Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä on, että vaikeassa lapsuudenperheessä kasvaneet tekevät lapsia todella nuorina?
20.12.2018 |
Oletteko huomanneet samaa? Ainakin kaikilla mun tietämillä lapsen alle 24-vuotiaana saaneilla on ollut vaikeaa lapsuuden perheessään. Sieltä löytyy äärimmilleen vietyä kuria, vahvaa narsistisuutta ja alkoholismia. Onko näillä henkilöillä tarve ikään kuin "näpäyttää" omia vanhempiaan, että "katso, näin niitä lapsia kuuluisi kasvattaa"? Sinällään harmi, koska monet näistä nuorista vanhemmista myös eroavat 30-v tienoilla ja näin siirtävät sitä paskaa perhemallia taas omille lapsilleen.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️
💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli vaikea lapsuudenperhe enkä aio tehdä lapsia ollenkaan. En usko että minusta on vastuulliseksi äidiksi, koska kärsin sisäisestä turvattomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja elämänhallintaongelmista vaikkei se minusta aina välttämättä ulos näykään. Tai voihan se olla että näkyykin jollain tapaa jota en itse edes tiedosta. Olen itselleni jo valmiiksi kaikesta äärimmäisen ankara, enkä halua lisätä huonoa omatuntoa sillä että tuntisin jatkuvasti olevani riittämätön tai vääränlainen äiti. Ymmärrän kuitenkin että toiset haluavat täyttää rakkauden kaipuutaan ja yksinäisyyttään perustamalla perheen. Ehkä AP huomaat tosiaan vain ne tapaukset, jotka tekevät ne lapset selkeästi nuorena. Oikeasti samalla taustalla voi osa jättää lisääntymättä kokonaan tai tehdä lapset vasta kolmekymppisinä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vaikea lapsuudenperhe enkä aio tehdä lapsia ollenkaan. En usko että minusta on vastuulliseksi äidiksi, koska kärsin sisäisestä turvattomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja elämänhallintaongelmista vaikkei se minusta aina välttämättä ulos näykään. Tai voihan se olla että näkyykin jollain tapaa jota en itse edes tiedosta. Olen itselleni jo valmiiksi kaikesta äärimmäisen ankara, enkä halua lisätä huonoa omatuntoa sillä että tuntisin jatkuvasti olevani riittämätön tai vääränlainen äiti. Ymmärrän kuitenkin että toiset haluavat täyttää rakkauden kaipuutaan ja yksinäisyyttään perustamalla perheen. Ehkä AP huomaat tosiaan vain ne tapaukset, jotka tekevät ne lapset selkeästi nuorena. Oikeasti samalla taustalla voi osa jättää lisääntymättä kokonaan tai tehdä lapset vasta kolmekymppisinä.
Tuli mieleen tällänen kökkö vertaus. Jos joku ei ole saanut lapsuudessaan tarpeeksi ruokaa, saattaa alkaa ahmimaan heti, kun varaa hieman. Osa taas on tavallista säästeliäämpiä, vaikka varaa olisikin. Persoonakysymys. 😆
Tai sitten ei lisäännytä ollenkaan. Itse kohta 30 enkä aio jatkaa sukuani. Eipähän alkoholismi ja mielenterveysongelmat voi enää tässä suvussa edetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vaikea lapsuudenperhe enkä aio tehdä lapsia ollenkaan. En usko että minusta on vastuulliseksi äidiksi, koska kärsin sisäisestä turvattomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja elämänhallintaongelmista vaikkei se minusta aina välttämättä ulos näykään. Tai voihan se olla että näkyykin jollain tapaa jota en itse edes tiedosta. Olen itselleni jo valmiiksi kaikesta äärimmäisen ankara, enkä halua lisätä huonoa omatuntoa sillä että tuntisin jatkuvasti olevani riittämätön tai vääränlainen äiti. Ymmärrän kuitenkin että toiset haluavat täyttää rakkauden kaipuutaan ja yksinäisyyttään perustamalla perheen. Ehkä AP huomaat tosiaan vain ne tapaukset, jotka tekevät ne lapset selkeästi nuorena. Oikeasti samalla taustalla voi osa jättää lisääntymättä kokonaan tai tehdä lapset vasta kolmekymppisinä.
