Mikä siinä on, että vaikeassa lapsuudenperheessä kasvaneet tekevät lapsia todella nuorina?
Oletteko huomanneet samaa? Ainakin kaikilla mun tietämillä lapsen alle 24-vuotiaana saaneilla on ollut vaikeaa lapsuuden perheessään. Sieltä löytyy äärimmilleen vietyä kuria, vahvaa narsistisuutta ja alkoholismia. Onko näillä henkilöillä tarve ikään kuin "näpäyttää" omia vanhempiaan, että "katso, näin niitä lapsia kuuluisi kasvattaa"? Sinällään harmi, koska monet näistä nuorista vanhemmista myös eroavat 30-v tienoilla ja näin siirtävät sitä paskaa perhemallia taas omille lapsilleen.
Kommentit (55)
Itse kasvoin pahassa alkoholisti perheessä koko ikäni, sain esikoisen 30-vuotiaana. Olen täysin raitis ja käyn töissä.
Ollaan jouduttu aikuistumaan varhain, ei siis syytä odottaa "huolettoman nuoruuden" viettämistä.
Eikö tästä ole tehty tutkimuksiakin? Hakevat turvaa ja tasapainoa perhe-elämästä omaan elämäänsä.
Saavat huomiota turvallisilta vakailta aikuisilta. Ja leikkivät hyvää lapsuutta, jota itsellään ei koskaan ollut.
Oikeasti tarvitsisivat vain hyvää ystävää.
Varhainen aikuistuminen ja ehkä yritetään korvata sitä rakkautta, mistä jäi paitsi, rakkaudella omaan lapseen. Lapsuuden turvattomuudesta ja tunnekylmyydestä jää voimakas nälkä. Voi myös olla vahva halu tehdä asiat toisin ja ns. elää oma lapsuus uudestaan, eheyttäen näin omaa mieltä. Ideaalitapauksessa siis näin. Pahimmillaan samat virheet vaan toistuu.
Voi olla, mutta tuosta en kyllä ole samaa mieltä että eroamalla siirtää ”pskaa perhemallia” omille lapsilleen. Omat vanhempani olivat täys pskoja ja äitini suurin virhe oli sysätä vastuu meille lapsille olemalla eroamatta hirviömäisestä isästämme. Yleensä ero on hyvä asia, koska sillä on aina syynsä.
Mikään ei ole absoluuttinen totuus tai mene aina kaavan mukaan, mutta osa vaikeista perheoloista olevista nuorista tekee lapsia paikatakseen rakkausvajetta, jota ovat itse kokeneet. Tehdään lapsi, jota rakastetaan enemmän kuin itseä on rakastettu ja tavoitellaan hyvää vanhemmuutta, jota omassa lapsuudessa ei ole ollut. Osa onnistuu, osa ei, osin ihan siksi, että meillä on tapana siirtää sisäistetyt mallit eteenpäin, myös se rakkaudettomuus ja huono kohtelu. Osa on kypsiä ja osaa toimia vanhempina hyvin, osalle lapsen vaativuus on liikaa. Osa lastensuojelun tukitoimien parissa olleista nuorista on myös kasvatettu ajatusmaailmaltaan hyvin viranomais/auttaja vastaisiksi, eivätkä he kykene ottamaan tarjolla olevaa apua vastaan.
Osalla raskauksien takana on myös tietynlainen arvottomuuden tunne, matala itsetunto, puuttuu ymmärrys omasta arvosta, mahdollisesti kehon koskemattomuudesta tai esim. siitä, että vaikka rakkautta ja läheisyyttä on, niin siihen kuuluu myös seurauksista huolehtiminen tai tarvittaessa kieltäytyminen.
Ja mitä tuohon vastuuseen tulee, niin monet ovat joutuneet lapsena kantamaan aivan liiallista vastuuta perheissä, joissa vanhemmuus ei ole toiminut. Lapsen pitäisi saada olla lapsi. Olisi hyvä, jos he ymmärtäisivät vastuuta olleen liikaa ja kykenisivät ajattelemaan siten, että ovat rankasta asiasta selvinneet.
