesta maaseudulla oli tämä (tapahtui 90-ja 2000-luvuilla):

Ei kunnossapidettyjä ulkoilureittejä. Valaisemattomat ja hoitamattomat tiet. Talvisin peilikirkasta jäätä, keväisin routaa ja mutavelliä. Sienestämään ja marjastamaan toki pääsi helposti. Ei mahdollisuuksia harrastaa muita liikuntamuotoja. Lähin urheilutaloi 25 kilometrin päässä. 

Meillä ei ollut maatilaa eläimineen. Koiralle olisi ollut erinomainen elinympäristö, mutta vanhempani kieltäytyivät hankkimasta sitä koska pelkäsivät vaivannäköä. Vuosia sen perään itkin eikä allergioita ollut. Veli olisi puolestaan halunnut sen peltoauton tms, mutta vanhemmat kieltäytyivät.

Lähin kaveri asui 10 km päässä julkisen liikenteen tavoittamattomissa. 

Koulussa oli yhdistetyt luokat. Ei voinut opiskella muita kieliä englannin lisäksi, eikä mitään iltapäivätoimintaa järjestetty, kun koulu oli niin pieni. Musiikin, kuvataiteen yms. opetukseen oli kehnot resurssit, kun kaikki toiminta ruokailua myöten tapahtui samassa luokkahuoneessa. Liikunnassa oli välillä luokat 3.-6. samalla tunnilla. Oli aika rankkaa pienenä kolmaluokkalaisena esim. pelata sählyä 6 lk. kanssa.

Tykkäsin lukemisesta, mutta kirjastoon oli 25 km:n matka. Ollessani teini, kylältä lähti myös kauppa, ja lähin (pieni) kauppa oli 15 kilometrin päässä. Julkinen liikenne oli niin kallista, että edestakainen matka kirjastoon lohkaisi lähes kolmasosan kuukausirahasta. Lauantaisin meni kaksi bussia keskustaan koko päivänä. 

Koko kylässä oli lisäkseni neljä ikäistäni tyttöä. Heistä yhden kanssa ystävystyin. Niinhän se aikuisillakin menee, että joidenkin kanssa kemiat kohtaavat, useimpien kanssa ei.

Kulttuuri vanhempien keskuudessa tuntui etenkin näin jälkikäteen ajateltuna siltä, ettei juuri kukaan oikein erikseen ottanut aikaa ollakseen lasten kanssa. Tämä on toki saattanut nuorempien sukupolvien myötä muuttuakin, omat vanhempani ovat syntyneet 50-luvulla. Silloin kun eivät olleet töissä, isäni oli aina metsätöissä, polttopuita tekemässä tai jotain tonttiin liittyvää huoltotoimenpidettä toimittamassa, äitini puolestaan suorastaan raatoi kasvimaalla ja muissa pihatöissä. Syksyt olivat yhtä marja-ja sienitalkoota, kun pihassakin kasvoi varmaan 20 marjapensasta. Lapset vain olivat siinä sivussa. (Ihan tiedoksi: lapselle ei riitä virikkeeksi viinimarjojen poimiminen.) Usein olimme aika yksinäisiä. Vanhemmat eivät voineet irrottautua puuhistaan vaikka katsoakseen kanssamme elokuvaa tai pelatakseen lautapelejä. Vapaa-aikakin oli siis työtä, ja joutenoloa tai jonkin rentouttavan ajanvietteen parissa toimimista pidettiin jotenkin huonona. 

Ollessani yläasteella, vanhemmat havahtuivat siihen, että kökin paljon yksinäni kotona. Tuolloin he alkoivat kuljettaa minua harrastuksiin keskustaan, mutta marmattivat usein siitä, että taas saa kuskata. 15-17-vuotiaan kaverien puutetta tämä ei paikannut, sillä sitä varten olisi tarvittu mahdollisuus sellaiseen olemiseen, jossa kukaan ei syyllistä autokyydeistä selän takana.

