Paras ja pahin horoskooppimerkki? Perustelut!
Eli otsikon mukaisesti, myös oman merkin voi kertoa jos haluaa. :)
Paras horoskooppimerkki omasta mielestäni on vaaka. Kaikissa tuntemissani vaakaihmisissä on jotain sisäsyntyisesti miellyttävää, käyttäytyminen on muita huomioonottavaa ja mukavaa, ei ole tarvetta lytätä muita. Vaa'at ovat myös kultturelleja ja älykkäitä sekä usein viehättäviä.
Pahin merkki on mielestäni skorpioni tai rapu. Vesimerkit ovat usein hyvin tunteellisia, mikä ei ole mitenkään huono asia, mutta varsinkin skorpioni ja rapu sortuvat helposti huonosta itsetunnosta johtuvaan manipulointiin ja ovat usein kateellisia ja katkeria, ilkeitäkin.
Itse olen härkä.
Kommentit (12683)
NOUSEVA merkki vaikuttaa ENEMMÄN luonteeseen ja ulkoiseen habitukseen siinä kolmenkympin jälkeen.
Olen kalat ja tulen ehkä huonoiten toimeen leijonien ja vesimiesten kanssa. Siskoni on vesimies ja meillä on ollut aikamoisia riitoja elämämme aikana. Usein ne ovat liittyneet hänen itsekyyteensä tai epäluotettavuuteen. Hän myös luulee tietävänsä kaiken, mutta loppupeleissä hän ei ajattele asioista laajemmasta näkökulmasta. Siksi en jaksa inttää hänen kanssaan.
Leijona-merkin kanssa taas meillä oli peruskoulussa vihamiessuhde. Häntä ärsytti arkuuteni ja rauhallisuuteni. Hän yritti koko kouluajan saada minut alas. Stereottyypisesti tämä ihminen hommasi ympärilleen hovin, joka totteli häntä. Kaikki erimieliset olivat hänen vihamiehiään. Loppujen lopuksi en edes usko, että kukaan piti koko tyypistä.
Oinaan kanssa minulla oli taas pitkä ystävyyssuhde, joka katkeili vähän väliä ja loppui lopulta kokonaan. Nuorempana en tajunnut, että hän vain piti sellaisia ihmisiä lähellään joista hyötyi sillä hetkellä. Välimme siis viileni ja lämpeni koko ajan. Loppuvaiheessa olin häneen liian tarrautunu, ettei hän jaksanut enää.
Parhaiten olen tullut toimeen kauriiden (paras ystäväni), härkien, toisten kalojen, rapujen ja skorpionien kanssa.
Itsessäni sanoisin huonoksi puoleksi välillä turhamaisen ilkeyden. Se tulee esiin silloin kun itsellä menee huonosti. Olen myös laiska, hajamielinen ja välillä itsekäs. En kuitenkaan aseta omaa hyvinvointiani muiden edelle.
Vaaka on päättämätön, mieltään vaihteleva, mistä milloinkin tuulee.
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.
Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Pearl kirjoitti:
NOUSEVA merkki vaikuttaa ENEMMÄN luonteeseen ja ulkoiseen habitukseen siinä kolmenkympin jälkeen.
Leijona se onkin, vaikka olen ihan tavallinen tallaaja.
Leijonan huoneessa on myös pluto ja uranus.
Sekään ei näytä vaikuttavan mitenkään asiaan.
