Paskimmat joulumuistosi?
Kommentit (255)
Muuten tämä joulu on toistaiseksi mennyt kivasti, mutta istuin eilen illalla jotain 3 tuntia ripulilla... Onneksi alkoi vasta syömisten ja lahjojen avaamisen jälkeen. Ärsytti, koska olisin halunnut istua iltaa muiden kanssa lapsen mentyä nukkumaan, ottaa ehkä lasin viiniä jne.
Jokainen seksitön Joulu. Niitä on alot.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat dokaili yhdessä sukulaisten kanssa aattona, niin kuin tapana oli. Isä hermostui jostain, otti auton avaimet ja mun rakkaan lemmikkikoiran ja lähti jonnekin autolla, ja siis todella raskaasti kännissä. Itse olin tuossa vaiheessa "nukkumassa" ja surin lähinnä sitä, että koira lähti reissulle mukaan.
Joulupäivänä muu porukka jatkoi kännäämistä, välillä miettivät, mitä isälleni oli tapahtunut, kun siitä ei ollut kuulunut mitään sen jälkeen, kun autolla pois lähti. Kukaan ei muistanut laittaa ruokaa. Kaivelin vieraan kodin kaappeja, että sain pahimman nälän pois. Yhdessä vaiheessa, kun kävin takkahuoneessa, kaikki makasivat sammuneina pitkin huonetta.
Oliko se sitten joulupäivää vai tapania, kun poliisista soittivat ja kertoivat, että isäni on putkassa ja pidätetty rattijuopumuksesta. Oli ajanut itsekseen johonkin lumipenkkaan ja siitä poliisit olivat ottaneet sen talteen. Poliisit eivät halunneet vielä päästää isää, koska ei ollut suostunut tunnustamaan, mutta koiran voisi käydä hakemassa. Käytiin sitten äidin kanssa (joka oli edelleen lärvit) hakemassa koira poliisiasemalta. Aikanaan sitten isäkin sieltä kotiutui.
Tästä kaikesta on jo aikaa, onneksi. Hyvää joulua kaikille!
Aikamoista! 😬
Joulu 1984. Olin tavannut mieheni joulun 83 alla ja olimme kesällä menneet naimisiin. Anoppi vaatimalla vaati, että tulemme jouluksi heille. Perusteluna oli, että mieheni oli edellisen kevään pääsiäisenä tullut vanhempieni luo. "Toisessa paikassa pääsiäinen, toisessa joulu". Eihän ne ole ollenkaan verrannollisia! Joulu on joulu ja pääsiäinen vain sarja joutilaita pyhiä. No menimme sinne, 700 km päähän omasta kodistamme. Heillä ei ollut mitään normaaleita jouluruokia, oli kyllä hieno 7 ruokalajin menyy, mutta oli niin outoja ruokia, etteivät olleet minun makuuni. Punaviiniä oli varattu neljälle hengelle 12 pulloa, glögiä ja snapsiakin oli. Jälkiruokana oli juustoja. Jokaiselle oli varattu yksi joulutorttu. Suklaata ei ollut ollenkaan, koska anopin mielestä sitä ei tarvittu, kun ei ollut lapsia. Olin etukäteen kysynyt, että voiko tuoda mitään. Ei kuulemma tarvinnut, kaikkea oli tarpeeksi. Niin heidän makuunsa.
Lapsuudenkotiini oli 350km. Jos matka olisi ollut lyhempi, olisin lähtenyt sinne. Meillä joulu oli nimenomaan makea juhla. Joulun kruunu oli kahvipöytä, jossa oli täytekakusta lähtien vaikka mitä makeita herkkuja. Torttuja leivottiin varmaan satoja ja kohvehtejakin piisasi.
Toista kertaa en lähtenyt anoppilaan jouluksi. Anoppi ihmetteli että miksi...
Tämä joulu on ollut tosi paska. En ole vielä edes maistanut jouluruokia koska kämppis jonka kanssa niitä luulin eilen syöväni oli syömässä vanhemmillaan ja kotiintullessaan niin ähkyssä että meni nukkumaan. Tänään ollaan riidelty ja hän löi minua. Hieno joulu :(
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkotiini oli 350km. Jos matka olisi ollut lyhempi, olisin lähtenyt sinne. Meillä joulu oli nimenomaan makea juhla. Joulun kruunu oli kahvipöytä, jossa oli täytekakusta lähtien vaikka mitä makeita herkkuja. Torttuja leivottiin varmaan satoja ja kohvehtejakin piisasi.
Toista kertaa en lähtenyt anoppilaan jouluksi. Anoppi ihmetteli että miksi...
Tässä on aika erilaiset jouluperinteet. Miehen suvulle aikuisten jouluherkkuja ovat viinit ja juustot, naisen suvulle kakut ja tortut. Hyvä kuitenkin, jos et tuon paskempaa joulua ole kokenut!
Muutama vuosi sitten viisissäkymmenissä oleva isäni suuttui ja loukkaantui, kun hän sai 4-henkisestä perheestämme vähiten lahjoja (kaikki jo aikuisia). Sen huomasi selvästi kommenteista, marttyyriksi heittäytymisestä ("Jaa en kai sitten ansaitse niitä lahjoja tämän perheen mukaan"), ilmeistä ja siitä, että jätti meidät muut aukomaan lahjoja, kun lähti mieltään osoittaen makuuhuoneeseen. Ärsyttää edelleen ja joka joulu pelottaa, että hän suuttuu lahjoistaan tai niiden määrästä.
