Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla on temperamenttinen puoliso
21.12.2018 |
Kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia. Olen itse rauhallinen ja melko tasainen persoona. En tulistu nollasta sataan sekunnissa, vaan haluan rauhassa miettiä omia tunteitani ja miten reagoin eri tilanteissa. Pyrin etsimään tilanteissa valoisia puolia ja kompromissiratkaisuja. Ristiriitatilanteissa haluan vetäytyä rauhassa miettimään tilannetta ja vasta myöhemmin keskustella.
Olen alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka on hyvin temperamenttinen. Hän kiihtyy nollasta sataan nopeasti ja saattaa kiihtyessään sanoa tylysti. Hetken päästä pyytää kyllä anteeksi pahoja sanojaan. Vetoaa siihen, että temperamenttinsa vuoksi nyt vain sanoo ikäviä asioita, mutta pyytää jälkikäteen anteeksi. Pienet asiat saattavat tulistuttaa kovasti. Rauhallisena ihmisenä ajattelen, ettei temperamentti oikeuta sanomaan toisille loukkaavia asioita, vaan aikuisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan käytökseensä.
Minulla on taustalla perheväkivaltaa, jossa minuun väkivaltaa kohdistanut ihminen oli hyvin temperamenttinen ja pienistä asioista tulistuva. Noissa tilanteissa saatoin saada turpaani sanottua jonkun sanan väärin tai oltua väärässä paikassa väärään aikaan. Tiedostan, että taustani vaikuttaa siihen, että koen temperamenttisuuden alitajuisesti pelottavana ja pelkään mahdollista väkivallan uhkaa, vaikkei puolisoni ole lainkaan väkivaltainen (myös hänet pitkään tunteneet ihmiset tietävät tämän).
Kyselisinkin teiltä temperamenttisten ihmisten puolisoilta, millaista arkenne on? Miten toisen temperamentti näkyy pitkässä parisuhteessa? Mikä on hyvää/huonoa? Onko temperamentti korostunut puolisollanne iän myötä? Miten arki sujuu, jos toinen on hyvin temperamenttinen ja toinen rauhallinen?
Ap
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Ööö..
Täältä sitten monikin kuvittelee oikean vastauksen ja avun saavansa?Pimpeli pompeli..
Täällä on hyvä hinta/laatusuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua taas pelottaa pitkävihaisuus ja mykkäkoulu, se ettei ongelmia käsitellä heti. Olen temperamenttinen ja nopea käänteissäni. Mutta en ole kusipää tai rikollinen (kuten täällä jotkut esittävät temperamenttiset ihmiset), päinvastoin moni sanoo minua kiltiksi. Ihmisissä on monta puolta, ei voi yhdellä sanalla kuvailla. Koen hitaat ihmiset joskus valtavan raskaiksi taakoiksi, vaikka yritän löytää heistäkin hyvät puolet, ovat usein esim. hyvin tarkkoja.
Ja kyllä, olen muuttunut iän myötä lempeämmäksi ja ymmärtävämmäksi. Mutta muutos/kehitys tuli vasta noin viidenkympin tienoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jännitin tuollaisen ihmisen kanssa parisuhteessa. Jatkuvasti sai jännittää, jos tapahtui jotakin ikävää mihin ex reagoi. Tyyliin, jos ravintolassa perunat oli hieman kylmiä niin heti kovaan ääneen oltiin vaatimassa rahoja takaisin eikä suostuttu keskustelemaan asiallisesti.
Väkivaltaisuutta kannattaa myös miettiä. Ihmisellä on taipumus hakeutua tutulta tuntuviin ihmissuhteisiin. Voiko toinen paljastua väkivaltaiseksi myöhemmin? Paiskooko suuttuessaan tavaroita jne? Näitä kannattaa miettiä tarkkaan.
Meilläkin juuri tuollaista. Viimeksi ei vaatinut rahoja takaisin, vaan huusi suureen ääneen, että missä mikro on. Ja sitten vaati, että minun tai lasten pitäisi kuskata hänen annoksensa lämmitykseen. Usein joutuu häpeämään. Välillä olen miettinyt, miksi joku edes jaksaa pilata oman ja toisten päivän niin pienten asioiden takia.