Varmasti eri syistä. Osa tekee nuorena lapsia siksi, että elämänhallinnassa on puutteita, ja puutteellinen elämänhallinta taas voi johtua huonoista kotioloista. Mutta siis eihän se lapsenteon ikä nyt mikään absoluuttinen mittari ole huonosta elämänhallinnasta, pitää katsoa myös muita muuttujia: onko koulutus täysin kesken, jos on, onko jotain selkeää suunnitelmaa, onko raskaus suunniteltu, onko kuvioissa päihteitä, ovatko molemmat vanhemmat suunnitelleet raskautta jne.
Voihan monella olla tietenkin sekin, että haluaa jonkinlaista vakautta elämään, ja sitähän se oma perhe tuo.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole absoluuttinen totuus tai mene aina kaavan mukaan, mutta osa vaikeista perheoloista olevista nuorista tekee lapsia paikatakseen rakkausvajetta, jota ovat itse kokeneet. Tehdään lapsi, jota rakastetaan enemmän kuin itseä on rakastettu ja tavoitellaan hyvää vanhemmuutta, jota omassa lapsuudessa ei ole ollut. Osa onnistuu, osa ei, osin ihan siksi, että meillä on tapana siirtää sisäistetyt mallit eteenpäin, myös se rakkaudettomuus ja huono kohtelu. Osa on kypsiä ja osaa toimia vanhempina hyvin, osalle lapsen vaativuus on liikaa. Osa lastensuojelun tukitoimien parissa olleista nuorista on myös kasvatettu ajatusmaailmaltaan hyvin viranomais/auttaja vastaisiksi, eivätkä he kykene ottamaan tarjolla olevaa apua vastaan.
Osalla raskauksien takana on myös tietynlainen arvottomuuden tunne, matala itsetunto, puuttuu ymmärrys omasta arvosta, mahdollisesti kehon koskemattomuudesta tai esim. siitä, että vaikka rakkautta ja läheisyyttä on, niin siihen kuuluu myös seurauksista huolehtiminen tai tarvittaessa kieltäytyminen.
Ja mitä tuohon vastuuseen tulee, niin monet ovat joutuneet lapsena kantamaan aivan liiallista vastuuta perheissä, joissa vanhemmuus ei ole toiminut. Lapsen pitäisi saada olla lapsi. Olisi hyvä, jos he ymmärtäisivät vastuuta olleen liikaa ja kykenisivät ajattelemaan siten, että ovat rankasta asiasta selvinneet.
Juuri näin. Etenkin tuo kokemus omasta arvottomuudesta saa aloittamaan seksielämän liian nuorena
On just vaikea käsittää sitä, että jos on jo lapsena joutunut ottamaan paljon vastuuta ja kasvamaan henkisesti, niin jos sitten kerrankin on mahdollisuus ottaa vastuuta vain itsestään, elää rennosti, nauttia ystävistä, matkustelusta ja vapaudesta, miksi sitten ei tehdä niin? Kertooko se muka henkisesti kypsästä ihmisestä, että kaikkien raskaiden kokemusten jälkeen ruvetaan heti tekemään lapsia? Minusta ei.
Mun vanhempien paska perhemalli oli se, että jäivät yhteen "lasten takia", vaikka noin kymmenvuotiaasta saakka pyysin ja ehdotin säännöllisesti heille eroa. Ei ollut tuolloin tapana. Se vikapää on nyt omaishoidettava, ja entinen uhri ottaa asemastaan kaiken irti.
Sillä mallilla valitsin nuorena täysin väärän miehen. Ensimmäisen liittoni jälkiä korjattiin terapiassa, toisella kertaa minäkin onnistuin.