Jotkut vaan ovat tuiki tavallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Niin sitä luulisi, mutta ei. Neitsyen huoneessa ei ole edes yhtään planeettaa, eikä kalojenkaan huoneessa. 🙁
Mitkä olisi horoskooppien kuolemansynnit? Mun mielestä:
Oinas - viha/himo
Härkä - laiskuus/ylensyönti
Kaksonen - turhamaisuus/ahneus
Rapu - kateus/ylensyönti
Leijona - ylpeys/himo
Neitsyt - ylpeys/kateus
Vaaka - turhamaisuus/kateus
Skorpioni - himo/kateus
Jousimies - laiskuus/ahneus
Kauris - ahneus/ylpeys
Vesimies - ylpeys/viha
Kalat - kateus/laiskuus
Menikö edes sinne päin? Itse olen skorpioni ja valitettavasti tunnistan kyllä nuo piirteet itsessäni, vaikka yritänkin kitkeä niitä luonteestani. Ongelman myöntämisenhän pitäisi olla alku niiden ratkaisulle, eikö? ;)

Voinko kysyä, mikä on nousumerkkisi? Ruumiinrakenteesi kuulostaa härältä tai oinaalta, mutta totta kai ikä ja eletty elämäkin vaikuttaa ulkonäköön. Lisäksi kartalta voi löytyä aspekteja, jotka kääntävät muuten suotuisan ulkonäön päälaelleen.
So kirjoitti:
Vaaka on päättämätön, mieltään vaihteleva, mistä milloinkin tuulee.
Olen vaaka mies ja samaa mieltä, vaikea sitä on selittää mutta niinkuin joku on aikaisemmin tässä ketjussa sanonut niin mieliala saattaa vaihtua vttuuntuneesta pirteään ja energiseen ja myös 1 vttumainen kommentti saattaa pilata koko päivän, mutta vaakahan onkin herkkä merkki. Vaakahan nimenomaan ei ole tasapainoinen vaan etsii sitä koko ajan elämäänsä ja joka paikasta, sama se vähän itsellä, näen niin että jos olisi asiat hyvin&hyvä parisuhde missä rakkautta molemmin puolin niin en olisi näin ailahtelevainen, koska sillon on se rauha ja aiheet mitä ajatella, tällä hetkellä aika levotonta menoa. vähän kun siinä sannin biississä voisin siivota mutta kenen takia, tämä siksi että minä ainakin olen todella vaatimaton ja kaikkien asioiden suhteen, siksi vaa"at usein mielyttää muita, siitä saa itselle hyvän mielen ja osaa nauttia myös sen toisen puolesta. Ja juopoiksikin meidät tässä ketjussa oli haukuttu myönnän myös itselläni että alkoholia menee ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että vaakat on parhaita! useimmiten olen rakastunut vaaka miehiin ja koen, että heistä voin löytää sen oikean ja sielunkumppanin. Lokakuun vaakamiehet sytyttää, ei niinkään syyskuun ja itse olen kesäkuussa syntynyt rapu. Koen että vaakoissa ja ravussa on paljon samaa ystävällisyys, tunteellisuus, avoimuus ja siksi sovitaan hyvin yhteen! jotkut sanoo, että vaakan ja ravun suhteen voi tuhota ravun liiallinen halu takertua, no onneksi minä en ole takertuvaa sorttia. Jos mietitään asioita astrologian pohjalta niin ihminen on muutakin kuin aurinkomerkki, hänen luonteeseensa vaikuttaa myös esimerkiks nouseva merkki ja kuumerkki... Olen aurinkomerkiltä rapu, nousevalta kaksonen ja kuumerkiltä härkä. Ehkä nouseva kaksonen aiheuttaa mussa sen, että osaan antaa myös vapautta ja rakastan flirttailua ja juhlimista. Olen herkkä, mutta myös tempperamenttinen ja ehkä härän merkki näkyy itsepäisyytenä ja siinä etten anna muiden polkea itseäni jalkoihinsa! Olen vahvasti myös oikeudentajuinen. Huonoa itsetuntoa mulla ei oo, osaan terveellä tavalla rakastaa itseäni, saan usein kehuja kauneudestani ja tykkään laittaa itseäni, ketään en myöskään tahallaan manipuloi tai ole kateellinen, katkera olen kyllä vuosia kestäneestä henkisestä väkivallasta koulussa ja parisuhteessa meni siis hakkaamis ja tappo uhkauksiin asti... Helvetin piru osaan olla niille jotka mua satuttaa, mutta tämä ei tarkoita sitä, että nauttisin riitelystä ja haluaisin riidellä, päinvastoin, en todellakaan halua ja mulle jää riidoista helposti surullinen mieli!
