Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu olla älykäs?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Millaista älykkyyttä teiltä löytyy?
Sekä matemaattista että sosiaalista.
Elämä on mukavaa. Hyvä palkka helposta duunista. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa. Tiedostan, ettei tämä välttämättä ole ikuista, joten olen varautunut muutoksiin monin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kielellisesti lahjakas ja lisäksi välillä aivot assosioivat asioita hassulla tavalla. Siitä saa paljon iloa kanssakäymisessä, jos toisella osapuolella on sama ominaisuus, siis kyky yhdistää asioita yllättävällä ja pähkähullulla tavalla. Tämä siis ilmenee tilannekomiikkana, sanaleikkeinä, mielikuvituksen käyttönä, verbaliikkana. Huom. tämä vaatii rentoa olotilaa, jännitys tai stressi salpaa ajatteluani.
Tästä ketjusta tulee vaikutelma, että niissä, jotka ajattelevat olevansa erityisen älykkäitä, on paljon samaa kuin "kilttimiehissä". Samoin kuin itseään kilteiksi ja mukaviksi kuvailevat nimenomaan eivät sellaisia ole, eivät kaikki omasta mielestään älykkäät tosiasiassa ole mitenkään älykkäitä. Se, että kokee olevansa joka asiassa oikeassa ja muka ymmärtävänsä maailmaa ja muiden vaikuttimia keskimääräistä paremmin, ei ole mikään todiste älykkyydestä.
Oudointa on, että moni tässäkin ketjussa puhuu älykkyydestä taakkana - ikään kuin se tarkoittaisi automaattisesti sosiaalista kömpelyyttä ja epäviehättävää ulkonäköä. Luulisi, että älykäs ihminen tajuaisi, etteivät nämä ominaisuudet ole mitenkään toisensa poissulkevia.
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta tulee vaikutelma, että niissä, jotka ajattelevat olevansa erityisen älykkäitä, on paljon samaa kuin "kilttimiehissä". Samoin kuin itseään kilteiksi ja mukaviksi kuvailevat nimenomaan eivät sellaisia ole, eivät kaikki omasta mielestään älykkäät tosiasiassa ole mitenkään älykkäitä. Se, että kokee olevansa joka asiassa oikeassa ja muka ymmärtävänsä maailmaa ja muiden vaikuttimia keskimääräistä paremmin, ei ole mikään todiste älykkyydestä.
Oudointa on, että moni tässäkin ketjussa puhuu älykkyydestä taakkana - ikään kuin se tarkoittaisi automaattisesti sosiaalista kömpelyyttä ja epäviehättävää ulkonäköä. Luulisi, että älykäs ihminen tajuaisi, etteivät nämä ominaisuudet ole mitenkään toisensa poissulkevia.
Kiltti olen, myös mies ja älykäs. Lisäksi hyvännäköinen ja alfauros. Ei ole tämä onnea tuonut.
Vierailija kirjoitti:
Raskaalta, harvoin löytyy samankaltaista juttuseuraa. Ihmiset kokevat seurani raskaaksi, koska tiedän paljon ja väittelen sujuvasti. Olis kivempaa olla tyhmä ja kaunis. Pitkästyn helposti, jos keskustelut eivät haasta minua mitenkään.
Asiasi voisivat olla huonomminkin. Voisit olla kaunis ja älykäs ja silloin vasta raskasta olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelliseen huomautus eräältä aiemmin kommentoineelta.
En koe älyäni taakaksi sen takia, että kokisin olevani sosiaalisesti kömpelö tai epäviehättävä. Päin vastoin, omaan hyvät sosiaaliset taidot ja olen pidetty ihminen ollut aina. Myöskin ( varsinkin nuorempana ) oikein nätti nainen.