Eihän tuo edes kuulosta pahalta. Mun kaveri on tosi tarkka, nipo suorastaan. Se piti todella tiukan puhuttelun ulkomaan reissulla tarjoilijalle, kun sen ruoka oli kylmää. Vaati mm. uuden annoksen. Ja kuulosti munkin korvaan tosi tiukkikselta ja ilkeältä. Se sai uuden annoksen, mutta saikohan jotain muutakin terveistä keittiöltä?
Itselläni on perheväkivaltatausta. Pelkään omia reaktioitani kiihtyessäni ja siksi yleensä jäädyn täysin noissa tilanteissa. Puoliso joskus heittelee tavaroita tai rikkoo omia vaatteitaan riidan aikana. Kyllä se ikävältä tuntuu. Itse tuossa vaiheessa vain poistun paikalta todettuani, että riehuminen on oma valinta eikä muiden tarvitse sitä katsella. Puoliso kyllä myös leppyy nopeasti, toisin kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestistäsi paistaa, että pidät omaa rauhallisuuttasi toisen temperamenttisuutta parempana. Totuus kuitenkin on, ettei omaa temperamenttia voi valita ja se on pysyvä ominaisuus. Elä siis kumppanisi kanssa ja hyväksy asia tai sitten eroa.
Höpöhöpö. Tuo on se tavallinen "temperamenttisten" ihmisten selitys jolla oma paska käytös oikeutetaan. Omien tunteiden hallintaa ja niiden käsittelyä rakentavasti voi kuitenkin oppia ja opetella - ja yleensä opitaankin enemmän tai vähemmän jo lapsena.
Tuo on se tavallinen syntymälahjanaan helpon temperamentin saaneiden armoton käsitys. On aivan ilmiselvää, että ihmisen on vain yritettävä pärjätä omien ominaisuuksien kanssa ja kehitettävä heikkouksiaan, jotta voi pärjätä maailmassa. Lähtökohdiltaan vain olemme kovin erilaisia, yksikätisellä on huomattavasti työläämpää yrittää pärjätä kuin niillä, joilla on kaksi kättä. Vähän armollisuutta keskusteluun, kiitos! Kaikki temperamentiltaan tulistuvat eivät ole kusipäitä, vaan saattavat tuntea voimakkaita itsesyytöksiä ja alakuloa epäonnistumisistaan.
Ei ne itsesyytökset silti helpota sitä toisen kokemaa kusipäistä käytöstä. Anteeksi pyytäminenkin menettää merkityksensä, kun mikään ei silti muutu.
Niin, no mitä neuvoisit että tällaisen epäonnistuvan ihmisen pitäisi tehdä? Pujottaa köysi kaulaan? Itse käyn terapiassa, yritän keskustella rauhallisella hetkellä mieheni kanssa, jotta ymmärtäisin paremmin häntä ja hän minua, pitää stressitasot matalalla ja verensokerin tasaisena, laskea kymmeneen, puhaltaa kiukun ulos, lukea itsehoito-oppaita jne jne. Mutta kyllä fakta vain on se, että vaikka edistystä joiltain osin tapahtuu, niin välillä tulee tilanteita että opitut vanhat mallit nostavat päätään ja itken sitä että pahoitin rakkaideni mielen. Tämän keskustelun perusteella olen siis röyhkeä kusipää, ja itsensä hillitsevät on pyhimyksiä? Ja jälkimmäisistä kukaan ei koskaan sorru loukkaamaan läheisiään?
No mutta sulla on ilmeisesti traumatausta, joka vaikuttaa käyttäytymiseesi, ja käyt terapiassa muuttaaksesi sitä? Se on ihan eri asia kuin sanoa että "mä nyt vaan olen tällainen koska temperamentti, deal with it".
Ei tarvi mitään erityisen järisyttävää traumataustaa, riittää että isovanhemmissa on jotain sodankäyneen sukupolven aggressionhallintaongelmaa, joka on periytynyt. Näitä löytyy monesta suvusta. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisiä on helppo tuomita tietämättä taustoja. Tuomitseminen aiheuttaa häpeää sen kohteissa, häpeä puolestaan estää tunnustamasta omia ongelmia, ja ilman niiden tunnustamista ei ole toivoa päästä eteenpäin asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n kannattaa muistaa, että pidemmän päälle ei oikeastaan ole väliä, miksi toinen haukkuu henkilökohtaisuuksilla riidellessä tms. Se alkaa silti ahdistaa ja huomaat käyttäväsi koko ajan enemmän energiaa toisen tunteiden tasoitteluun.