Luin mielenkiinnolla tekstisi, sillä olen itse lokakuun vaaka ja mieheni heinäkuun rapu. Olemme olleet 50 vuotta yhdessä ja uskollisia kumpikin.
Mieheni on verkkainen puheissa sekä teoissa ja itse olen aika tempperamenttinen.
Parinahan vaaka ja rapu eivät muka sovi toisilleen, mutta meillä on molemmilla myös nousevana vaaka rapu.
Lieneekö tällä jotain tekemistä asian kanssa.
Nuorena teetin ihan tähtikartat ja niiden mukaan meillä on useat planeetat samoissa kohdissa ja astrologi sanoi, että olemme melkein kuin kaksoset🤗Skorpioneista en tykkää minäkään. Mustia mieleltään, kieroja, selkäänpuukottajia. Älä luota skorpiooniin!
Vierailija kirjoitti:
Pearl kirjoitti:
NOUSEVA merkki vaikuttaa ENEMMÄN luonteeseen ja ulkoiseen habitukseen siinä kolmenkympin jälkeen.
Leijona se onkin, vaikka olen ihan tavallinen tallaaja.
Leijonan huoneessa on myös pluto ja uranus.
Sekään ei näytä vaikuttavan mitenkään asiaan.
Jotkut vaan ovat tuiki tavallisia.
Ah, eli nousumerkkisi on leijona. Anteeksi, luin huolimattomasti. Olen siis sama ihminen joka lainasi tekstiäsi ja arveli nousumerkiksi härkää tai oinasta. Mutta kuten sanottua, ulkonäkö periytyy tietenkin aina vanhempien geeneistä. Se, mitkä geenit yksilö sieltä saa, voi olla monimutkaisempi juttu ja osa uskookin että nimenomaan astrologia vaikuttaa siihen mitkä geenit sieltä nousevat ns. hallitseviksi. Onko sinulla kenties paksut hiukset ja hyvä terveys? Nuo ovat nousevan leijonan ominaisuuksia, samoin lämmin ihonsävy ja näkyvät kulmahampaat. Neliönmuotoinen pää on myös yleinen leijonilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että vaakat on parhaita! useimmiten olen rakastunut vaaka miehiin ja koen, että heistä voin löytää sen oikean ja sielunkumppanin. Lokakuun vaakamiehet sytyttää, ei niinkään syyskuun ja itse olen kesäkuussa syntynyt rapu. Koen että vaakoissa ja ravussa on paljon samaa ystävällisyys, tunteellisuus, avoimuus ja siksi sovitaan hyvin yhteen! jotkut sanoo, että vaakan ja ravun suhteen voi tuhota ravun liiallinen halu takertua, no onneksi minä en ole takertuvaa sorttia. Jos mietitään asioita astrologian pohjalta niin ihminen on muutakin kuin aurinkomerkki, hänen luonteeseensa vaikuttaa myös esimerkiks nouseva merkki ja kuumerkki... Olen aurinkomerkiltä rapu, nousevalta kaksonen ja kuumerkiltä härkä. Ehkä nouseva kaksonen aiheuttaa mussa sen, että osaan antaa myös vapautta ja rakastan flirttailua ja juhlimista. Olen herkkä, mutta myös tempperamenttinen ja ehkä härän merkki näkyy itsepäisyytenä ja siinä etten anna muiden polkea itseäni jalkoihinsa! Olen vahvasti myös oikeudentajuinen. Huonoa itsetuntoa mulla ei oo, osaan terveellä tavalla rakastaa itseäni, saan usein kehuja kauneudestani ja tykkään laittaa itseäni, ketään en myöskään tahallaan manipuloi tai ole kateellinen, katkera olen kyllä vuosia kestäneestä henkisestä väkivallasta koulussa ja parisuhteessa meni siis hakkaamis ja tappo uhkauksiin asti... Helvetin piru osaan olla niille jotka mua satuttaa, mutta tämä ei tarkoita sitä, että nauttisin riitelystä ja haluaisin riidellä, päinvastoin, en todellakaan halua ja mulle jää riidoista helposti surullinen mieli!