Se raskauden kokemus tulee aivan muista asioista, ja pienet sosiaaliset piirit myös. Kyse ei tosiaan ole siitä, että olisin töksäyttelevä nörtti. Se raskaus johtuu siitä, että on vaikeaa rakentaa mielekkäitä ihmissuhteita henkilöiden kanssa, jotka pääsääntöisesti eivät pysty ns. tasa-arvoiseen keskusteluun. On raskasta käydä keskustelua jossa itse et joko A. Kehtaa esim. sanoa vastapuolen puhuvan täysin läpiä päähänsä, koska ei ymmärrä mistä puhuu ja tällöin keskustelu ei oikeasti etene mihinkään suuntaan B. Joudut jatkuvasti selittämään juurta jaksain, mitä oikein itse tarkoitit, eikä vastapuoli silti ymmärrä/halua ymmärtää/halua perustella omaa kantaansa muutoin kuin "mä oon sitä mieltä" argumentilla C. Joudut varomaan käyttämiäsi sanoja, ettei toiselle tule semmoinen olo, että "tässäpä päden sinulle, senkin tomppeli".
Oikeasti en koe tarvetta päteä, tai haukkua ketään tomppeliksi, mutta monta kertaa minulle on suututtu koska olen kuulemma ylimielinen ja päsmäri, jos olen siis puhunut täysin neutraalisti ja totta. Siis huonona ja ja kärjistettynä esimerkkinä puhe on eläimissä ja kaveri sanoo kissan olevan matelija ja totean että se on itseasiassa nisäkäs.
Elämän varrella olen huomannut, että hieman yksinkertaisemmat tyypit usein suuttuvat, jos ovat väärässä jossain asiassa, kun taas fiksummat tyypit toteavat, ahaa noinko se onkin, onpa kiva tietää.
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen huomautus eräältä aiemmin kommentoineelta.
En koe älyäni taakaksi sen takia, että kokisin olevani sosiaalisesti kömpelö tai epäviehättävä. Päin vastoin, omaan hyvät sosiaaliset taidot ja olen pidetty ihminen ollut aina. Myöskin ( varsinkin nuorempana ) oikein nätti nainen.
Se raskauden kokemus tulee aivan muista asioista, ja pienet sosiaaliset piirit myös. Kyse ei tosiaan ole siitä, että olisin töksäyttelevä nörtti. Se raskaus johtuu siitä, että on vaikeaa rakentaa mielekkäitä ihmissuhteita henkilöiden kanssa, jotka pääsääntöisesti eivät pysty ns. tasa-arvoiseen keskusteluun. On raskasta käydä keskustelua jossa itse et joko A. Kehtaa esim. sanoa vastapuolen puhuvan täysin läpiä päähänsä, koska ei ymmärrä mistä puhuu ja tällöin keskustelu ei oikeasti etene mihinkään suuntaan B. Joudut jatkuvasti selittämään juurta jaksain, mitä oikein itse tarkoitit, eikä vastapuoli silti ymmärrä/halua ymmärtää/halua perustella omaa kantaansa muutoin kuin "mä oon sitä mieltä" argumentilla C. Joudut varomaan käyttämiäsi sanoja, ettei toiselle tule semmoinen olo, että "tässäpä päden sinulle, senkin tomppeli".Oikeasti en koe tarvetta päteä, tai haukkua ketään tomppeliksi, mutta monta kertaa minulle on suututtu koska olen kuulemma ylimielinen ja päsmäri, jos olen siis puhunut täysin neutraalisti ja totta. Siis huonona ja ja kärjistettynä esimerkkinä puhe on eläimissä ja kaveri sanoo kissan olevan matelija ja totean että se on itseasiassa nisäkäs.
Elämän varrella olen huomannut, että hieman yksinkertaisemmat tyypit usein suuttuvat, jos ovat väärässä jossain asiassa, kun taas fiksummat tyypit toteavat, ahaa noinko se onkin, onpa kiva tietää.
Ei pahallla, mutta nämä abc.. kommentit ei oikein vakuuta. Ja jos kaverisi pyytää selittämään juurtajaksen asian, eikö se ole hyvä asia? Älykäs voi hyvinkin olla ylimielinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun älykkyys liittyy muiden ihmisten ymmärtämiseen. Huomaan esimerkiksi miten kiinni joku voi olla kaavoissaan, käyttäytymismalleissa ja peloissaan. Kun heillä on kriisi elämässä, tai kun kompastelevat kun yrittävät kaikkensa kuuluakseen laumaan ja menestyä siinä, ahdistuvat ja käpertyvät itseensä, käyttävät kehittymättömiä defenssejä ja jäävät junnaamaan paikoilleen, kun pitäisi kasvaa ihmisenä. Ymmärrän mutta en halveksi, koska näen heidän menneisyydessään syyt nykyhetkelle, sellaiset epäsuotuisat sattumat jotka ovat estäneet viisauden kehittymisen ja ajaneet ihmisen umpikujaan itsensä kanssa. Aina sieltä löytyy joku looginen syy, niin epälooginen kuin ihminen voikin olla. Ei se mun ymmärrys useinkaan hyödytä ketään, kun en halua puuttua muiden valintoihin. Ehkä se näkyy siinä että osaan kysyä kysymyksiä jotka saavat ihmisen mietteliääksi.
