Vaikka hankkisin lapsia, en aio ikinä ruveta elämään elämääni "lasten ehdoilla"!

Turha noita etukäteen on spekuloida. Elämä opettaa. Päiväkoti tarjoaa hyvin kattavasti aktiviteettiä, mut sekin alkaa vasta aikaisintaan n. vuoden iässä. Siihen asti ja pitkääään senkin jälkeen kökitään missäs muuallakaan kuin hiekkalaatikolla. Lapsi tarvitsee hiekkalaatikon. Muskaria ei välttämättä. Eikä ehkä vesipuistoa. Mut hiekkalaatikon kyllä. Siellä hän käyttää työkaluja, toteuttaa itseään, laittaa ruokaa jne. Mut tosiaan. Hanki ne mukulat eka. Ja salli mun nauraa. Kun viet koko köörin vauvoista ja taaperoista lähtien Nykiin tai muualle kaupunkilomalle. Miten ois matka Nizza Cannes? Kerron sulle salaisuuden: se ei tuu olemaan sulle lomaa. Kerron vielä toisen: et tuu jaksamaan pikkulapsiaikana entistä elämääsi. Kerron viimeisen: susta tulee aivan yhtä mammautunut äityli kuin me muutkin, et oo sille immuuni, turhaan vastustelet lapsiperhehelvettiä. Ota tai jätä.

Oma äitini oli perheemme pomo, joka käytännössä päätti minne mennään ja mitä tehdään jne. Meidän lapsien toiveilla ei ollut mitään väliä ja se ärsytti joskus paljonkin. 

Varsinkin kun äiti itse kävi intohimonsa takia ulkomailla, lapissa ja milloin missäkin. Siitä ei voinut joustaa millään tavalla. Joskus mentiin hänen mukana lappiin ja sielläkin oltiin lapset keskenämme, kun äiti oli itse päivän poissa intohimonsa parissa. 

Kaikki oli aina liian kallista, eikä mihinkään ollut varaa tai äidillä ei vaan ollut halua lähteä, nii ei lähetty. Toisaalta äitini käytti omaan harrastukseensa satoja jopa tuhansia euroja vuodessa, niin ei varmaan aina ollutkaan varaa vaikka siihen 20e maksavaan uuteen t-paitaan. 

Kavereita ei meidän luona hirveästi käynyt, enkä edes halunnut kavereiden käyvän koska meillä ei ollut mitään tekemistä ja kaikkeen piti kysyä lupa.

Omasta mielestään äiti ei ole tehnyt mitään väärää koskaan, vaan on ollut hyvä äiti ja aina ajatellut meidän lapsien parasta. Kivaahan se oli, kun kaikkeen piti kysyä lupa ja äidillä piti olla täysi kontrolli meihin koko ajan. Meitä sisaruksia on kolme ja kaikki kolme ollaan käyty aikamoisia riitelyjä teini-iässä äitimme kanssa vähän joka asiaan liittyen. 

Nykyään äiti ihmettelee miksi kukaan meistä lapsista ei hirveän iloisesti hänen kanssaan ole tekemisissä, eikä halua käydä hänen luonaan, kuin vain harvoin. Tosin äidillä tulee vielä silloin tällöin niitä kontrollikohtauksia, jolloin hän yrittää pakottaa meidät esimerkiksi hänen luokseen käymään, vedoten vaikka siihen että hän on äitimme ja kun hän sanoo, niin on pakko totella. 

Ruoka asian ymmärrän, että sitä syödään mitä tarjotaan ja joskus sitä voi kysyllä ehdotuksia lapsiltakin syömisen suhteen. 

Tuo äityli-ilmaisu on mielestäni niin kuvaava: joillakin naisilla koko minuus rakentuu lasten saamisen jälkeen vaan äitiyden varaan. Sitten voi olla itseensä tyytyväinen, kun "elämän tarkoitus" toteutuu arkirallissa ja loputtomassa kuluttamisessa.

En halua olla nenäkäs, mutta voisiko olla, että lapsettomana et ihan täysin sisäistä, mitä lapset tuovat elämään ja miten ne muuttavat aikuisen ajatusmaailmaa? Vanhemmat yleensä saavat ihan aitoa iloa siitä, että lapset iloitsevat (esim. juuri siitä hoplopista). Sitä on vaikea kuvitella silloin kun niitä lapsia ei vielä ole. Mutta kun ne lapset ovat siinä, kokemusmaailmanne jotenkin yhdistyy ja lasten ilosta tulee myös sinun iloasi. Silloin se "lasten ehdoilla" eläminen ei enää olekaan jotain, mistä vanhempi vain kärsii ja samalla miettii, mitä muuta ihanaa voisi olla tekemässä. Lapset myös avaavat aikuisen näkemään asioita uudella tavalla. Se vaatii heittäytymistä ja siinä voi jotenkin uudestaan elää itsekin niitä lapsuuden riemuja. Kannattaa hypätä siihen mukaan avoimin mielin :)

Vierailija kirjoitti:

Tuo äityli-ilmaisu on mielestäni niin kuvaava: joillakin naisilla koko minuus rakentuu lasten saamisen jälkeen vaan äitiyden varaan. Sitten voi olla itseensä tyytyväinen, kun "elämän tarkoitus" toteutuu arkirallissa ja loputtomassa kuluttamisessa.

