Voiko olla niin, ettei todella paniikissa oleva arka pieni löytökoira kesyynny ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi juttu on myös, että miksi muuten ylettömästi pelätä sitäkään vaihtoehtoa, että jos joku koira vaan ihan oikeasti, tosiaan olisi toivoton tapaus? Itselleni ei ole sellaista sattunut koskaan, mutta kyllä minä voisin ihan hyvin sellaisessa tilanteessa valita sen eutanasiapiikin, ja olla silti tyytyväinen että yritin parhaani josko sille koiralle vielä voisi tarjota riittävän hyvän elämän. Aina ei voi ehkä voittaa, mutta aina voi yrittää.

Tämä on hyvä kommentti. Koira on pieni, eikä siitä aiheudu todellista vaaraa meille tai ympäristölleen ( kun ei ole odotettavissa kohtaamisia pienten lastenkaan kanssa), sillä on perusturvallisuus pahasti horjunut ja se pitää rakentaa nyt kokonaan uudestaan. Se onnistuu tai ei onnistu, mutta olen ihan motivoitunut yrittämään kuitenkin, myös mieheni. Tyydymme myös vähemmän loistavaan onnistumiseen ja olemme mielestäni ihan realistisia. Jos kevääseen mennessä emme ole onnistuneet sulattamaan sen epäluuloa, sitten on pakko luovuttaa. Jos pieniä askeleita on otettu, jatkamme. ap

Uskon lukemani perusteella että olette juuri oikea perhe yrittämään, koska sekä olosuhteet on sopivat (ei pieniä lapsia, ei joudu olemaan ylettömän paljon yksin jne) että on realistiset odotukset elämästä tämän koiran kanssa, eikä jotain vaaleanpunaisia unelmia siitä miten pelastettu koira heti on ihanan kiitollinen että se on pelastettu hyvään kotiin ja palvoo uutta isäntäväkeä ja käyttäytyy tästä silkasta kiitollisuudesta heti kuin unelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lovebotti kirjoitti:

Jos haluat koiran, etsi joku hyvaluonteinen, rohkea ja ystavallinen koira. Siita saat hyvan lemmikin. Arka koira joka pelkaa kaikkia puree puolustaessaan itseaan.

Siinä vaan on oma mielihyvänsä, että ottaa eri tavalla ns. vaikean koiran tai sellaisen mitä muut ei halua (esim. vanha, joka tulee kuolemaan muutamassa vuodessa) . Ensinnäkin, kokee tehneensä hyvän teon. Toinen juttu on että ainakin itselleni on ollut aina kiinnostavia koulutushaasteet ja eläinten käytöksen ymmärtäminen, erityisesti menneisyydessä kovia kokeneiden. Se on mielettömän hienoa kun se arka "peto" joka on siihen asti lähinnä räyhännyt jossain nurkissa ja raapinut ulko-ovea että pääsisi ulos, ensimmäisen kerran tulee omasta tahdosta, uteliaana katsomaan että nyt haisee niin hyvä ruoka että taidan vähän lähestyä noita ihmisiä. Ja uskaltaa tulla lähemmäs kuin ennen. Jokainen edistysaskel tuntuu mielettömän hienolta näiden vaikeiden tapausten kanssa.

Ei sovi toki kaikille, mutta tuskin ap niin tyhmä on, että haluaisi vain helppoutta ja omaa mukavuutta ja sitten edes harkitsisi kuvailemaansa koiraa...

- 5

Tämähän se typerä ansa onkin: ollaan niin maailmanparantajia kun otetaan jo täysin sekaisin oleva koira, ja odotetaan, että siitä saa jonkun hyvä ihminen- palkinnon. No ei välttämättä saa. Muuta kuin lukuisia puremia ja paljon vaikeita tilanteita ja rajoitteita elämään.

Sekin kannattaa huomioida. Niitä rescueita on monenlaisia, kannattaa ottaa sellainen, jolla on vielä toivoa.

Ap:n kertoman mukaan koira ei ole toivoton tapaus.

Sellaisen ihmisen ei pidä ottaa pelokasta koiraa, jos ottaa itseensä koiran murinat ja varoitukset. Jos oma pää antaa periksi suhtautua siihen empaattisesti eikä alistavalla johtaja-asenteella, on paljon mahdollista, ettei yhtään puremaa koskaan tapahdu.

Minulla on arahko rescue, joka ei koskaan hyökkäisi kenenkään päälle - koiran tai ihmisen.