En tiedä miksi olen tullut tällaiseksi tai mitkä ominaisuudet ovat johtaneet siihen että ymmärrän. Mutta tämä uteliaan älyn suuntautuminen muihin ihmisiin on sellainen piirre ettei se anna ihmisvihalle sijaa kehittyä, jonka huomaan älykkäitä ihmisiä riivaavan. Kuin tauti joka rappeuttaa hiljalleen inhimillisyyden.
Olen sellainen hiljainen syvemmistä asioista, joka vastaa jos kysytään. Harva kysyy. Älyni ei useinkaan näy siinä mitä sanon, vaan siinä mitä en sano. Tulen erityisen iloiseksi kun joku saa minut kiinni siitä kuka olen. Harva osaa edes etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen huomautus eräältä aiemmin kommentoineelta.
En koe älyäni taakaksi sen takia, että kokisin olevani sosiaalisesti kömpelö tai epäviehättävä. Päin vastoin, omaan hyvät sosiaaliset taidot ja olen pidetty ihminen ollut aina. Myöskin ( varsinkin nuorempana ) oikein nätti nainen.
Se raskauden kokemus tulee aivan muista asioista, ja pienet sosiaaliset piirit myös. Kyse ei tosiaan ole siitä, että olisin töksäyttelevä nörtti. Se raskaus johtuu siitä, että on vaikeaa rakentaa mielekkäitä ihmissuhteita henkilöiden kanssa, jotka pääsääntöisesti eivät pysty ns. tasa-arvoiseen keskusteluun. On raskasta käydä keskustelua jossa itse et joko A. Kehtaa esim. sanoa vastapuolen puhuvan täysin läpiä päähänsä, koska ei ymmärrä mistä puhuu ja tällöin keskustelu ei oikeasti etene mihinkään suuntaan B. Joudut jatkuvasti selittämään juurta jaksain, mitä oikein itse tarkoitit, eikä vastapuoli silti ymmärrä/halua ymmärtää/halua perustella omaa kantaansa muutoin kuin "mä oon sitä mieltä" argumentilla C. Joudut varomaan käyttämiäsi sanoja, ettei toiselle tule semmoinen olo, että "tässäpä päden sinulle, senkin tomppeli".Oikeasti en koe tarvetta päteä, tai haukkua ketään tomppeliksi, mutta monta kertaa minulle on suututtu koska olen kuulemma ylimielinen ja päsmäri, jos olen siis puhunut täysin neutraalisti ja totta. Siis huonona ja ja kärjistettynä esimerkkinä puhe on eläimissä ja kaveri sanoo kissan olevan matelija ja totean että se on itseasiassa nisäkäs.
Elämän varrella olen huomannut, että hieman yksinkertaisemmat tyypit usein suuttuvat, jos ovat väärässä jossain asiassa, kun taas fiksummat tyypit toteavat, ahaa noinko se onkin, onpa kiva tietää.
Ei pahallla, mutta nämä abc.. kommentit ei oikein vakuuta. Ja jos kaverisi pyytää selittämään juurtajaksen asian, eikö se ole hyvä asia? Älykäs voi hyvinkin olla ylimielinen.
Vastaan sivusta. Ei ole hyvä, koska kun aina joutuu siihen selittäjän osaan, ei se ihmissuhde ole tasa-arvoinen. Kukaan ei halua aina olla selittäjä, eikä myöskään se jolle selitetään.
Suurin osa keskivertoälykkäistä haluaa mieluummin pitää väärät tai vaillinaiset mielipiteensä, kuin tulla korjatuksi. Siksi sillä fiksummalla on vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: sietää vääriin faktoihin perustuvaa keskustelua ja yrittää sulautua joukkoon, tai olla se ärsyttävä knowitall jota ei kohta edes haluta keskusteluun mukaan.