Minkä varaan sen minuuden pitäisi rakentua? Työn? Harrastusten? Omien mielenkiinnonkohteiden ja itsensä toteuttamisen? Entä jos itselle se äitiys juuri on itsensä toteuttamista? Mikä siitä tekee halveksuttavampaa kuin muusta itsensä toteuttamisesta? Vai kiertyykö siihen individualistiseen ajattelutapaan että itsensä toteuttamisessa ei saisi tarvita muita?

Jos verrataan vaikka urheiluun. Joku voi elää ja hengittää lajiaan, se on työ, harrastus ja vapaa-aika. Tällaista omistautumista pidetään ihailtavana määrätietoisuutena. Miksi sama kohdistettuna vanhemmuuteen on halveksittavaa? Onko joku hiihtomitali oikeasti järkevämpi panostuksen aihe kuin uuden ihmisen hoivaaminen, kasvattaminen ja onnelliseksi ja toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi saattaminen?

Lapset voi kasvattaa vähemmälläkin intensiteetillä, samoin hiihtoa voi harrastaa, mutta mitä väärää siinä on että oma mielenkiinnon kohde on se oma perhe?

Eivätkö tällaiset lapsilta luulot pois haluavat ihmiset voisi jättää suosiolla lisääntymättä? Ei narsisteista tule mitään hyviä vanhempia, sen sanon omien lapsuuden kokemusteni perusteella.

Voit toki tehdä lapsia ja jatkaa "minä ensin" -elämää. Elää samalla tavalla, kuin tähänkin asti ja kasvattaa lapsen siihen, ettei sillä ole ikinä oikeutta olla tarvitseva, kun vanhempien halut menee aina edelle. Lopputuloksena on masentunut aikuinen, joka ei pysty huomioimaan omia tarpeitaan ja elää muiden toiveiden mukaan. Tai vaihtoehtoisesti siitä tulee kylmä ja itsekeskeinen kusipää, kun mallia ei ole muuhun. Lapsen ehdoilla meneminen ei ole sitä, että lapsi päättää ja pompottaa, vaan lapsen tarpeista huolehditaan eri tilanteissa. Aina se ei ole vanhemman kannalta miellyttävää. 

Tulee mieleen ranskalaisten kasvatuskulttuuri jossa vanhemmat eivät todellakaan anna lasten haitata menoa. Mutta ei munkaan mielestä ole hirveän tervettä elää vain lapsia varten, kyllähän aikuisetkin tarvitsevat omat jutut.

Ap:sta tulee mieleen tätini, joka raahasi serkkuni kaikenmaailman museoihin ym sivistäviin kohteisiin , kerran hirveän kinuamisen jälkeen serkut pääsivät käymään linnanmäellä.  Tätini jaksoi tätä aika monta vuotta vaikka olikin aina lomareissujen jälkeen hermoromahduksen partaalla, kun lapset eivät arvostaneet äitinsä valitsemia lomakohteita ja  jälkeenpäin kuului katkeraa narinaa sekä selostusta siitä, miten luokkakaverit olivat käyneet kaikissa hauskoissa paikoissa ja he eivät päässeet ikinä muualle kuin "vammaisiin museoihin". Perheen viimeinen yhteinen reissu huipentui siihen, että 13 tai 14v serkkupoika löysi uusia tuttavuuksia ja karkasi ryyppäämään näiden paikallisten teinien  kanssa :D Oslossa, mikäli oikein muistan.

Jos ap luulet että muskarissa, hoplopissa ja mammakerhoissa käyminen tai se että lapset päättää ruoista on sitä "lasten ehdoilla elämistä", niin varmasti yllätyt. Nuo ei ole millään lailla olennaisia lasten hyvinvoinnille.

Sen sijaan lasten täytyy saada nukkua kun ovat väsyneitä, terveellistä ruokaa kun ovat nälkäisiä, elää ennustettavassa ja turvallisessa ympäristössä ja saada joka päivä vanhempien seuraa (eikä vain sellaista, että vanhempi tekee omiaan ja lapsi on vieressä). Lapsia ei myöskään saa pakottaa tekemään asioita, jotka liian vaikeita kehitystasolleen (esim. 3-vuotiaan pitäisi istua 3h ruokapöydässä, 2-vuotias ei saisi huutaa kun on vihainen).

Nuo eivät ole mitään kasvatusvalintoja vaan lapsen hyvän ja turvallisen kehityksen edellytyksiä. Jos et aio niitä noudattaa, niin älä hanki lapsia, koska et aio hoitaa.heitä riittävän hyvin. Jos aiot niin sitten aiot elää riittävästi lasten ehdoilla. Simple.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on täydellinen vanhempi, ennenkuin saa lapsia 👍

niinpä. ap on kuin lennonopettaja, joka ei ole ikinä käynyt edes lentokentällä

Minulla oli tällainen vanhempi, joka piti omia tarpeitaan paljon tärkeämpinä kuin lastensa tarpeita ja korosti sitä joka välissä. Monen vuoden terapian jälkeen olen yhä masentunut ja ahdistunut. Ap, älä hanki lapsia. Et selvästikään ole siihen valmis.

