Ero, exän uusi nainen ja exän hämmentävä käytös.
Eli erottiin noin kuukausi sitten. Yhdessä 11v ja 2 lasta. Mies ilmoitti vaan että haluu erota, oli yhden yön kotona ja sit muutti pois. Nukkui kaverilla tms. Ei ikinä suostunut keskustelee asiasta, sanoi että ollaan kasvettu erilleen ja haluaa olla yksin. Viikon päästä asui jo uuden naisen luona joka tuttu hänen kavereiden kautta, ei kuitenkaan kauaa tunteneet. Todella paska ja petetty olo. Hämmentävä myös kun halusi olla yksin mutta heti uuden nurkkiin asumaan. Sanoi että on hänen mielestään erottu jo vuosi sitten, ei kuitenkaan mitään puhetta asiasta ja ollaan suunniteltu tulevaa ja vietetty kivoja lomia ja kaikkee. Ollaan oltu nuoresta asti yhdessä, toistemme ensirakkaudet. Sanoo että ei haluu 20 vuoden päästä katua ja haluaa nähdä mitä muuta on tarjolla. Meidän välit tulehtui pahasti ja oon ollu tosi ilkee sitä uutta kohtaan, haukkunut tms. Koska sattuu niin paljon ja rakastan mun miestä älyttömästi. Silti mun mies antaa mulle mahdollisuuden olla ystäviä vaikka oon käyttäytynyt huonosti. Käy moikkaa lapsia ja haluu auttaa mua. Meil on kivaa yhdessä ja on nukkunut tääl sohvalla kun on ollu kipeenä. Toisena hetkenä haukkuu mut lyttyyn, sit kuitenkin sanoo ettei tarkoita vaan on niin vihainen ja pettynyt mun käytökseen eron jälkeen. Sit toisena päivänä kehuu mua ja sanoo että näytän hyvältä ja oon lempein ihminen mitä tietää. Välillä on estänyt mun puhelut ja pitää välimatkaa. Kerran myös suudeltiin.. Ja halaa kyl mua välillä kun pyydän ja sillon silittää mun selkää. Sit kuitenkin sanoo ettei rakasta enää. Eli tosi hämmentävää käytöstä. Viesti on sekava mut niin on tilannekin :D Tekee näin vaan lasten takia vai jotain muuta takana? Auttakaa ymmärtää ja miten te tulkitsette tän?
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Sinulla kuluu valtavasti energiaa exäs asioihin. Mitäs jos alat huolehtia ihan vaan omasta elämästä, rakentaa sitä ja lakata miettimästä eksän käänteitä ja aikomuksia. Kuulostaa siltä että et olet tosi läheisriippuvainen ja edelleen kiinni exässä, eroprosessi täysin tekemättä. Exällä on hänen elämänsä, sulla oma. Miksi hänen asioitaan täällä vatvot? Mitä sulle itsellesi kuuluu noin niinkuin erillisenä yksilönä, ilman exää?
Siihen mä oon just tän viikon aikana alkanut keskittyä, omaan elämään. En oo pitänyt exän yhteyttä enkä anna sen tekojen vaikuttaa muhun. Mulla menee ihan ok, alkaa olla jo helpompaa ja jopa iloa elämässä.
Ap
Näin sivullisena:
1. Unohda exäsi elämä, elä omaasi. Mene kahville kaverisi kanssa, jos se tekee sinut onnelliseksi, älä siksi, että se tekisi exäsi mustasukkaiseksi.
2. Vaadi itsellesi omaa aikaa. Lastenhoito fifty/fifty. Kerro, että sinäkin kaipaat läheisyyttä ja tarvitset mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä. Exän on järjestettävä oma elämänsä siihen malliin, että hän pystyy ottamaan yhtäläisen vastuun lapsista. Ole jämpti, mutta rauhallinen.

Niin sen pitäisi järjestää mutta jos ei järjestä eikä ota lapsia niin mä en voi pakottaa. Mä en pysty asialle mitään jos ex ei halua tehdä asioiden eteen mitään.
Ap
En tiedä, mutta minua v*tuttaa suunnattomasti kirjoitustyylisi.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta minua v*tuttaa suunnattomasti kirjoitustyylisi.
Mikähän mun kirjoitustyylissä on vikana? :D
Ap
Yllättääkö ketään ettå exä on jo kolme tuntia myöhässä sovitusta ajasta...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yllättääkö ketään ettå exä on jo kolme tuntia myöhässä sovitusta ajasta...
Ap
337 jatkaa... Nyt luin vasta ketjun alusta loppuun. Oli tosi samaistuttava ja opettava ketju, kiitos ap:lle ja asiallisen jämptisti vastanneille.
Ärsyttää ap:n puolesta millainen "mies" tuo ex on. Ei se voi noin mennä, että exä tekee mielensä mukaan, ja sinä kärsit ja sopeudut. Ehkä kun ex ei noudata sovittuja aikoja, niin sen ei tarvitse nähdä lapsia ollenkaan. Saisitko lapset nyt jonnekkin muualle hoitoon? Ja ilmoitat exälle, että lapsilla on jo hoitaja. Laita ylös pvm, viestit ym. kun exän piti tulla hakemaan lapset, mutta ei tullut ja sitten otat lastenvalvojalla asian käsittelyyn.
