Lue keskustelun säännöt.
Millainen on kahden hyvin itsenäisen ihmisen välinen parisuhde?
18.12.2018 |
Kiinnostaa, koska itse olen tällainen takertuja.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan ei oleta toiselta mitään. Ei siis riidellä siitä, että "sä et ole vienyt roskia" tai "miksi kukaan ei ole siivonnut" koska kumpikin ottaa vastuun omista tekemisistään.
Ei vitsit, tämä on loistava kiteytys! Tämä on juuri se periaate, jota haluan vaalia.
Miksei
Lapsiperheessä ei oikein tämänlainen kommunikaatio toimi. Ehkä nämä itsenäiset ovatkin kaikki veloja tai vähintään keski-ikäisiä, jo lapset tehneitä ties monennellako kierroksella.
Miksei toimi, perheessä on ruoka-ajat se kumpi on kotona tekee silloin ruuan, laittaa lapset nukkumaan, jos toinen on muualla, toki pitää sopia kuka hakee lapset tai missä ja milloin ollaan, mutta ei siinä tarvitse sanoa tai huutaa että vie edes roskat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan ei oleta toiselta mitään. Ei siis riidellä siitä, että "sä et ole vienyt roskia" tai "miksi kukaan ei ole siivonnut" koska kumpikin ottaa vastuun omista tekemisistään.
Ei vitsit, tämä on loistava kiteytys! Tämä on juuri se periaate, jota haluan vaalia.
Lapsiperheessä ei oikein tämänlainen kommunikaatio toimi. Ehkä nämä itsenäiset ovatkin kaikki veloja tai vähintään keski-ikäisiä, jo lapset tehneitä ties monennellako kierroksella.
No mulla on lapsia kyllä. Heistäkin kasvanut vastuullisia, itsenäisiä, omia unelmiaan rohkeasti toteuttavia. Kyllä nimenomaan lapsiperheessä toimii se ettei takerru toiseen. Arjen työt voi sopia ja kumpikin kantaa vastuunsa. Ei tarvii uhriutua kummankaan ja lapset saa jo lapsuudenkodista terveen parisuhteen mallin
Toisen itsenäisyyden ja erillisyyden kunnioittaminen on tosiaan avainasia. Toinen ei ole olemassa sinua varten, hän ei ole sivuhenkilö sinun elämässäsi. Hän ei ole puolikas jostakin yksiköstä. Hän ei ole itsestäänselvyys. Hän ei tule olemaan täällä aina.
Silloin joskus nuorena kun olin takertuja, luulin että kahden itsenäisen aikuisen suhde on jotenkin kylmä ja etäinen, vieraskorea.
Nyt kun olen aikuistunut ja kasvanut henkisesti, ymmärrän sen olevan terve ja eheyttävä parisuhteen muoto. Joten ymmärrän että läheisriippuvaista ahdistaa ajatus siitä että oltaisiin kaksi erillistä yksikköä kahden puolikkaan sijaan. Siitä pitää vain kypsyä yli.
Siinä vaiheessa kun perheessä on kaksi yksinhuoltajaa, jotka tulevat ja menevät miten huvittaa, on aika erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin joskus nuorena kun olin takertuja, luulin että kahden itsenäisen aikuisen suhde on jotenkin kylmä ja etäinen, vieraskorea.
Nyt kun olen aikuistunut ja kasvanut henkisesti, ymmärrän sen olevan terve ja eheyttävä parisuhteen muoto. Joten ymmärrän että läheisriippuvaista ahdistaa ajatus siitä että oltaisiin kaksi erillistä yksikköä kahden puolikkaan sijaan. Siitä pitää vain kypsyä yli.
