Psykiatrisessa sairaanhoidossa näkee miten huono asenne ihmisillä on

Kävin 3 x psyk sh:n luona. Hän suhtautui minuun täysin ammattitaidottomasti ja joku eri tavalla sairas olisi saattanut vetää ranteet auki niiden kommenttien jälkeen.

Ilmeisesti olin hänen mielestään liian terve ollakseni avun tarpeessa ja onneksi en ollut masentunut tai itsetuhoinen. Olin vain niin paniikkinen ja fobiassa, että olisin saanut potkut, ellen työskentelisi kotoa käsin.

Pitäisi alkaa tehdä valituksia Valviraan enemmän. Nuo varmaan luottaa siihen, ettei potilas jaksa kuitenkaan valittaa vaikka saisi millaista kohtelua, pääasia että palkkaa tulee säännöllisesti.

Psykiatrisen sairaanhoidon asiakkaana kenties näkee, miten huono asennne psykiatrisilla sairaanhoitajilla on. Heidän työnsä on terapeuttina toimimista. Kaiken terapian ensimmäinen edellytys on se, että terapeutti samaistuu potilaansa tilanteeseen. Kuuluu ihan koulutuksen perusteisiin. Jos hän ei tähän kykene, hän ei ole pätevä kyseiseen työhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä on kyyse assioiden käsittelemisestä ja aseenne visssiin tässä ongelmassa kooostuu käsitykksiistää tai välinpitämättömyyydestä. Muttta en vältttämättä sanoisi että se ainaa on välinpitäämätttömyyttä sehän voi olla asian hahmootuskyvyystä, käsityksiistä johonkin asiaaan joko sekä tunnteella että rationaaalisesti taai jomminkummmin.

Uskoon tuleevaiisuudesssa ongelma tulee oleemaaan keskittymiskyvyyssssä ja asioiiden jäsentelyssä.

Ehkää voiisi sanoa toimivillaaan terapia on tehokkaimmmillaan siinä pyritään avarrtamaan katsomusta, purkaamaaan milen vankiiloita ja ja muutttamaaan käsityksiä avareemmiksii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä on kyyse assioiden käsittelemisestä ja aseenne visssiin tässä ongelmassa kooostuu käsitykksiistää tai välinpitämättömyyydestä. Muttta en vältttämättä sanoisi että se ainaa on välinpitäämätttömyyttä sehän voi olla asian hahmootuskyvyystä, käsityksiistä johonkin asiaaan joko sekä tunnteella että rationaaalisesti taai jomminkummmin.

Uskoon tuleevaiisuudesssa ongelma tulee oleemaaan keskittymiskyvyyssssä ja asioiiden jäsentelyssä.

Ehkää voiisi sanoa toimivillaaan terapia on tehokkaimmmillaan siinä pyritään avarrtamaan katsomusta, purkaamaaan milen vankiiloita ja ja muutttamaaan käsityksiä avareemmiksii.

Muuutta lähtökohtaaisesti näkiisiin sinä edeesauttaa kyky jäseennellä käsiityksiäään ja olla läsnää jaaa ymmmärttäää siteeen etttä on ponttaa uteliiaisuudellle näähdä se maahdoollusuutena.

Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.

Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.

Jos on niin, että oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon, niin kai alan ammattilaisilla on asian kanssa jotain tekemistä. Eivät ne potilaat itse valitse, kuka joutuu jonottamaan ja kuka ei.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.

Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.

Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.

Mielisairauksia ovat tasana bipo ja skitsofrenia eri muotoineen. Sitten on mielialaongelmia kuten masennus, neurooseja etc. Pershäröt eivät ole sairauksia, ne ovat ”häiriintyneitä” persoonia, rumasti sanottuna luonnevikaisia.

Jopas. Tavallaan olen iloinen että en nuorempana tiennyt tätä, joten suhtauduin tilaani vakavemmin ja armollisemmin. Muutenkin olen aina nähnyt kaikki mielenterveysongelmat toistensa "sukulaisina" ja liukuvana janana. T. se, jolle vastasit

Älä usko tuota joka on täydellisen vanhoissa käsityksissä, asia on juuri noin kuin itse ajattelet. Esim viime aikoina skitsofreniaa on alettu pitää traumatisoitumisen seurauksena eikä vain jostain taivaalta iskevänä aivosairautena.