Luin mielenkiinnolla tekstisi, sillä olen itse lokakuun vaaka ja mieheni heinäkuun rapu. Olemme olleet 50 vuotta yhdessä ja uskollisia kumpikin.
Mieheni on verkkainen puheissa sekä teoissa ja itse olen aika tempperamenttinen.
Parinahan vaaka ja rapu eivät muka sovi toisilleen, mutta meillä on molemmilla myös nousevana vaaka rapu.
Lieneekö tällä jotain tekemistä asian kanssa.
Nuorena teetin ihan tähtikartat ja niiden mukaan meillä on useat planeetat samoissa kohdissa ja astrologi sanoi, että olemme melkein kuin kaksoset🤗Skorpioneista en tykkää minäkään. Mustia mieleltään, kieroja, selkäänpuukottajia. Älä luota skorpiooniin!
Sorry, kommenttini tuli keskelle kirjoitustasi.🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Niin sitä luulisi, mutta ei. Neitsyen huoneessa ei ole edes yhtään planeettaa, eikä kalojenkaan huoneessa. 🙁
Voinko kysyä, mikä on nousumerkkisi? Ruumiinrakenteesi kuulostaa härältä tai oinaalta, mutta totta kai ikä ja eletty elämäkin vaikuttaa ulkonäköön. Lisäksi kartalta voi löytyä aspekteja, jotka kääntävät muuten suotuisan ulkonäön päälaelleen.
Saturnus aspektit voi tehdä myös hyvin introvertiksi ja viedä näyttävyyttä ulkonäöstä. Saturnus on perinteisesti munapää planeetta.
Joku uranus ja pluto on aina se ja sama, koska ne liikkuu niin hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä olisi horoskooppien kuolemansynnit? Mun mielestä:
Oinas - viha/himo
Härkä - laiskuus/ylensyönti
Kaksonen - turhamaisuus/ahneus
Rapu - kateus/ylensyönti
Leijona - ylpeys/himo
Neitsyt - ylpeys/kateus
Vaaka - turhamaisuus/kateus
Skorpioni - himo/kateus
Jousimies - laiskuus/ahneus
Kauris - ahneus/ylpeys
Vesimies - ylpeys/viha
Kalat - kateus/laiskuus
Menikö edes sinne päin? Itse olen skorpioni ja valitettavasti tunnistan kyllä nuo piirteet itsessäni, vaikka yritänkin kitkeä niitä luonteestani. Ongelman myöntämisenhän pitäisi olla alku niiden ratkaisulle, eikö? ;)
Leijonana tunnistan kyllä omani, että ihan nappiin meni...välillä olen myös todella vihainen ja suutun räjähtävästi läheisilleni vain päästäkseni purkamaan itseäni. Tiedän sen olevan väärin ja olen yrittänyt opetella tästä eroon. Nyrkkeilyharrastus on toiminut siinä muuten ihan kiitettävästi! :)
Olen muuten aina tullut todella hyvin skorpionien kanssa toimeen, vaikka leijonien ja skorpionien pitäisi kai ainakin joidenkin mukaan olla niitä ns. verivihollisia :D Skorpionit ovat voimakkaita, fiksuja ja luotettavia - sekä todella seksikkäitä! Muiden vesimerkkien kanssa en ole löytänyt alkuunkaan samaa aaltopituutta, ovat liian herkkiä makuuni.