Sanoisin, että se oli viimeinen kerta kun tulit hakemaan lapsia myöhässä tai jätit hakematta, enkä suostuisi enää sopimaan noita tapaamisia. Katselisin uudestaan lastenvalvojan jälkeen. Siinäpähän miettii ja ruikuttaa, että pilaan välit lapsiin. Itsehän sen teki. Kunnioita nainen itseäsi ja näytä missä on rajasi, ja tosiaan rajojen yli ei tulla ilman seuraamuksia.
Varmaan kostonhimoissani kertoisin vielä exän nykyiselle missä menään, suutelut, yhteiset ajanvietot ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla kuluu valtavasti energiaa exäs asioihin. Mitäs jos alat huolehtia ihan vaan omasta elämästä, rakentaa sitä ja lakata miettimästä eksän käänteitä ja aikomuksia. Kuulostaa siltä että et olet tosi läheisriippuvainen ja edelleen kiinni exässä, eroprosessi täysin tekemättä. Exällä on hänen elämänsä, sulla oma. Miksi hänen asioitaan täällä vatvot? Mitä sulle itsellesi kuuluu noin niinkuin erillisenä yksilönä, ilman exää?
Siihen mä oon just tän viikon aikana alkanut keskittyä, omaan elämään. En oo pitänyt exän yhteyttä enkä anna sen tekojen vaikuttaa muhun. Mulla menee ihan ok, alkaa olla jo helpompaa ja jopa iloa elämässä.
Ap
No hyvä. Täällä kuitenkin keskityt exäs tekemisiin isosti. Jos haluat hänestä irti, lakkaa ruotimasta hänen tekemisiään. Älä siis ajattele häntä, puhu hänestä jne. Jos hän ei ole tärkeä, ei hän myöskään täytä ajatuksiasi. Nyt näyttää siltä et hän on tärkeä osa sun ajatuksia ja valintoja. Teidän ero vissiin tuore, mut näin aikoja sitten eronneena täytyy sanoa et kun ex on ex, ei hän tule ajatuksiin mitenkään. Ei negatiivisesti, ei positiivisesti. Ei vie siis hetkeäkään elämästäni. Ja meillä on kyllä oikein hyvät välit. Muttei mitään tunneyhteyttä
Lähdin omille menoille heti kun ex tuli. Kysyi vaan että "ai sä lähdet jonnekin? Olis kiva kun olisit ilmoittanut etukäteen." miks ilmoittaisin, sillon kun ex on lasten kaa nii mä teen sillä ajalla mitä haluan. Tuhahteli ja nyrpisteli ja kysyi vielä että joutuuko laittaa lapset nukkuu. Siis sanoi että JOUTUUKO!! Ja onks ne syöny yms. Ne on sen lapsia eikä oo nähny aikoihin ja kuulostaa kun niiden kaa oleminen olis niin paskaa kun mä en oo paikalla. Tulin takas niin ne on tuijottanut telkkaa koko ajan. Aina kun mä paikalla niin touhuu kaikkee yms ja kun en oo paikalla niin näköjään ei tee mitään niiden kaa.
Ap
Kysyin joko ottaa ens viikonloppuna lapset, taas sama vinkuminen että vaan yks kerrallaan. Ettå miks oon näin hankala ja miksi kaikki asiat pitää tehdä sille niin vaikeaksi. Haha, mikähän tässä on ollu sille niin vaikeaa. No mutta ei kuulemma voi ottaa. Sanoi että sit kun on toi yks vkl ollu lapset yksitellen niin sit sen jälkeen se olis niin että siitä eteenpäin molemmat koko vkl. En ihan usko, nyt sanoo niin mutta kun tuohon suostuisin niin tuskin ottaisi lapsia enää. Sanoin että haluan omaa aikaa tehdä omia asioita ja tavata ihmisiä. Selvästi suuttui siitä, mutta sanoin että jos ei hän hoida niin laitan isovanhemmille hoitoon jotta mä saan vapaata. Se luulee et voi määrätä mun elämää omalla käytöksellä.
Ap
Mitä sä ap enää täältä palstalta haet? Johan teidän parisuhdettanne on puitu 24 sivua. Nyt oikeasti nainen. Lakkaa miettimästä koko ajan exääsi ja etsi uusia ihmisiä elämääsi. Liity vaikka Tinderiin tai mene viikonloppuna kaverien kanssa baariin.
Mä haluaisin kiittää ap:tä harvinaisen rehellisestä ja seikkaperäisestä tilanteensa raportoinnista. Mä uskon, että vaikka tämä ap:lle varmaan oli yhtä helvettiä, niin se saattaa auttaa joitain muita, joka kamppailee samojen ongelmien kanssa. Musta ap oli tosi rohkea, kun kertoi tarinansa tänne ja lisäksi osoitti huomattavaa älykkyyttä, että pystyi suodattamaan kaikki tyhmät viestit ja kommunikoimaan tänne niistä huolimatta. Mä arvostan ap:n toimintaa tosi korkealle!! Tsemppiä ap, kyllä sä pärjäät!