Skitsofrenia voi tulla, vaikka olisi elänyt hyvin tasaista elämää eikä olisi koskaan ollut mitään erityisen suuria ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.

Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.

Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.

Lisäksi nykyään tiedetään että masennus muuttaa aivoja ihan fyysisesti: kortisoli tuhoaa yhteyksiä, aivot kutistuu, etuotsalohkon aktivaatio vähenee jne. Masennus on tavallaan stressin ja sitä kautta liian korkeiden kortisolitasojen aiheuttama aivovaurio.

Ei ihan parane positiivisella ajattelulla ja asennemuutoksella.

Minä tunnen monia masentuneita. Useimmat ovat olleet hyvässä, erittäinkin hyvässä asemassa työelämässä. Yhteistä meille kaikille on sellainen suorittajamentaliteetti. Siinäpä vasta paha asennevamma jos mikä! Se jatkuva suorittaminen tekee sen, että on koko ajan stressaantunut. Ja koska on suorittaja, ei ihan pienistä varoitusmerkeistä hätkähdä. Minäkin olen käynyt töissä vaikka olin niin ahdistunut että oksensin joka aamu, joskus jopa työmatkalla puskaan. Tosi moni meistä on jatkanut töissä siihen saakka että on tullut kiikutetuksi suljetulle. Tunnen yhden tyypin joka heti kun vähänkin tokenee hommaa uuden työpaikan (sillä on niin mieletön CV että sitä pyydetään jatkuvasti töihin) ja päätyy sitten taas parin kuukauden päästä osastolle. TODELLA vakava asenneongelma siis kyseessä. Asenneongelma nimeltä pakonomainen työnteko.

Valtaosa masentuneista EI ole mitään elämäntapatyöttömiä joita ei nyt vaan hotsita tehdä mitään. Meistä iso osa on niitä joilla oli elämänhallinta ihan timanttisesti kohdallaan. Vahinko vaan että se jatkuva hallinta sairastuttaa ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.

Mielisairauksia ovat tasana bipo ja skitsofrenia eri muotoineen. Sitten on mielialaongelmia kuten masennus, neurooseja etc. Pershäröt eivät ole sairauksia, ne ovat ”häiriintyneitä” persoonia, rumasti sanottuna luonnevikaisia.

Jopas. Tavallaan olen iloinen että en nuorempana tiennyt tätä, joten suhtauduin tilaani vakavemmin ja armollisemmin. Muutenkin olen aina nähnyt kaikki mielenterveysongelmat toistensa "sukulaisina" ja liukuvana janana. T. se, jolle vastasit

Älä usko tuota joka on täydellisen vanhoissa käsityksissä, asia on juuri noin kuin itse ajattelet. Esim viime aikoina skitsofreniaa on alettu pitää traumatisoitumisen seurauksena eikä vain jostain taivaalta iskevänä aivosairautena.

Skitsofrenia voi tulla, vaikka olisi elänyt hyvin tasaista elämää eikä olisi koskaan ollut mitään erityisen suuria ongelmia.

Psykoosisairauksille tarvitaan puhkemiseen herkkyys.

Siellähän on hoitsuilla fb auki koko ajan ja toisella korvalla kuunnellaan potilasta jos kuunnellaan, aktiivista keskustelua ei tarjota, istuvat sohvalla ja selailevat kanavia. Huh, makaisin edelleen siellä sängynpohjalla jos olisin jäänyt sinne ja en olisi itse auttanut itseäni. Tunnistatteko itseänne henkisesti laiskat hoitajat jotka valitatte potilaita asennevammaisiksi, kukaan ei sinne halua ellei todellakin ole pakko eikä sinne edes pääse ellei ole "pää kainalossa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.

Mielisairauksia ovat tasana bipo ja skitsofrenia eri muotoineen. Sitten on mielialaongelmia kuten masennus, neurooseja etc. Pershäröt eivät ole sairauksia, ne ovat ”häiriintyneitä” persoonia, rumasti sanottuna luonnevikaisia.