Vierailija kirjoitti:
Joulu 1984. Olin tavannut mieheni joulun 83 alla ja olimme kesällä menneet naimisiin. Anoppi vaatimalla vaati, että tulemme jouluksi heille. Perusteluna oli, että mieheni oli edellisen kevään pääsiäisenä tullut vanhempieni luo. "Toisessa paikassa pääsiäinen, toisessa joulu". Eihän ne ole ollenkaan verrannollisia! Joulu on joulu ja pääsiäinen vain sarja joutilaita pyhiä. No menimme sinne, 700 km päähän omasta kodistamme. Heillä ei ollut mitään normaaleita jouluruokia, oli kyllä hieno 7 ruokalajin menyy, mutta oli niin outoja ruokia, etteivät olleet minun makuuni. Punaviiniä oli varattu neljälle hengelle 12 pulloa, glögiä ja snapsiakin oli. Jälkiruokana oli juustoja. Jokaiselle oli varattu yksi joulutorttu. Suklaata ei ollut ollenkaan, koska anopin mielestä sitä ei tarvittu, kun ei ollut lapsia. Olin etukäteen kysynyt, että voiko tuoda mitään. Ei kuulemma tarvinnut, kaikkea oli tarpeeksi. Niin heidän makuunsa.
Lapsuudenkotiini oli 350km. Jos matka olisi ollut lyhempi, olisin lähtenyt sinne. Meillä joulu oli nimenomaan makea juhla. Joulun kruunu oli kahvipöytä, jossa oli täytekakusta lähtien vaikka mitä makeita herkkuja. Torttuja leivottiin varmaan satoja ja kohvehtejakin piisasi.
Toista kertaa en lähtenyt anoppilaan jouluksi. Anoppi ihmetteli että miksi...
Anoppi on laatinut 7 ruokalajin illallisen, ja suklaan puute on aiheuttanut trauman, joka muistuu mieleen paskimpana joulumuistona vielä 33 vuotta myöhemminkin. Kiittämättömyys tosiaan on maailman palkka.
Lähes 10 vuotta sitten sain jonkun kurkkutulehduksen joulun alla, hyvä että sain suuta raotettua sen verran että sain juotua jotain, niin kipeä oli kurkku :(
Sukulainen teki kuolemaa pari viikkoa ennen joulua. Näin jouluna sairaalssa,ja tiesin että on viimeinen kerta. Joulun jälkeen kuoli. Ei huvittanut joulu ollenkaan pariin vuoteen kun tuo joulu ja kamala olo oli niin vahvasti mielessä.
Lapsuuden jouluja en hirveämmin muistele.
Eräänä jouluna isä veti tapansa mukaan huutoraivarit heti aamusta, haukkui kaikki v*tuns**tananh*orapask*aivoksi ja paiskoi tavaroita, löi nyrkillä välioveen reiän ja lähti ovet paukkuen ajelemaan ties minne. Siinä itku kurkussa autettiin äitiä valmistamaan jouluruokia ja odotettiin josko isä palaisi ennen sukuloimaan lähtöä. Ei palannut ja lähdimme keskenämme kohti mummolaa, jonne isä ilmaantui teeskentelemään täydellistä perheenisää... :)
Toisena jouluna sama kiroilu, raivoaminen ja muu hulluus toistui mutta lisäksi hän löi 8v. minua nyrkillä useasti vatsaan. Itkin yksin olohuoneen nurkassa eikä ketään kiinnostanut edes yrittää lohduttaa. Päälle sain vielä haukut h*uoramaisesta punaisesta joulumekostani. :) hyvää joulua vaan.
Olen joka joulu kännissä, nytkin olin, taidan olla juoppo.
Joka ikinen lapsuuden joulu. Omilleen muuton jälkeen en ole enää joulua viettänyt
Kaveri tappoi äitinsä, soitin hätäkeskukseen.
On/off-poikaystävä tappoi itsensä tapaninpäivänä bileissä. Pyysi mua sinne mukaan, en mennyt. Aina miettiny, et jos olisin ollut siellä, niin oisko asiat toisin.
Ensimmäinen joulu noin viikko sen jälkeen, kun mies jätti.
Monista lapsuuden jouluista on jäänyt mieleen sellainen hankalasti tavoitettava ja sanoitettava kireä tunnelma. Monesti jouluisin riideltiin tai oltiin riidan partaalla, kuten usein lapsuudessani.
minä olen lihava alkoholisti,en saanut yhtään joulukorttis..apua..auttakas..en halua kuolla
Vierailija kirjoitti:
Muuten tämä joulu on toistaiseksi mennyt kivasti, mutta istuin eilen illalla jotain 3 tuntia ripulilla... Onneksi alkoi vasta syömisten ja lahjojen avaamisen jälkeen. Ärsytti, koska olisin halunnut istua iltaa muiden kanssa lapsen mentyä nukkumaan, ottaa ehkä lasin viiniä jne.
on sulla huolet.
olen alkoholisti.
mieheni aikoo jättää minut.
olen 6 kg liian lihava.
en pysty laihduttamaan.
en juo viikolla...juon tajun kankaalle vain juhlissa
poliisit ja poket ovat hakanneet minut pas.kaksi monet kerrat.
onneksi ei oo ripulia
Vierailija kirjoitti:
minä olen lihava alkoholisti,en saanut yhtään joulukorttis..apua..auttakas..en halua kuolla
ylk inhottava alkoholisti
Lapsemme ensimmäisenä jouluna (vai toisena, en ole ihan varma enää) mies veti kännit ja sammui joskus iltayhdeksältä. Olimme viettämässä joulua vanhempieni luona. No, tuosta menikin alle vuosi niin erottiin.
Muuten on ollut kivoja jouluja.