Lopulta väsyin maaseudun virikkeettömyyteen. Minulla oli sellainen olo, etten saa olla oma itseni ja tehdä niitä asioita joita haluaisin. Tuntui, että maailma ja elämä olivat jossain muualla. Lukioikäisenä masennuin vakavasti. Muutin pois heti lukion jälkeen, ja kesti vuosia saada elämänsä sellaiseen pisteeseen, että voi sanoa olevansa onnellinen. Maalle voi siis toki muuttaa, mutta pitää miettiä mikä tekee kenetkin onnelliseksi, lapsetkin. Sanoisin, että aktiivisuutta ja huomioimista tarvitaan enemmän kuin kaupungissa asuvalta. Lapset eivät voi maksaa hintaa aikuisten romanttisesta unelmasta.

Hyvä kirjoitus. Jos kulkuyhteydet on huonot niin minusta vanhempien pitäisi kustantaa teinille mopo edes osittain (loput kesätyörahoista tms)

Ite oon törmännyt lähinnä huumeita ja huumeporukoita pakoon muuttaneita. Ja väittäisin että tekivät hyvät ratkaisut muuttaessaan. Parempi tulevaisuus lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä maaseudulla on mukavaa koska kotona voi olla oikeasti virikkeitä nuorille muitakin kuin pelkkä tietokone. Esimerkiksi hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta vaikka mönkijät ja peltoautot.

Kaikki mun maalla asuvat nettikaverit eivät muuta tee kuin käy koulua ja ole tietokoneella. Odottavat sitä, että pääsevät yliopistoon ja muuttamaan kaupunkiin. Yksi vähän vanhempi pääsi jo ja kertoi sosiaalisen elämänsä muuttuneen täysin, kun on paikkoja mihin mennä, ihmisiä joita nähdä ja bussitkin kulkevat

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että maalla on myös sellaisia nuoria, jotka ei ole tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä ja asuinympäristöönsä. Vastaavassa tilanteessa olevia nuoria on kaupungeissakin. Olin itsekin nuorena yksinäinen, vaikka asuin yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista ja ympärilläni oli paljon ihmisiä... Ei ne ihmismassat mitään auttanut, kun en löytänyt joukosta yhtään ystävää. Koulussakin mua kiusattiin, ja ainoa kaverintapainen joka mulla oli sanoi suoraan, ettei uskalla edes moikata mua muiden nähden jottei joutuisi itsekin kiusatuksi.

Kyseessä ei ehkä niinkään suojelu, vaan oma mukavuus, vaikeasti autistisen lapsen kanssa on helpointa asua kaukana naapureista. Saa juosta pihalla ja huutaa rauhassa.

Itse olen kasvanut pienessä kirkonkylässä. Väittäisin, että lapselle ehkä paras kasvuympäristö, on kavereita, ei pitkä matka kauppaan ja kyllä sieltä jotain harrastusmahdollisuuksiakin löytyi. Mutta nuorelle aikuiselle se on tylsä, jopa ahdistavakin paikka.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä maaseudulla on mukavaa koska kotona voi olla oikeasti virikkeitä nuorille muitakin kuin pelkkä tietokone. Esimerkiksi hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta vaikka mönkijät ja peltoautot.

Kaikki mun maalla asuvat nettikaverit eivät muuta tee kuin käy koulua ja ole tietokoneella. Odottavat sitä, että pääsevät yliopistoon ja muuttamaan kaupunkiin. Yksi vähän vanhempi pääsi jo ja kertoi sosiaalisen elämänsä muuttuneen täysin, kun on paikkoja mihin mennä, ihmisiä joita nähdä ja bussitkin kulkevat

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että maalla on myös sellaisia nuoria, jotka ei ole tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä ja asuinympäristöönsä. Vastaavassa tilanteessa olevia nuoria on kaupungeissakin. Olin itsekin nuorena yksinäinen, vaikka asuin yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista ja ympärilläni oli paljon ihmisiä... Ei ne ihmismassat mitään auttanut, kun en löytänyt joukosta yhtään ystävää. Koulussakin mua kiusattiin, ja ainoa kaverintapainen joka mulla oli sanoi suoraan, ettei uskalla edes moikata mua muiden nähden jottei joutuisi itsekin kiusatuksi.