Kaikista pahinta on, jos ihminen oikeasti kokee, että "hän vaan on tällainen" ja siksi muiden pitäisi sietää rumaa ja loukkaavaa käytöstä.
Jos asioista ei pysty keskustelemaan toisen kanssa ilman että tämä kehittää hirveän shown ja puolustautuu ikävää tilannetta vastaan satuttamalla kumppaniaan sanoin tai jopa fyysisesti, niin surkea parisuhde siitä tulee. Riippumatta siitä, tekeekö toinen sen tahallaan.
Ei monikaan halua seurustella esim. alkoholistin kanssa vaikka kuinka tiedostaisi, että sairaus ei ole tämän oma vika. Liiallinen "temperamentti" eli itsesäätelyn puute tekee ihmisestä ihan yhtälailla huonon partnerin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestistäsi paistaa, että pidät omaa rauhallisuuttasi toisen temperamenttisuutta parempana. Totuus kuitenkin on, ettei omaa temperamenttia voi valita ja se on pysyvä ominaisuus. Elä siis kumppanisi kanssa ja hyväksy asia tai sitten eroa.
Höpöhöpö. Tuo on se tavallinen "temperamenttisten" ihmisten selitys jolla oma paska käytös oikeutetaan. Omien tunteiden hallintaa ja niiden käsittelyä rakentavasti voi kuitenkin oppia ja opetella - ja yleensä opitaankin enemmän tai vähemmän jo lapsena.
Tuo on se tavallinen syntymälahjanaan helpon temperamentin saaneiden armoton käsitys. On aivan ilmiselvää, että ihmisen on vain yritettävä pärjätä omien ominaisuuksien kanssa ja kehitettävä heikkouksiaan, jotta voi pärjätä maailmassa. Lähtökohdiltaan vain olemme kovin erilaisia, yksikätisellä on huomattavasti työläämpää yrittää pärjätä kuin niillä, joilla on kaksi kättä. Vähän armollisuutta keskusteluun, kiitos! Kaikki temperamentiltaan tulistuvat eivät ole kusipäitä, vaan saattavat tuntea voimakkaita itsesyytöksiä ja alakuloa epäonnistumisistaan.
Mä toivon aina, että nää tyypit syntyy seuraavassa elämässään Italiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Temperamenttinen = jonkun tason autistinen häiriö. Näistä lähtökohdista sitten valitsette niitä puolisoita, jooko?
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia töräyttelijöita kasvaa juuri niistä kaupassa valtoimenaan kiljuvista pikkuterroristeista, joiden vanhemmat selittävät naama näkkärillä että voi niin kun meidän pikku lillipetteri on vaan niiiin temperamenttinen.
Temperamentti ei ole kasvatusasia. Mun temperamenttia ei saatu alistettua edes helvetin tiukalla ja julmalla kotikurilla. Mun ei esim. annettu edes seurustella ennen kuin muutin kotoa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoni on yleensä äärimmäisen rauhallinen ja hillitty. Sitten kun hänellä keittää yli, niin kaikki purkautuu kerralla. Olen ehdottanut terapiaa. Puoliso on luvannut hakeutua sinne, jahka voimavaroja ja aikaa on hiukan nykyistä enemmän.
Ai luoja mä rauhallisena ihmisenä vihaan näitä "olen vain temperamenttinen ja suorasanainen", jolla oikeutetaan huono käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni on yleensä äärimmäisen rauhallinen ja hillitty. Sitten kun hänellä keittää yli, niin kaikki purkautuu kerralla. Olen ehdottanut terapiaa. Puoliso on luvannut hakeutua sinne, jahka voimavaroja ja aikaa on hiukan nykyistä enemmän.
= ei koskaan. Uskallapas vain muistuttaa, vai uskallatko?
Käyttäjä15228 kirjoitti:
Ai luoja mä rauhallisena ihmisenä vihaan näitä "olen vain temperamenttinen ja suorasanainen", jolla oikeutetaan huono käytös.