Edellisen esimerkkiä mukaillen: lauma ihmisiä puhuu kuinka matelijakissat ovat vaarallisia kun ne voivat puraista veden alta uivia lapsia - joko liityt mukaan päivittelyyn että näin on, kissat pitää kieltää vaarallisina matelijoina, tai korjaat kuinka kissat ovat nisäkkäitä eivätkä edes pidä vedestä. Jolloin muut närkästyvät kun osoitat heidät tyhmiksi. Ymmärrätkö kuinka kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin onnelliseksi tekevä, etenkin kun se toistuu muodossa tai toisessa jokaisessa ihmissuhteessa kerta toisensa jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen älykäs, vastaan. Taustani lapsuudessa:
Duunariperhe. Menestyin eritoten taiteiden parissa. Ajattelin olevani jopa vähän höntti tai tyhmä, sillä en mukautunut peruskoulujärjestelmään tai ylipäänsä ysärin yksisuuntaiseen menoon ja arvomaailmoihin.
Olin jo lapsena kriittinen... tai enemmänkin arvioin kaikkea ympäröivää sellaisella tavalla, jota en osannut itsellenikään osoittaa.
En ole matemaattisesti lahjakas, johtunee osin alhaisesta keskittymiskyvystä vastaavien klassisten opintojen parissa. Olin seiskan oppilas. Kouluaineissa, jotka kiinnosti, tuli 9. Kymppiä ei koskaan, koska en jaksanut lukea läksyjä tai opiskella. Lilluin myös lukion läpi C:n papereilla. Tästä lukemisen välttelemisen syystä/kykenemättömyydestä en lähteny yliopistoon, vaan amk:hon, joka on käytännönläheisempää opiskelua.
Olen koko elämäni varhaislapsuutta lukuunottamatta kokenut muiden kommentoijien kertomaa ulkopuolisuuden tunnetta. Se on sekä vapauttavaa että perseestä. Sosiaalisesti muut ovat saaneet minut epäilemään itseäni, ja saavat välillä edelleen. Pahinta mitä voin tehdä, on vertailla itseäni muihin netissä. En ole tämän yläpuolella vielä. Ehkä myöhemmin. Poistuin yleisimmistä somekanavista ja olen voinut paremmin.
Minulla on laaja yleissivistys ja olen sosiaalisesti todella tarkkanäköinen, jopa selvännäköinen. Tämä on iso osa älykkyyttäni. Opin monenlaiset käytännön asiat todella nopeasti. Välillä naurattaa esim. työpaikkailmoitusten tarkat tekniset vaatimukset ja niiden painottaminen rekryvaiheessa, kun on selvää, että handlaan kaikki ohjelmat kuitenkin heti. Myös monet liikuntalajit opin nopeasti. Älykkyys tuntuu siis jonkinlaisena joustavuutena uusien asioiden edessä.
Ihan rehellisesti sanoen en kestä hengailla keskinkertaisuuksien kanssa pidempään, jos ei ole pakko. Ihmisten ajattelu ja käyttäytyminen on välillä yksiulotteista ja masentavaa. Tämä ei tarkoita, etteikö minulla olisi kaikentaustaisia tuttavia. Heidän kanssaan on ihanaa nähdä, mutta se riittää. Olen mieluiten ns. omieni parissa.
Vaihdan (asiantuntijatason) työpaikkaa usein, kun petyn kanssaihmisten näköalattomuuteen. Haluaisin kunnioittaa mm. esihenkilöäni hänen poikkeuksellisen älynsä ja lahjakkuutensa takia. Näitä esihenkilöitä ei ole kovin montaa tullut vastaan. Selvästi liikun siis väärissä työporukoissa. Ihan ei kokemus riitä vielä astetta korkeamman tason toteuttaviin töihin, vaikka älli riittäisikin.