Totta. Ei minullakaan olisi ollut mitään mahdollisuutta tällaiseen suhteeseen 20-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan ei oleta toiselta mitään. Ei siis riidellä siitä, että "sä et ole vienyt roskia" tai "miksi kukaan ei ole siivonnut" koska kumpikin ottaa vastuun omista tekemisistään. Kyllä me keskustellaan ja siivotaan yhdessä - tai erikseen, mutta kumpikin ymmärtää sen että kodin ylläpitotyöt vaatii omaa panosta.
Haluamme olla toistemme kanssa, haluamme tehdä hauskoja asioita. Jos minua huvittaa lähteä elokuviin, lähden mieluiten kumppanini kanssa. Tai jos hän haluaa lähteä sieniretkelle, niin hän pakkaa eväät reppuun myös minua varten.
Illanvietot kaverien kesken on ihan ilmoitusluontoisia asioita.
Whatsappaamme erossa ollessamme, muttei pahemmin soitella. Jos on tarve soittaa, niin asia on jo tärkeä.
Mielestäni olemme kaksi itsenäistä ihmistä. Ollaan 40+ ja 50+, on omat kodit joskin yleensä ollaan minun luonani, käytännössä asutaan yhdessä. Mutta se pieni poikamiesboxi on hyvä olla olemassa.
Tämä perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
Tämä kuvaus ei eroa normaalista parisuhteesta muuten kuin, että toisella on olemassa omakin asunto "varalla".
Vaikka en koe olevani itsenäinen ihminen, en myöskään ole takertuja. Ihan tavalliset kaksi aikuista ollaan, mutta minun on vaikea ajatella, että pärjäisin tai pystyisin kohtaamasn elämän ilman miestä. Noin muutoin eletään kuvailemallasi tavalla.
Johtuisiko siitä, että kahden itsenäisen ihmisen parisuhde on ihan normaali parisuhde?
Nyt puhuttiin kahden "hyvin itsenäisen" ihmisen parisuhteesta. Käsitän sen niin, että tarkoitetaan poikkeuksellisen itsenäisiä ihmisiä, ei pelkästään itsenäisiä. Täytyyhän "hyvin itsenäisten" ihmisten parisuhteessa olla jotain, mikä poikkeaa edes hieman keskimääräisestä parisuhteesta.
Ei tuo kuvaus ollut mielestäni ollenkaan keskimääräisestä parisuhteesta sen perusteella, mitä olen muita seurannut sivusta ja miten kauan itsellänikin kesti löytää kumppani, joka tuollaista halusi. Ehkä olet parisuhdemieltymyksiltäsi itsenäisempi kuin ajattelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasapainoinen. Kas kun itsenäisyys ei sulje pois läheisyyttä.
8 vuotta täysin vapaaehtoisesti sinkkuiltuani olin ihan valmis suhteeseen, jossa asutaan yhdessä, viihdytään yhdessä, ja tehdään asioita yhdessä. En olisi halunnut enää puolivillaista "suhdetta" jossa ollaan sen aikaa että löytyy jotain jännempää ja ihanampaa. Tärkein parisuhdekriteerini olikin mies jonka kanssa eläisimme elämää yhdessä, ei erillään ja erikseen. Olemme myös toistemme parhaat ystävät, jolle kerrotaan surut, ja jaetaan ilot. Ihanaa että kaikki löytyi yhdestä paketista, en jaksaisi pitää yllä laajaa kaveriverkostoa. Eli olen ollut itsenäinen sinkkuihminen pitkän aikaa, ja nyt olen itsenäinen yksilö parisuhteessa rakastamani miehen kanssa. Silloin aiemmin, nuoempana sinkkuilu oli sopiva tila minulle, nyt se on tämä parisuhde. Kun kaikki menee omalla painollaan, ja henkilöt sopivat yhteen, ei tarvitse iltaisin miettiä olenkohan viettänyt nyt liikaa aikaa mieheni kanssa tänään, vaiko liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan ei oleta toiselta mitään. Ei siis riidellä siitä, että "sä et ole vienyt roskia" tai "miksi kukaan ei ole siivonnut" koska kumpikin ottaa vastuun omista tekemisistään. Kyllä me keskustellaan ja siivotaan yhdessä - tai erikseen, mutta kumpikin ymmärtää sen että kodin ylläpitotyöt vaatii omaa panosta.