Vierailija kirjoitti:
Kysyin joko ottaa ens viikonloppuna lapset, taas sama vinkuminen että vaan yks kerrallaan. Ettå miks oon näin hankala ja miksi kaikki asiat pitää tehdä sille niin vaikeaksi. Haha, mikähän tässä on ollu sille niin vaikeaa. No mutta ei kuulemma voi ottaa. Sanoi että sit kun on toi yks vkl ollu lapset yksitellen niin sit sen jälkeen se olis niin että siitä eteenpäin molemmat koko vkl. En ihan usko, nyt sanoo niin mutta kun tuohon suostuisin niin tuskin ottaisi lapsia enää. Sanoin että haluan omaa aikaa tehdä omia asioita ja tavata ihmisiä. Selvästi suuttui siitä, mutta sanoin että jos ei hän hoida niin laitan isovanhemmille hoitoon jotta mä saan vapaata. Se luulee et voi määrätä mun elämää omalla käytöksellä.
Ap
Hyvä AP! Pidä toi! Älä vaan suostu exän naurettaviin ehtoihin! Näytä rajat!
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin kiittää ap:tä harvinaisen rehellisestä ja seikkaperäisestä tilanteensa raportoinnista. Mä uskon, että vaikka tämä ap:lle varmaan oli yhtä helvettiä, niin se saattaa auttaa joitain muita, joka kamppailee samojen ongelmien kanssa. Musta ap oli tosi rohkea, kun kertoi tarinansa tänne ja lisäksi osoitti huomattavaa älykkyyttä, että pystyi suodattamaan kaikki tyhmät viestit ja kommunikoimaan tänne niistä huolimatta. Mä arvostan ap:n toimintaa tosi korkealle!! Tsemppiä ap, kyllä sä pärjäät!
Sama mulla. Näin läheisriippuvaisena ihmisenä sain tästä ketjusta hyvää vertaistukea. :)
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin kiittää ap:tä harvinaisen rehellisestä ja seikkaperäisestä tilanteensa raportoinnista. Mä uskon, että vaikka tämä ap:lle varmaan oli yhtä helvettiä, niin se saattaa auttaa joitain muita, joka kamppailee samojen ongelmien kanssa. Musta ap oli tosi rohkea, kun kertoi tarinansa tänne ja lisäksi osoitti huomattavaa älykkyyttä, että pystyi suodattamaan kaikki tyhmät viestit ja kommunikoimaan tänne niistä huolimatta. Mä arvostan ap:n toimintaa tosi korkealle!! Tsemppiä ap, kyllä sä pärjäät!
KIITOS! Kiitti myös kaikille neuvoista, joita oli ehkä alkuun vaikea noudattaa mutta oon vihdoin alkanut pitää puoliani ja tajunnut ettei se johda mihinkään hyvään jos myötäilee toista. Kun oon nyt ollu pitämättä yhteyttä exään ja näyttänyt ettei se enää kävele mun yli niin oon huomannut että sen käytös on muuttunut edes vähän. Ilkeily on vähentynyt ja se että olettaa mun tekevän kaiken. Toivon että kun pidän tän linjan niin asiat alkaa helpottuu lisää. Toivon myös että ex tajuu oman velvollisuuden isänä ja alkaa tekee asioita lasten parhaaksi.
Ap
Ihan ekana sanon sen jota muutkin ovat jo sanoneet: tuo miehen kuvatus vaan pelaa tilannetta niin että pysyt sen lieassa. Hienoa että vihdoin olet noussut tuosta ja pystyt pitämään puolesi! Ootko koittanut saada lastenvalvojalle peruutusaikaa?
Koita järkätä lapset välillä vaikka isovanhemmille tms yökylään ja lähde tuulettumaan. Älä ajattele mitä exäsi on ympäri kyliä puhunut. Lataa vaikka Tinder!
Ja mä kanssa kiittelee että jaksat täällä kertoa teidän tilanteesta. Oon oppinut paljon yhdestä läheisestäni (jolla oli kamala on off suhde), ja muutoinkin on kiva joskus saada lukea johonkin aloitukseen edes jonkinlaista ”päätöstä”. Eikä se ex nyt katoa vaikka sen ajattelemisen yrittäisi lopettaa. Siinähän se sivussa perseilee koko ajan, joten hyvä vain se on näin anona vuodattaa nuo olot ja pohdinnat. Varmasti helpottaa apta! Tsemppiä, hienosti sä sieltä nouset ❤️

Itselläkin parempi olo kun sanoo vastaan eikä anna kaikessa periksi. Itse on soppansa keittänyt joten itse myös omat ongelmat ratkoo, ei oo minun ongelma miten tapaa lapsia tai elämä järjestyy. On ollu tietoinen asiasta kun halus erota ja jos nää tulee yllätyksenä, ettei Ero olekaan niin yksinkertainen kun on lapsia ja aloittaa heti uuden suhteen niin voi harmi.