Isossa kaupungissa olisit voinut aloittaa vaikka mitä harrastuksia ja saada sitä kautta ystäviä. Koulua on helpompi vaihtaa ja kiusaajiin ei tarvitse törmätä joka paikassa

Vierailija kirjoitti:

Me muutettiin maalle lapsen ollessa alakouluikäinen ja voin kertoa että kaupungissa olevat luokkakaverit harrastavat ja ovat sivistyneitä, eivät ole koneella paljoa eivätkä harrasta somea kun taas maalla uudet luokkakaverit pelaavat kaiket illat ja vloput, ei harrastuksia juurikaan, kaikki sometilit olleet jo vuosia käytössä vaikka alakouluikäisistä kyse. Kaipaan maalla kävely/ pyöräilymatkan päässä olevia kirjastoja ja kauppoja. Ei tule helposti lähdettyä pienen asian takia lähimpään kaupunkiin. Ihmisten ilmoilla liikkuminen on vähentynyt...mutta onpa asuminen halvempaa,jee.

Mua taas maalta kaupunkiin muuttaneena ahdistaa, kun lasten kavereilla tuntuu olevan joka ilta joku ohjattu harrastus, josta pois jäämiseksi vaaditaan suunnilleen lääkärinlausunto, ja muu aika ollaan koneella tai hengaillaan kavereiden kesken tekemättä mitään fiksua. Meidän mielestä elämän ei pitäisi olla niin aikataulutettua ja harrastusten niin "vakavia", että koko elämä pyörii niiden ympärillä. Olisi kiva jos lapset voisi vaikka pelailla pallopelejä porukalla koulun jälkeen, käydä kaverin kanssa luistelemassa, mennä metsään eväsretkelle ja tehdä kaikenlaista kivaa, mitä nyt milloinkin mieleen tulee. Mutta ei, seuraa on vaikea löytää mihinkään mikä ei ole ohjattu harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä maaseudulla on mukavaa koska kotona voi olla oikeasti virikkeitä nuorille muitakin kuin pelkkä tietokone. Esimerkiksi hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta vaikka mönkijät ja peltoautot.

Kaikki mun maalla asuvat nettikaverit eivät muuta tee kuin käy koulua ja ole tietokoneella. Odottavat sitä, että pääsevät yliopistoon ja muuttamaan kaupunkiin. Yksi vähän vanhempi pääsi jo ja kertoi sosiaalisen elämänsä muuttuneen täysin, kun on paikkoja mihin mennä, ihmisiä joita nähdä ja bussitkin kulkevat

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että maalla on myös sellaisia nuoria, jotka ei ole tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänsä ja asuinympäristöönsä. Vastaavassa tilanteessa olevia nuoria on kaupungeissakin. Olin itsekin nuorena yksinäinen, vaikka asuin yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista ja ympärilläni oli paljon ihmisiä... Ei ne ihmismassat mitään auttanut, kun en löytänyt joukosta yhtään ystävää. Koulussakin mua kiusattiin, ja ainoa kaverintapainen joka mulla oli sanoi suoraan, ettei uskalla edes moikata mua muiden nähden jottei joutuisi itsekin kiusatuksi.

Isossa kaupungissa olisit voinut aloittaa vaikka mitä harrastuksia ja saada sitä kautta ystäviä. Koulua on helpompi vaihtaa ja kiusaajiin ei tarvitse törmätä joka paikassa

Väität siis, että oli omaa syytäni että olin koko nuoruuteni yksinäinen ja mua kiusattiin koulussa? Sitähän se tarkoittaa, jos kaupungissa on niin helppo saada kavereita ja välttyä kiusaamiselta.

Tiedän. Äiti on mieleltään sairas, ja ’tartuttaa’ sitä lapsiinsa. Kaikkea pelätään.

Ihmissudet ovat suurempi uhka maaseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kaupungista ja mies maalta. Minun ja siskoni kaveripiiristä ei lapsena kuollut ketään. Miehen ja hänen sisaruksien kavereista kuoli ainakin neljä 10-15 vuotiaina tapaturmaisesti. Eli maalla on vain eri vaarat kuin kaupungissa!

Minä en muista omasta nuoruudesta tapaturmaisesti kuolleita nuoria kuin 2, molemmat helsinkiläisten mökkiäisten lapsia, ei paikallisia asukkaita. Kolareissa meni 6 kaveriani, mutta heistäkin 4 tuli kaupungista ja menehtyi kahdessa eri kolarissa. Molemmissa se "paras kuski" ajoi baari-illan päätteeksi kännissä autonsa metsätieltä ulos.