Haluamme olla toistemme kanssa, haluamme tehdä hauskoja asioita. Jos minua huvittaa lähteä elokuviin, lähden mieluiten kumppanini kanssa. Tai jos hän haluaa lähteä sieniretkelle, niin hän pakkaa eväät reppuun myös minua varten.
Illanvietot kaverien kesken on ihan ilmoitusluontoisia asioita.
Whatsappaamme erossa ollessamme, muttei pahemmin soitella. Jos on tarve soittaa, niin asia on jo tärkeä.
Mielestäni olemme kaksi itsenäistä ihmistä. Ollaan 40+ ja 50+, on omat kodit joskin yleensä ollaan minun luonani, käytännössä asutaan yhdessä. Mutta se pieni poikamiesboxi on hyvä olla olemassa.
Tämä perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
Tämä kuvaus ei eroa normaalista parisuhteesta muuten kuin, että toisella on olemassa omakin asunto "varalla".
Vaikka en koe olevani itsenäinen ihminen, en myöskään ole takertuja. Ihan tavalliset kaksi aikuista ollaan, mutta minun on vaikea ajatella, että pärjäisin tai pystyisin kohtaamasn elämän ilman miestä. Noin muutoin eletään kuvailemallasi tavalla.
Johtuisiko siitä, että kahden itsenäisen ihmisen parisuhde on ihan normaali parisuhde?
Nyt puhuttiin kahden "hyvin itsenäisen" ihmisen parisuhteesta. Käsitän sen niin, että tarkoitetaan poikkeuksellisen itsenäisiä ihmisiä, ei pelkästään itsenäisiä. Täytyyhän "hyvin itsenäisten" ihmisten parisuhteessa olla jotain, mikä poikkeaa edes hieman keskimääräisestä parisuhteesta.
Ei tuo kuvaus ollut mielestäni ollenkaan keskimääräisestä parisuhteesta sen perusteella, mitä olen muita seurannut sivusta ja miten kauan itsellänikin kesti löytää kumppani, joka tuollaista halusi. Ehkä olet parisuhdemieltymyksiltäsi itsenäisempi kuin ajattelet?
Itsenäisen, vai ehkä kuitenkin itsekkään?
Hauska. Emme vietä kaikkea aikaamme yhdessä, joten se mikä vietetään, on laatuaikaa. Tiskit, kauppareissut ja telkkarin edessä koomailut ehtii hoitaa omalla ajallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
8 vuotta täysin vapaaehtoisesti sinkkuiltuani olin ihan valmis suhteeseen, jossa asutaan yhdessä, viihdytään yhdessä, ja tehdään asioita yhdessä. En olisi halunnut enää puolivillaista "suhdetta" jossa ollaan sen aikaa että löytyy jotain jännempää ja ihanampaa. Tärkein parisuhdekriteerini olikin mies jonka kanssa eläisimme elämää yhdessä, ei erillään ja erikseen. Olemme myös toistemme parhaat ystävät, jolle kerrotaan surut, ja jaetaan ilot. Ihanaa että kaikki löytyi yhdestä paketista, en jaksaisi pitää yllä laajaa kaveriverkostoa. Eli olen ollut itsenäinen sinkkuihminen pitkän aikaa, ja nyt olen itsenäinen yksilö parisuhteessa rakastamani miehen kanssa. Silloin aiemmin, nuoempana sinkkuilu oli sopiva tila minulle, nyt se on tämä parisuhde. Kun kaikki menee omalla painollaan, ja henkilöt sopivat yhteen, ei tarvitse iltaisin miettiä olenkohan viettänyt nyt liikaa aikaa mieheni kanssa tänään, vaiko liian vähän.