Rauhallinen käytös voi myös olla ahdistavaa ja painostavaa meistä "muista". Kammottava hiljaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni on yleensä äärimmäisen rauhallinen ja hillitty. Sitten kun hänellä keittää yli, niin kaikki purkautuu kerralla. Olen ehdottanut terapiaa. Puoliso on luvannut hakeutua sinne, jahka voimavaroja ja aikaa on hiukan nykyistä enemmän.
= ei koskaan. Uskallapas vain muistuttaa, vai uskallatko?
On joskus aiemmin käynyt psykoterapeutilla ihan omalla kustannuksellaan keskustelemassa ongelmistaan, joten eiköhän mene taas jahka elämä hiukan rauhoittuu.
Miksi rauhallisuus tarkoittaisi jotain painostavaa hiljaisuutta? Kyllä minä ainakin olen puhelias, eloisa ja iloinen ihminen, vaikka olen myös siinä mielessä rauhallinen, että en riehu tai kohtele kumppaniani ikävästi.
Mököttäjät, mykkäkoulun pitäjät ja vaikeista keskusteluista pakenijat on sitten erikseen.
Minulla puoliso käyttää rauhallisuutta "aseena". Jos on vaikka rikkonut miljoonannen kerran lupauksensa ja valehtelee, että ei muista luvanneensa, kertoo tämän sellaisella arkipäiväisellä äänensävyllä sekä lyhytsanaisesti. Sitten kun sanon, että näin ei ollut ja suutun älyttömästä väitteestä, hän huokailee että mun kanssa ei voi puhua kun oon tommonen.
Suomeksi; hän on aina yläpuolellani valehdellessa, väärinymmärtäessä ja vaikka missä koska hän on niin jalo ettei hermostu. Hän on tällainen kaikkien kanssa. Kasvanut epävakaan ja räyhäävän äidin kanssa ja oppinut ajattelemaan että rauhallisuus on ylin arvo jolla sovitetaan mikä vaan - ja vielä kohtalaisen itsetyytyväsesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni on yleensä äärimmäisen rauhallinen ja hillitty. Sitten kun hänellä keittää yli, niin kaikki purkautuu kerralla. Olen ehdottanut terapiaa. Puoliso on luvannut hakeutua sinne, jahka voimavaroja ja aikaa on hiukan nykyistä enemmän.
= ei koskaan. Uskallapas vain muistuttaa, vai uskallatko?
On joskus aiemmin käynyt psykoterapeutilla ihan omalla kustannuksellaan keskustelemassa ongelmistaan, joten eiköhän mene taas jahka elämä hiukan rauhoittuu.
Miksi se rauhoittuisi?
Vierailija kirjoitti:
Minulla puoliso käyttää rauhallisuutta "aseena". Jos on vaikka rikkonut miljoonannen kerran lupauksensa ja valehtelee, että ei muista luvanneensa, kertoo tämän sellaisella arkipäiväisellä äänensävyllä sekä lyhytsanaisesti. Sitten kun sanon, että näin ei ollut ja suutun älyttömästä väitteestä, hän huokailee että mun kanssa ei voi puhua kun oon tommonen.
Suomeksi; hän on aina yläpuolellani valehdellessa, väärinymmärtäessä ja vaikka missä koska hän on niin jalo ettei hermostu. Hän on tällainen kaikkien kanssa. Kasvanut epävakaan ja räyhäävän äidin kanssa ja oppinut ajattelemaan että rauhallisuus on ylin arvo jolla sovitetaan mikä vaan - ja vielä kohtalaisen itsetyytyväsesti.
No tuohan on sitten taas ihan silkkaa vsllankäyttöä. Ongelma ei ole se, että hän on rauhallinen, vaan se, että hän ei välitä sinusta. Tuollainen ihminen kannattaa vaan poistaa elämästään.
Sekopäät neuvovat sekopäitä.
Ei kai teillä ole päissä täitä?
Laittakaapa hattuunne jäitä!
Turhaa märehtiä yleisellä tasolla näitä.
Temperamenttiset, mököttäjät, rauhalliset, viilipytyt...
Löytyyhän näitä sekaisia päitä,
Enkä muuta väitä.
Jokaiselle löytyy joku ja sitten vietetään häitä🙂
Joulurauhaa
🎄☮️❤️
Ööö..
Täältä sitten monikin kuvittelee oikean vastauksen ja avun saavansa?
Pimpeli pompeli..