Tuli mieleen tällänen kökkö vertaus. Jos joku ei ole saanut lapsuudessaan tarpeeksi ruokaa, saattaa alkaa ahmimaan heti, kun varaa hieman. Osa taas on tavallista säästeliäämpiä, vaikka varaa olisikin. Persoonakysymys. 😆
Ei se musta ole kökkö. Samaa voisi käyttää rahankäytön suhteen: minä ja ex kasvettiin molemmat köyhässä perheessä. Minusta tuli nuuka ja exästä tuhlari. Kummallakaan ei ole ihan luontevaa suhtautumista rahankäyttöön.
Perheessä ei kannusteta opiskelemaan, eikä muutenkaan suunnittelemaan elämää etukäteen, joten helposti tuohon vain ajautuu. Tuntemassani perheessä tytärtä on vähän ohjattukkin tuohon suuntaan että teiniäitiys on oikein hyvä vaihtoehto, koulut ei ole niin tärkeitä ja sitten mummokin jaksaa osallistua kun on nuori. Ei siinä ole nuorelle jätetty tilaa miettiä mitä itse haluaisi. Hän sitten toteuttaa sitä ennalta laadittua suunnitelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vaikea lapsuudenperhe enkä aio tehdä lapsia ollenkaan. En usko että minusta on vastuulliseksi äidiksi, koska kärsin sisäisestä turvattomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja elämänhallintaongelmista vaikkei se minusta aina välttämättä ulos näykään. Tai voihan se olla että näkyykin jollain tapaa jota en itse edes tiedosta. Olen itselleni jo valmiiksi kaikesta äärimmäisen ankara, enkä halua lisätä huonoa omatuntoa sillä että tuntisin jatkuvasti olevani riittämätön tai vääränlainen äiti. Ymmärrän kuitenkin että toiset haluavat täyttää rakkauden kaipuutaan ja yksinäisyyttään perustamalla perheen. Ehkä AP huomaat tosiaan vain ne tapaukset, jotka tekevät ne lapset selkeästi nuorena. Oikeasti samalla taustalla voi osa jättää lisääntymättä kokonaan tai tehdä lapset vasta kolmekymppisinä.
Tuli mieleen tällänen kökkö vertaus. Jos joku ei ole saanut lapsuudessaan tarpeeksi ruokaa, saattaa alkaa ahmimaan heti, kun varaa hieman. Osa taas on tavallista säästeliäämpiä, vaikka varaa olisikin. Persoonakysymys. 😆
Elämässä kaikki on kuitenkin epävarmaa, eikä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Yksi virhearvio suojatiellä ja olet kuollut. Karrikoidusti. 😆
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️
Opiskelu perheen kanssa on todella paljon haastavampaa kuin ennen sitä. Ja lisäksi siinä jää kokonaan se nuoren aikuisen vapaus kokematta. Se on ihan ok jos se tosiaan on sitä mitä haluaa, mutta väitän että moni ei oikeastaan tajua mitä tekee hankkiutuessaan raskaaksi tosi nuorena. Se ehkä konkretisoituu vasta siinä vaiheessa, kun alkuhuuma vauvan saamisesta asettuu ja kun huomaa miten vapaasti kaverit elävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ei kannusteta opiskelemaan, eikä muutenkaan suunnittelemaan elämää etukäteen, joten helposti tuohon vain ajautuu. Tuntemassani perheessä tytärtä on vähän ohjattukkin tuohon suuntaan että teiniäitiys on oikein hyvä vaihtoehto, koulut ei ole niin tärkeitä ja sitten mummokin jaksaa osallistua kun on nuori. Ei siinä ole nuorelle jätetty tilaa miettiä mitä itse haluaisi. Hän sitten toteuttaa sitä ennalta laadittua suunnitelmaa.
Kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️Opiskelu perheen kanssa on todella paljon haastavampaa kuin ennen sitä. Ja lisäksi siinä jää kokonaan se nuoren aikuisen vapaus kokematta. Se on ihan ok jos se tosiaan on sitä mitä haluaa, mutta väitän että moni ei oikeastaan tajua mitä tekee hankkiutuessaan raskaaksi tosi nuorena. Se ehkä konkretisoituu vasta siinä vaiheessa, kun alkuhuuma vauvan saamisesta asettuu ja kun huomaa miten vapaasti kaverit elävät.
Mitenkähän yleistä tuollainen kavereihin vertailu on enää teini-iän jälkeen (ap viittaa alle 24-vuotiaisiin)? Itse tulin äidiksi 22-vuotiaana, vaihtoehtojen ollessa lapsi nuorena tai ei lasta lainkaan. Ihan omista lähtökohdista se päätös oli tehtävä, viis siitä, miten kaverit omaa elämäänsä elivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loisivat verorahoilla
Plaah
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️Opiskelu perheen kanssa on todella paljon haastavampaa kuin ennen sitä. Ja lisäksi siinä jää kokonaan se nuoren aikuisen vapaus kokematta. Se on ihan ok jos se tosiaan on sitä mitä haluaa, mutta väitän että moni ei oikeastaan tajua mitä tekee hankkiutuessaan raskaaksi tosi nuorena. Se ehkä konkretisoituu vasta siinä vaiheessa, kun alkuhuuma vauvan saamisesta asettuu ja kun huomaa miten vapaasti kaverit elävät.
Mitenkähän yleistä tuollainen kavereihin vertailu on enää teini-iän jälkeen (ap viittaa alle 24-vuotiaisiin)? Itse tulin äidiksi 22-vuotiaana, vaihtoehtojen ollessa lapsi nuorena tai ei lasta lainkaan. Ihan omista lähtökohdista se päätös oli tehtävä, viis siitä, miten kaverit omaa elämäänsä elivät.
Aikuiset ihmisetkin tekee sitä, joten miksi ei 22-vuotiaat tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Iso perhe, teini-iässä jo aloitettu perheen kasvattaminen ja sama mies edelleen monen vuosikymmenen jälkeen. Hain ja sain turvaa ja pahan kierre katkesi, lapset kasvatettu hellästi rakkaudella. Nuorena äidiksi tulo ja iso perhe on voimavara, ei este. Minulla esim. hyvä korkeakoulutus ja työ.
En jäänyt siihen kurjuuteen johon synnyin, tein hartiavoimin töitä paremman elämän eteen ja sen myös sain ❤️Opiskelu perheen kanssa on todella paljon haastavampaa kuin ennen sitä. Ja lisäksi siinä jää kokonaan se nuoren aikuisen vapaus kokematta. Se on ihan ok jos se tosiaan on sitä mitä haluaa, mutta väitän että moni ei oikeastaan tajua mitä tekee hankkiutuessaan raskaaksi tosi nuorena. Se ehkä konkretisoituu vasta siinä vaiheessa, kun alkuhuuma vauvan saamisesta asettuu ja kun huomaa miten vapaasti kaverit elävät.
Mitenkähän yleistä tuollainen kavereihin vertailu on enää teini-iän jälkeen (ap viittaa alle 24-vuotiaisiin)? Itse tulin äidiksi 22-vuotiaana, vaihtoehtojen ollessa lapsi nuorena tai ei lasta lainkaan. Ihan omista lähtökohdista se päätös oli tehtävä, viis siitä, miten kaverit omaa elämäänsä elivät.
Aikuiset ihmisetkin tekee sitä, joten miksi ei 22-vuotiaat tekisi?
Tämäkin lienee siis persoonakysymys...olen nyt täyttämässä 40 enkä vieläkään ole oppinut. Jokaisella on oma tiensä.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhempien paska perhemalli oli se, että jäivät yhteen "lasten takia", vaikka noin kymmenvuotiaasta saakka pyysin ja ehdotin säännöllisesti heille eroa. Ei ollut tuolloin tapana. Se vikapää on nyt omaishoidettava, ja entinen uhri ottaa asemastaan kaiken irti.