Jokainen on lasten kasvattajana parhaimmillaan ennen omia lapsia!

Serkkuni ihmetteli aikoinaan kovaan ääneen miten sukulaisten lapset eivät ruokapöydässä jaksaneet istua hiljaa kädet sylissä muutamaa tuntia. Kun hänellä on lapsia niin taatusti istuvat eivätkä varmasti metelöi! Hih, näin hänet kuusi vuotta myöhemmin mummoni hautajaisissa. Oli saanut kolme lasta tänä aikana. Voi jessus; lapset juoksivat ympäriinsä, kiljuivat, vetivät pöytäliinoja ja väsynyt serkkuni ei jaksanut edes komentaa heitä. Pakko oli vähän kuittailla.

Muutenkin nämä ap:n tyyppiset lapsettomat aiheuttavat lähinnä hilpeyttä koska ap ei voi mitenkään etukäteen tietää saako hän edes terveen lapsen. Jos lapsi onkin vakavasti sairas tai hänellä on erityistarpeita niin eipä niille lomille tuosta vaan löydykään lastenhoitajaa. Hyvähän se on etukäteen suunnitella asioita mutta täytyisi aina myös varautua siihen että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen ranskalaisten kasvatuskulttuuri jossa vanhemmat eivät todellakaan anna lasten haitata menoa. Mutta ei munkaan mielestä ole hirveän tervettä elää vain lapsia varten, kyllähän aikuisetkin tarvitsevat omat jutut.

Ranskalainen kasvatuskulttuuri, jossa ihmiset vastustavat lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan kieltämistä. Sairasta.

"Lasten ehdoilla " tarkoittaa vastaajille aivan eri asioita. Toiset puhuu perustarpeista huolehtimisesta, toiset siitä että lapselle annetaan ikään kuulumatonta vastuuta ja vanhempi toimii lapsen palvelijana. Ap tarkoittanee, ettei lapselle opeteta että muillakin on tarpeita, ja että muun perheen aika kuluu lasta harrastuksiin viedessä ja elämyksiä hakiessa, rahan palaessa aina kun lapsi sitä pyytää (vaatii) . Monille vastaajille taas elämä, jossa ei mennä lasten ehdoilla, tarkoittaa ryyppäämistä ja rellestämistä.

Ap, sulla on ihan hieno lähtökohta, täällä vaan ei iso osa vastaajista ole käsitteistä samaa mieltä.

Ap kuulostaa teini-ikäiseltä. Ja sen ikäisen ei lapsia kannatakaan tehdä. Teininä kuuluukin ajatella itseä ja omia intressejä. Siksi teinit (tai emotionaalisesti sille tasolle jääneet) eivät oikein sovikaan vanhemmiksi.

Aika moni ajattelee noin. Se muuttuu jo siinä vaiheessa, kun vauva tulee kotiin. Jos se huutaa kurkku suorana, kun on nälkä tai märkä vaippa ja tylsää, niin siinä ei kukaan muu vanhempi kuin täysi psykopaatti pysty olemaan rauhassa ja laittamaan omaa elämäänsä lapsen edelle. Vauvan ehdoilla mennään.

Meillä lapsen ehdoilla tarkoittaa sitä, että me päätämme ruoan, lapsi sen, kuinka paljon hän syö. Juhliin lähtiessä lapsi voi valita mekkonsa itse parista vaihtoehdosta.

Lapsen ehdoilla meneminen on minulle sitä, että ajattelen lapsen etua. Olen jättäytynyt pois omista menoistani lapsen sairastumisen vuoksi, koska näen että minun paikkani on olla sairaan lapsen luona turvana ja hoivaajana, ennemmin kuin jumppaamassa/humppaamassa, niihin ehtii myöhemminkin.

Mutta tosiaan aloitus on keskustelua aikaansaava ja ajatuksia herättävä, on kuitenkin muistettava, että lapsen ehdoilla eläminen voi tarkoittaa minulle ja sinulle eri asioita. Hyvää joulua jokaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Isäni holenut samaa virttä kuin ap koko elämäni ajan. Vihaan häntä. Todella paska ja itsekeskeinen vanhempi.

Sama täällä paitsi, että äiti hokenut! Lempilauseisiin kuului myös, että "lapsi saa näkyä, mutta ei kuulua". Olen katkeroitunut 30v, enkä todellakaan käyttäydy samalla tavalla kuin äitini omille lapsille

Vierailija kirjoitti:

Aika moni ajattelee noin. Se muuttuu jo siinä vaiheessa, kun vauva tulee kotiin. Jos se huutaa kurkku suorana, kun on nälkä tai märkä vaippa ja tylsää, niin siinä ei kukaan muu vanhempi kuin täysi psykopaatti pysty olemaan rauhassa ja laittamaan omaa elämäänsä lapsen edelle. Vauvan ehdoilla mennään.

Tuo on vauvan perustarpeista huolehtimista eikä lapsen ehdoilla elämistä.