Lue keskustelun säännöt.
Miksi eron jälkeen tuntuu aina niin kamalalta?
19.12.2018 |
Niinkuin olisi epäonnistunut ihmisenä eikä riittävä mihinkään.. ihan kauhea tunne. En enää kestä näitä eroja. Eikö vaan voisi olla yksi ihminen jonka kanssa olla koko loppuelämä :( ahdistaa.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Olen kommentin 12 kirjoittaja, ja yhdyn täysin kahteen viimeiseen lauseeseesi. Tuntuu, että naisten ja miesten intressit eivät kohtaa ja kun itse toivoisi henkistä yhteyttä, samanlaista huumorintajua ja tiimihenkeä niin on ihan mahdotonta löytää miestä joka edes lähtökohtaisesti hakisi samaa. Alkaa myös tuntua ettei monilla miehillä vaan ole tarpeeksi tunnetyökaluja tai -syvyyttä haluta suhteelta jotain muutakin kuin vakiseksiä ja jonkun maskotin jonka kanssa elää ja olla sosiaalisesti hyväksyttyä elämää.
Noin varmaan monen naisen näkökulmasta. Miehen näkökulmasta moni nainen ei etsi tasaveroista parisuhdetta vaan miestä, jonka avulla toteuttaa omia haaveitaan, liittyvätpä ne sitten lapsiin, taloudelliseen hyvinvointiin tai sosiaaliseen hyväksyttävyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Kyllähän se kiinnostus väkisinkin lopahtaa, jos toiselta saa tuota "katotaan nyt"-asennetta ja muita liian vähäisen kiinnostuksen merkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Kyllähän se kiinnostus väkisinkin lopahtaa, jos toiselta saa tuota "katotaan nyt"-asennetta ja muita liian vähäisen kiinnostuksen merkkejä.
Suhteen kehittyminen ja syveneminen vaatii vastavuoroisuutta. Jos nainen kovin pitkään on passiivinen tai peräti leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, niin kyllä siitä omat johtopäätöksensä vetää. Ja kokemukseni mukaan ne tulevat monasti naiselle yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Arkea olen viettänyt jo n. 10v. eron jälkeen ja voimaantumisvaihe senkun jatkuu. Parasta aikaa. Olen luonut itselle oman rytmin ja nautin yksin olemisesta. Ystäviä tapaan silloin kun siltä tuntuu, eikä ole pakko 24h/vrk olla tekemisissä yhden ja saman kanssa eli sen kumppanin. Puhua vaikka halusi olla itsekseen, selitellä tekemisiänsä ja menemisiänsä, olla ikään kuin sympioossissa, ja olla, sekä elää jatkuvasti toisen fiilikset huomioonottaen. Huh raskasta. Nyt saa elää omaa ihanaa arkea.
Miksi en todellakaan tajunnut aiemmin lähteä.
Taisi olla tosi surkea suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Kyllähän se kiinnostus väkisinkin lopahtaa, jos toiselta saa tuota "katotaan nyt"-asennetta ja muita liian vähäisen kiinnostuksen merkkejä.
No eihän rauhallinen eteneminen ole sama asia kuin vähäinen kiinnostus. Mitä pahaa siinä on, että haluaa edetä hitaasti ja rauhassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen deittailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Kyllähän se kiinnostus väkisinkin lopahtaa, jos toiselta saa tuota "katotaan nyt"-asennetta ja muita liian vähäisen kiinnostuksen merkkejä.
Suhteen kehittyminen ja syveneminen vaatii vastavuoroisuutta. Jos nainen kovin pitkään on passiivinen tai peräti leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, niin kyllä siitä omat johtopäätöksensä vetää. Ja kokemukseni mukaan ne tulevat monasti naiselle yllätyksenä.
En ollut passiivinen enkä leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa. Noissa tapauksissa se meni, että me molemmat olimmet innokkaita, se miesosapuoli suorastaan yli-innokas. Kävi niinkin, että mies saattoi hehkuttaa minua ja seuraavana päivänä totesikin, että ei tästä tulekaan mitään. Jäinpä sitten ihmettelemään, että mitä ihmettä edes tapahtui.