Entinen puolisoni on Mensa-tasoa, mutta ei tultu juttuun tunne-elämän erilaisten ilmaisutapojen takia. Plus en jaksanut ihan koko aikaa jutella esim. teknisten laitteiden toiminnasta tai muusta aspergertason kiinnostuksenkohteista. Tässä näkyi se, että oma ajattelu on vähän lepsumpaa kuin huippuälykkäällä, mutta silti tarkempaa kuin keskiverrolla. (Veikkaan, että about 120 viiden yksikön tarkkuudella molempiin suuntiin. En halua mennä testiin, ei kiinnosta.)
Parisuhteellisesti odotan aina ihmistä, joka on poikkeuksellinen. Muuhun en pysty. Hetken (ehkä reilun vuoden?) seurustelin peruskivan ja ihan fiksun tyypin kanssa, mutta suhteesta puuttui yhteinen älyllinen uteliaisuus.
"Vakavampi" suhteita on ollut pari-kolme. Viihdyn nyt yksin, mutta haaveilen siitä, että kohtaisin romanttisesti omanlaisen ihmisen joskus. Tunnistan kanssaälykkään ryhmästä, yleensä hän toimii erilailla kuin muut.
Olen toivonut olevani tyhmempi. Elämä olisi ehkä hitusen armeliaampaa.
Välillä luovutan ja en jaksa ajatella. En tiedä haittaako jos tämä jää päälle. Elämä tuntuu helpommalta kun ei ajattele liian pitkälle. Ajattelua voi alkaa tietoisesti katkoa, meinaan.
Ihan kamalaa. Sitä tajuaa olevansa ikään kuin häkissä kaikenmaailman idioottien keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäiseltä. Menin keski-iässä terapiaan sosiaalisten vaikeuksieni ja suoranaisen erakoitumisen takia. Siinä käytiin läpi lapsuuttani ja maailman- ja ihmiskuvaani ja muuta, ja jossain vaiheessa terapeutti mainitsi sen, että hänelle on tullut kuva että olen poikkeuksellisen älykäs. Tiesin että olen jossain määrin älykäs, olihan koulut olleet helppoja, yliopisto-opinnotkin, mutta työelämässä tökki koko ajan niiden sosiaalisten ongelmien takia, joten tunsin itseni lähinnä tyhmäksi ja osaamattomaksi suurimman osan aikaa. Menin uteliaisuudesta Mensan testiin, ja jäsenyyteen oikeuttava tuloshan sieltä tuli.
Jossain määrin tuo helpotti, koska se toi selityksen sille millä tapaa olin erilainen. Olin itse etsinyt syiksi milloin ADD:tä, milloin Aspergeriä, mutta kun mitkään arviointitestit ei niitäkään oikein näyttäneet, eikä terapeutinkaan mielestä oikein vaikuttanut kummaltakaan sen perustella miten toimin hänen kanssaan vuorovaikutuksessa ja miten esim. kouluaikani oli mennyt. Ongelmani ei ollut pelkästään älykkyys, vaan siihen yhdistynyt huijarisyndrooma ja häpeäoireilu. Näistä muodostui persoonallisuus, joka on yhtä aikaa perfektionisti ja pelkää olevansa täysin paska ja osaamaton, jolla on valtava kunnianhimo mutta joka ei uskalla yrittääkään mitään vaikeaa epäonnistumisen pelossa.
Mä sain terapiasta aika hyvin apua työelämässä esiintyneisiin ongelmiini. Sen sijaan äärimmäisen yksinäinen olen vieläkin. Olen nainen, ja esim. kun olen deittailua yrittänyt, miehet suorastaan kavahtaa minua, vaikken ole lihava tai ruma tms. Olen kuulemma jotenkin epänaisellinen, koska olen niin viileä ja looginen ja rauhallinen. Enää en edes yritä etsiä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiseltä. Menin keski-iässä terapiaan sosiaalisten vaikeuksieni ja suoranaisen erakoitumisen takia. Siinä käytiin läpi lapsuuttani ja maailman- ja ihmiskuvaani ja muuta, ja jossain vaiheessa terapeutti mainitsi sen, että hänelle on tullut kuva että olen poikkeuksellisen älykäs. Tiesin että olen jossain määrin älykäs, olihan koulut olleet helppoja, yliopisto-opinnotkin, mutta työelämässä tökki koko ajan niiden sosiaalisten ongelmien takia, joten tunsin itseni lähinnä tyhmäksi ja osaamattomaksi suurimman osan aikaa. Menin uteliaisuudesta Mensan testiin, ja jäsenyyteen oikeuttava tuloshan sieltä tuli.