Niin, samaa mieltä olen minäkin. Henkisesti kypsä ihminen ryhtyisi erittäin varovasti tuossa tilanteessa tekemään lapsia. Todennäköisimmin lykkäisi lasten saantia vuosilla, koska tiedostaa oman lapsuuden perheensä vaikutukset käytöksessään ja tietää oikeasti olevansa epäkypsä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, samaa mieltä olen minäkin. Henkisesti kypsä ihminen ryhtyisi erittäin varovasti tuossa tilanteessa tekemään lapsia. Todennäköisimmin lykkäisi lasten saantia vuosilla, koska tiedostaa oman lapsuuden perheensä vaikutukset käytöksessään ja tietää oikeasti olevansa epäkypsä.
Henkisesti kypsä ihminen tietää oikeasti olevansa epäkypsä?
Vierailija kirjoitti:
Niin, samaa mieltä olen minäkin. Henkisesti kypsä ihminen ryhtyisi erittäin varovasti tuossa tilanteessa tekemään lapsia. Todennäköisimmin lykkäisi lasten saantia vuosilla, koska tiedostaa oman lapsuuden perheensä vaikutukset käytöksessään ja tietää oikeasti olevansa epäkypsä.
Teiltä jää nyt huomaamatta se, että kun on kasvanut lapsuudessa ja nuoruudessa tietynlaiseen muottiin, ei sitä karisteta edes muutamassa vuodessa. Sitä pitää normaalina.
Evoluutiopsykologia tarjoaa tähän sellaista teoriaa, että epävakaan ja turvattoman lapsuuden kokeneet pyrkivät tiedostamattakin lisääntymään nopeasti, sillä heillä on käsitys elämän rajallisuudesta. Tällainen ihminen ei siis lykkää lisääntymistä yhtään enempää kuin on pakko, sillä hän on nähnyt että esim. väkivalta saattaa päättää elämän yllättäen. Parempi lisääntyä ennen kuin kuolee.
Eli siis: kun perustuvallisuuden tunne on horjunut jo varhain elämässä, ihminen pyrkii hoitamaan lisääntymisen alta pois nuorena, kun vielä on tilaisuus. Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä.
Onko automaattisesti paska perhemalli jos eroaa? Oho, aika tuomitsevaa :D sitähän on sitten myös se 30v lapsen saaja, joka eroaa siinä 40 hujakoilla :D
Meillä on eroperhe, mutta erittäin rakastava ja huolehtiva perhe, hyvä kasvatus eikä mitään turhia Exä-riitoja joissa lapset kärsisi vanhempien lapsellisuudesta. Ollaan edelleen hyviä kavereita ja kummallakin järkevät kasvatusperiaatteet. Vähän nyt voisit laskeutua sieltä korkeuksista.
Oletkos itse minkä ikäinen? Usein noita ylimielisiä kommentteja kuulee juuri 30-40-vuotiailta jotka unohtavat, että se sama erobuumi tulee samoihin aikoihin kun lapset ovat tietyssä iässä, totta kai vaan myöhemmin, jos saakin lapset vasta myöhemmin.. ei kannata liikaa ylpistyä pelkästä ydinperheestä, vaikka se toki hieno asia onkin, jos pysyy onnellisena yhden ihmisen kanssa elämänsä loppuun saakka.
Vähän voisit itseäsi avartaa :)
Tuo on kyllä totta ainakin täälläpäin että mitä huonompi lapsuus sitä nuorempana paksuna.
Yksi tuttu teki lapsensa heti kun oli täysi ikäinen, ei kouluja tai mitää käyny loppuun, työkokeiluistaki sai potkut.. no nyt on kotona "lusmuilemassa" ja valittaa kun kaikki on paskaa, nyt vanhemmalla iällä haluaisi elää sitä nuoruutta mitä ei lasten kanssa voinut, (juosta kylillä ja käydä baareissa) on selkeästi närskästynyt kun kukaan hänen kavereistaan ei halua samaa vaihetta elää uudestaan, moni on jo rauhoittunut ja elämässä tärkeämpiä asioita kuin viina jne.
Toinen tuttu olisi halunnut lapsen jo peruskoulun yläluokilla 😳 siis oikeasti, ei ollut leikkiä tms.
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️
Olen ottanut jo tarpeeksi vastuuta, joten odottaminen olisi turhaa.