- 17
Pata kattilaa soimaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että hyvin monet miehet ovat kykenemättömiä tunnistamaan tai käsittelemään tunteitaan. Itselleni on käynyt parikin kertaa niin, että tapailun alkuvaiheessa mies on ihan ekstaasissa, kehuu minua maasta taivaaseen, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja jopa tunnustaa rakkauttaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Itse olen noissa tapauksissa ollut se rauhallisemmin ottava osapuoli, joka ajattelee "katotaan nyt". Noille innostujille tuntuu olevan tyypillistä se, että kiinnostus loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Myös monenlainen piilov*ttuilu ja passiivis-aggressiivinen käytös (jota kirjoittaja 12 kuvasi) on tullut tutuksi. Kai siinä on jokin sellainen juttu, että mies menee sekaisin siitä uuden tapailun huumasta ja jännityksestä, asettaa minulle ties mitä odotuksia mielessään ja sitten pettyy, kun en olekaan sellainen kuin hän kuvitteli.
Olen kokenut sen luokan pettymyksiä, että nykyään suorastaan välttelen romanttisia suhteita. En tiedä, olisiko kukaan minusta edes kiinnostunut, eipä varmaan.
Olen kommentin 12 kirjoittaja, ja yhdyn täysin kahteen viimeiseen lauseeseesi. Tuntuu, että naisten ja miesten intressit eivät kohtaa ja kun itse toivoisi henkistä yhteyttä, samanlaista huumorintajua ja tiimihenkeä niin on ihan mahdotonta löytää miestä joka edes lähtökohtaisesti hakisi samaa. Alkaa myös tuntua ettei monilla miehillä vaan ole tarpeeksi tunnetyökaluja tai -syvyyttä haluta suhteelta jotain muutakin kuin vakiseksiä ja jonkun maskotin jonka kanssa elää ja olla sosiaalisesti hyväksyttyä elämää.
Noin varmaan monen naisen näkökulmasta. Miehen näkökulmasta moni nainen ei etsi tasaveroista parisuhdetta vaan miestä, jonka avulla toteuttaa omia haaveitaan, liittyvätpä ne sitten lapsiin, taloudelliseen hyvinvointiin tai sosiaaliseen hyväksyttävyyteen.
- Lapset: en halua
- Taloudellinen hyvinvointi: on jo, en tarvi enempää rahaa
- Sosiaalinen hyväksyttävyys: ? Mitä tarkoitat tällä edes? Kohta on 2019...kyllä me naiset kelvataan ihan "vanhoinapiikoinakin", ei kenenkään ole enää pakko pariutua
Mitä odotan parisuhteelta: yhdessä viihtymistä ja nauramista, samanlaisia arvoja, kunnioitusta, luottamusta, romantiikkaa. Näillä spekseillä (ja se, ettei mulla ole parisuhteeseen mitenkään erityistä tarvetta, ks. yllä) yllättäen olen ollut sinkkuna vain silloin, kun olen itse halunnut.
Mun mielestä nimittäin miehet oikeasti "haistaa" sen, että mun ei ole mitenkään pakko pariutua. :D
Arkea olen viettänyt jo n. 10v. eron jälkeen ja voimaantumisvaihe senkun jatkuu. Parasta aikaa. Olen luonut itselle oman rytmin ja nautin yksin olemisesta. Ystäviä tapaan silloin kun siltä tuntuu, eikä ole pakko 24h/vrk olla tekemisissä yhden ja saman kanssa eli sen kumppanin. Puhua vaikka halusi olla itsekseen, selitellä tekemisiänsä ja menemisiänsä, olla ikään kuin sympioossissa, ja olla, sekä elää jatkuvasti toisen fiilikset huomioonottaen. Huh raskasta. Nyt saa elää omaa ihanaa arkea.
Miksi en todellakaan tajunnut aiemmin lähteä.