Miten tämä viesti liittyy ketjun aiheeseen ja itsenäisten ihmisten välisiin parisuhteisiin?
No, me ollaan miehen kanssa hyvin itsenäisiä ihmisiä. Molemmilla omia harrastuksia ja kavereita. Tietenkin vietetään myös paljon laatuaikaa yhdessä. Ei kummankaan tarvitse kytätä toistensa menoja eikä kysellä mitään lupia mihinkään, mutta silti toinen ottaa myös toisen huomioon omissa suunnitelmissa.
Esimerkiksi minä lähden vuodenvaihteessa reissuun ystävieni kanssa eikä se ollut, kuin vain ilmoitusluontoinen asia.
Minua ahdistaisi suhde, jossa tehdään kaikki yhdessä ja eletään, kuin olisi vain yksi ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hauska. Emme vietä kaikkea aikaamme yhdessä, joten se mikä vietetään, on laatuaikaa. Tiskit, kauppareissut ja telkkarin edessä koomailut ehtii hoitaa omalla ajallakin.
Tämä on kuin mun suusta :D Eli tietenkin hyvin sanottu!
On ihanaa olla suhteessa itsenäisen miehen kanssa. Tuntuu, että saan kaiken: rakkautta, läheisyyttä, aikaa yhdessä miehen kanssa ja lisäksi vapauden tehdä omia juttujani, harrastaa ja ladata akkujani yksin. Meillä on toistaiseksi eri asunnot, mutta luultavasti muutamme saman katon alle jossain vaiheessa. Tiedän tästä miehestä, että siinäkin tilanteessa mulla on mahdollisuus olla oma itseni ja viettää aikaa ihan omassa seurassani :-)
Voisi sanoa että helppo ja leppoisa. Ei pahemmin tule riideltyä kotitöistä tai muusta sellaisesta, kun kumpikin elää kotonaan niin kuin parhaaksi näkee. Kumpikin pystyy hoitamaan omat asiansa ja toiselta halutaan lähinnä hyvää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 vuotta täysin vapaaehtoisesti sinkkuiltuani olin ihan valmis suhteeseen, jossa asutaan yhdessä, viihdytään yhdessä, ja tehdään asioita yhdessä. En olisi halunnut enää puolivillaista "suhdetta" jossa ollaan sen aikaa että löytyy jotain jännempää ja ihanampaa. Tärkein parisuhdekriteerini olikin mies jonka kanssa eläisimme elämää yhdessä, ei erillään ja erikseen. Olemme myös toistemme parhaat ystävät, jolle kerrotaan surut, ja jaetaan ilot. Ihanaa että kaikki löytyi yhdestä paketista, en jaksaisi pitää yllä laajaa kaveriverkostoa. Eli olen ollut itsenäinen sinkkuihminen pitkän aikaa, ja nyt olen itsenäinen yksilö parisuhteessa rakastamani miehen kanssa. Silloin aiemmin, nuoempana sinkkuilu oli sopiva tila minulle, nyt se on tämä parisuhde. Kun kaikki menee omalla painollaan, ja henkilöt sopivat yhteen, ei tarvitse iltaisin miettiä olenkohan viettänyt nyt liikaa aikaa mieheni kanssa tänään, vaiko liian vähän.
Miten tämä viesti liittyy ketjun aiheeseen ja itsenäisten ihmisten välisiin parisuhteisiin?
Siten että parisuhteessakin voi olla kaksi itsenäistä ihmistä, sillä itsenäisyys ei tarkoita sitä, ettei kykene olemaan parisuhteessa, joustamaan missään jne, vaan sitä että kykenee itsenäiseen toimintaan ilman ulkopuolista apua.
Ei åidä paikkaansa. Itsenäisyys tarkoittaa sitä et on itse vastuussa onnestaan ja elämästään, eikä vaadi lapsen lailla muita tekemään sua onnelliseksi.