Olen itse skorppiooni loukkaanun helposti ja otan itseeni aika helposti asiat. Mutta en välttämättä näytä sitä kiehun sisältä. Lisäksi jos rakastun harvoin tosin niin sitten olen aika omistavainen ja mustis. Itse tulen toimeen parhaiten kalojen kanssa ja ehkä kauriin sekä neitsyen tosin ärsyttää joskus että aina ovat oikeassa muka, ja ravun kanssa hyvin toimeen tosin välillä ovat liian mustasukkaisia.. ei voi merkitä mikä pahin. Mutta vesimiesten kanssa en aina tule toimeen erilaisia ihmisiä liian paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Niin sitä luulisi, mutta ei. Neitsyen huoneessa ei ole edes yhtään planeettaa, eikä kalojenkaan huoneessa. 🙁
Voinko kysyä, mikä on nousumerkkisi? Ruumiinrakenteesi kuulostaa härältä tai oinaalta, mutta totta kai ikä ja eletty elämäkin vaikuttaa ulkonäköön. Lisäksi kartalta voi löytyä aspekteja, jotka kääntävät muuten suotuisan ulkonäön päälaelleen.
Saturnus aspektit voi tehdä myös hyvin introvertiksi ja viedä näyttävyyttä ulkonäöstä. Saturnus on perinteisesti munapää planeetta.
Joku uranus ja pluto on aina se ja sama, koska ne liikkuu niin hitaasti.
Onko sitten olemassa jotain planeettoja/aspekteja jotka vaikuttavat ulkonäköön suotuisasti? Ehkä Venuksen aspektit? Jostain olen kuullut myös, että Aurinko-Pluto -aspektit antaisivat henkilölle "sitä jotain".
T. Utelias, turhamainen vaaka :*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä olisi horoskooppien kuolemansynnit? Mun mielestä:
Oinas - viha/himo
Härkä - laiskuus/ylensyönti
Kaksonen - turhamaisuus/ahneus
Rapu - kateus/ylensyönti
Leijona - ylpeys/himo
Neitsyt - ylpeys/kateus
Vaaka - turhamaisuus/kateus
Skorpioni - himo/kateus
Jousimies - laiskuus/ahneus
Kauris - ahneus/ylpeys
Vesimies - ylpeys/viha
Kalat - kateus/laiskuus
Menikö edes sinne päin? Itse olen skorpioni ja valitettavasti tunnistan kyllä nuo piirteet itsessäni, vaikka yritänkin kitkeä niitä luonteestani. Ongelman myöntämisenhän pitäisi olla alku niiden ratkaisulle, eikö? ;)
Leijonana tunnistan kyllä omani, että ihan nappiin meni...välillä olen myös todella vihainen ja suutun räjähtävästi läheisilleni vain päästäkseni purkamaan itseäni. Tiedän sen olevan väärin ja olen yrittänyt opetella tästä eroon. Nyrkkeilyharrastus on toiminut siinä muuten ihan kiitettävästi! :)
Olen muuten aina tullut todella hyvin skorpionien kanssa toimeen, vaikka leijonien ja skorpionien pitäisi kai ainakin joidenkin mukaan olla niitä ns. verivihollisia :D Skorpionit ovat voimakkaita, fiksuja ja luotettavia - sekä todella seksikkäitä! Muiden vesimerkkien kanssa en ole löytänyt alkuunkaan samaa aaltopituutta, ovat liian herkkiä makuuni.