Jopas. Tavallaan olen iloinen että en nuorempana tiennyt tätä, joten suhtauduin tilaani vakavemmin ja armollisemmin. Muutenkin olen aina nähnyt kaikki mielenterveysongelmat toistensa "sukulaisina" ja liukuvana janana. T. se, jolle vastasit

Älä usko tuota joka on täydellisen vanhoissa käsityksissä, asia on juuri noin kuin itse ajattelet. Esim viime aikoina skitsofreniaa on alettu pitää traumatisoitumisen seurauksena eikä vain jostain taivaalta iskevänä aivosairautena.

Skitsofrenia voi tulla, vaikka olisi elänyt hyvin tasaista elämää eikä olisi koskaan ollut mitään erityisen suuria ongelmia.

Mutta tuleeko se kuitenkaan täysin tyhjästä? Onhan näitä ihmisiä jotka onnistuvat työntämään ongelmansa jonnekin mielensä pimeisiin nurkkiin ja jotka sitten aktivoituvat astetta kovemman kriisin yhteydessä. Ainakin oma sukulaisena oli tällainen tapaus. Tosin useimmat saavat skitsofrenian nuorena, mikä voisi viitata synnynnäiseen herkkyyteen kuten ylempi kommentti mainitsi.

Vierailija kirjoitti:

Siellähän on hoitsuilla fb auki koko ajan ja toisella korvalla kuunnellaan potilasta jos kuunnellaan, aktiivista keskustelua ei tarjota, istuvat sohvalla ja selailevat kanavia. Huh, makaisin edelleen siellä sängynpohjalla jos olisin jäänyt sinne ja en olisi itse auttanut itseäni. Tunnistatteko itseänne henkisesti laiskat hoitajat jotka valitatte potilaita asennevammaisiksi, kukaan ei sinne halua ellei todellakin ole pakko eikä sinne edes pääse ellei ole "pää kainalossa".

Tähän vain ohiksena kommentti että ainakaan erään sairaanhoitopiirin koneilla ei muutama vuosi sitten päässyt fb:n, muihin sposteihin kuin työpostiin ja jotain muitakin sivuja oli blokattu. En tiiä mite muusome, kun en käyttänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.

Mielisairauksia ovat tasana bipo ja skitsofrenia eri muotoineen. Sitten on mielialaongelmia kuten masennus, neurooseja etc. Pershäröt eivät ole sairauksia, ne ovat ”häiriintyneitä” persoonia, rumasti sanottuna luonnevikaisia.

Jopas. Tavallaan olen iloinen että en nuorempana tiennyt tätä, joten suhtauduin tilaani vakavemmin ja armollisemmin. Muutenkin olen aina nähnyt kaikki mielenterveysongelmat toistensa "sukulaisina" ja liukuvana janana. T. se, jolle vastasit

Älä usko tuota joka on täydellisen vanhoissa käsityksissä, asia on juuri noin kuin itse ajattelet. Esim viime aikoina skitsofreniaa on alettu pitää traumatisoitumisen seurauksena eikä vain jostain taivaalta iskevänä aivosairautena.

Skitsofrenia voi tulla, vaikka olisi elänyt hyvin tasaista elämää eikä olisi koskaan ollut mitään erityisen suuria ongelmia.

Mutta tuleeko se kuitenkaan täysin tyhjästä? Onhan näitä ihmisiä jotka onnistuvat työntämään ongelmansa jonnekin mielensä pimeisiin nurkkiin ja jotka sitten aktivoituvat astetta kovemman kriisin yhteydessä. Ainakin oma sukulaisena oli tällainen tapaus. Tosin useimmat saavat skitsofrenian nuorena, mikä voisi viitata synnynnäiseen herkkyyteen kuten ylempi kommentti mainitsi.

Klassisesti skitsofrenia puhkee varhaisaikuisuudessa. Minun ystäväni sairastui ensimmäisinä yliopistovuosinaan, suvussa on skitsofreniaa, mutta ei todellakaan mitään traumataustaa. Nykysin vajaa viisikymppisenä aivan kroonikko, asuu tuetusti, aika raskaasti pihalla vahvasta lääkityksestä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.

Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.

Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.