Jossain määrin tuo helpotti, koska se toi selityksen sille millä tapaa olin erilainen. Olin itse etsinyt syiksi milloin ADD:tä, milloin Aspergeriä, mutta kun mitkään arviointitestit ei niitäkään oikein näyttäneet, eikä terapeutinkaan mielestä oikein vaikuttanut kummaltakaan sen perustella miten toimin hänen kanssaan vuorovaikut....
Uh, kuulostaa kovin tutulta! Mulla Mensan tulos pikkuisen alle jäsenyyden, mutta olen sanut kuulla usein, että mulla on miehen aivot. Mulla on myös huijarisyndroomaa ja voimakasta häpeän tunnetta, varmaan, koska olen perheeni ainoa ei-korkeastikoulutettu. Ei vaan koskaan kiinnostanutkaan sellaiset upeat urat, joita olen seurannut vierestä. Omaa uraani taas värittävät säännöllisesti toistuvat loppuun palamiset, että eipä sekään hääppöinen ole. .
Persoonallisuustestin (uusittu useamman kerran elämäni aikana) mukaan olen INTJA. Vaikka en ihan näihin usko, tuon kyllä allekirjoitan täysin. Nykyään olen hyvin erakoitunut ja jaksan ihmisten seuraa ja sosiaalisuutta vaativia tilanteita ylipäätään rajallisesti. Sen sijaan nautin, ainakin hetken, suurkaupunkien vilinästä, jonne on helppo kadota ja olla vain yksi mitätön muiden joukossa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tavalliselta.
Jokaisesta tuntuu tavalliselta se mitä on itse.
Mut tosi hyvä kysymys, semmosia harvoin näkee vauvalla.
Vaikea uskoa, että palstalla olisi älykkäitä ihmisiä ollenkaan.
Tavalliselta kun on tekemisissä muiden älykkäiden kanssa.
Rasittavaa ja ärsyttävää kun on tekemisissä keskivertojen kanssa, jotka pitävät itseään huippuälykkäinä ja minua tyhmänä. Keskustelu heidän kanssaan on kuin vetäisi auraa paljain käsin perässään. Sellaista jatkuvaa kyseenalaistamista, testailua, päsmäröintiä, nipottamista, väärinymmärrystä. Vietän melkein mieluummin aikani reilusti yksinkertaisten tai todella luonnehäiriöisten älykkäiden seurassa, koska ensimmäiset ovat usein ajatuksiltaan luovempia kuin ihmiset keskimäärin ja jälkimmäiset sentään ymmärtävät mistä on kyse.
Yleisesti ottaen ei kyllä tunnu miltään. Sitä vain olelee ja elelee. Tietyt asiat tajuan nopeammin kuin muut. Joissakin asioissa ajattelen laajemmin kuin ihmiset yleensä.
Mitäs tyhmä sillä tiedolla tekee AP?
Vierailija kirjoitti:
Tavalliselta kun on tekemisissä muiden älykkäiden kanssa.
Rasittavaa ja ärsyttävää kun on tekemisissä keskivertojen kanssa, jotka pitävät itseään huippuälykkäinä ja minua tyhmänä. Keskustelu heidän kanssaan on kuin vetäisi auraa paljain käsin perässään. Sellaista jatkuvaa kyseenalaistamista, testailua, päsmäröintiä, nipottamista, väärinymmärrystä. Vietän melkein mieluummin aikani reilusti yksinkertaisten tai todella luonnehäiriöisten älykkäiden seurassa, koska ensimmäiset ovat usein ajatuksiltaan luovempia kuin ihmiset keskimäärin ja jälkimmäiset sentään ymmärtävät mistä on kyse.
Yleisesti ottaen ei kyllä tunnu miltään. Sitä vain olelee ja elelee. Tietyt asiat tajuan nopeammin kuin muut. Joissakin asioissa ajattelen laajemmin kuin ihmiset yleensä.
Ai että älykkäät eivät kyseenalaista :D Et taida olla niin älykäs kuin luulet - mitä keskustelua se myötäily muka on...
Aika mänttiä alapeukuttaa joutsenlaulua.