Miksi näin muuten on? Siis että leijonat ja skorpionit eivät muka tule toimeen? Itse olen skorpioni ja leijonamieheni on elämäni rakkaus, vaikka - tai ehkä juuri siksi - kipinät sinkoileekin aika ajoin kun otamme yhteen! Myös mieheni sisko sattuu olemaan leijona ja juttuun tullaan hänenkin kanssa, tehdään yhdessä kahdestaankin kaikenlaisia tyttöjen juttuja. Leijonat ovat itsevarmoja ja hauskoja ja osaavat antaa samalla mitalla takaisin jos käyn liian piikikkääksi. Kun olen syvissä vesissä, ei kukaan lohduta niinkuin leijona. Heidän tukeensa voi aina muutenkin luottaa ja ihailen heidän taitoaan olla niin huolettoman anteliaita niin materiaalisessa kuin henkisessäkin mielessä. Pitäisi opetella itsekin tuota leijonan avoimuutta, mutta skorpionille on luontaista olla vähän salamyhkäinen ja tarkka siitä, kenelle avautuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Niin sitä luulisi, mutta ei. Neitsyen huoneessa ei ole edes yhtään planeettaa, eikä kalojenkaan huoneessa. 🙁
Voinko kysyä, mikä on nousumerkkisi? Ruumiinrakenteesi kuulostaa härältä tai oinaalta, mutta totta kai ikä ja eletty elämäkin vaikuttaa ulkonäköön. Lisäksi kartalta voi löytyä aspekteja, jotka kääntävät muuten suotuisan ulkonäön päälaelleen.
Saturnus aspektit voi tehdä myös hyvin introvertiksi ja viedä näyttävyyttä ulkonäöstä. Saturnus on perinteisesti munapää planeetta.
Joku uranus ja pluto on aina se ja sama, koska ne liikkuu niin hitaasti.
Onko sitten olemassa jotain planeettoja/aspekteja jotka vaikuttavat ulkonäköön suotuisasti? Ehkä Venuksen aspektit? Jostain olen kuullut myös, että Aurinko-Pluto -aspektit antaisivat henkilölle "sitä jotain".
T. Utelias, turhamainen vaaka :*
Jos Venus on nousevassa merkissäsi, eli ensimmäisessä huoneessa, sen pitäisi luvata kauneutta. Toisaalta se on tulkittu myös käytöksen ja olemuksen viehättävyydeksi, esim. että osaa pukeutua vartalolleen sopivasti ja on hyvä tyylitaju sekä miellyttävä käytös ja ääni. Kauneutta on vaikea mitata objektiivisesti vaikka kai tähänkin on jotain mittaussääntöjä. Nuo Pluto-Aurinko -aspektit voivat tosiaan tuoda ulkonäköön ja persoonaan jonkinlaista magneettisuutta, tämän olen huomannut monissakin ihmisissä. Tosiaan "sitä jotain", vaikka eivät olisikaan kauniita ns. perinteisellä tavalla. Tätä olisi mielenkiintoista tutkia lisääkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.
Merkkini voisi olla jokin muu.
Mutta kun ei ole vaikka itkisi. Ellei sitten syntymäaikaani ole väärennetty. Sitähän minä itse en voi mitenkään tietää.Kuulostaa leijonalta, jolla on joku neitsytnousu ja ehkä joku kalat/neitsytkuu?
♌️🦁
Leijona on nousumerkkini. Saturnus löytyy Vesimiehestä.
Neptunus on Vaa' assa, Neitsyen huoneessa ei mitään.Niin sitä luulisi, mutta ei. Neitsyen huoneessa ei ole edes yhtään planeettaa, eikä kalojenkaan huoneessa. 🙁
Voinko kysyä, mikä on nousumerkkisi? Ruumiinrakenteesi kuulostaa härältä tai oinaalta, mutta totta kai ikä ja eletty elämäkin vaikuttaa ulkonäköön. Lisäksi kartalta voi löytyä aspekteja, jotka kääntävät muuten suotuisan ulkonäön päälaelleen.
Täällä henkilö jonka pitäisi merkkinsä mukaan muistuttaa leijonaa.
Kasvot neliönmuotoiset, lyhyt persjalkainen. Tykkään pukeutua Adidaksen tuulihousuihin ja vanhoihin rentoihin vaatteisiin.
Pienet silmät joiden väri harmaa. Tyypillisen suomalaisen näköinen.
Voi meitä olla tällaisiakin.
Sitten pelkään olla huomion keskipisteenä. Jo lapsena välttelin kaikkea esiintymistä. Kuulun ns. maan hiljaisiin.