Aivan, mutta miten ratkaistaan potilaan elämäntilanne psyk.pkl:lla? Esim.juova puoliso tai rajaton lapsi? Ei mitenkään. Itse psyk.sh:na nämä tällaiset tapaukset tuppaavat turhauttamaan, hoitoon tulee ihminen, joka on taloudellisissa ongelmissa, väkivaltaisessa suhteessa jne. On ilmiselvää, että masennus johtuu elämäntilanteesta, mutta jos ihminen ei itse sitä muuta, on hoitohlökuntakin vähän kädetön tilanteessa. Toki tuetaan muutokseen, ja hoidetaan oireita.

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja kirjoitti:

Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.

Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.

Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.

Tällaisten syyllistävien kirjoitusten takia psyykkisesti oireilevat ihmiset eivät uskalla hakea apua ja ongelmat pahenevat. Häpeä, ap!

Kyllä tämä ihan totta on. Ja oikea ongelma. Ja jos on aikuinen ihminen kyseessä (ei psykoottinen) eikä ole valmis elämässään ottamaan mistään itse vastuuta, lääkkeistä kelpaa korkeintaan bentsot ja stimulantit, käynteihin ei sitouduta, mihinkään osastohoitoihin tai pöiväsairaaloihoin ei suostuta, kuntoutus ei kiinnosta mutta saikkua pitäis saada jne niin ei siinä voi mitään tehdä kukaan muu. Nämä ihmiset valittavat vielä kun kukaan ei auta vaikka kaikki yritetään ja joskus pitäisi itse auttaa itseään. Ihmeempiä poppaskonsteja ei ole käytössä, vain syöty lääke auttaa ja terapia ei toimi kaikilla vaikka sitä jatkettaisiin vuosikausia. Työkykyisyys ja toimintakyky eivät pidemmän päälle korjaannu pelaamalla tietokoneella aamuyöhön, nukkumalla joka päivä iltapäivään saakka ja juomalla kaljaa. Kukaan ammattilainen ei voi olla paapoja ja kenenkään äiti. Kaikki eivät toivu.

Tervetuloa tutustumaan terveydenhuoltoon!

Ja mieleenterveyspotilaista iso osa haluaa apua ja ottaa sitä vastaan ja on ainakin pääosin yhteistyökykyinen ja vastuuta itsestään kantava. Näiden kanssa onkin eri tilanne.

Ajatteluun ei voi vaikuttaa toivomaasi suuntaan, ellei kohde koe, että olette samalla puolella - toimimassa hänen parhaakseen. En tarkoita paapomista vaan luottamuksen synnyttämistä.

Minä surin kuollutta läheistä ja sen kautta syntynyttä identiteettikriisiä. Psh sanoi vaan, että ihan normaalia, että ihmisiä kuolee. Ja että perheettömyys ratkeaa sillä, että kaivaa netistä itselleen puolison. Ei noin pysty auttamaan ajattelua laveammaksi, kun auttajan kommentit ovat naurettavan tyhmiä.

Kylmää ajatuskin, että tuollainen empatiakyvytön tuomitsija kuin ap on noissa hommissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.

Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.

Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.

Aivan, mutta miten ratkaistaan potilaan elämäntilanne psyk.pkl:lla? Esim.juova puoliso tai rajaton lapsi? Ei mitenkään. Itse psyk.sh:na nämä tällaiset tapaukset tuppaavat turhauttamaan, hoitoon tulee ihminen, joka on taloudellisissa ongelmissa, väkivaltaisessa suhteessa jne. On ilmiselvää, että masennus johtuu elämäntilanteesta, mutta jos ihminen ei itse sitä muuta, on hoitohlökuntakin vähän kädetön tilanteessa. Toki tuetaan muutokseen, ja hoidetaan oireita.

Voin kokemuksesta sanoa että turhautuminen on molemminpuoleista. En itse hakisi apua ellen kokisi että ei ole enää työkaluja ja voimat on lopussa. Siihen päälle turhautunut ja työkaluton hoitaja ei auta oikein mitään. Omasta mielestäni mielenterveyshoidon pitäisi olla monipuolisempaa kuin asiakkaan omien voimavarojen odottelemista. Eri tahojen pitäisi olla paremmin yhteydessä toisiin, enemmän resursseja sekä enemmän vapauksia toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty ja vaatisi aika laajan skaalan muutoksia.