Sillä mallilla valitsin nuorena täysin väärän miehen. Ensimmäisen liittoni jälkiä korjattiin terapiassa, toisella kertaa minäkin onnistuin.
Todennäköisesti vikapäällä on ollut alkava muistisairaus. Ei siis kuulu tähän ketjuun.
Hassua miten jotkut kuvittelevat vain päättäneensä, ettei voi elää nuoren aikuisen elämää jos sitä ei elä tietyllä tavalla. Toinen outo oletus on, että sitä jotenkin kuolee sisältä kun saa lapsia, elämä on täysin ohi sitten ja opiskelutkin ovat jotenkin erityisen paljon vaikeammat kuin ura sovitettuna perhe-elämään. Plussana tuo, että erottuaan vanhemmista muuttuu automaattisesti aivan paskoja.
Itse en koe näitä asioita ollenkaan, halusin lapsia jo parikymppisenä ja muutaman sainkin. Opiskelut jousti kivasti ja ihan pienten kanssa sitä rahaakaan ei tuhottomasti tarvitse. Elin kyllä ihan nuoren aikuisen elämää, johon kuului pienet lapset ja todellakin olin vapaa toteuttamaan vanhemmuuttani tavalla jonka itse koin parhaaksi JA muuta elämää ihan valitsemallani tavalla - tietyissä rajoissa kuten aina elämässä täytyy tehdä.
En tiedä miksi olisi pitänyt uhriutua siitä, että joku kaveri bailaa jatkuvasti ja toinen matkustelee maailmalla. Vanhempia on yleensä kaksi oli yhdessä tai ei, joten bailaamaankin pääsee jos siltä tuntuu, matkustella voi lasten kanssa, ja kohta nekin taas ovat niin isoja, että yksin tai kahdestaan matkustelu onnistuu - JOS haluaa.
Minusta tuntui enemmänkin siltä, että minulla on kaikkea mitä omassa elämässäni voisinkaan haluta = maailman rakkaimmat lapset joista saan nauttia nuoren ikäni takia mahdollisimman paljon ja joista olin haaveillut hiekkalaatikolta asti, oli opiskelupaikka, joka tuntui omalta, sen jälkeen ura kun se sopi elämään vähän isompien kanssa, oli lapsettomia kavereita, perheellisiä kavereita, pystyi matkustella rakkaimpien kanssa ja joskus vietettiin ihan tyttöporukalla mukavaa iltaa ja seuraavana päivänä saikin käpertyä taas rakkaimpien kanssa maailmaa ihmettelemään.
Jokaiselle voi toki tulla kaiho joskus vapaampaan elämään, nuorelle tai vanhemmalle, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Itselleni tällaista ei kuitenkaan ole tähän päivään asti tullut. Ei kannata ajatella niin suppeasti oman kuplan sisällä, kaikki eivät ole samanlaisia. :)
Palstalla on kauheasti mustavalkoisia ihmisiä, taas välähti mieleeni, miksi täällä niin harvoin käyn. :D
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten jotkut kuvittelevat vain päättäneensä, ettei voi elää nuoren aikuisen elämää jos sitä ei elä tietyllä tavalla. Toinen outo oletus on, että sitä jotenkin kuolee sisältä kun saa lapsia, elämä on täysin ohi sitten ja opiskelutkin ovat jotenkin erityisen paljon vaikeammat kuin ura sovitettuna perhe-elämään. Plussana tuo, että erottuaan vanhemmista muuttuu automaattisesti aivan paskoja.
Itse en koe näitä asioita ollenkaan, halusin lapsia jo parikymppisenä ja muutaman sainkin. Opiskelut jousti kivasti ja ihan pienten kanssa sitä rahaakaan ei tuhottomasti tarvitse. Elin kyllä ihan nuoren aikuisen elämää, johon kuului pienet lapset ja todellakin olin vapaa toteuttamaan vanhemmuuttani tavalla jonka itse koin parhaaksi JA muuta elämää ihan valitsemallani tavalla - tietyissä rajoissa kuten aina elämässä täytyy tehdä.
En tiedä miksi olisi pitänyt uhriutua siitä, että joku kaveri bailaa jatkuvasti ja toinen matkustelee maailmalla. Vanhempia on yleensä kaksi oli yhdessä tai ei, joten bailaamaankin pääsee jos siltä tuntuu, matkustella voi lasten kanssa, ja kohta nekin taas ovat niin isoja, että yksin tai kahdestaan matkustelu onnistuu - JOS haluaa.
Minusta tuntui enemmänkin siltä, että minulla on kaikkea mitä omassa elämässäni voisinkaan haluta = maailman rakkaimmat lapset joista saan nauttia nuoren ikäni takia mahdollisimman paljon ja joista olin haaveillut hiekkalaatikolta asti, oli opiskelupaikka, joka tuntui omalta, sen jälkeen ura kun se sopi elämään vähän isompien kanssa, oli lapsettomia kavereita, perheellisiä kavereita, pystyi matkustella rakkaimpien kanssa ja joskus vietettiin ihan tyttöporukalla mukavaa iltaa ja seuraavana päivänä saikin käpertyä taas rakkaimpien kanssa maailmaa ihmettelemään.
Jokaiselle voi toki tulla kaiho joskus vapaampaan elämään, nuorelle tai vanhemmalle, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Itselleni tällaista ei kuitenkaan ole tähän päivään asti tullut. Ei kannata ajatella niin suppeasti oman kuplan sisällä, kaikki eivät ole samanlaisia. :)
Palstalla on kauheasti mustavalkoisia ihmisiä, taas välähti mieleeni, miksi täällä niin harvoin käyn. :D
Luuletko oikeasti, että ihmiset täällä palstalla ovat omia itsejään? Suurin osa provosoi, kärjistää ja kertoo jonkun muun mielipiteistä. Myös minä. Terv ap.
Oma perhe on kyllä upea voimavara, ja auttaa irtautumaan lapsuuden perheestä. Omien lasten myötä ymmärtää, miten avuton ja keinoton pieni lapsi oikein onkaan, ja pääsee irtautumaan oman lapsuutensa liiallisesta vastuunkannosta. Joka ikisen kerran, kun lapsi tekee jotain, mihin omassa lapsuuden kodissa olisi reagoitu ilkeästi, ja voikin itse reagoida ymmärtävästi, tulee perustavanlaatuisesti hyvä olo. Asia korjautuu. Oman rakastavan äitiyden myötä sellainen ontto äidittömyyden tunne helpottaa. Siis selvyyden vuoksi, minulla ON periaatteessa äiti, siis biologinen elossa oleva ihminen, joka vaatii huomiota äitienpäivänä, mutta hän ei vaan ole koskaan täyttäny psykologista äidin paikkaa lapsuuden perheessä. Äitini oli ilkeä ja arvaamaton kiusaaja, jota lasten piti palvella.
Inhottavan lapsuuden vuoksi olen kovin turvallisuushakuinen, joten perustin perheenkin vasta kun minulla oli ammatti ja hyväpalkkainen työpaikka, jonka turvin pystyisin tarvittaessa elättämään perheeni yksinkin. Silti nyt jälkeenpäin katsottuna olen saanut lapseni todella nuorena verrattuna muihin yhtä hyvin koulutettuihin. Olen myös panostanut lapsiini enemmän aikaa ja vaivaa kuin viiteryhmässäni on tapana, ja tämä on hiukan kyllä hidastanut urakehitystäni. Sillä ei kuitenkaan ole suurta väliä, olen onnellinen näin. Ihan erityisesti on upeaa, kun lapseni osoittavat minua kohtaan sellaista rakkautta ja luottamusta, jota itse en ole koskaan tuntenut omaa ”äitiäni” kohtaan.
👍